Mikä meni pieleen?

Tyttö on pian 2-vuotias ja tässä parin vuoden aikana hänestä on kehkeytynyt isin tyttö. Oon sitä pitänyt aina ihanana asiana, että heillä on näin hyvät ja läheiset välit, mutta nyt oon alkanu miettiä, että kuinka epäonnistunut oon äitinä, ku näin on käynyt? Pikkusisaruksen syntyessä mustasukkaisuutta koettiin vain isästä, minusta ei lainkaan. Mä voin lähteä ovesta ulos ilman huutoa, mutta isä ei juuri voi.

Nyt kävi niin, että menin pari tuntia sitten nukkumaan tytön viereen ja heräsin äsken kamalaan huutoon "ikkääää,ikkääää,ikkäää". Mikään ei auttanut enkä saanut häntä rauhoittuun. Tästä syystä itken nyt omat silmät päästäni yksin pimeässä olohuoneessa ja pohdin äitiyttäni ja sitä missä kaikkialla olen tehnyt virheen. Voi ku voisi tunnistaa yhdenkään niistä ja välttää tekemästä sitä samaa virhettä nuorimmaisen kanssa! Valitettavasti musta tuntuu jo nyt hänenkin kohdalla, että olen jotenki epäsopiva, en vain osaa tehdä asioita oikein, kai Isi on vaan parempi. Ihmisen täytyy olla jotenki ihan pielessä ja vääristynyt, koska ei pysty edes omia lapsia hoitamaan niin, että kiintymyssuhde olisi rakentunut minuunkin. Ja nyt alkoi kumpuamaan jostain tunteiden syövereistä häpeä. Aamulla pitäisi lähtä appivanhempien luokse, vaan kuinka siihen pystyn ku sisälläni myllertää. Kyllä tämä iskä-kiintymys on huomattu sielläkin ja nyt aloinkin aatteleen, että aattelevatko hekin minun epäonnistuneen näin pahasti.

Kyllä nyt heitti, maalta merelle ja ojasta allikkoon

 

No voi sua :hug: Teetkö koskaan tyttösi kanssa juttuja ihan kahden kesken? Käytte kahvilassa, puistossa leikkimässä jne. Ihan ilman isää ja pikkusisarusta.

 

Meillä muuten nuorempi on kovasti isän perään. Välillä tulee äitikausiakin, mutta on selkeästi isin poika. Esikoinen taas on äidin tyttö.

 

Kyllä me käydään tuossa ulkona puistoilemassa kaksistaan. Ja kauppaan otan hänet mukaan kans. Muuten liikutaan aika paljon perheenä. Täytynee ottaa ja viedä hänet jonnekkin kivaan paikkaan, ihan kahestaan. Meillä on mennyt roolijako niin, että iskä on se kiva ja leikkisä ja äiti sitten se paha, joka pitää rutiineista ja säännöistä kiinni, koska muuten tämä arki olisi jotain ihan hullun myllyä. En tiedä, onko se sitten jotain kontrollifriikkiyttä vai mitä on, mut arkea se helpottaa kyllä.

 

Tuossa teidän roolijaossa varmasti ainakin osasyy. Oletko jutellut tästä miehesi kanssa? Yhdessä miettikåä muutosta roolijakoon. Ja minä ehkä ottaisin säännölliseksi jutuksi tytön kanssa esim. uimareissut kerran viikossa. Olisi teidän kahden oma juttu, johon isällä ei ole asiaa

 

Tuossa teidän roolijaossa varmasti ainakin osasyy. Oletko jutellut tästä miehesi kanssa? Yhdessä miettikåä muutosta roolijakoon. Ja minä ehkä ottaisin säännölliseksi jutuksi tytön kanssa esim. uimareissut kerran viikossa. Olisi teidän kahden oma juttu, johon isällä ei ole asiaa

Enkä minä nyt tiedä onko näistä ajatuksista apua, mutta kunhan yritän auttaa Kaikkea hyvää :hug:

 

Toki on apua Kiitos ku välität! Ei meillä ole ollut puhetta tästä sen tarkemmin, täytyy se tehdä nyt. Mäkin luulen, että iso syy tähän tilanteeseen on tämä roolijako, joka on siis muotoutunut automaattisesti, ei lainkaan tietoisesti.

 

toisaalta kannattaa muistaa sekin et pienenä tytöt ofat isä faneja pojat äiti!!

Meil 3v ja 1v on millon kummanki perään mut isompi tyttö on enempi mun pienempi isänsä perään. Et sinä ole huono äiti. Pyyhi kyyneleet kaappaa tyttö kainaloon ja kirmaa kesälaitumille!!

 

Siis herranjestas, ei tuollainen kerro epäonnistumisesta Hassu...

Meillä poika on aina ollut isin poika ja tyttö äidin tyttö. Nyt kuitenkin kun poika lähestyy kolmea ikävuotta niin tuo kiintymys on alkanut jakaantumaan paljon tasaisemmin ja äiti sekä iskä ovat aika pitkälti ihan yhtä haluttuja. Mitä nyt iskä on jotenkin erikoisempi juttu kun se painaa aina duunia ja lapset näkevät häntä paljon vähemmän kuin mua.

Mun mielestä on ihan rentouttavaa että lapset juoksee isin perässä kun se saapuu paikalle, ovat kuitenkin koko muun ajan roikkuneet mun lahkeessa

 

Ja siis meillä oli jo pojan vauva-aikana niin että minä yritin ja yritin nukuttaa, mutta miehen ei tarvinnut kuin tyyliin mennä ja paijata kaksi kertaa niin poika nukkui..

 

Mikä menee pieleen niiden miesten isyydessä, joiden lapset ovat enemmän äitin perään?

 

Meillä on koira, jonka mä pesen, harjaan, trimmaan, leikkaan kynnet, komennan jne. Mies tekee sen kanssa vain kaikkea kivaa eli lenkkeilee ja ruokkii. Arvatkaa vaan paljonko se koira mua vihaa! Jos tulevat lapsemme leimautuvat samalla tavoin iskään, siitä vaan sitten...

 

Peesaan kaikkia muita, mutta yksi pointti vielä:

Odota. 2v:t ovat isin perään. Ensin katsos vauva on äitissä kiinni ja suunnilleen 2v iässä lapsi on erityisesti isän perään. Sitten tulee taas äiti-kausi jossain vaiheessa jne.

Mutta onhan se toki niinkin, että tytöt vaan yleisestikin ovat enemmän isin pikku prinsessoja.

 

Kyllä me käydään tuossa ulkona puistoilemassa kaksistaan. Ja kauppaan otan hänet mukaan kans. Muuten liikutaan aika paljon perheenä. Täytynee ottaa ja viedä hänet jonnekkin kivaan paikkaan, ihan kahestaan. Meillä on mennyt roolijako niin, että iskä on se kiva ja leikkisä ja äiti sitten se paha, joka pitää rutiineista ja säännöistä kiinni, koska muuten tämä arki olisi jotain ihan hullun myllyä. En tiedä, onko se sitten jotain kontrollifriikkiyttä vai mitä on, mut arkea se helpottaa kyllä.

Joo, tässä on ainakin osa syytä, usko pois. Meillä on vähän sama juttu ja sama juttu muutenkin: esikoinen on iskän tyttö. Meillä on aina ollu vauvasta asti tytölle yks ja sama, kumpi hoitaa, koska molemmat on alusta asti olleet yhtä paljon lapsen arjessa mukana. Mutta iskä ehkä jopa hiukan enemmän (hoiti pitkään yösyötöt jne.) ja ajoittain on kelvannutkin sitten äitiä paremmin. Tuossa kakkosen raskausaikana ja silloin, kun vauva oli just syntynyt, meinas meilläkin lipsahtaa homma täysin iskä-keskeiseksi (joskin kyllä tuo jonkin verran silloinkin oli mustakin mustasukkainen ja tuli esim. imetystyynylle vauvan jälkeen ilmottaen, et mä nam nam nyt =) Kaipas siis äidiltäkin kyllä huomiota, ja jos heräs mun vierestä, oli kyllä niin aurinkoinen kuin voi olla. Muutoin meilläkin tuppas vain iskä kelpaamaan).

Meillä huomasin tuon myös ja tunnistin kyllä, mistä se johtui. Yksinkertaisesti siitä, että hoitosuhde oli livahtanut enemmän sinne, että iskä hoitaa ja tekee. Meillä myös iskä on se hauska, joka jaksaa leikkiä ja pelleillä, äiti on "aikuisempi". Joten 1+1 ja siinä sitä oltiin. Mutta se muuttui, kun aloin taas olla itsekin enemmän tytön hoidossa mukana (joskin kyllä tuo vauva edelleen multa aikaa enemmän vie esim. iltanukutusten aikaan), ja tarkotuksella aloin viettää enemmän äiti-tytär-hetkiä eli lähdetään johku ihan kahdestaan tai leikitään ihan kahdestaan joitain tyttöjen leikkejä (nukeilla, tehdään leikkiruokaa tai oikeaa ruokaa tms.).

Tuo kakkonen on sit eri maata. Iskä kelpaa hauskuuttajaksi ja vaipanvaihtajaksi, mut jos joku harmittaa, vain äiti kelpaa. Mut jälleen tämä johtuu hoitosuhteesta eli minä oon hoitanut lähestulkoon kokonaan vauvan tähän asti, mies vaihtanut vaippaa/vaatetta silloin tällöin. Eipä se imettää voi (esikoinen oli pullolla, joten molemmat syötettiin, enemmän jopa iskä, kun yhtäaikaa mä pumppasin). Ja totta kai tämä vaikuttaa, ja tällä hetkellä niin, että meillä on ihan mammanpoika. Jääneekin ehkä hiukan enemmän äidin pojaksi, mutta epäilemättä iskä saa kyllä osansa, kunhan poika oppii enemmän leikkimään (on tuo semmonen leikittäjä tuo meidän iskä, et siitä tykkää kaikki lapset ).

Niin ja ehkä tämä on myös ikäkysymys, tyttö on nyt 2 v 4 kk.

 

Noita kausia tulee ja menee, taitaa olla juuri tuossa 2 v se suurin isä kausi, milloin äiti ei kelpaa mihinkään.

 

Meillä tyttö täyttää parin viiikon päästä 2v ja on myös kausittain niin isin tyttö ku olla ja voi Aamuisin ku herää ja huomaa että isi on jo ehtiny lähtee töihin alkaa lohduton itku ja huuto ja vähän väliä kyselee isin perään.. Mut on myös sellasia päiviä ettei isi kelpaa mihinkään. Ihan normaalia tuo on, tehkää tyttös kanssa jotain kahdestaan, alottakaa vaikka joku harrastus tms mikä kuuluu vaan teille kahdelle

 

Meillä tyttö 2 v 3 kk alkaa joskus raivoamaan, kun isi lähtee aamuisin töihin ja hän joutuu jäämään mun kanssani kotiin.. Vauvana taas äiti oli kaikki kaikessa eikä isi kelvannut mihinkään. Luulen, että on ihan normaalia. Tyttö myös uhmaa mua paljon pahemmin kuin isäänsä, esim. nukkumaanmeno on mun kanssani tunnin temppuilu, isänsä kanssa alkaa rauhassa odotella sängyssä unta kun iskä vaan sammuttaa valot ja sanoo hyvää yötä.

 

Älä välitä, tytöt on monesti semmoisia isin tyttöjä. Isompana tulee vielä sekin vaihe että alkaa suunnitella naimisiinmenoa isin kanssa. Ja kokee mustasukkaisuutta isästä sinulle...
Koita nyt vaan aidosti olla tyttösi kanssa. Teette jotain tyttöjen juttuja; käytte heppoja silittelemässä tallilla, käytte jätskillä ja kiertelette vaatekaupassa katsomassa nättejä vaatteita. Näin minä vietän "laatuaikaa" 2v tyttöni kans kahden. Tyttäreni rakastaa kaupoissa kiertämistä ja kauniiden vaatteiden katselua, poikani kanssa teen sit muuta kahden. Tsemppiä jatkoon

 

Tiiätkö mulla on välillä ihan samanlaiset tuntemukset. Tosin meillä on 1,5 v poika, joka on ihan täysin isänsä perään. Iskä ei saa nukkua aamulla pidempään tai käydä vessassa suljetun oven takana ilman että poika itkee perään. Lohduttajaksi kelpaa vaan iskä, jne. Juoksee isin syliin ja halaa kun isi tulee töistä, mulle vaan ehkä hymyilee leveästi.
Ja meillä ei ole edes kyse siitä että toinen pitää kuria ja rutiinia ja toinen olisi se hauska ja sallivampi osapuoli, vaan kumpikin vanhemmista pitää yhtä tiukkaa jöötä.
Mulla on välillä tosi paha mieli kun tuntuu ettei poika tykkää musta yhtään, toisaalta olen onnellinen että tulee isänsä kanssa niin hyvin juttuun

 

Kiitos kaikille kommenteista ja tsempeistä! Oon nyt päättäny tsempata ja tehdä tytön kans jotain kivaa kaksistaan. Täytyy vielä keksiä, että mitä, mutta eiköhän se selvii Onneksi on itelläki jo parempi mieli. Eilinen meni vielä miettiessä mökillä tätä aihetta, mut nyt alkaa jo helpottaan, ku huomaa, ettei tyttö nyt ihan kaikessa mua hylji. Että varmasti liittyy tosiaan ikään ja siihen, että mun aika menee aikalailla vauvaa hoitaessa. Tsemppiä kaikille muillekkin samojen asioiden kanssa kamppailijoille!!

 

Meillä oli esikoisen kanssa sama juttu, että jossain vaiheessa vain isä olisi kelvannut lohduttajaksi, leikkikaveriksi ja hoitajaksi. Itse asiassa tuota vaihetta kesti jopa vuoden verran, 1v-2v. Ensimmäisen vuoden lapsi oli minussa kiinni, koska imetin häntä 1-vuotiaaksi. Sitten alkoi isä-vaihe ja sitä kesti tuohon 2v asti, jolloin pikkuveli syntyi. ilmeisesti sitten en ollutkaan ihan täysin itsestäänselvyys, kun alkoi minunkin seurani kelvata... Eipä tuohon muu auta kuin aika. Ja siitä on hurjasti apua, että ette mene mukaan lapsen oikutteluun. Eli vaikka kuinka lapsi haluaisi, että isä pesee hamnpaat, niin silti äiti myös välillä ne pesee, sopi se lapselle tai ei. Ja ettei isä aina ryntää ensimmäisenä lohduttajaksi, vaan välillä lohdutuksen saa äidiltä.