Nyt rehellisesti: Onko miehesi sielunkumppanisi, paras ystäväsi ja elämäsi täyttymys?

Ajoittain törmään palstalla moiseen väittämään, enkä käsitä miten se voisi olla totta.

Joko mä olen pahasti tunnevammainen, tai sitten kaikki jotka suoltaa suustaan moista, yliromantisoi ja pahasti.

Jos mietin itseäni, ystäviäni, sukulaisiani ja vaikka naapureitakin, niin en mä kyllä tunne ketään joka tuntisi olevansa jotenkin vajaa ilman sitä kumppaniaan, joka olisi siis sitten se toinen puolisko, jonka jälkeen olisi ehjä.

Eikä kukaan selitä, miten autuuden ihanaa ja täydellistä kaikki on...kun toinen aloittaa lauseen, niin toinen lopettaa ja sitärataa.

Ja mitä sitten, jos se puoliso lähtee pois. Kuolee tai päättää, ettet Sinä olekaan se hänen toinen puoliskonsa, vaikka Sinä niin luuletkin. Onko loppuelämälle tiedossa vain tyhjää, vajaata yksinäisyyttä vai mitä häh? Vai eikö noin vaan voi käydä? (mukamas).

Mä en usko. Kun en usko, niin en usko. Mutta ilmeisesti jotkut uskoo. Mä uskon, että ne on väärässä.

Kääntäkää mun pää.

 

Ei ole. Mutta minulla on tosi hyvä hänen kanssaan.

 

Jotkut harvat löytää oikeasti sielunkumppanin. Kai. Ehkä maailmassa noin neljä ihmistä. Mun mies ei ole sielunkumppani. Ja turha sitä jäädä odottelemaankaan, ei luultavasti osu kohdalle.

 

Ööö...ei.

Parhaat ystävät on mulla erikseen. Sielunkumppaneita on muutamia, mieheni omalla tavallaan niistä yksi.

Elämäni täyttymys...Onni lähtee minusta itsestäni, ei kenestäkään toisesta

 

Ei ole. Mutta minulla on tosi hyvä hänen kanssaan.

No tämän uskon. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Mä en usko ikuiseen, loppuelämän kestävään rakkauteen...koska en ole moista nähnyt. En tunne ketään, jonka avioliitto olisi kestänyt loppuun saakka siten, että liittoa voisi kutsua onnelliseksi.

 

Mulla ei oo puolisoa, mutta ehkä sä sallit sen että mä vastaan. Mua melkein oksettaa sellainen yliromantisoiminen. Jotenkin mä vielä ymmärrän sen, että kun ollaan kmmeniä vuosia oltu yhdessä, niin sitä jotenkin hitsautuu yhteen siten, että esim. nukkuminen erossa on vaikeaa tai joidenkin asioiden hoitaminen on vaikeaa, koska on vain tullut totutuksi tavaksi, että toinen hoitaa tietyt asiat, toinen toiset. No, mutta mä en kuitenkaan halua sellaiseen parisuhteeseen, jossa mulla on kokoajan sellainen olo, että ilman toisen taukoamatonta läsnäoloa elämä on jotenkin puutteellista. Please, ammu minut jos ryhdyn sellaiseksi kotona nyhjotttäväksi sohvaperunaksi ja hölötän jostain sielunkumppanuudesta.

 

Kyllä se on mun paras ystävä ja mun pari. Kyllä se on mulle just se ihminen, jonka seurassa olen kaikista mieluiten.
Jos se kuolee, olen rikki lopunikääni.

 

Ei

Mutta on se ihan käypänen silti....

 

No kyllä se noin 95%:sti on, tosin minun sieluni on vähän ohuenlainen ja olen liian levoton ihminen uskoakseni täydellisiin täyttymyksiin, mutta periaatteessa kyllä. Paras ystävä on ehdottomasti.

 

Joskus hän on ominaisuuksiltaan näitä kaikkia mainitsemiasi samanaikaisesti ja joskus täysin näiden kaikkien vastakohta.

 

Ei ole. Mutta minulla on tosi hyvä hänen kanssaan.

Sama täällä . Ei ole kylän komein poika, rikkauksista puhumattakaan. Ei ole mikään romanttinen tyyppi eikä ymmärrä mua välillä ollenkaan. Mutta hän kohtelee mua hyvin. Ei kännää, ei hauku, ei lyö. Ei alista eikä sido mua nyrkin ja hellan väliin. Ja mikä parasta, ei ole koskaan pettänyt mua, vaikka mä olen ainoa mikä hänellä on ollut. Meillä on samanlainen huumorintaju, samantyyppiset asiat on meille tärkeitä. Näillä eväillä ollaan menty 18 vuotta .

 

No tämän uskon. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Mä en usko ikuiseen, loppuelämän kestävään rakkauteen...koska en ole moista nähnyt. En tunne ketään, jonka avioliitto olisi kestänyt loppuun saakka siten, että liittoa voisi kutsua onnelliseksi.

Aika oudoissa piireissä olet sitten pyörinyt.

 

Sielunkumppaneihin en usko, paras ystävä on ihan eri ihminen ja elämän täyttymyskin on jossain ihan muualla.

 

Kyllä mä odotan löytäväni vielä joskus sielunkumppanin.
Jos en löydä, olen sitten yksin.

 

No tämän uskon. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Mä en usko ikuiseen, loppuelämän kestävään rakkauteen...koska en ole moista nähnyt. En tunne ketään, jonka avioliitto olisi kestänyt loppuun saakka siten, että liittoa voisi kutsua onnelliseksi.

Mikä on loppuun saakka kestänyt liitto? Sekö, että kuollaan lopulta?

 

Mulla ei oo puolisoa, mutta ehkä sä sallit sen että mä vastaan. Mua melkein oksettaa sellainen yliromantisoiminen. Jotenkin mä vielä ymmärrän sen, että kun ollaan kmmeniä vuosia oltu yhdessä, niin sitä jotenkin hitsautuu yhteen siten, että esim. nukkuminen erossa on vaikeaa tai joidenkin asioiden hoitaminen on vaikeaa, koska on vain tullut totutuksi tavaksi, että toinen hoitaa tietyt asiat, toinen toiset. No, mutta mä en kuitenkaan halua sellaiseen parisuhteeseen, jossa mulla on kokoajan sellainen olo, että ilman toisen taukoamatonta läsnäoloa elämä on jotenkin puutteellista. Please, ammu minut jos ryhdyn sellaiseksi kotona nyhjotttäväksi sohvaperunaksi ja hölötän jostain sielunkumppanuudesta.

Mä en usko, että tuossa on kyse rakkaudesta...vaan nimenomaan tottumisesta, eikä sillä ole todennäköisesto mitään tekemistä rakkauden kanssa. Ja tuommoinen kuulostaa ihan mun pahimmalta painajaiseltani. Joten lupaan, tuleh haulikko kädessä ovesitaa, jos sorrut moiseen

 

On. Mutta hän ei tiedä minun olevan edes olemassa, joten suhde on täydellinen.

 

Kyllä mun mies on mun paras ystävä ja elämäni täyttymys. Sielunkumppani se ei ole.

 

On

 

Kyllä se on mun paras ystävä ja mun pari. Kyllä se on mulle just se ihminen, jonka seurassa olen kaikista mieluiten.
Jos se kuolee, olen rikki lopunikääni.

Jos olet samaa mieltä vielä 10 vuoden kuluttua (ja toivottavasti siis olet) niin hienoa. Mä en vaan moiseen usko. Muistuta mua 10v päästä, niin kysyn tätä sulta uudestaan

 

Yhdessä miehen kanssa neljätoista vuotta.
Paras ystävä - kyllä
Sielunkumppani - kyllä
Elämäni täyttymys - ööh, niin hassu sanonta, että en osaa vastata. En ainakaan koskaan ole ajatellut miestäni elämäni täyttymyksenä.

 

Jos olet samaa mieltä vielä 10 vuoden kuluttua (ja toivottavasti siis olet) niin hienoa. Mä en vaan moiseen usko. Muistuta mua 10v päästä, niin kysyn tätä sulta uudestaan

Me ollaan oltu jo 14 vuotta yhdessä. Mun mielestä on kummallista, että oletat, että asia muuttuisi. Päinvastoin, mitä kauemmin on yhdessä, sitä paremmin asiat lopulta menevät.

 

Joskus hän on ominaisuuksiltaan näitä kaikkia mainitsemiasi samanaikaisesti ja joskus täysin näiden kaikkien vastakohta.

No miten tää sitten niinkun on mahdollista?

 

Mun mies on mun sielunkumppani ja paras ystävä. Mutta elämäni ainoa täyttymys hän ei ole, olen olemassa ilman häntäkin, mutta kyllä hän poistuessaan jättäisi valtavan aukon. onni lähtee aina itsestä. Liittomme on ollut onnellinen jo 14v, toivottavasti on sitä myös jatkossa. Töitä sen eteen toki tehdään.

Enkä muuten koskaan mainosta meidän suhdetta enkä hehkuta ihmisille kuinka mahtavaa meillä on. Ei tarvitse tehdä sellaista. Yleensä niillä, jotka hehkuttaa, jotain uupuu.

 

Jos olet samaa mieltä vielä 10 vuoden kuluttua (ja toivottavasti siis olet) niin hienoa. Mä en vaan moiseen usko. Muistuta mua 10v päästä, niin kysyn tätä sulta uudestaan

En yhtään epäile, etteikö uskoisi.