Mitä hyötyä on naimisiin menosta?

Ymmärrän ap.ta ja olen pitkälti samassa tilanteessa. En halua naimisiin, koska tosiaan silloin on mahdollisuus "loukata" eropuheilla. Sellaisten keskellä itsekin elin lapsuuden, sormukset lensivät säännöllisesti seinään kunnes koko seinä tuli liiton vastaan.

Tiedän että en ole äitini enkä isäni eikä sama asia toistuisi kohdallani, ellen antaisi sen itse mennä siihen.

Kuitenkin jotenkin koen, että meidän suhde on parempi, kun +10v oltu yhdessä illman "haulikkohäitä". Joka päivä todistaa sitoumuksensa, vaikka lähteminen olisi teoriassa "helpompaa" kuin avioliitosta. Näin on hyvä.

Liiton pitää koossa tahto, ei papin aamen, oli kyse sitten avoliitosta tai avioliitosta. Avioliitosta on täsmälleen yhtä helppoa lähteä kävelemään kuin avoliitostakin, toki pari paperia pitää täyttää, jos haluaa virallisen avioeron.
Mä en oikein ymmärrä tätä ihmisten pelkoa virallisia sopimuksia kohtaan. Testamentti ennustaa kuolemaa ja avioliitto eroa... Olisiko parempi lanseerata rekisteröity parisuhde kaikille pareille. Jokainen yhteen muuttava pari voisi halutessaan rekisteröidä parisuhteensa, jonka myötä tulisi tietyt oikeudet ja velvollisuudet toista kohtaan. Unohdettaisiin avioliitto sana ja kirkkovihkiminen olisi vain seremonia sitä haluaville.

 

Jokainen parisuhde päättyy joskus, joko kuolemaan tai eroon. Ihan jokainen.
Avioliiton päättyessä on sentään selvät sävelet, avoliitto on huomattavasti mutkikkaampi tapaus.

Itse en jotenkin osaa nähdä pelkkää yhteistä omaisuutta sitoutumisen ilmauksena. Teillä on yhteinen asuntolaina, joo - olette siis kumpikin sitoutuneet taloonne. Teillä on yhteisiä lapsia - olette sitoutuneet lapsiinne. Mutta minun silmissäni avioliitto on se juttu, joka osoittaa pariskunnan sitoutumisen toisiinsa yksilöinä: rakastamisen.

 

[QUOTE="vieras";24189247]Miksi avoliitossa eropuheet eivät loukkaa? jos oot sitoutunut niin kyllä mun mielestä[/QUOTE]

Kyllähän ne loukkaavat, mutta on eri asia koota ylpeys ja sormukset nurkasta kuin tahtoa ilman niitä sormuksiakin.

Ei pahalla naimisissa olevia kohtaan, en yhtään vähättele sitä, mutta minä olen meistä parina ylpeä kun ei tarvitse todistella millään valoilla tai edes vuosipäivillä. Tarkkaa ensitapaamisen vuosipäivääkään ei kumpikaan muista! Jokapäiväisillä teoilla voi näyttää tunteensa. Ei ole mitään "jos oikeesti tykkäät musta niin meet mun kaa naimisiin" tai "no otetaan sitten ero jos noin ajattelet" juupadaapaa, mitä lapsuudessani sain kuulla. Oma äitini on ollut naimisissa kahdesti ja sen päälle kihloissa 3 eri miehen kanssa. Tiedostan, että se vaikuttaa siihen miten itse haluan parisuhteeni hoitaa, mutta ei tästä meidän valinnastamme ainakaan kukaan kärsi.

 

^ Niin ja minusta meillä on jo "rekisteröity parisuhde" kun eri rekistereissä ollaan avoliitossa eikä naimattomia.

 

Miksi avioliittosysteemi pitäisi muuttaa muuksi sen takia, että jotkut eivät halua sitoutua avioliittoon, mutta silti haluaisivat samat edut kuin avioliitossa. Ihan selkeintähän se on, että pariskunnat voivat valita joko avoliiton tai avioliiton sen mukaan, mitä suhteensa laadusta ja kestävyydestä ajattelevat.

Jos joku haluaa olla VAIN avoliitossa ja luvata sitoutua vain päiväksi kerrallaan, niinkuin tuossa joku avoliittoaan kuvaili, ja joku toinen pariskunta taas haluaa omasta vapaasta tahdostaan sitoutua koko elämän kestävään avioliittoon ja pystyy tahtomaan pidemmällä tähtäimellä ja uskomaan että rakkaus kestää myös vastoinkäymisten aikana, niin silloin he valitsevat avioliiton. Mitä ongelmaa tuossa on? Avoliitto ja avioliitto ovat molemmat vapaaehtoisia ja jokainen valitkoon suhteelleen sopivan vaihtoehdon.

 

Kuulostaa ennemminkin joltain teiniseurustelulta, jos lupaa sitoutua vain päiväksi kerrallaan, mutta ei uskalla sanoa huomisen sitoutumishalusta mitään. EI kuulosta tosirakkaudelta sellainen että "kyllä voin olla sun kaa sitoutuneesti tämän päivän, mutta huomisesta en tiedä. Kenties huomenna en enää halua ja siksi pitää olla takaportti auki". Ihan kuin haluaisi pitää takaportin auki ja mahdollisuuden heittää seurustelukumppani pois kuin roskan, jos ei seurustelu satu enää huvittamaan.

Oikea rakkaus ja sitoutuminen arvostaa kumppania ja pystyy sitoutumaan myös pidemmälle kuin yhden päivän kerrallaan. Ja uskaltaa luottaa siihen, että tahto, rakkaus ja sitoutuminen kestää myös vaikeina päivinä koko loppuelämän ajan.

Ja jotkuthan saattavat avoliitossa ollessaan vakuuttaa kumppanilleen, että kyllä ovat täysin sitoutuneita, mutta salaa mielessään eivät haluakaan sitoutua ja siksi kammoavat avioliittoa.

 

[QUOTE="hupakko";24189758]Kuulostaa ennemminkin joltain teiniseurustelulta, jos lupaa sitoutua vain päiväksi kerrallaan, mutta ei uskalla sanoa huomisen sitoutumishalusta mitään. EI kuulosta tosirakkaudelta sellainen että "kyllä voin olla sun kaa sitoutuneesti tämän päivän, mutta huomisesta en tiedä. Kenties huomenna en enää halua ja siksi pitää olla takaportti auki". Ihan kuin haluaisi pitää takaportin auki ja mahdollisuuden heittää seurustelukumppani pois kuin roskan, jos ei seurustelu satu enää huvittamaan.

Oikea rakkaus ja sitoutuminen arvostaa kumppania ja pystyy sitoutumaan myös pidemmälle kuin yhden päivän kerrallaan. Ja uskaltaa luottaa siihen, että tahto, rakkaus ja sitoutuminen kestää myös vaikeina päivinä koko loppuelämän ajan.

Ja jotkuthan saattavat avoliitossa ollessaan vakuuttaa kumppanilleen, että kyllä ovat täysin sitoutuneita, mutta salaa mielessään eivät haluakaan sitoutua ja siksi kammoavat avioliittoa.[/QUOTE]

Kuulostaa siltä, että monia naisia ajaa ajatus että mies ainakin saadaan sidottua loppuelämäksi kun he salaa mielessään ehkä eivät haluaisikaan sitoutua. Itsestäänhän jokainen voi olla varma, eikö niin?

Itse olen sitoutunut, samoin kuin ap. sanoi olevansa. Mies kokee niin myös. Näyttää sen teoillaan joka päivä, mutta ei vain päivä kerrallaan vaan onhan tässä aika tavalla pidemmän tähtäimen suunnitelmat siinä missä millä tahansa perheellisellä parilla ja eläkepäivistä puhutaan siinä missä muutkin.

Ei ole syytä hankkia "vakuuksia" vihkitodistuksella "lopuksi elämäksi" kun luottamus löytyy muutenkin. (Tilastojen mukaan puolet teistä valehtelee vihkivalassa kuitenkin, ks. eroprosentit)

 

Perintöverot ovat suuremmat jos ei ole naimisissa, et peri miestäsi myöskään ellei ole tehty testamenttia. Niin eräälle tutulleni kävi, olivat menossanaimisiin mutta mies kuolikin . Onneksi oli tehty testamentti nainen olisi jäänyt puille paljaille.

 

Siinä vaiheessa kun toinen kuolee esim. työmatkalla kolarissa, jää avopuoliso nuolemaan näppejään. No joo, yhteinen lapsi kyllä ajaa perhe-eläkkeissä saman asian kuin avioliitto, mutta lapseton susipari on omillaan.

 

Avomieheni kuoli tapaturmaisesti muutama vuosi sitten ja eniten kärsin siitä että minä en ollut hänen lähin omaisensa. Vaan alkoholisoitunut veljensä johon ei ollut pitänyt yhteyttä vuosikymmeniin. Viis leskeneläkkeestä vaikka en väitä ettei se helpottaisi elämääni tänä päivänä.

 

No jos saa isot ja hienot juhlat vaiks? Päivä rimprenssana? Saa juhlallisesti toisen omakseen ja kuuluttaa tavallaan koko maailmalle että "hei tämän ihmisen kanssa mä haluan viettää loppuelämäni".

Tosin puhuu ihminen joka aikoinaan meni vähän hepposin perustein naimisiin ja liitto kesti hmm... puoltoista vuotta harkkisaika mukaanlukien? Taidan olla vähän huono puhumaan avioliitosta yhtään mitään..

 

Siinä vaiheessa kun toinen kuolee esim. työmatkalla kolarissa, jää avopuoliso nuolemaan näppejään. No joo, yhteinen lapsi kyllä ajaa perhe-eläkkeissä saman asian kuin avioliitto, mutta lapseton susipari on omillaan.

No ei todellakaan aja samaa asiaa! Perhe-eläke maksetaan lapselle mutta leskeneläke tulee leskelle.

 

[QUOTE="vieras";24188305]Hyötyä? Mä luulin että naimisiin mennään rakkaudesta.

Mitä hyötyä on parisuhteesta? Mitä hyötyä on yhdessä asumisesta? Mitä hyötyä on perheen perustamisesta?[/QUOTE]

Ei mitään hyötyä, pelkkää harmia jos tarkemmín ajatellaan.

Nykyään avioliitolla kun ei ole näköjään mitään merkitystä, erotaan heti kun romanttiset tunteet ovat haihtuneet ja löydetään uusi. Niinkuin elokuvissa. Sitten taas kirjoitellaan tänne puolustavia kommentteja että miksi niin on välttämätön tehdä ja lapsetkin sopeutuu ja eihän se puolison vaihto ole nykypäivänä ole temppu eikä mikään. Ja kaikkihan sitä pettää, jos saa tilaisuuden Uuden "isukin" voi jo hetimiten esitellä onnesta soikeana, perheensä hajoamista sureville lapsille. Tai äidin. Lakaistaan maton alle ne tutkimukset miten haitallisia ja kauaskantoisia vaikutuksia on eroperheiden lapsille aiheutunut. Pääasia, että vanhemmat saavat olla onnellisia uusissa rakkaussuhteissaan.

En suosittele avioliittoa enkä varsinkaan lasten tekemistä näihin sotkuihin, jos vanhemmat ovat niin lapsellisia että uskovat "rakkauden tunteen pitävän liiton kasassa."

 

Meillä 17 vuoden onnellinen avoliitto takana. Nyt tulossa ensimmäinen lapsi ja lapsen myötä päätimmekin mennä naimisiin.