I
itkut
Vieras
Yhteistä elämää takana 9 vuotta ja jo seurustelun alkuvaiheissa oli puhetta, että kumpikin lapsia haluaa jossain vaiheessa. Aiheesta puhuttu paljon ja yritys aloitettiin 2 vuotta sitten. Mitään tuloksia ei ole kuitenkaan tullut ja itse olisin ollut täysin valmis tutkimuksiin jo vuosi sitten koska menkka- ja ovulaatiokipuni ovat jotain aivan kamalia ja kestävät pitkään. E-pillereiden kanssa kivut olivat paljon siedettävämpiä. Noin ehkä viikko kierrosta menee ilman kipuja ja muun ajan saakin sitten kärsiä kivuista ja perua harrastuksia kun kaikki "tärinä" sattuu. Mies ei oikein tätäkään ymmärrä vaan pitää kipujani turhana valituksena. Minulle on tehty tutkimukset (paitsi aukiolotutkimukseen olisi tarkoitus mennä ensikuussa). Mitään selittävää syytä sille miksi en ole tullut raskaaksi ei ole löytynyt. Olen kovasti koittanut puhua miehelleni, että voisiko mitenkään antaa spermanäytettä, mutta ei. Aiheesta ei halua keskustellakkaan. Ainoa mitä sanoo on, että ei halua tietää jos ei pysty lapsia saamaan. Ensin on todella vastahankaan myös minun menemisestä tutkimuksiin mutta lopulta totesi, että omapa on asiasi.
Parisuhde toiminut aijemmin loistavasti ja aina ollaan helposti päädytty johonkin kompromissiin jos ollaan asioista oltu erimieltä. Tämä vaan on asia jossa ei taida kompromissejä olla. Muutenkin tuntuu, että välimme ovat jotenkin kiristyneet viimeisen vuoden aikana tämän lapsettomuus asian takia. Olen jopa miettinyt pitäisikö erota (muuten toimivasta suhteesta) koska minulle on aina ollut selvää, ettö muutaman lapsen haluan. Minulle adoptio voisi olla yksi vaihtoehto mutta mieheni ei pidä tätä vaihtoehtona koska haluaa "oman" lapsen. Enkä edes tiedä onko mahdollista päästä adoptio jonoon jos lapsetomuutta ei ole mitenkään virallisesti todettu. Jotenkin vain tuntuu niin epäreilulta enkä oikein osaa asiaa hyväksyä omassa mielessäni. Tuntuu vaan, että elämäni on muutenkin ollut ihan pysäkillä muutaman vuoden näiden kipujen takia. Toisaalta voisi vaan aloittaa e-pillerit uudestaan ja koittaa keksiä jotain muuta "sisältöä" elämään, mutta tämä ei vain tunnu oikealta ratkaisulta. Harmittaa myös, että halusimme ostaa ennen lapsen syntymää talon jossa olisi valmiina lastenhuone ja muutenkin riittävästi tilaa. Nyt tuo huone on ollut melkein tyhjillään ja aina sitä siivotessa tulee valtavan pahamieli ja itku. Olisi vaan ollut järkevämpää ensin yrittää tulla raskaaksi ja vasta sitten muuttaa. Meistä ei vain kumpikaan edes ajatellut sellaista vaihtoehtoa, etteikö niitä lapsia tulisi.
Parisuhde toiminut aijemmin loistavasti ja aina ollaan helposti päädytty johonkin kompromissiin jos ollaan asioista oltu erimieltä. Tämä vaan on asia jossa ei taida kompromissejä olla. Muutenkin tuntuu, että välimme ovat jotenkin kiristyneet viimeisen vuoden aikana tämän lapsettomuus asian takia. Olen jopa miettinyt pitäisikö erota (muuten toimivasta suhteesta) koska minulle on aina ollut selvää, ettö muutaman lapsen haluan. Minulle adoptio voisi olla yksi vaihtoehto mutta mieheni ei pidä tätä vaihtoehtona koska haluaa "oman" lapsen. Enkä edes tiedä onko mahdollista päästä adoptio jonoon jos lapsetomuutta ei ole mitenkään virallisesti todettu. Jotenkin vain tuntuu niin epäreilulta enkä oikein osaa asiaa hyväksyä omassa mielessäni. Tuntuu vaan, että elämäni on muutenkin ollut ihan pysäkillä muutaman vuoden näiden kipujen takia. Toisaalta voisi vaan aloittaa e-pillerit uudestaan ja koittaa keksiä jotain muuta "sisältöä" elämään, mutta tämä ei vain tunnu oikealta ratkaisulta. Harmittaa myös, että halusimme ostaa ennen lapsen syntymää talon jossa olisi valmiina lastenhuone ja muutenkin riittävästi tilaa. Nyt tuo huone on ollut melkein tyhjillään ja aina sitä siivotessa tulee valtavan pahamieli ja itku. Olisi vaan ollut järkevämpää ensin yrittää tulla raskaaksi ja vasta sitten muuttaa. Meistä ei vain kumpikaan edes ajatellut sellaista vaihtoehtoa, etteikö niitä lapsia tulisi.