Lapsettoman kaverin mielestä mun pitäisi luovuttaa munasoluja, kun voin. Mitä ihmettä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nyt jäin suu auki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="...";23895047]Mä oon yllättyny siitä miten ehdottomia ihmisten mielipiteet on. Toki tää on iso asia ja jotenkuten ymmärrän jos joku ei yksinkertaisesti halua tuollasta tehdä, mutta että se on näin ehdoton ei ja jopa aivan KAMALA ajatus :o poikkeaa siis omasta mielipiteestäni melkoisesti. Mut mielipiteitä on monia[/QUOTE]

Ihan oikeastiko vasta tänään huomasit, miten erilaiset arvot ihmisillä on ja miten eritavoin ihmiset suhtautuvat ihan kaikkiin asioihin. Mä huomasin nämä räikeiten siinä vaiheessa kun sain ensimmäisen lapsen. Minun näkemykset ja muiden näkemykset oli hyvin erilaisia ja täälläkin voi huomata miten joka asiasta saadaan kiista aikaan kun kukin ajattelee niin eritavoin ihan pelkästään arkisistakin asioista. Nuorempana ennen lapsia en huomannut sitä mielipiteenpaljoutta asuessani tuppukylässä niinkään, missä jokainen muukin teinityttö nyökytteli aina olevansa samaa mieltä ja luulin, että koko maailma ajattelee varmaan samoin. :) Sitten törmäsin todellisuuteen.

Mutta jos sinulle tämä asia on yhdentekevä niin se on hyväjuttu. Heitä löytyy joista on henkiseltä kantilta luovuttamaan! Minusta ei siihen ole, kärsisin epätietoisuuden tuskasta varmasti samoin kuin siitä , että antaisin lapseni adoptioon. Samoin kokisin haikeutta kuin antaisin alkaneen raskauden abortoitavaksi. Silti heitä on jotka antavat lapsia adoptioon, abortoivat raskauksia. Enkä minä heitä tuomitse, minusta ne on jokaisen omia asioita. Paitsi parisuhteessa mielestäni täytyy kunnioittaa vähän toisenkin mieltä. Esimerkiksi minä en pitäisi siitäkään, että mieheni luovuttaisi siittiöitä.
 
Itse ne vaan voisi, en osaa sanoa tarkkaa syytä, mutta en luovuttaisi. Mut kiinostaisi hieman, että mites nämä sukurutsaustapaukset näissä asioissa? Suomi on pieni maa...
 
[QUOTE="vieras";23894915]Mutta eihän omien sukusolujen luovuttamista voi verrata mihinkään verenluovutukseen. Veri on kuitenkin vähän toista kuin omien geenejen jakaminen toiselle. Minä en pystyisi sitä tekemään.

Minun munasoluissani on minun geenejäni, joita on minun lapsissani, ne eivät kuulu mielestäni kenellekään toiselle. Korkeintaan voisin sen rakkaudesta tehdä todella läheiselle (joita on tasan kolme naista maailmassa), mutta niinhän ei voi tehdä.

En kestäisi edes ajatusta siitä, että munasoluistani syntyy omia lapsiani muistuttava "sisarus" jonnekin toisaalle. En tiedä ymmärtääkö tätä kukaan, mutta se olisi mielestäni sama asia kuin synnyttäisin oman jälkeläisen adoptiomielessä muille.

Luovuttamaan kuitenkin riittää heitäkin, jotka eivät näin tätä asiaa koe, luovuttakoot he munasolujaan ja siittiöitään. Oma moraalini ei siihen yllä ja luojankiitos sitä ei pidetä minään kansalaisvelvollisuutena, että jokaisen sukusolut on yhteistä omaisuutta ja kuuluu kaikille jakoon kun niitä on.

Mielestäni touhu menee todella sairaaksi jos siitä tulisi yhtä isoa "bisnestä" kuin verenluovutuksesta. Pienissämäärin ymmärrän asian todella hyvin, niille harvoille joille ei lasta siunaannu annetaan mahdollisuus näin.[/QUOTE]

Kyllä niitä "omia geenejä" kulkeutuu toiselle myös verenluovutuksessa ja elinsiirroissa. Mahdollinen luovutetuilla soluilla aikaan saatu lapsi on sentään uniikki taideteos, jossa on yhtä lailla jonkun muunkin kuin sinun geenejäsi. :)

Kuten sanottu, ymmärrän asiassa myös toisen näkökannan. Mikäli ihminen ajattelee hedelmöittymättömiä sukusolujaan potentiaalisina jälkeläisinään, voi soluista luopuminen todellakin tuntua samalta kuin oman lapsen antaminen adoptioon. Tällöin toki ehkäisyynkin liittyy tiettyjä moraalisia kysymyksiä, jotka jokainen ratkaiskoon omalla tahollaan.

Mutta takaisin minun ajattelutapaani. Olen varsin kiintynyt sydämeeni, enkä voisi kuvitella luopuvani siitä mistään hinnasta. Mutta mikäli kävisi niin, että sydämeni jäisi tarpeettomaksi (s.o. aivokuolema) antaisin mielelläni sydämeni jollekulle, joka menehtyisi ilman sitä. Minä tuskin jäisin sydäntäni kaipaamaan.

Samoin en luopuisi mistään hinnasta omasta olemassa olevasta lapsestani tai mahdollisuudestani tuleviin lapsiin. Mutta mikäli sukusoluni olisivat muuten menossa vessasta alas, miksen antaisi niille mahdollisuutta muodostaa _yhdessä_ toisten sukusolujen kanssa uutta yksilöä, varsinkaan, jos tällä ihmistaimella olisi rakastava koti hartaasti odottamassa?

Mitä taas tulee sukusolujen luovutuksen paisumiseen "isoksi bisnekseksi", voin vakuuttaa sinulle että useimmat varmasti haluaisivat tulevaisuudessakin lapsia luonnonmenetelmällä tai ainakin omilla soluillaan, jos se heille vain mahdollista on.
 
En minä sukusolujani kaipaisi, mutta käsittääkseni itse se prosessi munasolujen talteenottamiseksi ei ole erityisen mukava ja helppo. Ei mitenkään mahdoton ajatus se luovuttaminen, mutta en ole katsonut tarpeelliseksi. Ihan kajahtanutta kyllä jonkun painostaa asiaan. Vertakaan ei ole mikään pakko luovuttaa.
 
Mitäs jos luovutettu solu sitten isona vaikka tietämättään alkaakin seurustelemaan veli/siskopuolensa tai vaikka serkkunsa kanssa?

Silloin kannattaa alkaa lottoamaan.

Mikähän lienee todennäköisyys? Klinikan lääkärin mukaan pienempi kuin se, että luonnollisella tavalla alkunsa saaneet toisistaan tietämättömät puolisisarukset pariutuvat.
 
Mitäs jos luovutettu solu sitten isona vaikka tietämättään alkaakin seurustelemaan veli/siskopuolensa tai vaikka serkkunsa kanssa?

Niin! Tai aatteleppa jos vaikka perheestä adoptoitu lapsi alkaisi myöhemmin seurustelemaan saman perheen adoptoimattoman lapsen kanssa. Sehän olisi TÄYSsisarus, toisin kuin munasolusta alkunsa saanut tapaus.

Kaikenlaista voi tapahtua. Mutta ihan näin yht'äkkiä keksin muutaman vieläkin kamalamman asian mitä maailmassa tälläkin hetkellä tapahtuu.
 
Itse olen luovuttanut munasoluja viisi kertaa. Ja jos kohdunvuokraus olisi mahdollista, niin vakavissani harkitsisin myös sitä.


sama, siis siltä osin että voisin vuokrata kohtuani jos se olisi laillista.
Tosin munasoluja en saa luovuttaa, vaikka haluaisin- mulla on perinnöllinen sairaus (joka ei vaikuta kyllä elämään millään lailla) niin ei onnistu kun asiaa tiedustelin.
 
Se toki mahdollista.
Samoin kuin se, että taivaalta tippuu meteoriitti murskaten sen naisen pään, jolle munasolu on luovutettu ja solu siis menee ihan hukkaan.

;)

Niinpä niin,*mutta kun se on ihan mahdollista. Ja jos ajatellaan, että jokainen kynnelle kykenevä nainen luovuttaisi solujaan, niin noita pareja siinä kohtaa saattaisi syntyäkin. Onko siinä vaiheessa luovutus ennä hyvä juttu, kun alkaa syntyä rutsapareja?;)
 
On kyllä ihan eri asia luovuttaa munasoluja ja verta. Sillä munasolulla aikoo olla aivot, ja siitä tulee ihan oikea ihminen, mutta se verisolu on aika lailla yhdenlainen muidenkin ihmisten verisolujen kanssa, jolla ei ole kovinkaan pitkää elinikää. Siitä munasolustahan muodostuu puoliksi minä ja se on minun lapseni ja haluan tasan tarkkaan tietää joka sekunti, kuinka lapseni voivat, ja heidän on oltava hyvissä käsissä, minun käsissäni. Sillä taas, joka lapsen synnyttää, ei ole minusta niinkään suurta merkitystä. Voisin helpommin synnyttää jonkun toisen lapsen toiselle, mutten sitäkään tekisi, kuin pakon edessä.
 
Itse olen luovuttanut munasoluja viisi kertaa. Ja jos kohdunvuokraus olisi mahdollista, niin vakavissani harkitsisin myös sitä.

Silti olen sitä mieltä, ettei ole kenenkään asia mennä toiselle sanomaan että hänen tulisi munasoluja luovuttaa. Sellaista oikeutta ei vaan kenelläkään ole.

Itse voisin taas vuokrata kohtuni ihan kevyesti. Kantaa lasta, jolla on toisten geenit. Ajatuksissakaan en näe, että voisin kiintyä tähän lapseen mitenkään, vaan voisin tehdä tämän kerran elämässäni ilosta, että on ihan mukavaa olla raskaana ja kokea synnytys vielä kerran. Auttaa omalla tavallani.

Mutta sukusolujani en voisi luovuttaa. Omien lasten synnyttyä geeniperimä on noussut merkitykselliseksi ja tärkeäksi, vaikka ennen lapsia ajattelin vapaamielisemmin. Kyllä se kuitenkin niin on, että jos minun perimästäni joku ihminen maailmaan vielä saatetaan, kyllä minä haluan olla se joka hänet omakseen ottaa niin kuin edellisetkin, ei kukaan muu.
 
[QUOTE="papu";23895077]Minä kyllä voin verrata verenluovutusta ja munasolujen luovutusta keskenään. Soluja kaikki. Niillä ei ole minulle mitään tunnearvoa. Kun en kerran verta voinut luovuttaa niin päätin ilahduttaa jotakuta luovuttamalla munasoluja.
Mutta ei luovutus mikään pakko pitäisi olla kenellekään.[/QUOTE]

Ei se ole sama asia. Luovutetusta verestä ei synny ihmisiä, joilla on puoliksi sinun geenit. Luovutetusta munasolusta syntyvä lapsi on geneettisesti ja biologisesti yhtä paljon sinun lapsesi kuin omat lapset, jotka olet pitänyt itselläsi (jos siis sinulla on lapsia).
 
Ei se ole sama asia. Luovutetusta verestä ei synny ihmisiä, joilla on puoliksi sinun geenit. Luovutetusta munasolusta syntyvä lapsi on geneettisesti ja biologisesti yhtä paljon sinun lapsesi kuin omat lapset, jotka olet pitänyt itselläsi (jos siis sinulla on lapsia).

Minäpä olen verrannut munasolujen luovutusta jopa vanhojen vaatteiden pois antamiseen.

Joku tarvitsee jotain, mitä mulla on, ja mitä mä en tarvitse. Annan siis omiani sille joka niitä tarvitsee. Simppeliä. Ja kyllä, näin minä asian koen, vailla tunnekuohuja.

Geeneistä viis...mulla on kaksi lasta, jotka olen itse kohdussani kasvattanut, synnyttänyt tähän maailmaan, rinnoillani imettänyt, vastasyntyneestä vauvasta ihanaksi leikki-ikäiseksi ja reippaaksi koululaiseksi saakka jo kasvattanut. Niin ja sitten on jossain ehkä lisäksi liuta lapsia, joilla on samoja geenejä kuin mulla, mutta heille en oikeastaan suo ajatustakaan sillä he ovat jonkun muun lapsia, eivät minun. Jos mulla olisi identtinen kaksoissisko, niin hän ei olisi minä eikä hänen lapsensa olisi mun lapsia, sanoo geenit mitä tahansa.
 
Ei se ole sama asia. Luovutetusta verestä ei synny ihmisiä, joilla on puoliksi sinun geenit. Luovutetusta munasolusta syntyvä lapsi on geneettisesti ja biologisesti yhtä paljon sinun lapsesi kuin omat lapset, jotka olet pitänyt itselläsi (jos siis sinulla on lapsia).

Tottakai tiedän että kyseiset solut ovat erilaisia. Vertaan niitä keskenään sen suhteen että kummallakaan solutyypillä ei ole minulle tunnearvoa. Toisekseen pidän vanhemmuutta paljon muunakin kuin vain biologisena tosiasiana. Vanhemmuuteen liittyy runsaasti erilaisia sosiaalisia ja emotionaalisia tekijöitä jotka ovat minun mittapuussani tärkeämpiä kuin "pelkkä" biologia.
 
Kyllä niitä "omia geenejä" kulkeutuu toiselle myös verenluovutuksessa ja elinsiirroissa. Mahdollinen luovutetuilla soluilla aikaan saatu lapsi on sentään uniikki taideteos, jossa on yhtä lailla jonkun muunkin kuin sinun geenejäsi. :)

Kuten sanottu, ymmärrän asiassa myös toisen näkökannan. Mikäli ihminen ajattelee hedelmöittymättömiä sukusolujaan potentiaalisina jälkeläisinään, voi soluista luopuminen todellakin tuntua samalta kuin oman lapsen antaminen adoptioon. Tällöin toki ehkäisyynkin liittyy tiettyjä moraalisia kysymyksiä, jotka jokainen ratkaiskoon omalla tahollaan.

Mutta takaisin minun ajattelutapaani. Olen varsin kiintynyt sydämeeni, enkä voisi kuvitella luopuvani siitä mistään hinnasta. Mutta mikäli kävisi niin, että sydämeni jäisi tarpeettomaksi (s.o. aivokuolema) antaisin mielelläni sydämeni jollekulle, joka menehtyisi ilman sitä. Minä tuskin jäisin sydäntäni kaipaamaan.

Samoin en luopuisi mistään hinnasta omasta olemassa olevasta lapsestani tai mahdollisuudestani tuleviin lapsiin. Mutta mikäli sukusoluni olisivat muuten menossa vessasta alas, miksen antaisi niille mahdollisuutta muodostaa _yhdessä_ toisten sukusolujen kanssa uutta yksilöä, varsinkaan, jos tällä ihmistaimella olisi rakastava koti hartaasti odottamassa?

Mitä taas tulee sukusolujen luovutuksen paisumiseen "isoksi bisnekseksi", voin vakuuttaa sinulle että useimmat varmasti haluaisivat tulevaisuudessakin lapsia luonnonmenetelmällä tai ainakin omilla soluillaan, jos se heille vain mahdollista on.

No et ilmeisesti halua ymmärtää asiaa ollenkaan. Tottakai silloin verenluovutusta ja sukusolujen luovutusta on teoriassa melkein yhtä ja samaa, mutta meillä ihmisillä on kyky ajatella myös moraalikysymyksiä ja mielestäni kyllä perustelinkin täällä oman moraalikäsityksni pohjalta oman kantani. En puhunut pelkästään prosesseista tai solubiologiasta, eettiset näkemykset kuuluu ihmisyyteen niin pitkään kun emme ole robotteja. Toisen moraali sallii tämän, toisen ei.

Olen kyllä aikoinaan itsekin lukiontunneilla biologiankirjani lukenut, että tiedän myös senkin, että veressä on minun dna:tani, ei tästä tarvinnut erikseen valistaa. Siitä ei kuitenkaan synny maailmaan uutta jälkeläistä, omia lapsiani toisinsanoen. Kantaja ei peri minusta ominaisuuksia pelkästään verisolujen kautta, vaan kyseinen ihminen säilyttää oman perimänsä. Puolestaan minun sukusoluissani on minun perimääni, joten ne piirteet ja ominaisuudet periytyvät toiselle ihmiselle ja tässä menee minun anteliaisuuteni solujeni osalta.
 
[QUOTE="vieras";23895090]Ihan oikeastiko vasta tänään huomasit, miten erilaiset arvot ihmisillä on ja miten eritavoin ihmiset suhtautuvat ihan kaikkiin asioihin. Mä huomasin nämä räikeiten siinä vaiheessa kun sain ensimmäisen lapsen. Minun näkemykset ja muiden näkemykset oli hyvin erilaisia ja täälläkin voi huomata miten joka asiasta saadaan kiista aikaan kun kukin ajattelee niin eritavoin ihan pelkästään arkisistakin asioista. Nuorempana ennen lapsia en huomannut sitä mielipiteenpaljoutta asuessani tuppukylässä niinkään, missä jokainen muukin teinityttö nyökytteli aina olevansa samaa mieltä ja luulin, että koko maailma ajattelee varmaan samoin. :) Sitten törmäsin todellisuuteen.

Mutta jos sinulle tämä asia on yhdentekevä niin se on hyväjuttu. Heitä löytyy joista on henkiseltä kantilta luovuttamaan! Minusta ei siihen ole, kärsisin epätietoisuuden tuskasta varmasti samoin kuin siitä , että antaisin lapseni adoptioon. Samoin kokisin haikeutta kuin antaisin alkaneen raskauden abortoitavaksi. Silti heitä on jotka antavat lapsia adoptioon, abortoivat raskauksia. Enkä minä heitä tuomitse, minusta ne on jokaisen omia asioita. Paitsi parisuhteessa mielestäni täytyy kunnioittaa vähän toisenkin mieltä. Esimerkiksi minä en pitäisi siitäkään, että mieheni luovuttaisi siittiöitä.[/QUOTE]

Peesi. Luulen kyllä, että suurin osa tätä mieltä.
 
Kuten sanottu, ymmärrän asiassa myös toisen näkökannan. Mikäli ihminen ajattelee hedelmöittymättömiä sukusolujaan potentiaalisina jälkeläisinään, voi soluista luopuminen todellakin tuntua samalta kuin oman lapsen antaminen adoptioon. Tällöin toki ehkäisyynkin liittyy tiettyjä moraalisia kysymyksiä, jotka jokainen ratkaiskoon omalla tahollaan.

On aivan eri asia antaa sen hedelmöittymättä jääneen munasolun vuotaa pois, kuin että antaa sen jatkaa kehitystään, ja joutua "jonkun" käsiin. Minä en voisi lastani abortoida, mutta minullakin se raja menee siinä, että joutuisi raiskauksen kohteeksi, ja siitä raskautuisin, niin joutuisin kyllä abortoimaan sikiön. En voi hyväksyä, että munasoluni kohtaa jonkun pahan. En munasoluna, enkä ihmisenäkään. Jos olen munasolustani luopunut, on se täysin ulottumattomassani, enkä voi mitenkään varjella sitä parhaaksi katsomallani tavalla. Olenhan minä nytkin valinnut lapsilleni parhaan mahdollisen isän. En olisi voinut tehdä lasta vaan jonkun kanssa.
 
[QUOTE="hippie";23895161]Näin tilastotieteen opiskelijana kiinnostaisi nyt kovin tietää, miten laskit tuon?[/QUOTE]

Ikävä kyllä erikoistuin aikanani kvalitatiivisiin metodeihin, joten osaan laskea nipin napin kaksi ynnä kaksi :) Kuten sanamuodostani "sanoisin..." voi päätellä, kyseessä on valistunut arvaus, ei laskutoimituksen tulos.

Simpukka ry:n sivujen mukaan 3,5 prosenttia lapsista saa alkunsa hedelmöityshoidoin, ja osassa hoidoista käytetään luovutettuja soluja. (käsittääkseni yleensä viimeisenä keinona) Simpukan mukaan luovutetuin soluin on saanut alkunsa "tuhansia" lapsia. Suomeen on tuotu paljon spermaa ainakin Tanskasta, yhdessä vaiheessahan kotimaista spermaa ei käytetty lainkaan.

Pettämisen yleisyyttä parisuhteessa on vaikeaa arvioida. Olen lukenut niinkin hurjan arvion, että joka seitsemännen lapsen isä olisi muu kuin äidin aviomies. Itse en näin hurjaan lukuun usko, mutta puhuttaneen kuitenkin prosenteista eikä promilleista.

Sen sijaan tiedetään varmasti, että Suomessa on peräti 20 000 lasta, joilla ei väestötietojen mukaan ole lainkaan isää. (KSML) Joku heidätkin on pannut alulle, ja heilläkin voi yhtä lailla olla puolisisaruksia. Eikä välttämättä Tanskassa vaan ihan samassa kylässä.

Näiden seikkojen nojalla katsoisin, että on hieman epäloogista olla huolissaan nimenomaan luovutetuilla soluilla aikaan saatujen jälkeläisten sukurutsan mahdollisuudesta.
 
ymmärrän hyvin tuon ap:n kaverin maailmaa.
Me kärsitään male-tyypin hedelmättömyydestä. Itse olen niin fertiili, että tulisin raskaaksi ihan tuosta nuin vain, siitä todisteena 3 kertalaakista tärpännyttä raskautta.
Kyllä se on syönyt ihmistä, kun raskaus ei vaan ala, vaikka kuinka n*ssii, mutta meillä onneksi syy selvisi.
Me ollaan miehen kanssa perusterveitä, vailla vakavia periytyviä sairauksia ja onneksi on hedelmöityshoidot keksitty. :) Muuten oltais jääty yksilapsisiksi.

Mutta tosiaan, itse olen aikonut lähteä luovuttajaksi, kunhan lapsiluku on täynnä, mulla on vielä pari vuotta aikaa, joten voi olla, että ehtii "parasta ennen päiväys" umpeutua tässä kropassa. :snotty:

Tosiaan, silloin kun vielä tuli se uusi hedelmöityshoitolaki, olin aivan liekeissä, kun pelkäsin, että joudumme käyttämään luovutettuja siittiöitä, mikä on todella kiven alla nykyään.

Me ollaan kerran käytetty julkista palvelua ja muulloin ollaan käyty yksityisellä, niin mahdollisimman suuri prosentti hoitoihin menneestä rahasta on mennyt omasta pussista.
 
Minäpä olen verrannut munasolujen luovutusta jopa vanhojen vaatteiden pois antamiseen.

Joku tarvitsee jotain, mitä mulla on, ja mitä mä en tarvitse. Annan siis omiani sille joka niitä tarvitsee. Simppeliä. Ja kyllä, näin minä asian koen, vailla tunnekuohuja.

Geeneistä viis...mulla on kaksi lasta, jotka olen itse kohdussani kasvattanut, synnyttänyt tähän maailmaan, rinnoillani imettänyt, vastasyntyneestä vauvasta ihanaksi leikki-ikäiseksi ja reippaaksi koululaiseksi saakka jo kasvattanut. Niin ja sitten on jossain ehkä lisäksi liuta lapsia, joilla on samoja geenejä kuin mulla, mutta heille en oikeastaan suo ajatustakaan sillä he ovat jonkun muun lapsia, eivät minun. Jos mulla olisi identtinen kaksoissisko, niin hän ei olisi minä eikä hänen lapsensa olisi mun lapsia, sanoo geenit mitä tahansa.

Olenkin joskus miettinyt, kuinka hullulta se tuntuisi, jos olisi kaksoissisko. Voisi joutua ajattelemaan, että jos minäkin olisin tehnyt siskoni miehen kanssa lapsen, niin tuolta se voisi myös näyttää. Hui. Se niinkuin on lapsesi, muttei olekaan.

Minä vain ajattelen asian niinkin, että minä vastaan jälkeläisistäni, kun minä annoin heille mahdollisuuden syntyä.
 
[QUOTE="vieras";23895219]No et ilmeisesti halua ymmärtää asiaa ollenkaan. Tottakai silloin verenluovutusta ja sukusolujen luovutusta on teoriassa melkein yhtä ja samaa, mutta meillä ihmisillä on kyky ajatella myös moraalikysymyksiä ja mielestäni kyllä perustelinkin täällä oman moraalikäsityksni pohjalta oman kantani. En puhunut pelkästään prosesseista tai solubiologiasta, eettiset näkemykset kuuluu ihmisyyteen niin pitkään kun emme ole robotteja. Toisen moraali sallii tämän, toisen ei.

Olen kyllä aikoinaan itsekin lukiontunneilla biologiankirjani lukenut, että tiedän myös senkin, että veressä on minun dna:tani, ei tästä tarvinnut erikseen valistaa. Siitä ei kuitenkaan synny maailmaan uutta jälkeläistä, omia lapsiani toisinsanoen. Kantaja ei peri minusta ominaisuuksia pelkästään verisolujen kautta, vaan kyseinen ihminen säilyttää oman perimänsä. Puolestaan minun sukusoluissani on minun perimääni, joten ne piirteet ja ominaisuudet periytyvät toiselle ihmiselle ja tässä menee minun anteliaisuuteni solujeni osalta.[/QUOTE]

Haluan ymmärtää asian, mutta haluan myös pitää oman mielipiteeni, joka on oman moraalini mukainen. Valistaa en ole halunnut, ikävä jos ymmärrät minut niin.
 
[QUOTE="Vieras";23895250]On aivan eri asia antaa sen hedelmöittymättä jääneen munasolun vuotaa pois, kuin että antaa sen jatkaa kehitystään, ja joutua "jonkun" käsiin. Minä en voisi lastani abortoida, mutta minullakin se raja menee siinä, että joutuisi raiskauksen kohteeksi, ja siitä raskautuisin, niin joutuisin kyllä abortoimaan sikiön. En voi hyväksyä, että munasoluni kohtaa jonkun pahan. En munasoluna, enkä ihmisenäkään. Jos olen munasolustani luopunut, on se täysin ulottumattomassani, enkä voi mitenkään varjella sitä parhaaksi katsomallani tavalla. Olenhan minä nytkin valinnut lapsilleni parhaan mahdollisen isän. En olisi voinut tehdä lasta vaan jonkun kanssa.[/QUOTE]

Ymmärrän, jokainen vetää tuon rajan johonkin.

Katselen juuri lastani, ja tunnen haluavani varjella häntä kuolinpäivääni asti kaikelta pahalta. Se on varmaan jokaiselle äidille tuttu tunne. Olen ihan varma, että tunne olisi aivan yhtä vahva, vaikka lapseni olisi saanut alkunsa jonkun toisen naisen munasolusta.

Joten käänteisesti ajattelen, että munasoluja luovuttaessani antaisin jonkun toisen naisen ottaa tuon ehdottoman, peruuttamattoman ja ihanan vastuun, jonka oma lapsi tuo tullessaan. Minä en ole luovuttamastani solusta sen enempää vastuussa kuin niistä sadoista muistakaan munasoluista, joilla ei ole ollut mahdollisuutta hedelmöittyä kehossani.

Moraalikysymyksiin ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta se tuskin estää keskustelemasta.
 

Yhteistyössä