Kyllä sai taas huomata: adhd-perhettä ei ymmärrä KUKAAN muu kuin toinen adhd-perhe

  • Viestiketjun aloittaja väsynyt ns. normaaleihin
  • Ensimmäinen viesti
väsynyt ns. normaaleihin
Ihan ihme kommentteja tulee noilta joilla "normaalit" lapset. Kummastellaan, kauhistellaan syytellään ym. Ei ymmärretä yhtään mistä kyse ja silti ollaan niin viisaita huomauttelemman. Ja annas olla jos perheessä useammalla lapsella tarkkaavaisuushäiriö niin lähes tulkoon sanotaan että olisko kannattanu tehdä vain yksi lapsi. Meillä ainakin adhd todettiin vanhimmalla vasta kouluiässä ja muut lapset joilla myös todettiin oli jo syntynyt. Ja todellakin olisin kaikki lapseni tehny vaikka olisin tienyt.

Eikä ymmärretä yhtään että adhd:ssa on myös omat vahvuudet joita ei näissä "normaaleissa" lapsissa ja nuorissa välttämättä ole.

Ja kyläänkin meitä kutsutaan kunhan vain jätämme lapset kotiin. Arvatkaa vain onko tuollaiset kutsut minkään arvoisia.

Onneksi tunnen muutaman perheen joissa myös adhd-lapsia niin sieltä kyllä saa tukea ja ymmärrystä.

Kiitos jos joku jaksoi lukea!
 
Ei
kannata yleistää tässäkään asiassa.He, jotka eivät ymmärrä, niin onko tullut mieleen, että asia on ehkä heille vieras.Vaikka olisivat jtn kuulleet, niin silti eivät osaa ajatella, mitä kaikkea se pitänee sisällään.
 
"hellu"
Jos perheellä itsellään ei ole adhd-lasta, he eivät käsitä miksi vanhemmat "palavat loppuun" nopeammin kuin peruslasten vanhemmat. Meitäkin on kritisoitu siitä, kun lapsella on hoitopaikka (sukulainen) emmekä epäröi laittaa häntä sinne aina tilaisuuden tullen. Ainoastaan lähipiirin ihmiset, toiset adhd-perheet ym. tajuavat että arki on yleensä helvetin raskasta eikä todellakaan suju kuten tavisperheissä.

Oma poika on arvaamaton, riitatilanteissa väkivaltainen ja tarvitsee ihan jatkuvaa valvontaa. Kyllä se ottaa voimille, kun pitäisi olla muutakin elämää kuin (jo melko ison) lapsen vahtiminen.
 
adhd-lapsen naapuri
meillä naapurissa adhd- lapsi, ymmärrän kyllä, äiti on ystävä mulle enkä tod. syyllistä. silti joskus se kakara suoraan sanoen rasittaa yli kaiken jos ihan rehellisiä ollaan. rikkoo pyörät, tönii muita pihalla. meidän poikien pyöristä on pöllinyt venttiilit useamman kerran, pomppi pyörän päällä et vannne meni rikki, puhkoo kumeja yms. jos äidille menee sanomaan kun poika kiusaa muita, äiti ei usko koskaan että syy olisi hänen pojassaan vaan aina muissa lapsissa. tai sitten tämä lapsi saa käyttäytyä miten haluaa ja sen pitää olla hyväksyttävää kun nämä raivarit vaan kuuluvat sairauteen. aina ei vaan jaksaisi, toiv. kukaan ei ota henkilökohtaisesti.
 
"Nana"
Kaverini adhd-lapsi kyläili täällä pari kertaa ja sen jälkeen minun on yksinkertaisesti pakko tunnustaa että kaverini on tervetullut kotiini enää vain ilman lastaan. Vielä en ole joutunut suoraan tätä sanomaan, kun olen saanut kaikki tapaamiset sovittua joko ulkoilmaan tai käynyt itse hänen luonaan.

Anteeksi vain mutta en halua että kotiani tuhotaan ja kissaani kiusataan eikä äiti saa lapseensa mitään kontrollia. Pidän lapsesta toki, mutta kotini on minulle pyhä. En ilkeyttäni tai ymmärtämättömyyttäni ole haluamatta lasta tavaroideni ja lemmikkini lähelle.
 
"Vieras"
Adhd lapset on ihan yhtä normaaleja kuin muutkin lapset mielestäni. Aivot ei vaan saa tuossa tarpeeksi stimulaatiota, joten keskittymiskyky on heikompi, vaikka ovatkin älyllisesti ihan lahjakkaita. Minä en näe, että Adhd joko on tai ei suoranaisesti, sillä sillähän ei ole suoranaisesti mitään rajaa. Mitään ei puutu aivoista, mutta jotain vain on vähemmän, kuin muilla. Nämä oireet myös vaimenevat lapsen kasvaessa, joten ei nyt ehkä ihan adhd:n takia kannata jättää lapsia tekemättä. Osalle oireisto jää aikuisenakin, mutta ihan hyvin sen kanssa tulee yleensä toimeen ilman lääkitystäkin.
 
Ystävän adhd-lapsi on ainakin hämmästyttävän älykäs. Jo pikkuisena luki ja kirjoitti, ja keskusteli vaikka mistä samaan aikaan kuin muut samanikäiset sanoivat "kakka" ja söivät pikkukiviä :). Pahojaan hän ei ole koskaan tehnyt ainakaan meillä, äiti on tosi taitava lapsensa kanssa. Lapsi ei ole vaarallinen, ei raivoa, ei hakkaa muita, hän on vaan ns. erikoinen persoona. Mutta äiti tosiaan on lapsensa kanssa erittäin taitava, osaa lukea lastaan ja tietää missä vaiheessa pitää puuttua asioihin ettei mitään ikävää tapahtuisi.

Pahantekoa, väkivaltaa yms en sietäisi keneltäkään, oli adhd tai ei. Minusta adhd-lasta pitää valvoa paljon tarkemmin kuin "normaalia" lasta. Se, että annetaan lapsen kiusata muita ja käyttäytyä huonosti, ja kun asiasta sanoo niin huokaistaan "mutku sil on aadeehoodee" ei ole lainkaan sopivaa käytöstä vanhemmilta. Erityislapsi vaatii erityisvanhemmat, erityisen hyvät ja tarkat vanhemmat.
 
  • Tykkää
Reactions: sisar puoliQ
"Vieras"
meillä naapurissa adhd- lapsi, ymmärrän kyllä, äiti on ystävä mulle enkä tod. syyllistä. silti joskus se kakara suoraan sanoen rasittaa yli kaiken jos ihan rehellisiä ollaan. rikkoo pyörät, tönii muita pihalla. meidän poikien pyöristä on pöllinyt venttiilit useamman kerran, pomppi pyörän päällä et vannne meni rikki, puhkoo kumeja yms. jos äidille menee sanomaan kun poika kiusaa muita, äiti ei usko koskaan että syy olisi hänen pojassaan vaan aina muissa lapsissa. tai sitten tämä lapsi saa käyttäytyä miten haluaa ja sen pitää olla hyväksyttävää kun nämä raivarit vaan kuuluvat sairauteen. aina ei vaan jaksaisi, toiv. kukaan ei ota henkilökohtaisesti.
Eiköhän tässä tapauksessa ole enemmän vika siinä äidissä, kuin lapsessa. Välinpitämättömän vanhemman lapsi voi toimia noin, oli adhd tai ei.
 
ei vieraaksi
Munkin kaverilla on todennäköisesti adhd-lapsi jollei kyseessä ole jotain vakavampaa. Tätä lasta ei ole koskaan tutkittu koska vanhemmat ummistavat silmänsä. Neljä vuotta olen tuota lasta ja sen hurjaa menoa kotonani ajoittain kattonut ja pakko myöntää jotta nyt se on loppu :( Enää ei tenavalla mitään asiaa meille, en ikävä kyllä voi silmissäni tuota penskaa sietää, vielä kun vanhemmat eivät pidä yhtään kuria. Lapsi rikkoo kaiken tahallaan, riehuu/raivoaa/potkii/hakkaa/lyö taukoamatta. Ei kiitos meille enään!
 
pitääpääääää
Täytyy sanoa että en ymmärrä. Hoidossa adhd lapsi kiusasi minun poikaani joka ikinen päivä... Eikä adhd:lle voi mitään, piti vain ymmärtää. Ei ollut kivaa kun oma lapsi on kiusattavana/hakattavana joka päivä. Onneksi tilanne ratkesi pari mutkan kautta niin että tuo adhd laitettiin päiväkotiin.
 
No ainakin luovuus ja kekseliäisyys tulee ensimmäisenä mieleen vahvuuksina.
Ja ADHD -lapsi voi olla myös hyvin älykäs ja fiksu tyyppi. Jos lapsi oppiikin suuntaamaan ylimääräisen energiansa hyviin juttuihin, niin silloinhan lisäaktiivisuus tavallaan ei edes ole paha asia. Usein lapsi tarvitsee tässä aika paljon kärsivällistä ja johdonmukaista ohjausta ympärillään olevilta.
 
"Vieras"
Ja ADHD -lapsi voi olla myös hyvin älykäs ja fiksu tyyppi. Jos lapsi oppiikin suuntaamaan ylimääräisen energiansa hyviin juttuihin, niin silloinhan lisäaktiivisuus tavallaan ei edes ole paha asia. Usein lapsi tarvitsee tässä aika paljon kärsivällistä ja johdonmukaista ohjausta ympärillään olevilta.
Adhd:ssä ei ole kyse siitä, että lapsella olisi enemmän energiaa, kuin muilla, vaan siitä, että aivot ei saa tarpeeksi ärsykettä, joten keskittymiskyky on heikkoa, ja henkilö joutuu kompensoimaan aivojen stimulaation puutetta lisäämällä puuhattavaa. Aivot ei ikäänkuin pysy muuten tarpeeksi hereillä. Joillain tämä "purkautuu" agressivisena käytöksenä, mutta ei kaikilla.
 
Keittiönoita
Mä uskon, että adhd lasten kasvattaminen ja heidän kanssaan eläminen on haastavaa. On hyvä, jos vanhemmat saavat vähän lepotaukoa lapsesta. Adhd tai mikään muukaan ei kuitenkaan mielestäni saa olla selitys sille, että lapsi kiusaa toisia lapsia tai eläimiä tai rikkoo paikkoja. Jos lapsi ei itse hallitse käyttäytymistään, silloin vanhempien tehtävä on pitää huolta siitä, että lapsi ei kohdista väkivaltaansa muihin. Varsinkin isomman lapsen kohdalla tämä on takuulla vanhemmille fyysisestikin raskasta eikä pelkästään henkisesti, mutta ei ole oikein motata toista nyrkillä naamaan ja selitellä tapahtunutta lyöjän adhd:llä.
 
Ad/hd-pojan äiti
Varmasti vaatii kuitenkin kotoa vanhemmilta kunnon rajoja ja paljon rakkautta. Meillä esikoisella diagnoosi ja nuoremmalla alkaa nyt psykologin tutkimukset. Sama siis varmaan hänelläkin, vaikkakin oireet ihan erilaiset.
Meillä ei kumpikaan lapsista koskaan tee pahojaan. Ovat jokatapauksessa hyvin kasvatettuja. Tietävät oikean ja väärän. Ääntä ja vauhtia piisaa kuitenkin joka päivälle ihan riittävästi. Ja elämä on paljon rankempaa kuin rauhallisten lasten perheissä.
Meillä ad/hd:n lisäksi ei ole muita ongelmia. Usien lapsella on tuon lisäksi paljon muuta joka vaikeuttaa elämää.
Ymmärrän ettei kukaan halua omia lapsia "huonoon" seuraan jossa joutuu lyödyksi tai yleensäkään satutetuksi. En omia lapsianikaan antaisi sellaisen seuraan. Mutta yrittäkää ymmärtää että se ei ole tahallista. Ja vanhempia pitää koittaa tukea. Ja valvottuna leikitkin ovat varmasti turvallisempia. Antakaa kuitenkin edes mahdollisuus lasten ystävystyä.
 
Jokin raja tulee vastaan ymmärtämisessänikin, anteeksi :ashamed:
Lähinnä siinä kohden kun vain kohautellaan olkia ja kaikki, siis aivan kaikki menee adhd tai asbergerin tms nimiin.

Tiedän olevani puutteellinen ja vajavainen, mutta rajat ne on minunkin sietokyvylläni.
En tosin paukauta suoraan että meille ei saa tulla, en tahdo teitä meille, lapsia ei saa tuoda, en valehtele että nyt on menoa tms.- se olisi huonoa käytöstä. Mutta joskus ajattelen että apua, mä en jaksa.......

Ja toisaalta- se adhd lapsen äiti jakaa ehtymätöntä ja oikeaa tietouttaa minun lasteni ongelmia koskien :D (syömättömyys)
Että pata se kattilaa soimaa!
 
myös muita
on olemassa myös muita "lapsityyppejä" joita ei voi muut ymmärtää. Itse en enää edes yritä selittää "yksösten" vanhemmille, mikä kaksosuudessa on raskasta. Näitten kanssa pitää vain elää. Tsemppiä ap!
 
"vieras"
Ihan vaan otsikkoon kommentoin:
Ei KUKAAN voi täysin ymmärtää toista, jos ei ole kokenut samaa! Voi kyllä yrittää ymmärtää ja yrittää tuntea empatiaa, mutta sille tasolle ei pääse jos ei ole sitä kokenut, joten ketään ei voi edes vaatia ymmärtämään.
 
adhd-lapsen naapuri
Alkuperäinen kirjoittaja pitääpääääää;23960777:
Täytyy sanoa että en ymmärrä. Hoidossa adhd lapsi kiusasi minun poikaani joka ikinen päivä... Eikä adhd:lle voi mitään, piti vain ymmärtää. Ei ollut kivaa kun oma lapsi on kiusattavana/hakattavana joka päivä. Onneksi tilanne ratkesi pari mutkan kautta niin että tuo adhd laitettiin päiväkotiin.
just tätä tarkoitin minäkin. lapsi saa kiusata muita, rikkoa pyöriä sun muuta. kun siitä sanotaan, pitää näitä " raivareita " vaan ymmärtää...mutta aina ei jaksa kun oma lapsi itkee, että pyörä on rikottu. eikä ne pyörien osat ilmaisia ole. muitakin lapsia pitää ajatella !
 

Yhteistyössä