Kuinka moni on sitä mieltä, että arvet rumentavat? Pidätkö jotain arpeasi rumentavana tekijänä?

Sori, mutta pikkaisen idiootti avaus!

t: 25%:sti palanut

Miten niin? Mua ainakin kiinnostaa mitä ihmiset ajattelevat omistaan ja toisten arvista.

 

En huomaa yksittäisiä arpia, jos muu kokonaisuus on siisti. Esim. raskausarvet eivät silmissäni korostu, jos nainen on hoikka mutta jos raskausarpien lisänä on ylipainoa ja roikkuvaa mahaa, niin kyllä ne sitten näyttää hirveältä..

Itse olen hoikka ja suht timmi, kropassani on muista syistä tulleita arpia esim. jaloissa, enkä juuri niitä itse pistä merkille ja harvoin kukaan muukaan noteeraa, luultavasti muun siistin kokonaisuuden takia.

Ja jos mies on muuten tosi komea, niin enpä välittäisi vaikka kasvoissakin olisi arpia.

 

Pöh "elettyä elämää" tai muita kuivia läpätyksiä, ei siihen mitään tekosyitä tarvita että voi näyttää kehonsa sellaisena kuin se on. jos jotain ällöttää niin eipä tuo tiedä mitään elämän oikeista ällötyksistä tai ahdistuksista.

 

No, eipä noita voi kaunistuksiksikaan kutsua. Kuitenkin (sektioarpi ja iso leikkausarpi polvessa) ovat sellaisissa paikoissa että ne saa halutessaan hyvin piiloon.

Polvi leikattiin kun olin 18v ja se arpi ei sinänsä ole se pahin kosmeettinen vika, vaan se että polvet on nyt ns. eri paria. Hameita harrastan vähän, mutta kesäisin kuljen mielelläni shortseissa enkä pidä häiritsevänä ajatusta siitä että minulla nyt vaan sattuu olemaan rumat jalat.

Sektioarpi oli vielä toisen lapsen jälkeen vaalea ja siisti, miltei huomaamaton. Nyt kolmosen jälkeen on kuitenkin jäänyt sen verran ylikiloja että vatsa roikkuu ikävästi arven päällä eikä arpi ole enää itsekään niin siisti.

Mutta kuten jokunenkin taisi jo sanoa, nuo kertovat eletystä elämästä. Sektioarpi lapsista ja polven arpi saa muistamaan kaikki lapsuudesta asti seuranneet polvivaivat ja sen kuinka saan olla kiitollinen että tänäpäivänä pystyn liikkumaan näinkin hyvin. Samalla se myös koputtelee pikkuisen mieltä huolena esikoisen jaloista ja nivelistä, hänellä kun nuo vaivat ovat huomattavasti vakavampaa laatua.

Jokatapauksessa, ei ne kauniita ole ja jollain hetkellä voisin sanoa että ovat ihan rumiakin. Mutten pidä sitä minään ongelmana.

 

Mun kans kävi joskus koulua ihminen jolla oli jonkinlainen palovamma tms. joka peitti puolet kasvoista. En pitänyt häntä rumana siitä syystä, se oli osa häntä. Samoin olen suhtautunut tähänkin asti asiaan.
Yhdessä lehdessä oli juttua ihmisistä ja heidän kroppiensa "vioistaan", eräällä naisella oli palovammoja pitkin poikin, toinen rintakin taisi puuttua. En nähnyt häntä rumana, ehkä siksi, että hän oli onnellinen ollessaan elossa ja se paistoi siitä kuvasta?

Sori nyt jos joku tästä aloituksesta loukkaantui, katselin vaan arpeani tänään ja tuli mieleen, että mitä muut ajattelevat arvistaan ja miten ne kantavat? Joskus joku sanoi mulle kuinka ei ikimaailmassa kehtais mennä mihinkään vähäpukeisena jos hällä ois samanlainen arpi kuin minulla (edes näkemättä arpeani).

Ihmiset suhtautuvat asioihin eri tavalla.

 

[QUOTE="hmmm";24390311]
Ja kerro minulle missä sanoin, että olen varma että sinulla ei ole sydänsairasta lasta. En ole missään niin antanut oletta, enkä niin kirjoittanut.[/QUOTE]
Alleviivasin sen edelliseen viestiisi.

 

Silmäluomen, posken, ranteen ja rintakehän pienet arvet eivät mielestäni rumenna kehoani. Mutta herra jee, raskausarvet joita on vähintään 300 yhteensä rinnoissa, reisissä, pohkeissa, selässä ja vatsassa.. ne kyl rumentaa vaikka ovat onneksi muuttuneet valkoisiksi viiruiksi. Yök. Pelkkää viirua koko nahka.

 

Alleviivasin sen edelliseen viestiisi.

Viitaten siis arpikeskusteluun. Edelleenkään en sano, kiellä, poista tai vähättele yhtäkään asiaa sinussa, sinusta tai sinun perheestäsi. En kiellä yhtäkään tautia, en kokemusta, en asioiden henkilökohtaisuutta.

 

[QUOTE="Jii";24390366]Eivät yleensä kasva tuollaisiin mittoihin ja aluksi sanoivatkin vanhemmille, että katoaa varmasti hiljalleen itsekseen. Periytyvyydestä en ole koskaan kuullut, että suurentaisi lapsen riskiä saada mansikkaluomia eikä kummallakaan omalla ole ainakaan koskaan tullut.

Uskoisin että jos lisäisi riskiä lapsen saada myös niin olisi mulle joskus asiasta mainittu, herättänyt välillä lääkäreissäkin paljon ihmettelyä tuon arven koko.[/QUOTE]

Siitä on varmaan aika ristiriitaista tietoa, periytyvyydestä siis. Mutta kun meillä on kyseistä luomea vain isän puolen suvussa. Se on ollut tädilläni, se on ollut minulla, sellainen oli minun serkullani ja sitten siskontyttärenikin sen sai. Se on hyvin paljon yhteen sukuun, kun miettii miten harvalle niitä kuitenkin tulee. Ehkä meillä on sitten jokin geneettinen herkkyys, joka voi käynnistää sen kasvun, vaikka ei varsinaisesti itse mansikkaluomi geneettisesti periytyvä olisikaan? Hmmm...

 

Miten niin? Mua ainakin kiinnostaa mitä ihmiset ajattelevat omistaan ja toisten arvista.

Ei se ollut idioottiavaus, päin vastoin. Minusta on ihan mukava, että voidaan puhua näistä asioista ja kertoa nimenomaa miten itse itsensä ja muut näkee, miten itse kokee omat arpensa jne. Toisaalta minusta on mielenkiintoista huomata, etten ole yksin ajatukseni kanssa omista arvistani. Ja että on toisiakin, joille arvet ovat itseaiheutettuja.

Tuli mieleen, kun menin kerran käymään kaupassa ja siellä oli tyttö, jolla oli punaisia, kohtalaisen tuoreita viiltoarpia käsivarressa. Hän näki minun arpeni, katsoi lapsiani ja minulle jäi tunne, että jokin ajatus syttyi hänessä. Ymmärrys? Hyväksyntä? Toivo? Ei ainakaan mitään pahaa.

 

[QUOTE="hmmm";24390539]Ei se ollut idioottiavaus, päin vastoin. Minusta on ihan mukava, että voidaan puhua näistä asioista ja kertoa nimenomaa miten itse itsensä ja muut näkee, miten itse kokee omat arpensa jne. Toisaalta minusta on mielenkiintoista huomata, etten ole yksin ajatukseni kanssa omista arvistani. Ja että on toisiakin, joille arvet ovat itseaiheutettuja.

Tuli mieleen, kun menin kerran käymään kaupassa ja siellä oli tyttö, jolla oli punaisia, kohtalaisen tuoreita viiltoarpia käsivarressa. Hän näki minun arpeni, katsoi lapsiani ja minulle jäi tunne, että jokin ajatus syttyi hänessä. Ymmärrys? Hyväksyntä? Toivo? Ei ainakaan mitään pahaa.[/QUOTE]

Juu, minustakin hyvä aloitus. Käsitin tämän tosissaan sellaiseksi otokseksi siitä miten kukin kokee omat arpensa. Ei niinkään mitään toisten arpien arvostelua.

 

Juu, minustakin hyvä aloitus. Käsitin tämän tosissaan sellaiseksi otokseksi siitä miten kukin kokee omat arpensa. Ei niinkään mitään toisten arpien arvostelua.

Jep, niinkuin oli tarkoitus

 

Mä tykkään kaikista mun arvista. Vaikkakaan ei mulla ole mitään isoja arpia missään. Naamassa on poskessa vesirokkoarpi. Raskausarpia on muualla, mutta ei vatsassa, ne on kivoja raitoja. Ja sit kaksi mun lemppariarpea on rintakehässä keskellä, ikäänkuin rintojen välissä, niistä on poistettu luomet. Ne on siinä aika symmetrisesti. Niistä mä tykkään, ne on koristeet.

 

Ai niin ja napa on myös hauska arpi, joka on kaikilla ja sitä pidetään kai yleisesti mukavana juttuna.

 

Polvessa on mulla arpi pahasta kaatumisesta. Eihän se nätti ole, mutta ei se mua kyllä pätkääkään haittaakaan. Kasvoissa tai jollain näkyvällä paikalla jos olis arpi, niin vois haitatakin.

 

Minä en pidä mitään arpia mitenkään rumina. On ne sitten kasvoissa tai ihan missä vaan. Kertoo eletystä elämästä, kuten täällä jo sanottu.
Itselläni on joitakin raskausarpia, ne ei häiritse lainkaan itseäni. Kaksi lasta synnyttäneenä ne lienevät normaaleja. En tiedä sitten jos kunnon tiikerinraidat olisi. Ei mua häiritse jos muilla näen, mutta tää minäkuva on mitä on.
Poskessa ja leuassa on muutaman vuoden vanhat arvet joiden kanssa olen pikkuhiljaa alkanut olemaan sinuiksi. Poskessa syvempi ja pidempi. Kukaan ei koskaan ole niistä huomauttanut eikä kysynyt tähän mennessä, mutta kovat kamppailut niiden kanssa tein ekan vuoden aikana. Nyt jo helpottaa ja ne on osa minua, ja niilläkin on tarinansa kerrottavana.

 

Hienoa että ette pidä arpia rumina, kuitenkin kavahdatte kun näette esim mun kädet.
Mut kivat teille!

 

Hienoa että ette pidä arpia rumina, kuitenkin kavahdatte kun näette esim mun kädet.
Mut kivat teille!

Minkälaiset ne ovat? En mä ainakaan tahallani taaksepäin pomppaa, jos näen jotain pahasti arpeutunutta. Suuret palovammat voivat kyllä tehdä aika pahaa jälkeä.

 

Minkälaiset ne ovat? En mä ainakaan tahallani taaksepäin pomppaa, jos näen jotain pahasti arpeutunutta. Suuret palovammat voivat kyllä tehdä aika pahaa jälkeä.

Ruskeat ja rumat, mm, sormi puuttuu, osa sormista vääntyneitä...

 

Ruskeat ja rumat, mm, sormi puuttuu, osa sormista vääntyneitä...

Ihmiset ei varmasti tiedä, miten pitäisi suhtautua. Ja sulle ehkä raskasta, jos susta tuntuu, että sun pitää joka kerta selittää.

Mun papalta muuten puuttui sormia ja osa sormista oli katkenneita. Koska se oli paitsi puuseppä, myös hiukan rävelö. Mä muistan, kuinka istuin papan sylissä aina ja ihmettelin niitä sormia ja musta oli kivaa koskea niihin ja pitää käsiä papan käsissä. Pappa kuoli, kun olin aika pieni vielä, alle kouluikäinen. Se oli mulle kaikista isovanhemmista tärkein, koska se piti mua aina sylissä. Ja se oli vähän niinkuin mun isä, mutta nauroi enemmän ja sillä oli ihan vaaleansiniset silmät.

 

Jokaisella arvella on oma tarinansa. Mun mielestä ne tekee ihmisestä kiinnostavan.
En ole koskaan törmännyt niin kamalaan arpeen että pahaa tekisi. Mielelläni kuulen aina tarinan arven synnystä.

 

Jalkani ovat täynnä ihonsiirtoarpia ja kuoppia, mutta kesähelteillä käytän rohkeasti (??) shortseja. Usein kyllä huomaa aika pitkiä katseita. Arpia on muuallakin, mutta nuo ja sormien vammat näkyvät parhaiten.

 

Mulla on maailman matkoja taivaltaessa tullut arpia jättäneitä osumia sinne ja tänne päästä varpaisiin, eivät ole erityisen isoja tai näkyviä joten eivät haittaa elämää eikä kukaan paljaalle pinnalle päässyt ole koskaan niistä maininnut mitään erikoista. Toistaiseksi ainoa leikkausarpi tuli kun polvesta poistettiin vierasesine.

Miehellä on selvästi näkyvä arpi toisessa olkapäässä sekä leikkausarpi toisessa kädessä ja se herättää usein uteliaita kysymyksiä koska on näkyvä ja vaikka on siisti, ei silti näytä tyypilliseltä leikkausarvelta.

Voi kun jokainen pystyisi joskus kantamaan omat arpensa niitä mitenkään väheksymättä, paheksumatta ja vihaamatta ihan osana omaa itseä ja ymmärtäisi myös että kaikilla muillakin on siihen sama oikeus.

 

Hienoa että ette pidä arpia rumina, kuitenkin kavahdatte kun näette esim mun kädet.
Mut kivat teille!

Sille kavahdukselle herkistyy, sitä alkaa odottaa, koska sen tietää olevan tulossa. Mutta tiedänpä senkin, että uteliaisuus tai se kavahdus ei aina tarkoita pahaa. Se tuntuu pahalta siitä, jota tuijotetaan. Harva kehtaa kysyä suoraan ja taitaapa mennä niin, että se oma kavanhdus ja tajuaminen tuijottavansa vaikka vain sekuntien verran jopa hävettää katsojaa.

 

Sille kavahdukselle herkistyy, sitä alkaa odottaa, koska sen tietää olevan tulossa. Mutta tiedänpä senkin, että uteliaisuus tai se kavahdus ei aina tarkoita pahaa. Se tuntuu pahalta siitä, jota tuijotetaan. Harva kehtaa kysyä suoraan ja taitaapa mennä niin, että se oma kavanhdus ja tajuaminen tuijottavansa vaikka vain sekuntien verran jopa hävettää katsojaa.

Enivei, itkettää joka kerran kun täällä vertaillaan jotain raskausarpia ja laitetaan "kellä on kamalin maha"-ketjuja. Mulla kun nuo raskausarvetkin on kahta pahemmat, koska mahassa oleva iso arpi ei veny, niin se venyttää sen nahkan muualta. Ottaisin varmasti kenen tahansa maha-arvet täältä mielummin kuin omani.

Juu, ja tiedän, että siltikin olen onnekas, koska kasvoissani ei ole arpia. Tai ainakaan niin että ne tarkasti näkyy.

Ihmettelen tosin, kuka muka sai sellaisen käsityksen että tein tästä kilpailun tai halusin että arpiani kauhistellaan.