Toggle sidebar

Muita, jotka pelkäävät jotain koko ajan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja itseensä kyllästynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
I

itseensä kyllästynyt

Vieras
Löytyykö mulle yhtään kohtalotoveria...elämä menee pelätessä ja tieto lisää tuskaa. Pelkään siis kaikenlaista (eniten asioita, jotka saattavat johtaa kuolemaan) ja kohde aina vähän vaihtelee. Pelko on lisääntynyt lasten synnyttyä. Jos ei ole mitään konkreettista kohdetta (esim. joku oire), pelkään sitten ihan yleisesti sitä, että kohta elämä romahtaa. Argh. Saa sanoa, että olen idiootti mutta se ei auta :). En vaan pääse tästä eroon :/.
 
Minä olen.Ja sen voin sanoa että sitten kun se todellinen pelon aihe käy toteen,elämä muuttuu hel::tiksi.Näin kävi mulle pari kk takaperin.Ihan kuin se vuosien pelko olis nyt palkittu,kun paha kävi toteen.
 
Tuotapa minäkin juuri pelkään - että se todella muuttuu todeksi ja sittenpähän olen vielä enemmän peloissani :/. Miksi toiset ihmiset osaavat suhtautua niin paljon paremmin elämään?! Ja kaikkeen elämässä tapahtuvaa negatiiviseenkin? Lisäksi ajattelen, että koska olen aina pelännyt, ansaitsenkin jotain todella pahaa. Vähän niin kuin sanoit: "Ihan kuin se vuosien pelko olisi nyt palkittu..." :(. Tsemppiä sulle, mistä ikinä onkin kyse!!
 
Tähän tautiin:

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia.
Ja sieltä kertomus "Vilijonkka, joka pelkäsi onnettomuuksia."

Kaksi kertaa päivässä kuukauden ajan.
Sen jälkeen tarvittaessa, mutta vähintään kerran viikossa.
 
täällä kanssa samanlainen.

kauhea sairauden ja kuoleman pelko alkoi vaivaamaan toisen lapsen syntymän jälkeen.

tosin mulla on kyllä jännitysniska joka aiheuttaa mitä omituisimpia oireita ja ne sitten vasta saakin mut menemään pelosta sekaisin vaikka onkin useamman kerran tutkittu ja todettu ettei ole mitään vaarallista.
 
Täytynee lähteä kirjastoon :).

Mulla myös jännitysniska, jonka oireista olen kärsinyt jo lähes 20 v (alkoi jo ihan peruskouluaikana...). Sitten tietysti kaikenlaisia muita oireita...ja sitten pelkästään sitä, että ei ole mitään oireita mutta silti tuntuu siltä, että joku on pielessä. Aika surkeaa.
 
Ja tosinaa tuo ilmaisu "hirveä pelko" on osuva. Kyse ei siis ole pelkästä huolesta vaan ihan lamaannuttavasta pelosta, joka muuttaa kaiken (tai lähes kaiken) synkäksi. Silloinkin, kun on kivaa, taustalla vaanii synkkyyden verho. Ja tästä ei ole helppo kenellekään livenä puhua...
 
Alkuperäinen kirjoittaja pelkopolla:
täällä kanssa samanlainen.

kauhea sairauden ja kuoleman pelko alkoi vaivaamaan toisen lapsen syntymän jälkeen.

tosin mulla on kyllä jännitysniska joka aiheuttaa mitä omituisimpia oireita ja ne sitten vasta saakin mut menemään pelosta sekaisin vaikka onkin useamman kerran tutkittu ja todettu ettei ole mitään vaarallista.
Click to expand...

Jännitysniska täälläkin.Sen vuoksi pää kuvattiin ja sieltä löytyikin jotain muuta joka on saanut elämäni raiteiltaan.Eli pahin pelkoni kävi toteen,sittenkin.Ja minähän tiesin sen jo vuosia sitten.
Sanoisin teille pelkääjille että olkaa onnellisia ellei teillä mitään sairautta ole.Tai ei mullakaan ole sairautta mutta jotain kuitenkin.
 
..ja jatkan sen verran että kohdallani pelko on muuttunut kauhuksi.Se on oikea sana.Olen vihainen elämälle,kaikelle ja kaikille,koska minä olen aina se ,kenelle sattuu pahat asiat.Aina minä.Aina.
 
[QUOTE="alkup";24382471]Täytynee lähteä kirjastoon :).

Mulla myös jännitysniska, jonka oireista olen kärsinyt jo lähes 20 v (alkoi jo ihan peruskouluaikana...). Sitten tietysti kaikenlaisia muita oireita...ja sitten pelkästään sitä, että ei ole mitään oireita mutta silti tuntuu siltä, että joku on pielessä. Aika surkeaa.[/QUOTE]

Tuon hoidon nimi on kirjallisuusterapia. Osa käy ratsastusterapiassa, osa tanssiterapiassa, mutta kirjallisuusterapiaa voi ihan itsekin joskus osata käyttää ongelmiensa selvittämiseen.

Toistot ovat tärkeitä ja pitkäaikainen suhde tekstiin.
 
[QUOTE="maisa";24382506]..ja jatkan sen verran että kohdallani pelko on muuttunut kauhuksi.Se on oikea sana.Olen vihainen elämälle,kaikelle ja kaikille,koska minä olen aina se ,kenelle sattuu pahat asiat.Aina minä.Aina.[/QUOTE]

:(. Kuulostaa pahalta (ja kuulostaa myös juuri siltä, jollalailla itsekin varmasti reagoisin sitten, kun se paha oikeasti tapahtuisi - siis oikea paha). Tosin itse täytyy myöntää, että en siltikään ole se, jolle aina sattuu pahat asiat (vaikka ne oikeasti pahatkin asiat ovat elämääni monin tavoin liippaisseet). Mutta juuri näidenhuonojen kokemusten kautta (läheisten sairastelut yms.) olen alkanut pelätä vielä enemmän, koska olen nähnyt läheltä, mitä se sitten on jne. Tieto siis todellakin lisää tuskaa :/.
 
[QUOTE="alkup";24382667]:(. Kuulostaa pahalta (ja kuulostaa myös juuri siltä, jollalailla itsekin varmasti reagoisin sitten, kun se paha oikeasti tapahtuisi - siis oikea paha). Tosin itse täytyy myöntää, että en siltikään ole se, jolle aina sattuu pahat asiat (vaikka ne oikeasti pahatkin asiat ovat elämääni monin tavoin liippaisseet). Mutta juuri näidenhuonojen kokemusten kautta (läheisten sairastelut yms.) olen alkanut pelätä vielä enemmän, koska olen nähnyt läheltä, mitä se sitten on jne. Tieto siis todellakin lisää tuskaa :/.[/QUOTE]

Joo,mieluummin olisin elänyt ilman tätä tietoa,minkä sain.Olisin elänyt kaiketi suht normaalin loppuelämän ja asia ei kenties olisi tullut minua fyysiesti vaivaamaan millään lailla.Mutta nyt kun tiedän,mitä joudun kantamaan omassa kropassani,ahdistus on niin kova etten voi sanoin kuvailla.Joku muu osaisi suhtautua tähä omaan asiaani varmaan järkevämmin mutta minä en.
 
Juuri tuota "järkevää" suhtautumiskykyä minäkin kaipaan ja sitä minulla ei ole. Tiedän ihmisiä, jotka ovat sairastaneet paljon ja suvussa (miehen puolelta) on ihmisiä, joilla on invalidisoiva parantumaton sairaus eivätkä he ole tällaisia kuin minä :/.
 
Juuri noin.Samaa olen ajatellut esim.rintasyöpä joka on joka kymmenennellä suomalaisnaisella elämänsä aikana.Mulla sitä ei ole (VIELÄ) ja se on sairaus.Mulla ei sinänsä ole sairautta.Mutta silti mä tiedän että tulen kuolemaan ennen aikojani.. En osaa pelätä onnettomuuksia itseni kohdalla esim.auton alle jäämistä,lasten kohdalla kyllä.
 
Minä kyllä tietyllä tavalla pelkään myös onnettomuuksia (lento- laiva- jne.). Jotenkin sitä ajattelee, että olisi hyvä osata jo ETUKÄTEEN suhtautua järkevästi siihen, että sairastuu mutta kun ei osaa edes etukäteen, niin miten sitten tosipaikan tullen. Tai jos sairastuu, pitäisi osata suhtautua järkevästi elämään (nauttien mahdollisimman paljon) eikä hautautua mustiin mietteisiin mutta TUSKIN osaisin näin tehdä. Ja tosiaan nämä ajatukset on seuranneet mua pienestä lähtien ja vaikka en niistä ääneen koskaan puhu, huomaan, että osalle lapsistakin on tämä ajattelutapa periytynyt......
 
[QUOTE="alkup";24382768]Minä kyllä tietyllä tavalla pelkään myös onnettomuuksia (lento- laiva- jne.). Jotenkin sitä ajattelee, että olisi hyvä osata jo ETUKÄTEEN suhtautua järkevästi siihen, että sairastuu mutta kun ei osaa edes etukäteen, niin miten sitten tosipaikan tullen. Tai jos sairastuu, pitäisi osata suhtautua järkevästi elämään (nauttien mahdollisimman paljon) eikä hautautua mustiin mietteisiin mutta TUSKIN osaisin näin tehdä. Ja tosiaan nämä ajatukset on seuranneet mua pienestä lähtien ja vaikka en niistä ääneen koskaan puhu, huomaan, että osalle lapsistakin on tämä ajattelutapa periytynyt......[/QUOTE]

Ihan sama mulla,lapsuudesta asti olen pelännyt kaikkia sairauksia ja että pahoja asioita tapahtuu.Muistan kun joka ilta lapsena varmistin äidiltäni,että enhän kuole yön aikana.
Kai johtuu jotenkin turvattomuudesta.En tiedä.Mulla tämä pelko ja kauhu meni niin pitkälle että sain lähetteen terapiaan.
 
Täällä kans yks. Aloin parikymppisenä pelkäämään sairauksia..tai sanotaanko näin että erästä tiettyä. Ihan sairaanloisesti.
Olin aina varma että minulla on se sairaus ja elin jo sairaan elämääkin yhdessä vaiheessa.
Sitten kun tulin raskaaksi nyt 23 vuotiaana niin rauhoituin tuon sairauden puolesta, mutta aloin pelkäämään kaikkia muita, varsinkin jotka aiheuttaisivat vauvalle pahaa: Erilaiset bakteerit, tulehdukset, toksoplasmoosi, listeria, vauvan sydämen vajaatoiminta jne...
Raskauden alussa en osannut iloita ennenkuin pääsin tarkistamaan ettei kyseessä ole tuulimuna tai kohdun ulkoinen.

En siis koskaan luota siihen että mulle vois käydä hyvinkin, voisinkin olla terve ja saada terveen lapsen. :( Niin raastavaa, kun se odotusaikakin on ~9kk niin jännätä ja pelätä kaikkea mahdollista.

Tiedän jo sen ettei huoleni pääty mahd. terveen lapsen synnytykseen vaan sitten alkaa stressi siitä ettei vauvalla ole mitään orastavia (vakavia) sairauksia...

Mitenköhän tästä oikeesti pääsis eroon.
 
Juu, kuulostaa edelleen niin tutulta ja tuota turvattomuutta olen pohtinut minäkin. Meillä oli sellainen koti, että siellä ei saanut kertoa huolista (tai jos kertoi, niin äiti ahdistui ja isä taas ei välittänyt).
 
[QUOTE="alkup";24385006]Mua kiinnostaa heti, että miten sait pään kuntoon?? Tuntuu nimittäin siltä, ettei tästä pelosta pääse mitenkään eroon.[/QUOTE]

No ensinnäkin minulla todettiin ihan oikea masennus. Olin oravanpyörässä jossa masennusta ruokki unenpuute ja unenpuute lisäs masennusta ja pelkotiloja ja paniikkioireita.
Mulla siis oli ihan fyysisiä oireita pelostani oksentamista kohtaan ja koko elämä pyöri sen ympärillä ettei vain kukaan sairastu. Talviaika oli yhtä helvettiä, pesin mm kirjaston kirjat käsidesillä enkä ottanut lapsia kauppaan koska koin etten pysty vahtimaan etteivät vain koske mihinkään ja sitten vie käsiä kasvoille tms.

Diagnoosi. Lääkitys. Terapia. Tervehtyminen. Lääkityksen purku. Terapiaa silloin tällöin. Kestän. Osaan hallita itseäni. En kahlitse perhettä vimmaisiin sääntöihini. Olen vapaa.
 
Ok, itselläni tuli tästä pelosta myös voimakkaat fyysiset oireet noin kolme vuotta sitten. Sain silloin kevyen mielialalääkityksen, joka vei fyysiset oireet pois ja piristi hieman. Koska en missään vaiheessa kuitenkaan päässyt mihinkään terapiaan tai edes keskustelemaan kenenkään kanssa, mitään todellista edistystä ei kuitenkaan tapahtunut. Ja näin en siis edelleenkään hallitse itseäni millään tasolla, vaikka ulospäin olen tosi viilipytty :(.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa