Kun mies ei vaan näytä tunteita:(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onneton-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

onneton-

Vieras
Mitä tässä nyt oikeen tekis. Ollaan oltu 6 vuotta yhdessä ja yks taaperokin on siunaantunut. Seurusteluaikana mies helli ja pussaili ja piti hyvänä, mut siitä se alamäki sit alkoi. Ja ollaan yli kolmekymppisiä, molemmilla edellisiä suhteita.

Taaperoa odottaessani itkin melkein joka ilta itseni uneen kun koin olevani henkisesti täysin yksin. Mies ei osannut tietenkään jakaa raskautta kanssani, mutta eipä kyllä muutenkaan raskaana olevaa vaimoaan huoltanut. Aina kun neuvolassa ja perhevalmennuksessa puhuttiin, että miehen homma olis esim. hieroa naisen turvonneita jalkoja, purskahdin itkuun. Meillä ei edes semmosta hellyyttä näytetä - ei edes pyytämällä (pari kertaa pyysin). Jos yritin viedä käden mahalle (vauva potki) niin veti käden pois ja tunsin olevani niin yksinäinen koko sen raskausajan.

Seksiä mies kyllä haluaa ja vonkaa, melkein päivittäin jaksaa pyytää. Mutta itellä ei tee yhtään mieli kun muuten ei ole mitään läheisyyttä eikä tunnetta tässä hommassa.

Ite aina silloin tällöin kömmin kainaloon eikä työnnä (useimmiten) pois. Samoin yritän muistaa kertoa rakkaudestani jne. Mut hänen aloitteestaan ei tule minkäänlaista hellyydenosoitusta . En edes muista millon pussattu viimeks, varmaan viikkoja, ellei kuukausia sitten. Pikkuhiljaa alkaa itteäkin jo kyllästyttää tehdä aloitteet.

Muuten mies on ihanan tasainen ja rauhallinen aviomies ja isä. Kova tekemään töitä. Tunteita osoittaa myös lapselleen, mutta äiti jää paitsi.

Tiedän, että perheessään on tommosta muutenkin, mutta en haluais omalle lapselle antaa enää tätä mallia. Olen puhunut nätisti, rumasti, itkenyt, vitsaillut ja jopa kirjoittanut kirjeen. Mies ei vaan osaa vastata, että miks on näin ja jatkaa samalla tavalla. Ja minä ihmettelen, että miten se alkuvaiheen romantikko on muuttunut tämmöseks.

Ok, arki on arkea, mutta en varmasti tule jaksaan elään tän miehen kanssa elämäni loppuun asti tämmöstä tunteetonta elämää.

Onko muillakin näitä jöröjukkamiehiä? Miten ootte saanut suhteen toimimaan? Vai oonko mä ihan hörhö nainen, kun kaipaan romantiikkaa tähän pikkulapsen sävyttämään arkeen?
 
Me mentiin terapiaan, suosittelen lämpimästi.

Kiitos vinkistä. Mieheni on vähän sitä tyyppiä et kun perhevalmennuksessa oli teemana parisuhde ja muuta "vakavaa" hän heitti leikiksi ja nauratti vain muita tulevia isejä. Tuntuu että on siis tosi vieras asia eikä osaa suhtautua ollenkaan...

Oon ite käynyt pitkän terapian mut ei sillon tää ongelma ollut vielä akuutti. Mitä pariterapiassa oikeen sit käydään? Tai miten?
 
Sinne voi mennä yksinäänkin ja mm. väestöliitolla on PK seudulla pariterapiaa. Itse käytiin seurakunnan perheasianneuvottelukeskuksessa, jossa on ihan ammattilainen terapeutti ja joka on ilmainen. Myös perheneuvolasta saa pariterapiaa, mutta paikkaunnasta riippuen jonot voi olla pitkät.

Me käytiin yhdessä, ja siitä oli todella iso apu. Kannattaa laittaa prosessi samantien liikkeelle, sitä helpommin asioihin voi vielä vaikuttaa, mitä varhaisemmin niihin puututaan. Itse muuttuminen onkin sitten vuosien prosessi, mutta terapia sysää sen liikkeelle, selventää ajatuksia ja kartoittaa mahdollisuuksia sekä pitää sitä yllä.
 

Yhteistyössä