Minulla on kaksoset 2v ja esikoinen 3v. Paikkakunnan kaupoissa ei ole tuplakärryjä, joten minun on ollut pakko opettaa lapset kulkemaan kauniisti.
Jos lähdettiin juoksemaan kiellosta huolimatta, nostetaan lapsi syliin ja viedään alkupisteelle (autolle tai takaisin tullessa kaupan ovelle). Selitetään lapselle uudestaan "Kävele nätisti äidin vieressä tai äiti kantaa sinut autoon". Jos lapsi vielä lähtee juoksemaan, lapsi siepataan kainaloon. Ja minä kannan lasta silloin tukevasti, jottei hän putoa, mutta sen verran epämukavassa asennossa, että kävely olisi ollut parempi vaihtoehto (pidän kiinni käsi vatsan ympärillä ja 'roikotan'). Jos minulla on ollut kauppakassi tai jotain muuta ylimääräistä, olen ne hetkeksi jättänyt kulkutien sivuun, haen sitten kun lapsi on viety autoon.
Autossa, kun lapsi on saatu vöihin. Katson lasta silmiin ja sanon "Äiti ei yhtään pidä siitä, että juokset parkkipaikalla. Parkkipaikalla kuuluu kävellä nätisti. Äiti olisi sinusta todella ylpeä jos kulkisit nätisti. Nyt äiti on surullinen"
Jos lapsi on kulkenut kauniisti, kehun. Kehun jo kun kävellään autolle. Meillä lapset ottaa hyvin vakavasti tuon "äiti tulee surulliseksi", tuntuvat ottavan sen hyvin raskaasti, joten käytän sitä vain kun todella on turvallisuudesta kyse.
Mutta lapset ovt myös yksilöitä. Kaksosista toinen ei ole kertaakaan edes yrittänyt juoksennella. Hän tuntuu pelkäävän niin paljon liikkuvia autoja, ettei halua poistua äidin jalan läheisyydestä. Nuo kaksi muuta taas...