Kyllä mä ymmärrän, että jotkut haluavat lomailla myös ilman lapsia. Jotkut rakastavat auringonottoa rannalla. Meillä se ei ainakaan kävisi päinsä. Jos ollaan koko perhe rannalla, niin toinen vanhemmista voi välillä hetken istua viltillä, mutta ainakin toisen pitää joka sekunti juosta lasten perässä. He eivät todellakaan istu paikoillaan hetkeäkään. 3v. saattaa minuutin istua, jos on keksiä tai pillimehua juotavana, mutta muuten eivät istu piknikillä sillä tavalla kuin jossain elokuvissa tai lehtikuvissa. Lasten kanssa retkeily on meillä ihan täyttä työtä. Lomasta ei ole tietoakaan
Ollaan kuitenkin asennoiduttu niin, että tämä on väliaikainen vaihe elämässä ja muutaman vuoden kuluttua ne leikkivät rannalla keskenään ja me vaan istutaan viltillä ja katsellaan lasten leikkiä. Mutta nyt ei mitään löhölomia ole ainakaan vähään aikaan. Kotonakin toinen vaatii jatkuvaa valvontaa, ettei kiipeile tai revi kaikkia tavaroita kaapeista pihalle. Ei vielä ymmärrä komentoja niin, että pysyisi kurissa. Ja vanhempi leikkii yksinään ehkä maksimissaan puoli tuntia. Muun ajan mankuu koko ajan että pitää leikkiä hänen kanssaan pikkuautoilla tms. Ja pikkuveli ei saa olla mukana, koska pilaa leikit. Siitä sitten syntyy riitatilanteita, joita saa olla 10 minuutin välein selvittelemässä. Mitään "lekotellaan vaan tässä patjalla lattialla" -leikkejä meidän lapset eivät puolta minuuttia pidempään leiki, joten leppoisat lekottelut koko perheen voimin eivät kuulu ohjelmistoon.
Olen kyllä nähnyt joitain lapsia, jotka kävelevät vaan kiltisti vanhempien mukana ja vanhemmat voivat rauhassa relata ja katsella vaikka näyteikkunoita tai maisemia. Meillä tämä onnistuu vain, jos nuorempi on kahlittu rattaisiin. Ja niissä hän viihtyy vain jonkin aikaa. Eli kaikilla ei ole niitä äänettömiä ja elottomia nukkelapsia, jotka huolehtivat itse itsestään ja tyytyvät istumaan hiljaa paikoillaan, kun vanhemmat nauttivat kesästä jätskiä mussuttaen.
Eli varsinkin pienten lasten vanhemmilta ymmärrän tuon, että viedään lapsi hoitoon, että saadaan itse relata edes hetki. Isommat voivat leikkiä pihalla jo itsekseenkin, jolloin vanhemmat saavat kokea hetken hiljaisuutta päivisin. Pienten kanssa sitä hetkeä ei välttämättä ole varsinkaan, jos lapsi ei nuku päiväunia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhemmat eivät rakastaisi lapsiaan tai että lapset olisi pitänyt jättää tekemättä. Jotkut pikkulasten vanhemmat vaan kaipaavat lepoa joka kesä edes muutaman viikon ja silloinkin ovat kyllä lastensa kanssa monta tuntia päivässä, vaikka päivähoitoon veisivätkin. Ei ne hoitopaikat aamusta iltaan lasta hoida.
Tarvitseeko lapsi sitten lomaa päiväkodista. Riippuu lapsista. Vilkkaille lapsille toiminta on helpompaa kuin lomailu ilman jatkuvaa tekemistä. Jos vanhemmat haluavat lepäillä, niin parempi kai se on sitten viedä lapset leikkimään muualle, jos eivät vanhemmat halua tai jaksa leikkiä ja järjestää lapsille toimintaa koko päivää.