yksinjäänyt
toivot niiden olevan liotettavia... =D joo. ihmisiä kaikki, kaikki ei inhimillisiä, ainakaan toisia kohtaan. varmasti paljon vikaa allekirjoittaneessakin, tiedän kyllä.. mut sanotaan näin et uskon tässä maassa olevan 5% oikeasti kunnollisia miehiä jotka sitoutuu perheeseen ja joilla on samat arvot itseni kanssa, mut en tuu niiihin ikinä törmään. ei sen puoleen ei enää tarvitsekaan... lapset saa nyt kaiken huomion, ne on sen ansainneet. 26v. ja elmä tässä mallilla, ei sitä mitä haaveilin mut en oo kyl kattonu sitä strömsöötäkään...
saman kokenut
Kun minä jäin yksin monen vuoden suhteen jälkeen, pääsin kerrankin oikeasti miettimään mitä tekisin.
Eka kuukausi meni sohvalla maatessa ja leffoja katellessa. Odottelin mukamas, että joku tulisi ovesta ja toisi elämän tullessaan.
Toisena kuukautena tajusin, että aika kulkee pahuksen hitaasti ja jos haluan saada edes jotain sisältöä elämääni, on sitä mentävä hakemaan.
Aloitin pienesti. Pyöräilin outoa reittiä pitkin kirjastoon. Aloin lukemaan uuden kirjailijan sarjaa ja pysähdyin kahville sellaiseen kahvillaan missä en ollut ikinä ennen käynyt.
Huomasin, että pikkujutut, uusi kahvila, uusi kirja, uusi ruokaresepti, uusi kynsilakka, uusi kävelyreitti, ihan mikä vaan piristi ja sai ajatukse pois erosta.
Päätin, että teen joka viikko jotain mitä en ollut koskaan ennen tehnyt. Menin yksin uimaan, elokuviin ja teatteriin. Kävelin rannalla myöhään illalla ja istuskelin laiturilla kuuntelemassa ääniä mereltä.
Joinakin päivinä tuntui, että en jaksa poistua kotoa, etten halua nähdä ketään, mutta menin ja tein ja piristyin.
6kk jälkeen olin huomannut, että aina välillä on joku ystävä tms. jonka voi pyytää kylään. Ei ne pariskunnat joka viikonloppu kiehnää yhdessä, joten silloin tällöin sain seuraa.
Vuosi erosta ja huomaan, että olen tutustunut uusiin ihmisiin. Minulla on uusi harrastus ja uskallan kokeilla uusia juttuja.
Vuosi sitten kuvittelin, että elämä loppuu eroon. Nyt ajattelen, että elämä vasta alkoikin. Se alkoi siitä hetkestä kun ymmärsin ettei onni tule toisesta ihimisestä.
Eka kuukausi meni sohvalla maatessa ja leffoja katellessa. Odottelin mukamas, että joku tulisi ovesta ja toisi elämän tullessaan.
Toisena kuukautena tajusin, että aika kulkee pahuksen hitaasti ja jos haluan saada edes jotain sisältöä elämääni, on sitä mentävä hakemaan.
Aloitin pienesti. Pyöräilin outoa reittiä pitkin kirjastoon. Aloin lukemaan uuden kirjailijan sarjaa ja pysähdyin kahville sellaiseen kahvillaan missä en ollut ikinä ennen käynyt.
Huomasin, että pikkujutut, uusi kahvila, uusi kirja, uusi ruokaresepti, uusi kynsilakka, uusi kävelyreitti, ihan mikä vaan piristi ja sai ajatukse pois erosta.
Päätin, että teen joka viikko jotain mitä en ollut koskaan ennen tehnyt. Menin yksin uimaan, elokuviin ja teatteriin. Kävelin rannalla myöhään illalla ja istuskelin laiturilla kuuntelemassa ääniä mereltä.
Joinakin päivinä tuntui, että en jaksa poistua kotoa, etten halua nähdä ketään, mutta menin ja tein ja piristyin.
6kk jälkeen olin huomannut, että aina välillä on joku ystävä tms. jonka voi pyytää kylään. Ei ne pariskunnat joka viikonloppu kiehnää yhdessä, joten silloin tällöin sain seuraa.
Vuosi erosta ja huomaan, että olen tutustunut uusiin ihmisiin. Minulla on uusi harrastus ja uskallan kokeilla uusia juttuja.
Vuosi sitten kuvittelin, että elämä loppuu eroon. Nyt ajattelen, että elämä vasta alkoikin. Se alkoi siitä hetkestä kun ymmärsin ettei onni tule toisesta ihimisestä.
"Matti"
[QUOTE="surusilmä";24205768]oletko sä Matti(mikäli matti on matti) koskaan yrittääny ettiä uutta naista rinnalles? vai kuinka kauan oot yksin ollu? Mitä sulla on ikää? ajattelin vaan kun ite jo pian 31 et löytyykö ketään enää rinnalle kulkemaan,ei nyt mut jossain vaiheessa.Pelottaa![/QUOTE]
Matti on Matti. Uskon, että tämän asian suhteen aika tekee tehtävänsä. Kun on ollut kauan parisuhteessa ja sitten tulee loppu yks kaks, ei ole suurempaa hinkua lähteä heti kättelyssä etsimään uutta suhdetta. Tähän varmastikin moni keittiöpsykologi löytää jos jonkinmoista selitystä jne. mutta ei niillä ole loppujen lopuksi merkitystä. Meillä kullakin on vain tämä yksi ja ainoa elämä. Ehlä keskeisimpiä ominaisuuksia on sen ainutkertaisuus ja rajallisuus. Eli ei ole mahdollista tyriä kerta toisensa jälkeen. Näistä syistä joshtuen on pakko tehdä ratkaisut itse ja ne on viisainta tehdä sydäntää kuunnellen.
Matti on Matti. Uskon, että tämän asian suhteen aika tekee tehtävänsä. Kun on ollut kauan parisuhteessa ja sitten tulee loppu yks kaks, ei ole suurempaa hinkua lähteä heti kättelyssä etsimään uutta suhdetta. Tähän varmastikin moni keittiöpsykologi löytää jos jonkinmoista selitystä jne. mutta ei niillä ole loppujen lopuksi merkitystä. Meillä kullakin on vain tämä yksi ja ainoa elämä. Ehlä keskeisimpiä ominaisuuksia on sen ainutkertaisuus ja rajallisuus. Eli ei ole mahdollista tyriä kerta toisensa jälkeen. Näistä syistä joshtuen on pakko tehdä ratkaisut itse ja ne on viisainta tehdä sydäntää kuunnellen.
"surusilmä"
missä luulet mun asustelevan? kerro ihan suoraan paikkakunta mitä veikkailet.
"Matti"
Juuripa kai näin, onni ei tule toisesta ihmisestä. Joskin olisi mukavaa jakaa oni toisen ihmisen kanssa...
jaah
No, jos mulla olis viikonloput mahdollista käyttää vain itseeni aikaa, tekisin ainakin näitä:
- kävisin uimassa ja metsäkävelyillä, talvella luistelemassa
- kävisin ruokaostoksilla pitkään ja hartaasti ja hemmottelisin itseäni suuritöisillä ruuilla
- kävisin konserteissa ja teattereissa
- ompelisin (ja kävisin kangaskaupoissa)
- soittaisin pianoa ja laulaisin
- kuuntelisin musiikkia
- seuraisin sosiaalipornosarjoja telkkarista
- kävisin uimassa ja metsäkävelyillä, talvella luistelemassa
- kävisin ruokaostoksilla pitkään ja hartaasti ja hemmottelisin itseäni suuritöisillä ruuilla
- kävisin konserteissa ja teattereissa
- ompelisin (ja kävisin kangaskaupoissa)
- soittaisin pianoa ja laulaisin
- kuuntelisin musiikkia
- seuraisin sosiaalipornosarjoja telkkarista
utelen
[QUOTE="surusilmä";24205841]missä luulet mun asustelevan? kerro ihan suoraan paikkakunta mitä veikkailet.[/QUOTE]
asutkos oulussa
asutkos oulussa
"Matti"
Onhan tuo mahdollista, tiedät sen. Taannoin se ei ollut mahdollista minulle, mutta nyt on - tahtomattani. Sinun tarvitsee vai asettaa vaakakuppiin nykyinen elämäsi ja tuo kuvaamasi elämä. Jos oikeasti haluat tehdä valinnan, toteuttaminen on aika helppo juttu. Luovut nykyisestä ja aloitat uuden...
"surusilmä"
en mä halua kulkea yksin leffoissa ja muissa jutuissa,mä haluan elämänkumppanin.Ensin haluan et tää juttu saa jonkinsortin päätöksen ja voin toipua mut yksin en loppuelämää halua olla,kuulostakoon sitten miten riippuvaiselta tahansa.
Pahoittelut erosta, mutta voi että kun olisikin itselle joskus aikaa kokonainen viikonloppu... Huoh. Voi katsella leffoja, tv-sarjoja, pelata, lukea, käydä lenkillä / muualla kuntoilemassa, leffassa, ulkona syömässä. Ehtisi jossain välissä vaikka siistiä kaapitkin tai vain löhötä sohvalla kaivellen napaa.
Kavereitakin voi koittaa sitten hankkia ja/tai tavata, mutta kannattaa opetella nauttimaan siitä omasta rauhasta. Ei se yksinään asioiden tekeminen tarkoita, että niitä tekee loppuelämän yksin. Paremmin sen kumppaninkin löytää kun ei epätoivoisesti etsi.
Kavereitakin voi koittaa sitten hankkia ja/tai tavata, mutta kannattaa opetella nauttimaan siitä omasta rauhasta. Ei se yksinään asioiden tekeminen tarkoita, että niitä tekee loppuelämän yksin. Paremmin sen kumppaninkin löytää kun ei epätoivoisesti etsi.
"surusilmä"
kyllä sä voit noita kaikkia tehä ilman et tarvii erota.Tää ero juttu on aivan paskaa! sattuu ja en voi ymmärtää!
"saimi"
Ihanko oikeasti ajattelet noin? Olisitko valmis luopumaan perheestäsi/parisuhteestasi ja nauttimaan mainitsemistasi asioista onnellisen parisuhteen hinnalla?? Jotta saisit omaa aikaa, olisit valmis olemaan yksin tahtomattasi? Et ehkä lukenut ketjua ihan ajatuksella...
[QUOTE="surusilmä";24205947]kyllä sä voit noita kaikkia tehä ilman et tarvii erota.Tää ero juttu on aivan paskaa! sattuu ja en voi ymmärtää![/QUOTE]
Tällä hetkellä on kaksi pientä lasta niin aika vähän voin noita asioita tehdä. Enkä minä tarkoittanut että erosta pitäisi nyt olla jotenkin hyvillään, vaan nimenomaan koittaa kuitenkin nauttia siitä kaikesta mitä voi tehdä yksin rauhassa.
Tällä hetkellä on kaksi pientä lasta niin aika vähän voin noita asioita tehdä. Enkä minä tarkoittanut että erosta pitäisi nyt olla jotenkin hyvillään, vaan nimenomaan koittaa kuitenkin nauttia siitä kaikesta mitä voi tehdä yksin rauhassa.
"Matti"
[QUOTE="surusilmä";24205922]en mä halua kulkea yksin leffoissa ja muissa jutuissa,mä haluan elämänkumppanin.Ensin haluan et tää juttu saa jonkinsortin päätöksen ja voin toipua mut yksin en loppuelämää halua olla,kuulostakoon sitten miten riippuvaiselta tahansa.[/QUOTE]
Ei loppuelämää, mutta ei myöskään suin päin uusiin vaikeuksiin rynnäten. Vastenmielistä ja ehkä pliisulta kuukostavaa sanoa, mutta olet nyt uskoakseni haavoittunut ja siksi ehkä entistä helpommin uudelleen haavoitettavissa. Haluamatta olla kyynikko, toivon, että älä odota liikoja ainakaan uusilta tuttavuuksilta. Anna aanteeksi nämä tökeröt, mutta hyvää tarkoittavat sanat.
Ei loppuelämää, mutta ei myöskään suin päin uusiin vaikeuksiin rynnäten. Vastenmielistä ja ehkä pliisulta kuukostavaa sanoa, mutta olet nyt uskoakseni haavoittunut ja siksi ehkä entistä helpommin uudelleen haavoitettavissa. Haluamatta olla kyynikko, toivon, että älä odota liikoja ainakaan uusilta tuttavuuksilta. Anna aanteeksi nämä tökeröt, mutta hyvää tarkoittavat sanat.
"vieras"
Salille. Täälläpäin ainakin salit auki 20, jopa 21 asti. Fyysinen rutistus tekee hyvää myös henkisesti. Käy leffoissa, kirppiksillä, kahviloissa. Aloita jokin harrastus.
"surusilmä"
surusilmä sammuttaa nyt koneen ja kömpii yksin kylmään sänkyyn ja miettii murheitaan vaikka ei haluaisi,itkukin varmaan tulee.Exää näen tässä joku päivä vielä kun on pakko mut koitan senkin handlata jotenkin.Nyt hyvät yöt kaikille ja kiitos kun kuuntelitte.Palaan taas palstalle joku päivä.
"Matti"
Olet varmaankin, tai ainakin toivoakseni oikeassa. Nyt on "iho" niin hellä, etten voisi ajatellakaan syvällisempää tai rehellisemmin sanoen toisen tarpeita huomioivaa suhdetta. On aivan tarpeeksi työlästä, kun selvittelee omaa elämäänsä. Mutta, siitä olen 100% varma, ettei tämä asiaintila ole lopullinen. Niinpä tuokin lohtua vankkumaton usko siihen, että eräänä päivnä asiat vat taas reilassa ja mukava nainen "kainalossa".
"ani"
Lukiessanne kirjoituksianne muistin taas elävästi sen tuskan, mikä eron jälkeen oli. Sama homma täälläkin, mies lähti kävelemään uuden naisen perään ilman selityksiä tai varoituksia. Vuoden kesti toipua ja aloittaa alusta. Hommata kämppä, kerätä itsetunto, tavata ihmisiä. Sitten tuli elämään uusi mies, samat arvot ja ajatusmaailman omaava. Auttoi karsimaan kasaan loput palat, tuki ja palautti uskon rakkauteen. Nyt neljättä vuotta onnellisesti naimisissa ja kaksi ihanaa lasta.
Muistan vielä työterveyslääkärin sanat, kun kävin itkemässä tilanteeni toivottomuutta: "ehkä sinulla parin vuoden päästä on kaikki paremmin kuin mitä tähän asti on ollut". Halusin silloin vain kuolla enkä todellakaan uskonut että näin voisi tapahtua, enhän pystyisi koskaan enää edes luottamaan keneenkään. Mutta niin vain yllättäen elämä alkoi kantaa. Sinulla on nyt suruaika, anna itsellesi aikaa tottua, surra ja raivota. Yllättäen tullut ero on epäoikeudenmukaista ja siitä saa olla myös vihainen, sekin tunne pitää vaan elää läpi. Mutta kannattaa jaksaa päivä kerrallaan. Jokainen aamu on pienen pieni askel kohti parempaa vaikka sitä ei vielä välttämättä tietäisikään.
Muistan vielä työterveyslääkärin sanat, kun kävin itkemässä tilanteeni toivottomuutta: "ehkä sinulla parin vuoden päästä on kaikki paremmin kuin mitä tähän asti on ollut". Halusin silloin vain kuolla enkä todellakaan uskonut että näin voisi tapahtua, enhän pystyisi koskaan enää edes luottamaan keneenkään. Mutta niin vain yllättäen elämä alkoi kantaa. Sinulla on nyt suruaika, anna itsellesi aikaa tottua, surra ja raivota. Yllättäen tullut ero on epäoikeudenmukaista ja siitä saa olla myös vihainen, sekin tunne pitää vaan elää läpi. Mutta kannattaa jaksaa päivä kerrallaan. Jokainen aamu on pienen pieni askel kohti parempaa vaikka sitä ei vielä välttämättä tietäisikään.
Mattki
[QUOTE="ani";24206221]Lukiessanne kirjoituksianne muistin taas elävästi sen tuskan, mikä eron jälkeen oli. Sama homma täälläkin, mies lähti kävelemään uuden naisen perään ilman selityksiä tai varoituksia. Vuoden kesti toipua ja aloittaa alusta. Hommata kämppä, kerätä itsetunto, tavata ihmisiä. Sitten tuli elämään uusi mies, samat arvot ja ajatusmaailman omaava. Auttoi karsimaan kasaan loput palat, tuki ja palautti uskon rakkauteen. Nyt neljättä vuotta onnellisesti naimisissa ja kaksi ihanaa lasta.
Muistan vielä työterveyslääkärin sanat, kun kävin itkemässä tilanteeni toivottomuutta: "ehkä sinulla parin vuoden päästä on kaikki paremmin kuin mitä tähän asti on ollut". Halusin silloin vain kuolla enkä todellakaan uskonut että näin voisi tapahtua, enhän pystyisi koskaan enää edes luottamaan keneenkään. Mutta niin vain yllättäen elämä alkoi kantaa. Sinulla on nyt suruaika, anna itsellesi aikaa tottua, surra ja raivota. Yllättäen tullut ero on epäoikeudenmukaista ja siitä saa olla myös vihainen, sekin tunne pitää vaan elää läpi. Mutta kannattaa jaksaa päivä kerrallaan. Jokainen aamu on pienen pieni askel kohti parempaa vaikka sitä ei vielä välttämättä tietäisikään.[/QUOTE]
Elämä kantanee, kun siihen jaksaa uskoa. Siltikin, kyllä tämä vaatii työtä. Ja varsinkin, subjektiivisesti kokemansa vääryyden antteeksiantaminen ja sen kautta uuden alkuun pääseminen vaatii jo "avarakatseisuutta". Siihen kuitenkin pyrin"
Muistan vielä työterveyslääkärin sanat, kun kävin itkemässä tilanteeni toivottomuutta: "ehkä sinulla parin vuoden päästä on kaikki paremmin kuin mitä tähän asti on ollut". Halusin silloin vain kuolla enkä todellakaan uskonut että näin voisi tapahtua, enhän pystyisi koskaan enää edes luottamaan keneenkään. Mutta niin vain yllättäen elämä alkoi kantaa. Sinulla on nyt suruaika, anna itsellesi aikaa tottua, surra ja raivota. Yllättäen tullut ero on epäoikeudenmukaista ja siitä saa olla myös vihainen, sekin tunne pitää vaan elää läpi. Mutta kannattaa jaksaa päivä kerrallaan. Jokainen aamu on pienen pieni askel kohti parempaa vaikka sitä ei vielä välttämättä tietäisikään.[/QUOTE]
Elämä kantanee, kun siihen jaksaa uskoa. Siltikin, kyllä tämä vaatii työtä. Ja varsinkin, subjektiivisesti kokemansa vääryyden antteeksiantaminen ja sen kautta uuden alkuun pääseminen vaatii jo "avarakatseisuutta". Siihen kuitenkin pyrin"
"vieras"
Aina ei asiat kuitenkaan mene niinkuin saduissa. Itsekin surin eroa paljon. Se oli pitkään suuri möykky rinnassa. Ei se enää ole ollut pitkään aikaan. Erosta on jo kymmenen vuotta aikaa. Mutta en minä ole tavannut ketään toista, yksin olen edelleen. Ja minäkin kävin lenkillä, salilla, leffoissa, kirjastossa, luin kirjoja, katsoin elokuvia. Tein kaikkea aikansa, sillälaillahan se aika on mennyt eteenpäin. Mutta edelleen yksin.
jaah
[QUOTE="saimi";24205954]Ihanko oikeasti ajattelet noin? Olisitko valmis luopumaan perheestäsi/parisuhteestasi ja nauttimaan mainitsemistasi asioista onnellisen parisuhteen hinnalla?? Jotta saisit omaa aikaa, olisit valmis olemaan yksin tahtomattasi? Et ehkä lukenut ketjua ihan ajatuksella...[/QUOTE]
Pöljiä taas palsta täynnä... Minä annoin ehdotuksia, mitä kaikkea voi viikonloppuna tehdä. Sitä ap aloitusviestissään pyysi. Mut joo, oikeasti tässä pitkin vaan säälitellä ap:ta ja tähän sai vastata vain eronneet, jotka tietävät, miten kamala tuo tuska on. Aaargh. En todellakaan luopuisi perheestäni ja parisuhteestani, mutta todellakin usein silti kaipaan sitä omaa aikaa ja keksisin vaikka mitä, mitä itsekseni silloin tekisin! Oma aika pienten lasten töissä käyvänä äitinä on tedellakin kortilla.
Pöljiä taas palsta täynnä... Minä annoin ehdotuksia, mitä kaikkea voi viikonloppuna tehdä. Sitä ap aloitusviestissään pyysi. Mut joo, oikeasti tässä pitkin vaan säälitellä ap:ta ja tähän sai vastata vain eronneet, jotka tietävät, miten kamala tuo tuska on. Aaargh. En todellakaan luopuisi perheestäni ja parisuhteestani, mutta todellakin usein silti kaipaan sitä omaa aikaa ja keksisin vaikka mitä, mitä itsekseni silloin tekisin! Oma aika pienten lasten töissä käyvänä äitinä on tedellakin kortilla.
Non compos mentis
Mä kävin eilen aamu-uinnilla uimahallissa. Tullessani takaisin kouluikäiset lapseni nukkuivat edelleen vaikka olin jättänyt aamupalankin nätisti katettuna pöytää. Söimme sen sitten yhdessä. Isoveljeni perheineen tuli kylään. Sitten kävin kyläilemässä muksujen mentyä pihalle kavereineen. Tulin kotiin ja leivoimme lasten kanssa. Tämä siis aikavälillä klo 7-19 eilen. =)
Kyllä sitä tekemistä tulee eteen ilman kummempia mietintöjäkin.
Kyllä sitä tekemistä tulee eteen ilman kummempia mietintöjäkin.