Sastamala oli 1200-luvulla suuri kirkkopitäjä, jonka seurakuntakirkkoon (luultavasti) nykyisen Sastamalan kirkon paikalle vaelsi seurakuntaa Pohjanmaalta asti. Kirkkopitäjän keskuskirkot lienevät olleet erilaisia puisia kirkkoja ennen Sastamalassa vielä tänäkin päivänä seisovan harmaakivisen Sastamalan kirkon rakentamista 1500-luvulla. Kirkkopitäjä ulottui "Näsijärvestä Pohjanlahteen ja nykyisen Vammalan seuduilta Pohjanmaan lakeuksien rajoille asti". Siihen kuului myös koko pohjoinen Satakunta. Tästä kirkkopitäjästä muodostuivat alueen myöhemmät seurakunnat. Muistona Sastamalan pitäjän vanhoista eräomistuksista on myös Pohjanlahden rannalla sijaitsevan Merikarvian ruotsinkielinen nimi Sastmola.[1]
Merkittävimpiä hetkiä Suur-Sastamalan hajoamisessa lienee ollut Ala-Sastamalan irtaantuminen 1400-luvulla. Ala-Sastamalan alueesta kehittyivät myöhemmin Tyrvää, Vammala, Kiikoinen ja Kiikka. Pietari Brahen aikoina 1600-luvun alkupuolella, jolloin seurakuntia pilkottiin yleisemminkin, Sastamalasta irtautui Ylä-Sastamala eli Mouhijärvi, joka oli jo jonkin aikaa ennen irtautumista ollut kappeliseurakuntana. Ylä-Sastamalasta muodostuivat sittemmin Mouhijärvi, Suodenniemi ja Lavia. Viimeisenä itsenäistyi Suoniemi vuonna 1908.
Ennen Sastamalan kirkkopitäjää oli arkeologi Unto Salon mukaan olemassa kaksi rautakautista muinaispitäjää, Karkku ja "Tyrvää" (jälkimmäisen alkuperäisestä nimestä ei ole tietoa).[2]