En ole mielestäni erityisen nipo lasten vaatteiden suhteen, mutta kovasti yritän aina yhdistellä vaatteet niin että värit sointuu yhteen jne. Meillä lapset ovat poikia ja tykkään pukea heitä värikkäisiin ja lapsenomaisiin vaatteisiin, esim. Lindexiltä löytyy kivoja pojallekin. Omat vanhemapni asioivat vain Cittarissa ja Lidlissä, joten välillä ostelevat sieltä aivan kammottavia rättejä, jotka eivät kestä kulutusta, ovat usein epäkäytännöllisiä ja kaikenlisäksi rumia. Olen heille suoraan sanonut, että haluan itse ostaa lasteni vaatteet, koska vaatemakuni on niin erilainen. Siitä huolimatta kantavat niitä lumppuja tänne, kun luulevat että tällä kertaa varmasti ovat onnistuneet ostoksissaan...Hah!
Miehen vanhemmat taas ostavat kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista järkyttäviä 80-luvun lastenvaatteita, joissa nyt ei muuta vikaa ole, paitsi että nyt eletään vuotta 2011... En halua, että lastani kiusataan vaatteidensa takia tai että saavat aikuisiltakin tympeää kohtelua vaatteidensa vuoksi. Tätähän on ihan tutkittu, että jopa aikuiset lastenhoitoalan ihmiset kohtelevat lapsia vaatetuksen mukaan ja antavat enemmän huomiota kauniisti ja siististi puetuille lapsille.
Meillä on aiemmin otettu vastaan sukulaisilta niitä kamaliakin vaatteita, ja käytetty tuolla takapihalla möyriessä, maalauspuuhissa tms. Julkisille paikoille en koskaan lastani niihin pukisi!! Nykyään sanon kaikille, että meillä on säilytystilat loppu ja emme voi ottaa vastaan enempää vaatetta. Myös jos kyselevät, mitä lapset tarvitsevat lahjaksi, sanon että ei mielellään vaatteita.