Eka kertaa jäin miettimään voiko se vauva-arki olla noin raskasta...

Törmäsin tuossa keskusteluun siitä kuinka raskasta arki vauvan/taaperon kanssa on. Keskustelijoina 6kpl yhden lapsen äitejä joiden lapset oli 6kk-1v8kk ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä että mikään homma ei voi olla niin raskasta kun vauvan kanssa kotona olo, ne jotka olivat palanneet töihin olivat onnessaan kun eka kerran vuoteen saivat pitää edes välissä pieniä taukoja.

Kaikilla siis oli terveet lapset, ei mitään koliikeitakaan ja suurimmalla osalla taisi olla miehetkin ihan aktiivisesti pyörittämässä arkea. Mutta yhteisesti siis tykkäsivät että vauvassa on niin hirveästi kiinni ettei siinä saa missään vaiheessa hetken lepotaukoa itselleen, kaikki lähtemiset ja menemiset on niin vaikeita ja monesti sitä on neljän seinän sisällä vankina. Yksi uskalsi miettiä toista lasta mutta kaikki muut olivat sitä mieltä ettei ikinä.

Mutta siis oikeasti... onhan tuo kuitenkin liioittelua? Tottakai raskaammalla hetkellä voi kaikki tuntua kaatuvan niskaan, mutta oikeasti ettei koko kotiäitiyden aikana saa yhtään lepohetkeä... :O

 

Minulla on kaksi sairasta lasta ja yksi "terve" ja kyllä nuorimman kanssa voin sanoa olevan helppoa. Ei sairaalassa käyntejä joka toinen päivä ei sairaalassa asumista, ei purkki kaupalla lääkkeitä, ei leikkauksia yms. Tai noh, on hänellä muutama allergia mutta vain muutama...
Luulisin kun vertaan kahta isompaa lasta, että kyllä vain on helpompaa nyt. En oikein ole koskaan lähtenyt tuollaisiin keskusteluihin mukaan kun mielestäni se on vain pelkkää kitinää.

 

Ei tämä mun mielestä rankkaa ole ollut, tosin nyt kun on kuukauden ikäinen vauva 2v:n lisäksi, on välillä hankalia hetkiä. Lähinnä siis silloin, kun yrität rauhoittaa yhtä ja toinen pärähtää itkuun ennen kuin ensimmäinen on tyyntynyt. Yleensä siis juuri silloin, kun yrittää esikoista päikkäreille... Mustasukkaisuus on luku sinänsä, mutta silti tämä on kevyempää kuin työnteko.

Pari kertaa esikoinen on ollut mummolassa lainassa, ja hämmästyin oikein, miten helppo on lähteä liikenteeseen pelkän vauvan kanssa. Imetys, vaipanvaihto, kaukaloon tai vaunuihin ja menoksi. Paljon enemmän hässäkkää tuo 2v aiheuttaa.

Vuodenaika voi vaikuttaa, kesällä ei tarvitse tapella haalareita niskaan hikisille, vihaisille lapsille. Yhden kanssa sekään ei ollut työlästä, ensi talvena vasta nähdään miten pikkusisko vaikuttaa asiaan

 

niinhän se on et se esikko on se vaikea ja rasittava kun siinä on se suurin työ kun kasvetaan itsekkin äitinä ja isänä.

 

No kyllä tuo kuulostaa aika äärimmäiseltä... Tuli mieleen, että ovat kovin nuoria? Siis, ei sillä, etteikö nuorikin äiti voisi olla hyvä äiti, mutta jonkinnäköinen elämänkokemus tuosta tuntuisi puuttuvan.

Itse sain esikoisen 23-vuotiaana, eli olin itsekin melko nuori. Vauva-arki yllätti minut ihan täysin ja oli kyllä ehdottomasti rankempaa kuin olin alunperin kuvitellut. Vauva nukkui lyhyitä päikkäreitä eikä vessaankaan päässyt ennen kuin oli varmistanut että vauva on syötetty ja kuivissa. Onhan se shokki kun on siihen asti elänyt varsin itsekästä elämää. Sitten kun kakkonen syntyi, niin sitä on vasta oppinut nauramaan näille pienille vastoinkäymisille ja sillekin että oma aika on kortilla ja kolmosen jälkeen se vasta todella on kortilla!

Elämä opettaa.

 

Unohtui sanoa, että mä olen ihan niskavillat pörheänä ajatuksestakin, miten paljon rankempaa elämä tuleekaan olemaan, kun pitää alkaa hoitaa työ- ja päivähoitokuviotkin...

 

kahden lapsen (3v ja toinen 4,5kk) kanssa kotona on erittäin ihanaa ja helppoa ainakin täällä+olen raskaana kolmas tulossa <3 mitä sitten jos joutuu heräämään yöllä vaik 5 kertaa,ei minua ainakaan haittaa=)

 

[QUOTE="niinpä";23935437]Minulla on kaksi sairasta lasta ja yksi "terve" ja kyllä nuorimman kanssa voin sanoa olevan helppoa. Ei sairaalassa käyntejä joka toinen päivä ei sairaalassa asumista, ei purkki kaupalla lääkkeitä, ei leikkauksia yms. Tai noh, on hänellä muutama allergia mutta vain muutama...
Luulisin kun vertaan kahta isompaa lasta, että kyllä vain on helpompaa nyt. En oikein ole koskaan lähtenyt tuollaisiin keskusteluihin mukaan kun mielestäni se on vain pelkkää kitinää.[/QUOTE]

Kieltämättä tuli vähän sama mieleen enkä siksi viittynyt osallistua keskusteluun, kuuntelin vaan sujuvasti... :snotty: Meillä on kanssa kaksi erityislasta ja nyt vauva jonka kanssa on aivan uskomattoman helppoa, siinä kuunnellessani mietin etten tämän 6kk aikana ole hetkeäkään tuntenut väsymystä vauvasta johtuen. Esikoinenkin oli helppo vauva ja hänen kanssaan äitiysloma oli täyttä lomaa vaikka siihen liittyikin noita lääkäri- ja kuntoutuskäyntejä ja tiettyä huolta tulevasta.

Kakkonen nyt oli vaativa vauva ja se yhdistettynä reilun vuoden vanhempaan esikoiseen joka oli kehitykseltään myös vauva oli jo työläämpi pakkaus ja silloin välillä väsytti rankemminkin. Mutta kun noita kuunteli niin en silloinkaan ollut edes lähelle niin väsynyt kuin nuo äidit ainokaistensa kanssa, liikkumiseni ilman autoa kahden pienen kanssa oli paljon helppompaa ja sain kyllä vapaa-aikaakin kun mies oli kotona.

ja juu, nämäkin äidit kyllä olivat saaneet käydä vauvavuoden aikana salilla, siiderillä, kavereita tapaamassa jne vauvan ollessa isän kanssa kotona mutta sitä ei kuulemma voi laskea vapaa-ajaksi kun kokoajan oli huoli siitä miten mies pärjää kotona vauvan kanssa.

 

Mä mielessäni kuvittelin ennen neidin syntymää kaikki kauhuskenaariot kuinka tuo lapsi tulee itkemään vähintään 3kk putkeen ja ei syö ja sillä on miljoona allergiaa ja kasvuhäiriöitä ( :ashamed: ), joten meillä vauva-arki oliki hyvin helppoa. Toi vaan söi ja nukkui verrattuna mun kuvitelmiin

 

olen ihmetellyt samaa. minulla ny 5kk vanha poika ja nautin suunnattomasti tästä ajasta mitä saan olla pikkumiehenkanssa kotona. eipä ole tullut mielenikään valittaa raskaudesta koska en koe tätä raskaaksi. vauvan kanssa pääsee mihin haluaa se on järjestelykysymys ja aikataulutuskysymys. kaikilla tätä taitoa ei ole jolloin voi alkaa kasautumaan asioita päällekäin. itse en lähtisi töihin jos ei olisi "pakko", mietin vielä töihin lähtöä, et menenko ku poika on 1v vai myöhemmin. minulla siis neljä lasta 5kk- 12v

 

No monesta asiasta tuo riippuu tietysti, mutta itsekin koin esikoisen ensimmäisen elinvuoden hirvittävän raskaana aikana, vaikka varsinaisesti vauvalla ei ollut mitään sairauksia, mies 100% tukena jne. Meille vain sattui syntymään esikoiseksi hieman normaalia suuritarpeisempi vauva: häntä piti pitää sylissä koko ensimmäinen vuosi, oli herkästi ärsyyntyvä, kovasti vierastava ja kaikkea uutta säikkyvä. Kodin ulkopuolella huusi suoraa huutoa heti kun vaunut pysähtyivät, joten bussissa, kaupoissa jne kulkeminen oli hyvin stressaavaa. Perhekahvioloissa kävimme, mutta sielläkin vauva oli jatkuvasti hermostunut ja kitiseväinen. Täysimetyksellä mentiin ja yksi imetys kesti n. tunnin kerrallaan. Senkin puolesta liikkuminen oli hankalaa. Eli raskasta oli. Siitä huolimatta uskaltauduttiin tekemään toinenkin lapsi, joka osoittautuikin maailman helpoimmaksi vauvaksi. No nyt on kolmas vauva tulossa pian ja taas hieman jännittää, millainenn tapaus sieltä tällä kertaa tulee...

 

Itse sain ekan alle 18 vuotiaana ja 23-vuotiaana minulla oli kolme lasta, kaikki syntyneet kahden vuoden välein, tai siis esikoisen ja kuopuksen ikäero 3,5v ja siinä välissä oli vielä yks pikkasen alle 2v.

En ole koskaan kokenut mitään vaihetta raskaaksi. Minulla on ehkä ollut helpot lapset, tai sitten kun olen nuori, niin olen jaksanut niin hyvin .

 

Mut vauva-arki yllätti helppoudellaan. Siis toki valvomisesta oli joskus väsynyt, mutta olin kuvitellut kaikkien tarinoiden perusteella että hyvä jos ehtii vaatteita itselleen pukea tai koskaan juodan yhtään kahvikuppia enää aamuisin

No vastasyntyneiden kanssa oli "omaa aikaa" vaikka kuinka paljon. Nehän nukku suurimman osan aikaa, välillä teki mieli herätellä kun olis halunnu olla vauvan kanssa!

Ja olin esikoisen syntyessä tosi nuori. Se ehkä lisäsi rankkuutta, että olin hyvin tarkkana ja peloissani lasten kanssa. En meinannut uskaltaa käydä suihkussa tai mennä minnekään kauemmas vauvan luota vaikka olisi nukkunutkin, joten otin sitterinkin oven rakoon suihkun ajaksi Melkein yhtä hysteerinen olen kyllä vieläkin, mutta....

Asia on varmaan eri jos on koliikkia tms, mutta mun mielestä aikaa jäi tehdä vaikka mitä vauva-aikana, mutta annas ku muksut lähtee liikkeelle. Sitten menin vain ja ainoastaan perässä koko ajan ettei satu mitään!

 

Eiköhän tuon ikäisten ainokaisten äideillä voi hyvinkin vielä olla alkushokki päällä. Jos hankkivat lisää lapsia myöhemmin (ja suurin osa todennäköisesti hankkii, vaikka nyt sanovatkin ettei ikinä, mieli tuppaa muuttumaan näissä asioissa nopeasti), ovat kaikki todennäköisesti sitä mieltä että kyllä yhden kanssa olikin helppoa. Mulla on kaksi lasta ja kyllä täytyy sanoa, että ekan syntymä oli kovempi shokki elämänmuutoksineen kaikkineen kuin tokan syntymä ja työmäärän lisääntyminen. Kyllä mäkin muistan esikoisen kanssa ajatelleeni noin kuin noi äidit tossa keskustelussa. Tokan kanssa oli jo kasvanut siihen äitiyteen ihan eri tavalla.

 

Tämäkin varmaan riippuu niin henkilöstä ja siitä, millaista se elämä on ollut ennen lasta, mikä on oman rauhan/ajan tarve. Itse en ennen lasta ole ikinä ollut kiinni missään, kotona olen käynyt lähinnä nukkumassa ja olen koko ikäni harrastanut paljon, kaipaan paljon omaa tilaa jne. Ja tässä siis vain pari esimerkkiä.

Kyllähän se lapsi muutti mun elämää todella paljon, kun rytmi ja tapa elää muuttui täysin. Ystävälläni taas oli tilanne toinen. Hän on aina viihtynyt paljon kotona, harrastaa kodin laittelua, lenkkeilyä, mökkeilyä ja on tottunut rutiineihin, erilainen luonne muutenkin.
Hän koki, että lapsi ei muuttanut mitään, kun elämänrytmi ja mielenkiinnon kohteet sopivat jo valmiiksi hyvin lapsiperheen elämään. Itselläni tilanne oli toinen. Kyllä vain koin vauva-ajan aika raskaaksi ja toisinaan rajoittavaksikin. Silti olen hyvä äiti JA nyt jo helpottaa.

 

meillä on keskoskaksoset ja hyvin on menny. Lapset nyt 1v2kk. itse olin kotona 9kk ja sitten míeheni jäi kotiin. Miusta töissä käyminen oli paljon raskaampaa. Nyt odotan kolmatta lasta, ikäeroa jää 1v 4kk. sitten saattaa olla haastavia päiviä ja öitä, mut ei tää ylitse pääsemätöntä ole. Nyt on raskasta kun olen ennenaikasen synnytyksen uhan takia vuodelevossa enkä voi hoitaa lapsiani.

Meillä ei ole mitään sellaista jäänyt tekemättä lasten takia mitä olisi haluttu tehdä. Toki halutkin on paljon muuttuneet, meille perhe on tärkein. Kyllä siinä samalla voi olla ihan sama oma itsensäkin. Ja mitä lähtemiseen tulee, on yksin yhden kanssa PALJON helpompaa kun kahdestaan kahden kanssa!!!

 

No kyllä ainakin kuopuksen kanssa oli raskasta. 3kk ikään asti nukkui kuin unelma. Sen jälkeen alkoi nukkumaan sellaisia yöunia, että heräsi noin 20 kertaa yössä. Omat unet jäi aika minimiin.
Siinä ohessa piti jaksaa tehdä esikoiselle ruoat, ja muuta kotihommia.
Muutaman kerran pääsin viikonloppuna töihin, ja se vasta lomaa olikin...
Sain olla siinä yhden yön pois, ja nukkua..

 

Tämäkin varmaan riippuu niin henkilöstä ja siitä, millaista se elämä on ollut ennen lasta, mikä on oman rauhan/ajan tarve. Itse en ennen lasta ole ikinä ollut kiinni missään, kotona olen käynyt lähinnä nukkumassa ja olen koko ikäni harrastanut paljon, kaipaan paljon omaa tilaa jne. Ja tässä siis vain pari esimerkkiä.

Kyllähän se lapsi muutti mun elämää todella paljon, kun rytmi ja tapa elää muuttui täysin. Ystävälläni taas oli tilanne toinen. Hän on aina viihtynyt paljon kotona, harrastaa kodin laittelua, lenkkeilyä, mökkeilyä ja on tottunut rutiineihin, erilainen luonne muutenkin.
Hän koki, että lapsi ei muuttanut mitään, kun elämänrytmi ja mielenkiinnon kohteet sopivat jo valmiiksi hyvin lapsiperheen elämään. Itselläni tilanne oli toinen. Kyllä vain koin vauva-ajan aika raskaaksi ja toisinaan rajoittavaksikin. Silti olen hyvä äiti JA nyt jo helpottaa.

Ja lisäyksenä, että en ollut edes kovin nuori äiti, vaan 29v, kun lapsi syntyi. Ja kaikki eivät nauti samoista asioista. JOllekin voi olla vaikeaa ymmärtää, että mikä on ongelma, kun pääsee kuitenkin terassille ja salillekin. Ihan kuin se olisi kaikille ihmisille sellainen juttu, josta nauttii.

 

No kyllä tuo kuulostaa aika äärimmäiseltä... Tuli mieleen, että ovat kovin nuoria? Siis, ei sillä, etteikö nuorikin äiti voisi olla hyvä äiti, mutta jonkinnäköinen elämänkokemus tuosta tuntuisi puuttuvan.

Itse sain esikoisen 23-vuotiaana, eli olin itsekin melko nuori. Vauva-arki yllätti minut ihan täysin ja oli kyllä ehdottomasti rankempaa kuin olin alunperin kuvitellut. Vauva nukkui lyhyitä päikkäreitä eikä vessaankaan päässyt ennen kuin oli varmistanut että vauva on syötetty ja kuivissa. Onhan se shokki kun on siihen asti elänyt varsin itsekästä elämää. Sitten kun kakkonen syntyi, niin sitä on vasta oppinut nauramaan näille pienille vastoinkäymisille ja sillekin että oma aika on kortilla ja kolmosen jälkeen se vasta todella on kortilla!

Elämä opettaa.

Itseasiassa ne ketä tunsin oli siinä 30 kieppeillä, muut vaikuttivat olevan samaa ikäluokkaa. Ehkä sitten enemmän kysymys siitä että oli keretty tottua siihen normaaliarkeen ja vapauteen ilman vauvaa...?

Toki vauvatkin on tarpeiltaan erilaisia ja jonkun kanssa on oikeasti todella rankkaa. Mutta kun keskustelussa ei käynyt ilmi mitään sellaista minkä takia kenenkään vauva olisi ollut mitenkään erityisen vaativa (koliikkia, syönyt/nukkunut huonosti, viihtyisi vain sylissä tms) vaan ne arjen kuvaukset tuntuivat ihan perusarkippäivältä tavallisen vauvan kanssa.

Enemmän näytti olevan ongelmana se etteivät nämä äidit sitten osanneet ottaa sitä omaa vapaata aikaa vaivva vauvan nukkuessa, leikkiessä tai muuten pötkötellessä rauhassa lattialla. Siis niin että siinä olisi voinut samalla rauhassa juoda sen tee-kuppinsa, lukea lehtensä tai levähtää sohvalla, kenties ottaa päikkäritkin. Vaan siis kokivat että he olivat sen koko 24/7 vauvan käytössä eikä siinä samalla voi itse yhtään rentoutua.

 

Tämä on vähän sellainen asia, jota ulkopuolisen voi olla hankala arvioida. Ei voi tietää mitä raskaita asioita toisella elämässä on.

Oma vauva-arkeni varmasti näytti joidenkin mielestä helpolta. Minulla oli vain yksi lapsi ja hänkin kaikin puolin terve ja "helpohko". Olin "oikean" ikäinen eli 24-25-vuotias yms yms... Kuitenkin lapseni vauvavuosi oli elämäni vaikein ja hirvittävin vuosi. Olin pohjattoman yksinäinen ja en tosiaankaan ollut hetkeäkään ilman vauvaa. Lapsella oli isä, joka joidenkin mielestä oli varmasti osallistuva ja hyvä yms... Todellisuudessa mies oli harvoin kotona... viipyi päiväkausia juhlimisreissuillaan, käytti päihteitä, oli monintavoin häijy, vaikkei koskaan väkivaltainen. Sai minut tuntemaan itsenä totaalisen arvottomaksi.

Meni viikkoja niin, etten puhunut kellekkään muulle kuin vauvalle ja kaupan tädille. Kävin kyllä vauvakerhoissa, mutta valitettavasti juuri tuona vuonna niissä oli vähän osallistujia ja joskus olin kerhossakin kolmisin vauvan ja vetäjän kanssa.

Voin henkisesti todella pahoin. Pahoinvointi hellitti vasta, kun vauva meni 10 kk.n iässä hoitoon ja itse palasin opiskelemaan. Olin monta vuotta varma siitä, etten enää koskaan halua lasta, paluu kotiäiti helvettiin ahdisti niin paljon.

Ulospäin näytin varmasti reippaalta. Tuon kokemuksen jälkeen en enää koskaan arvostele, jos joku valittaa vauvavuoden raskautta. Jollakin voi olla helppoa, vaikka olisi kolme erityislasta ja toisella taas vaikeaa vaikka olisi vain yksi maailman helpoin vauva. Asioita ja elämäntilanteita ei aina voi vertailla.

 

Tämä on vähän sellainen asia, jota ulkopuolisen voi olla hankala arvioida. Ei voi tietää mitä raskaita asioita toisella elämässä on.

Oma vauva-arkeni varmasti näytti joidenkin mielestä helpolta. Minulla oli vain yksi lapsi ja hänkin kaikin puolin terve ja "helpohko". Olin "oikean" ikäinen eli 24-25-vuotias yms yms... Kuitenkin lapseni vauvavuosi oli elämäni vaikein ja hirvittävin vuosi. Olin pohjattoman yksinäinen ja en tosiaankaan ollut hetkeäkään ilman vauvaa. Lapsella oli isä, joka joidenkin mielestä oli varmasti osallistuva ja hyvä yms... Todellisuudessa mies oli harvoin kotona... viipyi päiväkausia juhlimisreissuillaan, käytti päihteitä, oli monintavoin häijy, vaikkei koskaan väkivaltainen. Sai minut tuntemaan itsenä totaalisen arvottomaksi.

Meni viikkoja niin, etten puhunut kellekkään muulle kuin vauvalle ja kaupan tädille. Kävin kyllä vauvakerhoissa, mutta valitettavasti juuri tuona vuonna niissä oli vähän osallistujia ja joskus olin kerhossakin kolmisin vauvan ja vetäjän kanssa.

Voin henkisesti todella pahoin. Pahoinvointi hellitti vasta, kun vauva meni 10 kk.n iässä hoitoon ja itse palasin opiskelemaan. Olin monta vuotta varma siitä, etten enää koskaan halua lasta, paluu kotiäiti helvettiin ahdisti niin paljon.

Ulospäin näytin varmasti reippaalta. Tuon kokemuksen jälkeen en enää koskaan arvostele, jos joku valittaa vauvavuoden raskautta. Jollakin voi olla helppoa, vaikka olisi kolme erityislasta ja toisella taas vaikeaa vaikka olisi vain yksi maailman helpoin vauva. Asioita ja elämäntilanteita ei aina voi vertailla.

Oletko varma, että vauva ahdisti? Ettei ois ollut oma ukko ja huono parisuhde. Vauva vaan sai jäämään kotiin ja näkemään lähempää omaa elämää..

 

Tämä on vähän sellainen asia, jota ulkopuolisen voi olla hankala arvioida. Ei voi tietää mitä raskaita asioita toisella elämässä on.

Oma vauva-arkeni varmasti näytti joidenkin mielestä helpolta. Minulla oli vain yksi lapsi ja hänkin kaikin puolin terve ja "helpohko". Olin "oikean" ikäinen eli 24-25-vuotias yms yms... Kuitenkin lapseni vauvavuosi oli elämäni vaikein ja hirvittävin vuosi. Olin pohjattoman yksinäinen ja en tosiaankaan ollut hetkeäkään ilman vauvaa. Lapsella oli isä, joka joidenkin mielestä oli varmasti osallistuva ja hyvä yms... Todellisuudessa mies oli harvoin kotona... viipyi päiväkausia juhlimisreissuillaan, käytti päihteitä, oli monintavoin häijy, vaikkei koskaan väkivaltainen. Sai minut tuntemaan itsenä totaalisen arvottomaksi.

Meni viikkoja niin, etten puhunut kellekkään muulle kuin vauvalle ja kaupan tädille. Kävin kyllä vauvakerhoissa, mutta valitettavasti juuri tuona vuonna niissä oli vähän osallistujia ja joskus olin kerhossakin kolmisin vauvan ja vetäjän kanssa.

Voin henkisesti todella pahoin. Pahoinvointi hellitti vasta, kun vauva meni 10 kk.n iässä hoitoon ja itse palasin opiskelemaan. Olin monta vuotta varma siitä, etten enää koskaan halua lasta, paluu kotiäiti helvettiin ahdisti niin paljon.

Ulospäin näytin varmasti reippaalta. Tuon kokemuksen jälkeen en enää koskaan arvostele, jos joku valittaa vauvavuoden raskautta. Jollakin voi olla helppoa, vaikka olisi kolme erityislasta ja toisella taas vaikeaa vaikka olisi vain yksi maailman helpoin vauva. Asioita ja elämäntilanteita ei aina voi vertailla.

Juu, tuossa on kyllä pointtinsa eli toki elämään kuuluu muutakin kuin se vauva ja ne muut asiat voi sitten saada arjen tuntumaan raskaalta vaikka vauva itsessään olisikin "helppo". Eikä niitä muita asioita varmasti missään kerhoissa mielellään puolitutuille laula, helpompi sitten valittaa vain sitä kuinka vauvassa on työtä.

 

Ensinnäkin pienestäkin väsymyksestä on lupa puhua, avautua, purkautua ja valittaa. Se helpottaa aina.

Toisekseen mäpä luulen et totuus on noissa keskusteluissa aina vähän peitossa, varsinkin keskusteluissa akkojen kesken. Ehkä yksi kaksi niistä olikin oikeasti todella lopen uupunut ja muut yhtyy tähän keskusteluun vaikka eivät välttämättä olleet oikeasti niiiiin väsyneitä vaan se vaan on sellaista rinkikeskustelua. Sitä ei sitä paitsi katota hyvällä jos isossa ringissä heität ilmoille että "Täähän on ihan lasten leikkiä, mitään raskasta ole!"

 

Mulla se vauva-arjen raskaus ainakin kulminoituu siihen saako nukkua edes kohtuullisesti. Itselläni on 3 lasta ja aina silloin on tuntunu kaikki olevan helppoa kun on ollut hyvin nukkuva vauva. vauva-arki on pelkkää ruusuilla tanssimista. Kuopus on nukkunut tosi huonosti, heräsi pahimmillaan 30min välein KOKO yön ja sitä saattoi kestää viikkokaupalla. Silloin toivoin että pääsisin pian töihin tekemään yövuoroja - yövuoron päätteeksi kun saisi viedä lapset päiväkotiin ja NUKKUA 8h putkeen. Se tuntui taivaalliselta ajatukselta.

 

[QUOTE="mmm";23935682]Mulla se vauva-arjen raskaus ainakin kulminoituu siihen saako nukkua edes kohtuullisesti. Itselläni on 3 lasta ja aina silloin on tuntunu kaikki olevan helppoa kun on ollut hyvin nukkuva vauva. vauva-arki on pelkkää ruusuilla tanssimista. Kuopus on nukkunut tosi huonosti, heräsi pahimmillaan 30min välein KOKO yön ja sitä saattoi kestää viikkokaupalla. Silloin toivoin että pääsisin pian töihin tekemään yövuoroja - yövuoron päätteeksi kun saisi viedä lapset päiväkotiin ja NUKKUA 8h putkeen. Se tuntui taivaalliselta ajatukselta.[/QUOTE]

Kyllä, yöunet on tosi tärkeät ja unentarvekin vielä ihmisillä erilaista. Itse tarvitsen paljon unta tai en voi hyvin, joten jos saan nukkua kaikki rullaa. Aina ei saa.