mitä teillä ohjelmassa tänään?

Kun talo ollut hiljainen ja viileä aamun mittaan olen kaikessa rauhassa kirjoitellut rästiin jääneitä työjuttuja. (Nousin viiden maissa)

Tästä eteenpäin:
Jonkin verran kotitöitä ja luultavasti pariin otteeseen syödäänkin.
Trimmeriä voisi laulattaa pihalla, jos jaksaa.
Uimarantareissu (En VIELÄKÄÄN saa uida, mikä alkaa jo kiristää hermoja).
Yksi lapsenlapsista (3 v) ollut yökylässä ja veikkaan että jää seuraavaksikin yöksi.
Joka tapauksessa lapsenlapsista 1v tulee ensi yöksi.

Eikä sitten muuta minun tietääkseni.
Eli pitkä, lämmin laiskottelupäivä edessä.
 
En ole pitkään aikaan tehnyt ja kun on näin lämmintä, viileä syötävä on paikallaan. Tekisi mieli tehdä tempuraakin, mutta taitaa olla turhan lämmintä friteeraamiseen. Vihreää teetä juomaksi!
Teillä ihan selvästi paremmat eväät tänään.
Meillä mies palasi työreissultaan eilen illalla eli kala taas kiellettyjen listalla pitkään.
Olen joskus tehnyt sushirullia härästäkin, mutta se ei sama asia... lohta sen olla pitää.
:)
 
Teillä ihan selvästi paremmat eväät tänään.
Meillä mies palasi työreissultaan eilen illalla eli kala taas kiellettyjen listalla pitkään.
Olen joskus tehnyt sushirullia härästäkin, mutta se ei sama asia... lohta sen olla pitää.
:)
Tai tonnikalaa, jos omatunto antaa myöten ostaa sitä. Aika harvoin saa sellaista tonnikalaa, joka olisi vakuumissa eikä ole pakastettua välillä. Olen kyllä jostain ohjelmasta nähnyt, että hienoissa ravintoloissa nimenomaan pakastetaan sushikala, ei tavallisissa pakastimissa, vaan tosi tosi kylmässä ja se jopa parantaa kalan rakennetta ja tietysti antaa mahdollisuuden käyttää harvinaisia kalliita kaloja muulloinkin kuin just hankittuna.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Suzyanne
Varmaan ei mitään kovin ihmeellistä jaksa, kun on taas superkuuma päivä tulossa. Varmaan käyn kirppiksellä järjestelemässä myyntipöytääni, mies ja poika käyvät mummilla sinä aikana. Sitten ehkä yhdelle toiselle kirppikselle, ja jäätelölle. Sitten kotiin syömään ja poika päikkäreille-ehkäpä mekin. Iltapäivällä voisi käydä ehkä uimarannalla. Iltasella voisin viikata pyykit viereksimästä makkarin lipaston päältä. :whistle:
 
"vieras"
Kaikilla on niin kivoja suunnitelmia.

Minä lähinnä olen huolissani miehestäni, joka nyt nukkuu yövuoron jälkeen (omassa osoitteessaan) ja työpisteessä on yölläkin +40° "lämmintä".

Jaksaako rakas, kun sillä on ylipainoakin ja jokunen perustautikin... :(
 

Yhteistyössä