Asuin viisi vuotta Mikkelissä ja muutimme pois kun lapsi ilmoitti tulostaan. Ei tykätty kumpikaan, vaikka mies on naapurikaupungista kotoisin. Töiden saanti oli nihkeää, tosin missäpä ei olisi jos pariskunta on samalla alalla eikä halua samalle työpaikalle. Terveyspalvelut olivat todella surekat,edes lakisääteisiä ei hoitunut. Onneksi ei tarvinut käydä kuin puolet neuvolapalveluista Mikkelissä. Uudella paikkakunnalla ihmettelivät kun monia testejä puuttui ja perusinfoa ei oltu monestakaan asiasta annettu. Toisaalta kunta on kyllä panostanut viimeisen parin vuoden aikana kaupungin palveluihin, toriparkki, uudet liikekeskukset, matkailukeskus yms, jotka luo sekä työpaikkoja että viihtyvyyttä. Kesällä kaunis kaupunki, mutta talvella totaalisen kuollut. Mistään savolaisesta leppoisuudesta en kyllä puhuisi. Kaupan kassalta saat mulkaisun jos erehdyt tervehtimään, paria poikkeusta lukuun ottamatta, joissa kauppias on muualta tullut ja haluaa pitää erikoisliikkeensä pystyssä.
Yksi asuinalue jota myös kannattaa välttää on Tusku. Siellä vähän peremmällä on kyllä ihan mukavia omakotitaloalueita, mutta kerrostalo ja rivitalo-alue sekä sen ympärillä olevat kadut on kyllä kamalan rauhattomia. Poltettuja autoja, polkupyörät varastetaan ikkunan alta, ynnä muuta ynnä muuta.