Onko vanhempien tehtävä maksaa lapsensa ajokortti?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"xXx"
Ei kai se mikään velvollisuus ole, mutta itse koen sen ihan lapsen auttamiseksi eteenpäin elämässä. Ei tuon ikäinen tienaa vielä sellaisia rahoja että itse sen pystyisi maksamaan ja kummasti tuntuu kynnys nousevan autokouluun menon kanssa mitä vanhempi on. Aiotaan maksaa lasten autokoulut, todennäköisesti myös isovanhemmat osallistuvat kuluihin. Mun yks ystävä aikoinaan joutui ottamaan opintolainaa ajokorttia varten, hieman kirosi velanmaksua sitten koulun jälkeen. Se kun vaikuttaa talouteen aika pitkään, halpaa lainaa kun ei ole olemassakaan. Itse maksan opintolainaa nyt viidettä vuotta, aikanaan piti ottaa ihan elämiseen kun ei kotoakaan apua saanut ja töitä ei pystynyt tekemään kuin kesällä opiskelun luonteen vuoksi (harjottelut 3-vuoroa jne).

En tiedä mitä kortti nykyään maksaa, reilut 10 v sitten se oli kymppitonnin kieppeillä (markoissa siis). Nykyään varmaan 2 tonnia :O Aikamoinen summa jollekin lukiolaiselle joka tienaa ehkä muutaman satasen kuussa jotain iltatyötä tekemällä.
 
Assholisti
[QUOTE="xXx";24328591]En tiedä mitä kortti nykyään maksaa, reilut 10 v sitten se oli kymppitonnin kieppeillä (markoissa siis). Nykyään varmaan 2 tonnia :O Aikamoinen summa jollekin lukiolaiselle joka tienaa ehkä muutaman satasen kuussa jotain iltatyötä tekemällä.[/QUOTE]

15-vuotiaana kun alkaa säästää satasen/kk, niin kolmessa vuodessa kasassa on 3600 euroa. Sillä saa ajokortin lisäksi vielä auton, karvanopat ja arvokasta oppia siitä kuinka raha-asioita järkevästi ja pitkäjänteisesti hoidetaan.
 
Assholisti
Mistä 15 vee säästää satasen kuussa?
Töistä.

Eiku ainiin Janica ja Jessehän tarvivat jotain ammattia vastaavaa, siistiä, rasittamatonta, kehittävää, mielekästä ja hyväpalkkaista työtä, Tuo työ pitäisi tietenkin myös tulla kotiin tarjoamaan, joten eihän tuo säästäminen mitenkään onnistukkaan.

Onneksi meillä on maahanmuuttajat ettei jää portaat siivoamatta, marjat keräämättä, puut istuttamatta, laudat kantamatta, ruohot ajamatta, kahvit, perunat ja jäätelöt myymättä, astiat tiskaamatta, mainokset jakamatta, hautuumaat hoidettua ja niin edelleen.
 
Rollolainen
[QUOTE="vieras";24324315]Meillä tyttö aloittaa tänä syksynä autokoulun. Sovitiin tytön kanssa että maksaa puolet itse ja me vanhemmat maksetaan puolet, näin jäi kesätyö ansioista rahaa myös muuhunkin, ettei kaikki mene autokouluun. Ja sama homma on pojalla joka menee 3 vuoden päästä autokouluun. Onhan se iso raha ainakin täälläpäin maksaa 1400 euroa.[/QUOTE]
kyllä ainakin Rovnaimellä olen sanut 1000e, mutta riippuu tiety mihin aikaan vuodesta ajaa ja missä autokoulussa. ajoin itse autokoulu Jylhällä, tonni olis mulekin rittänyt ilman lisäajotunteja
 
Rollolainen
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;24328816:
Meillä kuopus tienasi 15-vuotiaana kesätöissä noin 2000 €.
no eiän tytöllä on noin 700jo koossa, kesätyölä ansaittuja, joten kunhän kaiki saamansa rahat säästää rata riitävät. osa voidaan maksaa 18v lahjaksi =D
 
Töistä.

Eiku ainiin Janica ja Jessehän tarvivat jotain ammattia vastaavaa, siistiä, rasittamatonta, kehittävää, mielekästä ja hyväpalkkaista työtä, Tuo työ pitäisi tietenkin myös tulla kotiin tarjoamaan, joten eihän tuo säästäminen mitenkään onnistukkaan.

Onneksi meillä on maahanmuuttajat ettei jää portaat siivoamatta, marjat keräämättä, puut istuttamatta, laudat kantamatta, ruohot ajamatta, kahvit, perunat ja jäätelöt myymättä, astiat tiskaamatta, mainokset jakamatta, hautuumaat hoidettua ja niin edelleen.
Elähän viitti keljuilla. Meijän penskat on jo maailmalla ja perheellisiä ovat.

Eikä 15 veellä voi olla vielä omaa ammattia.
 
"vieras"
Meillä on 3 lasta, jotka vielä ovat pieniä, eikä tämä ajokorttiasia ole siis ajankohtainen. Voisin kuitenkin kuvitella, että 18-vuotislahjaksi jokainen heistä tulee saamaan tietyn isomman summan rahaa, jonka sitten kukin käyttää haluamallaan tavalla. Käyttäköön ajokorttiin tai pistäköön säästöön, menköön matkoille tai shoppailkoon, ihan itse saavat päättää.
 
T.
Vanhempani maksoivat aikoinaan n.puolet kortista ja itse maksoin loput plus passikuvat,kortin lunastuksen,lääkärintodistuksen ym kulut.Tätä aion käyttää myös omien lasteni kanssa.
 
"vieras"
Jos annatte lapselle korttirahat, niin katsokaa että se kanssa ajaa sen kortin.

Eräs tuttu jätkä veti 2 viikossa kurkusta alas sen 2000e minkä sai lahjaksi vanhemmiltaan. Syynä rahojen juomiseen oli se, kun oli jo jäänyt alaikäisenä kortitta ajosta kiinni, joten ei se niitä rahoja olisi vuoteen tarvinnut.

Nyt jätkä on 23-vuotias, ja edelleen kortitta, mutta vanhemmat eivät tiedä sitä, sillä jätkä pyytää aina tyttöystäväänsä että vaihtaisivat 100m ennen vanhempien kotia kuskia häneksi...
 
Keittiönoita
Kesätöistä ei mene edes juurikaan veroja, joten käteen ja säästöön ehtii kerätä ennen 18-vuotispäiväänsä ajokorttirahat. Tiedän kyllä, että kaikkialla ei ole nuorten mahdollista saada kesätöitä, mutta säästäminen on kuitenkin mahdollista, jos kesätöitä saa. Tunnen myös monia nuoria, jotka ovat olleet esim Mäkkärissä töissä parina iltana viikossa muutaman vuoden ajan ja siitä rahasta säästäneet ajokorttia varten.
 
Assholisti
Elähän viitti keljuilla. Meijän penskat on jo maailmalla ja perheellisiä ovat.

Eikä 15 veellä voi olla vielä omaa ammattia.
Niin juuri. Ei siis kannata tuhlata aikaansa vähäpätöiseen itsensä alentamiseen, vaan keskittyä olelliseen kuten vaikkapa harrastuksiin tai lorvailuun jotta osaa sitten myömemmin venyttää opintonsa kymmeneen vuoteen ja kustantaa elämänsä velalla.
Mainosten jakamista tai siivoamistahan ei kehtaa laittaa tulevan maisterin tai tradenomin cv:hen, joten niistä ei mitään hyötyä ole.
 
"vieras"
totta kai,jos kyseessä normaali (käy koulua jne) nuori :) HAluan todellakin lasten käyvän koulun kunnolla,kuin että koulu ja opiskelu kärsii,koska pitää tehdä niin paljon töitä ajokorttirahojen eteen.

Ajokortti on hyvä olla olemassa, vaikkei olisi omaa autoa. Monessa kesätyössäkin edellytys.

Enkä tajua vanhempia, ketkä "itkevät" että mistä taikoa hetkessä ajokorttirahat. Haloo, siihen voi säästää ihan pikkusummista vaikka jo vauva.ajoista lähtien.
 
Niin juuri. Ei siis kannata tuhlata aikaansa vähäpätöiseen itsensä alentamiseen, vaan keskittyä olelliseen kuten vaikkapa harrastuksiin tai lorvailuun jotta osaa sitten myömemmin venyttää opintonsa kymmeneen vuoteen ja kustantaa elämänsä velalla.
Mainosten jakamista tai siivoamistahan ei kehtaa laittaa tulevan maisterin tai tradenomin cv:hen, joten niistä ei mitään hyötyä ole.
Tulepa tänne kokeileen noita mainitsemiasi töitä tai vaikka kyselemään. Nosta katseesi pois navastasi.
 
Keittiönoita
Niin juuri. Ei siis kannata tuhlata aikaansa vähäpätöiseen itsensä alentamiseen, vaan keskittyä olelliseen kuten vaikkapa harrastuksiin tai lorvailuun jotta osaa sitten myömemmin venyttää opintonsa kymmeneen vuoteen ja kustantaa elämänsä velalla.
Mainosten jakamista tai siivoamistahan ei kehtaa laittaa tulevan maisterin tai tradenomin cv:hen, joten niistä ei mitään hyötyä ole.
Ei kaikilla paikkakunnilla ole 15-vuotiaille töitä, kun niihin hanttihommiinkin olisi jonoksi asti tulossa täysi-ikäisiä. Omat lapseni ovat kesätöitä tehneet, samoin siskoni lapset ja kummilapseni, mutta asutaankin alueella, jossa noita nuoria palkataan mm kauppakeskuksiin "kärrypojiksi".
 
Assholisti
Asenne vaan tahtoo olla sellainen ettei niitä töitä viitsitä edes etsiä. "Ei niitä kuitenkaan ole". Vanhempien pitäisi tässä kohtaa todella aktiivisia. Jos 15-v pitää yhtäkkiä valita että lapioiko illat lunta vai jatkaako pleikan peluuta, niin noh, tulos on yleensä se että vanhemmat maksaa ajokortin.

Ropsille tiedoksi että sattumalta ensimmäiseksi palkkatyökseni jaoin mainoksia Ounasrinteellä.
 
Meillä 15-vuotias hommasi itse kesätyöpaikkansa, kysyi sieltä missä oli talvella TET-jaksolla. Kolmesta viikosta ei tosin paljon tunteja kertynyt, mutta sai kuitenkin muutaman satasen ja ne rahat on tilillä tallessa, saa käyttää mihin tahtoo. Ensimmäinen omalla työllä ansaittu palkka on kyllä tärkeä asia nuoren elämässä =)
 
Asenne vaan tahtoo olla sellainen ettei niitä töitä viitsitä edes etsiä. "Ei niitä kuitenkaan ole". Vanhempien pitäisi tässä kohtaa todella aktiivisia. Jos 15-v pitää yhtäkkiä valita että lapioiko illat lunta vai jatkaako pleikan peluuta, niin noh, tulos on yleensä se että vanhemmat maksaa ajokortin.

Ropsille tiedoksi että sattumalta ensimmäiseksi palkkatyökseni jaoin mainoksia Ounasrinteellä.
Ei pidä yleistää.

Ja minä olin 16 veenä jo tehtaassa töissä. Se oli varmaan silloin, kun sinua ei vielä ollutkaan. Paikkakunta oli ihan toisella puolella Suomea, jossa silloin asuin.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;24329018:
Ei kaikilla paikkakunnilla ole 15-vuotiaille töitä, kun niihin hanttihommiinkin olisi jonoksi asti tulossa täysi-ikäisiä. Omat lapseni ovat kesätöitä tehneet, samoin siskoni lapset ja kummilapseni, mutta asutaankin alueella, jossa noita nuoria palkataan mm kauppakeskuksiin "kärrypojiksi".
Näin. Mutta ne kauppakeskuksetkin taitaa olla vain isoissa kaupungeissa.
 
Mep
Miksei maksaisi jos on varaa. Varmasti maksamme ainakin osan kun se aika eteen tulee. Näin tekivät omat vanhempanikin. Meidän perheessä kortti on välttämätön kaikilla, joten asia ei ole mikään valintakysymys.
 
Yhteistyössä