[QUOTE="vieras";23813812]Justhan sä sanot, että on omat syyt olla tekemättä..[/QUOTE]
niin olla tekemättä..
niin olla tekemättä..
Miksi pitää tehdä aina vähintään 2 lasta?
- Viestiketjun aloittaja Tulevamamma87
- Ensimmäinen viesti
"vieras"
[QUOTE="vieras";23813785]Faktaa pöytään sitten =)[/QUOTE]
Ainoa lapsi ei sen epäsosiaalisempi kuin muutkaan | Perhe | Iltalehti.fi
Laitappas faktat pöytään itse.
Ainoa lapsi ei sen epäsosiaalisempi kuin muutkaan | Perhe | Iltalehti.fi
Laitappas faktat pöytään itse.
"höh"
Miksei vois tehdä vain puolikkaan lapsen kun yksi on turhan hankala 
Enkä yhden lisäksi halua toista koskaan, en halua pilata kroppaani enkä halua että elämä menee liian vaikeaksi. Yksi on siis parempi kuin kaksi tai useampi. Koiralle toki olemme hommanneet seuraa koska viihtyy toisen kanssa paremmin, onhan koira laumasielu. Ihmiset ovat onneksi sopeutuvaisia.
Enkä yhden lisäksi halua toista koskaan, en halua pilata kroppaani enkä halua että elämä menee liian vaikeaksi. Yksi on siis parempi kuin kaksi tai useampi. Koiralle toki olemme hommanneet seuraa koska viihtyy toisen kanssa paremmin, onhan koira laumasielu. Ihmiset ovat onneksi sopeutuvaisia.
"vieras"
Suurperheen jälkikasvu haaveilee olevansa ainoa lapsi: ei tarvitsisi olla jatkuvasti tukkanuottasilla sisarusten kanssa, ei joutuisi jakamaan karkkeja ja saisi olla joskus rauhassa.
Monilapsisen perheen vanhemmatkin saattavat kadehtia ainokaisen äitiä ja isää, joiden vanhemmuus vaikuttaa helpolta. Ainoan lapsen kasvu ei silti aina ole niin auvoista, miltä näyttää.
Hurjimpia enteitä kuulee Kiinasta, jossa väestön pakkosäännöstelyn pelätään kasvattavan yhteiskuntaan narsististen pikkukeisarien sukupolven, joka ei osaa huomioida kanssaihmisiä.
Yksilapsisten perheiden määrä on Suomessakin lisääntymässä. Siksi myös päiväkodeissa on alettu kiinnittää huomiota ainokaisten kasvatukseen.
Kahden aikuisen keskipisteenä elämisestä huolimatta ainoa lapsi voi potea yksinäisyyttä.
Kasvatusongelmiin perehtynyt psykoterapeutti Merja-Liisa Kerkkä sanoo suoraan, että ainoan lapsen kasvatus on aika vaikeaa. Kun sisaruksia ei ole, vanhemmille jää isompi työ lapsen kasvattamisessa sosiaaliseksi.
Kerkän mukaan selkeiden rajojen asettaminen ja ihmisten keskuuteen ohjaaminen on ainokaisellekin paras palvelus. Koulussa hän ehkä turhautuu, kun ei saa kaikkien huomiota ja niinpä hän ryhtyy pelleksi tai kiukuttelevaksi nirppanokaksi. Kaverit haukkuvat lellipenskaksi.
"Yhdelle lapselle on niin helppo antaa kerta toisensa jälkeen periksi, mutta se kostautuu. Jos lapsi ei ole ikinä kohdannut luonnollista vastarintaa, koulussa sen kohtaaminen voi olla rajua ja tuottaa kovia tunteidenpurkauksia", Kerkkä sanoo.
Tavatonta ei ole sekään, että yhden lapsen vanhemmat pyrkivät toteuttamaan mallivanhemmuutta tai häntä suojellaan liikaa arjen todellisuudelta. Kun vanhemmat eivät näytä aitoa ihmisen mallia, lapsi saa suorituspaineita kokiessaan, että häneltäkin odotetaan täydellisyyttä.
Lapselle on tärkeää verrata itseään, tunteitaan ja taitojaan muihin lapsiin ja saada tasavertaista vastusta koitoksiinsa. Monilapsisissa perheissä sisarukset toimivat peileinä ja auttavat toisiaan kehityksessä eteenpäin.
"Vaikka lapsi on onnellinen ja hyvinkin älykäs, hän ei pärjää, jos sosiaaliset taidot puuttuvat. Jos ainut lapsi ei ole päivähoidossa, häntä on opetettava muilla tavoilla toimimaan ryhmässä", Kerkkä toteaa.
Vieraisilla käynnit ja vieraiden kutsuminen kotiin ovat tärkeitä asioita. Harrastusta etsivää lasta voi innostaa vaikkapa joukkuelajeihin. Leirit, kerhot ja leikki- ja pyhäkoulut ja yökyläilyt ovat hyväksi.
"Vanhempien pitää harjoitella luottamaan muihin aikuisiin, sillä pienemmillekin lapsille on hyväksi oppia olemaan lyhyitä aikoja erossa vanhemmistaan", Kerkkä sanoo.
Hän kertoo tuntevansa ainokaisia, jotka ovat olleet ensimmäistä kertaa kotoa pois rippileirillä. "Nuorelle se on kova paikka, sillä ryhmässä olemisen pelko saattaa olla yhtä vahva kuin pienellä lapsella, mutta pelkoa ei siinä iässä enää saa näyttää."
Joskus vanhempien hyvää tarkoittava huolehtiminen riistää lapselta kyvyn kokeilla omia siipiään.
"On hyvä miettiä, onko satsaamassa lapseensa omia epärealistisia toiveitaan tai mielihalujaan."
Vaikka ainokaisia hyysätään joskus liikaa, heiltä saatetaan vaatia myös kohtuuttomasti itsenäisyyttä. Vain toisen vanhemman kanssa elävä ainoa lapsi joutuu ehkä selviytymään pitkiä aikoja yksin kotona ja ottamaan isoja vastuita.
Ajan henkeen kuuluu yltiöpäinen itsenäisyyden ihailu. Siksi on tärkeää muistaa, että lapsi on valmis irrottautumaan vanhemmistaan vasta saatuaan riittävästi läheisyyttä ja huolenpitoa.
Rakkaudella ja hoivalla ei ihmistä pilata, sillä vain niitä ammentamalla lapsi kykenee itse antamaan ja jakamaan.
"Ainoiden lasten onnena on se, että heillä on aina omaa tilaa, mikä lisää luovuutta ja vahvistaa lahjakkuutta", Kerkkä muistuttaa.
Vaikka tässä
Monilapsisen perheen vanhemmatkin saattavat kadehtia ainokaisen äitiä ja isää, joiden vanhemmuus vaikuttaa helpolta. Ainoan lapsen kasvu ei silti aina ole niin auvoista, miltä näyttää.
Hurjimpia enteitä kuulee Kiinasta, jossa väestön pakkosäännöstelyn pelätään kasvattavan yhteiskuntaan narsististen pikkukeisarien sukupolven, joka ei osaa huomioida kanssaihmisiä.
Yksilapsisten perheiden määrä on Suomessakin lisääntymässä. Siksi myös päiväkodeissa on alettu kiinnittää huomiota ainokaisten kasvatukseen.
Kahden aikuisen keskipisteenä elämisestä huolimatta ainoa lapsi voi potea yksinäisyyttä.
Kasvatusongelmiin perehtynyt psykoterapeutti Merja-Liisa Kerkkä sanoo suoraan, että ainoan lapsen kasvatus on aika vaikeaa. Kun sisaruksia ei ole, vanhemmille jää isompi työ lapsen kasvattamisessa sosiaaliseksi.
Kerkän mukaan selkeiden rajojen asettaminen ja ihmisten keskuuteen ohjaaminen on ainokaisellekin paras palvelus. Koulussa hän ehkä turhautuu, kun ei saa kaikkien huomiota ja niinpä hän ryhtyy pelleksi tai kiukuttelevaksi nirppanokaksi. Kaverit haukkuvat lellipenskaksi.
"Yhdelle lapselle on niin helppo antaa kerta toisensa jälkeen periksi, mutta se kostautuu. Jos lapsi ei ole ikinä kohdannut luonnollista vastarintaa, koulussa sen kohtaaminen voi olla rajua ja tuottaa kovia tunteidenpurkauksia", Kerkkä sanoo.
Tavatonta ei ole sekään, että yhden lapsen vanhemmat pyrkivät toteuttamaan mallivanhemmuutta tai häntä suojellaan liikaa arjen todellisuudelta. Kun vanhemmat eivät näytä aitoa ihmisen mallia, lapsi saa suorituspaineita kokiessaan, että häneltäkin odotetaan täydellisyyttä.
Lapselle on tärkeää verrata itseään, tunteitaan ja taitojaan muihin lapsiin ja saada tasavertaista vastusta koitoksiinsa. Monilapsisissa perheissä sisarukset toimivat peileinä ja auttavat toisiaan kehityksessä eteenpäin.
"Vaikka lapsi on onnellinen ja hyvinkin älykäs, hän ei pärjää, jos sosiaaliset taidot puuttuvat. Jos ainut lapsi ei ole päivähoidossa, häntä on opetettava muilla tavoilla toimimaan ryhmässä", Kerkkä toteaa.
Vieraisilla käynnit ja vieraiden kutsuminen kotiin ovat tärkeitä asioita. Harrastusta etsivää lasta voi innostaa vaikkapa joukkuelajeihin. Leirit, kerhot ja leikki- ja pyhäkoulut ja yökyläilyt ovat hyväksi.
"Vanhempien pitää harjoitella luottamaan muihin aikuisiin, sillä pienemmillekin lapsille on hyväksi oppia olemaan lyhyitä aikoja erossa vanhemmistaan", Kerkkä sanoo.
Hän kertoo tuntevansa ainokaisia, jotka ovat olleet ensimmäistä kertaa kotoa pois rippileirillä. "Nuorelle se on kova paikka, sillä ryhmässä olemisen pelko saattaa olla yhtä vahva kuin pienellä lapsella, mutta pelkoa ei siinä iässä enää saa näyttää."
Joskus vanhempien hyvää tarkoittava huolehtiminen riistää lapselta kyvyn kokeilla omia siipiään.
"On hyvä miettiä, onko satsaamassa lapseensa omia epärealistisia toiveitaan tai mielihalujaan."
Vaikka ainokaisia hyysätään joskus liikaa, heiltä saatetaan vaatia myös kohtuuttomasti itsenäisyyttä. Vain toisen vanhemman kanssa elävä ainoa lapsi joutuu ehkä selviytymään pitkiä aikoja yksin kotona ja ottamaan isoja vastuita.
Ajan henkeen kuuluu yltiöpäinen itsenäisyyden ihailu. Siksi on tärkeää muistaa, että lapsi on valmis irrottautumaan vanhemmistaan vasta saatuaan riittävästi läheisyyttä ja huolenpitoa.
Rakkaudella ja hoivalla ei ihmistä pilata, sillä vain niitä ammentamalla lapsi kykenee itse antamaan ja jakamaan.
"Ainoiden lasten onnena on se, että heillä on aina omaa tilaa, mikä lisää luovuutta ja vahvistaa lahjakkuutta", Kerkkä muistuttaa.
Vaikka tässä
Se on näköjään ihan sama mitä tänne kirjottaa niin pas.aa tulee niskaa.. noh ihan sama..
[QUOTE="vieras";23813856] Sä et oo tainnu paskaa vielä nähdäkkään..[/QUOTE]
No en varmaa sitten ole..
Sä et oo tainnu paskaa vielä nähdäkkään..[/QUOTE]No en varmaa sitten ole..
:)
koska niinhän se menee että kaikilla pitää olla omakotitalo,mökki järven rannalla,farmari,kaksi lasta joista toinen on tyttö ja toinen poika,koira jne... ja ne joilla on enemmän lapsia kuin yksi voivatkin olla salaa kateellisia kun ne pääsevät hieman helpommalla...
noup
En nyt lukenut kaikkia vastauksia, mutta kommentoin silti. Ensinnäkin, minusta on ihan turhaa kiistellä, että onko ainoa lapsi itsekkäämpi kuin sisarusten keskellä kasvanut, ihan yksilöllistähän se on. Tunnen useammankin ainoana lapsena kasvaneen aikuisen ihmisen ja joukkoon mahtuu ihania, sosiaalisia, toisia huomioivia tapauksia. Ja mahtuu sinne sitten myös niitä, jotka vielä aikuisenakin luulevat, että maailma pyörii heidän ympärillään. Tuosta sisarus-jutusta muutoin, niin itse olen siis kasvanut sisareni kanssa. Elämäni suurin suru oli, kun siskoni kuoli yllättäen päälle parikymppisenä. Olimme erittäin läheisiä. Itsekin olin tuolloin jo täysi-ikäinen, mutta siitä lähtien olen siis ollut "ainoa lapsi" perheessämme ja se on tuonut mukanaan monenlaisia asioita. Olen paljon miettinyt sitä, että nyt olen yksin "vastuussa" vanhemmistamme, minun lapsillani ei tule olemaan tätiä tai serkkuja minun suvun puolelta, jne. Sisarukset ovat todellakin lahja ja onni, toivoisin, että mekin saisimme useamman lapsen ja yhtä paljon toivon, että sisarukset olisivat toisilleen läheisiä ja tukena toisilleen sittenkin, kun meistä aika jättää. Mutta pitää myös muistaa, ettei elämää voi laskelmoida.
hillary
NIin tai miksi pitää olla farkkuvolvo, omakotitalo jne. Realistisesti, ei tarvitse onneksi. Meillä on vain yksi ja ainoaksi jää. Meille oli jo alusta asti selvää että meistä tulee vain yhden lapsen vanhempia, syitä on monia ja varmaan itsekkäitäkin. Mutta mitä väliä, ei lasta voi tehdä muusta kuin halusta saada lapsi.
Itse en tahdo olla enää ikinä raskaana ja synnyttää, emme jaksa uutta vauva-aikaa, tahdomme molemmat kesittyä nyt muihin asioihin kuin pienen vauvan hoitamiseen, ei vaan enää kiinnosta käydä samaa läpi, on uusien tuulien aika. En myöskään opiskellut useampaa vuotta ollakseni kotona monta vuotta. Elämässä on paljon muutakin kuin lapsenteko, toki joillekin se on juuri se juttu ja hyvä niin. Omia valintoja.
Itse en tahdo olla enää ikinä raskaana ja synnyttää, emme jaksa uutta vauva-aikaa, tahdomme molemmat kesittyä nyt muihin asioihin kuin pienen vauvan hoitamiseen, ei vaan enää kiinnosta käydä samaa läpi, on uusien tuulien aika. En myöskään opiskellut useampaa vuotta ollakseni kotona monta vuotta. Elämässä on paljon muutakin kuin lapsenteko, toki joillekin se on juuri se juttu ja hyvä niin. Omia valintoja.
Eli mä voin mun kokemuksen mukaan sanoa, että vanhemmat jotka haluavat enemmän kuin yhden lapsen ovat kusipäitä ja haluavat päästä helpolla, ettei tarvitse itse lasta viihdyttää vaan lapsista on toisilleen seuraa? :headwall:
Minusta ei täydy sitä tai tätä lapsimäärän suhteen. Se on aivan jokasen oma asia mitä tekee. Sisarukset eivät ole ainoa oikea vastaus, ei sekään että haluaako lasta ollenkaan. Mies ja minä olemme sisaruksellisia ja meidän lapsemme on ainoa, ei edes tunnu sille että pitäs olla toinenkin. Lapsi on sosiaalinen ja kasvatettu, hänellä on leikkikavereita ja tulee toimeen muiden kanssa. Ei tod. ole lellitty ja maailman napa. Meille tuonkin yhden saaminen oli sellanen täyttymys että se tarve tyydyttyi jo häneen. Olemme tyytyväisiä tähän perhekokoon. Itselläni ei ole kovin mukavat muistot lapsuudesta ja sisaruksista vaikka nyt aikuisina toimeen tulemmekin.
yäk
Anteeksi vaan mutta minusta kyllä maailman itsekkäintä olla suomatta lapselle siasrusta sen takia että ei tahdo olla raskaana tai synnyttää. Raskausaika ei kestä kauaa ja synnytyskeen saa tukea myös, eikä kotona tarvitse olla montaa vuotta vaikka toki jonkin aikaa. Puistattaa kun luen, poikkeaa niin mun arvoista.
"jojo"
Mä en voi kuin ihmetellä, miten aneemisia ihmissuhteita joillakuilla täytyy olla. Jos kerran mitään tärkeää ei voi jakaa eikä toista ymmärtää, ellei olla keskenään sisaruksia. Mä olen ainoa lapsi, mutta mulla on erittäin hyviä ystäviä. Kaksi heistä on aivan eri ikäluokkaakin kuin minä, joten näkökulmia elämään riittää. Ja toisaalta mulla on omanikäisiäni ystäviä, joiden kanssa keskustella mistä tahansa.
Jännä yleistys, joka on tässä ketjussa käynyt ilmi on se, että ainoa lapsi on automaattisesti yksinäinen ja ihmissuhteet rajoittuvat aikuisiin. Hei haloo, maailma on lapsia pullollaan, eikä leikkikentällä käy niin, että ainoat lapset jäävät porukan ulkopuolelle silloin kun sisarusparvet leikkivät keskenään. Ja tuskin teillä muillakaan se sisko tai veli on ollut lapsuuden ainoa ei-aikuinen kontakti?
Me juteltiin joskus miehen kanssa sopivasta lapsiluvusta. Mä lupasin, että ensin katsotaan saadaanko se yksi ja miten elämä sujuu, sitten harkitaan toista. Mulle sopi 1-2 lasta, mies toivoi 2-3 lasta. Hyvä kompromissi on kaksi lasta. Tärkein asia minusta oli se, että jos lapsiluku jäisi yhteen, tahtoisin muuttaa täältä ns. ihmisten ilmoille, että sillä lapsella olisi mahdollisuus saada kavereita. Ainoana lapsena täällä syrjässä, huono ajatus minusta. En toki voi velvoittaa muksuja leikkimään keskenään (tyttö ja poika, ikäeroa alle 2v) mutta on edes JOKU saatavilla. Silti käydään kerhoissa yms. ja lasten kasvaessa viedään heitä kavereille ja otetaan kavereita tänne meille kylään. Mutta ei sitä joka päivä kuitenkaan ehdi tehdä ja se ainoa lapsi tylsistyisi takuulla täällä. Itse olin tyytyväinen lapsuuteeni enkä edelleenkään ole osannut kaivata sisaruksia, mutta mä kasvoin alueella, jolla oli aina muita lapsia pihalla, kun sinne meni. Kavereita siis pitää olla, niitä mä pidän tärkeinä.
Jännä yleistys, joka on tässä ketjussa käynyt ilmi on se, että ainoa lapsi on automaattisesti yksinäinen ja ihmissuhteet rajoittuvat aikuisiin. Hei haloo, maailma on lapsia pullollaan, eikä leikkikentällä käy niin, että ainoat lapset jäävät porukan ulkopuolelle silloin kun sisarusparvet leikkivät keskenään. Ja tuskin teillä muillakaan se sisko tai veli on ollut lapsuuden ainoa ei-aikuinen kontakti?
Me juteltiin joskus miehen kanssa sopivasta lapsiluvusta. Mä lupasin, että ensin katsotaan saadaanko se yksi ja miten elämä sujuu, sitten harkitaan toista. Mulle sopi 1-2 lasta, mies toivoi 2-3 lasta. Hyvä kompromissi on kaksi lasta. Tärkein asia minusta oli se, että jos lapsiluku jäisi yhteen, tahtoisin muuttaa täältä ns. ihmisten ilmoille, että sillä lapsella olisi mahdollisuus saada kavereita. Ainoana lapsena täällä syrjässä, huono ajatus minusta. En toki voi velvoittaa muksuja leikkimään keskenään (tyttö ja poika, ikäeroa alle 2v) mutta on edes JOKU saatavilla. Silti käydään kerhoissa yms. ja lasten kasvaessa viedään heitä kavereille ja otetaan kavereita tänne meille kylään. Mutta ei sitä joka päivä kuitenkaan ehdi tehdä ja se ainoa lapsi tylsistyisi takuulla täällä. Itse olin tyytyväinen lapsuuteeni enkä edelleenkään ole osannut kaivata sisaruksia, mutta mä kasvoin alueella, jolla oli aina muita lapsia pihalla, kun sinne meni. Kavereita siis pitää olla, niitä mä pidän tärkeinä.
[QUOTE="jojo";23814862]Mä en voi kuin ihmetellä, miten aneemisia ihmissuhteita joillakuilla täytyy olla. Jos kerran mitään tärkeää ei voi jakaa eikä toista ymmärtää, ellei olla keskenään sisaruksia. Mä olen ainoa lapsi, mutta mulla on erittäin hyviä ystäviä. Kaksi heistä on aivan eri ikäluokkaakin kuin minä, joten näkökulmia elämään riittää. Ja toisaalta mulla on omanikäisiäni ystäviä, joiden kanssa keskustella mistä tahansa.
Jännä yleistys, joka on tässä ketjussa käynyt ilmi on se, että ainoa lapsi on automaattisesti yksinäinen ja ihmissuhteet rajoittuvat aikuisiin. Hei haloo, maailma on lapsia pullollaan, eikä leikkikentällä käy niin, että ainoat lapset jäävät porukan ulkopuolelle silloin kun sisarusparvet leikkivät keskenään. Ja tuskin teillä muillakaan se sisko tai veli on ollut lapsuuden ainoa ei-aikuinen kontakti?
Me juteltiin joskus miehen kanssa sopivasta lapsiluvusta. Mä lupasin, että ensin katsotaan saadaanko se yksi ja miten elämä sujuu, sitten harkitaan toista. Mulle sopi 1-2 lasta, mies toivoi 2-3 lasta. Hyvä kompromissi on kaksi lasta. Tärkein asia minusta oli se, että jos lapsiluku jäisi yhteen, tahtoisin muuttaa täältä ns. ihmisten ilmoille, että sillä lapsella olisi mahdollisuus saada kavereita. Ainoana lapsena täällä syrjässä, huono ajatus minusta. En toki voi velvoittaa muksuja leikkimään keskenään (tyttö ja poika, ikäeroa alle 2v) mutta on edes JOKU saatavilla. Silti käydään kerhoissa yms. ja lasten kasvaessa viedään heitä kavereille ja otetaan kavereita tänne meille kylään. Mutta ei sitä joka päivä kuitenkaan ehdi tehdä ja se ainoa lapsi tylsistyisi takuulla täällä. Itse olin tyytyväinen lapsuuteeni enkä edelleenkään ole osannut kaivata sisaruksia, mutta mä kasvoin alueella, jolla oli aina muita lapsia pihalla, kun sinne meni. Kavereita siis pitää olla, niitä mä pidän tärkeinä.[/QUOTE]
Tässä oli asiaa.. ihmettelen näitä että heti ruvetaan haukkuu näitä joilla ei ole sisaruksia.. kaikki tietysti tyylillään..
Jännä yleistys, joka on tässä ketjussa käynyt ilmi on se, että ainoa lapsi on automaattisesti yksinäinen ja ihmissuhteet rajoittuvat aikuisiin. Hei haloo, maailma on lapsia pullollaan, eikä leikkikentällä käy niin, että ainoat lapset jäävät porukan ulkopuolelle silloin kun sisarusparvet leikkivät keskenään. Ja tuskin teillä muillakaan se sisko tai veli on ollut lapsuuden ainoa ei-aikuinen kontakti?
Me juteltiin joskus miehen kanssa sopivasta lapsiluvusta. Mä lupasin, että ensin katsotaan saadaanko se yksi ja miten elämä sujuu, sitten harkitaan toista. Mulle sopi 1-2 lasta, mies toivoi 2-3 lasta. Hyvä kompromissi on kaksi lasta. Tärkein asia minusta oli se, että jos lapsiluku jäisi yhteen, tahtoisin muuttaa täältä ns. ihmisten ilmoille, että sillä lapsella olisi mahdollisuus saada kavereita. Ainoana lapsena täällä syrjässä, huono ajatus minusta. En toki voi velvoittaa muksuja leikkimään keskenään (tyttö ja poika, ikäeroa alle 2v) mutta on edes JOKU saatavilla. Silti käydään kerhoissa yms. ja lasten kasvaessa viedään heitä kavereille ja otetaan kavereita tänne meille kylään. Mutta ei sitä joka päivä kuitenkaan ehdi tehdä ja se ainoa lapsi tylsistyisi takuulla täällä. Itse olin tyytyväinen lapsuuteeni enkä edelleenkään ole osannut kaivata sisaruksia, mutta mä kasvoin alueella, jolla oli aina muita lapsia pihalla, kun sinne meni. Kavereita siis pitää olla, niitä mä pidän tärkeinä.[/QUOTE]
Tässä oli asiaa.. ihmettelen näitä että heti ruvetaan haukkuu näitä joilla ei ole sisaruksia.. kaikki tietysti tyylillään..
ainoa lapsi
Samoilla linjoilla hillaryn kanssa, hyvin tiivistetty.Olen itse ainoa lapsi ja meilläkin on vain yksi lapsi. Meidän perhe on koossa.
Isänmaalinen kakara
Väkiluku alkaa tippua, jos tekee vain yhden lapsen, jos tekee kaksi niin väkiluku pysyy samana ja jos tekee useamman kuin kaksi niin väkiluku alkaa nousta, jos ymmärsitte, mitä nyt tarkoitin.
Itse olen ainoa lapsi enkä ole ikinä kaivannut sisarusta, tuskin tulen kaipaamaankaan.
Musta ennemminkin tuntuu että olen ollut itsekäs kun olen halunnut monta lasta. Toivottavasti ovat ja tulevat olemaan toisilleen ns. siunaus mutta ei sisarukset aina automaattisesti pidä toisistaan, tule toimeen keskenään tai aikuisina edes ole tekemisissä.
Musta ennemminkin tuntuu että olen ollut itsekäs kun olen halunnut monta lasta. Toivottavasti ovat ja tulevat olemaan toisilleen ns. siunaus mutta ei sisarukset aina automaattisesti pidä toisistaan, tule toimeen keskenään tai aikuisina edes ole tekemisissä.
vierailija-
Jaa.
Itselläni on pari sisarusta, en ole läheinen kummankaan kanssa.
Uskon että olisin pärjännyt ainoanakin lapsena,en koe että sisarukseni olisivat suuri lahja ja siunaus.
En tule oikein toimeen kummankaan kanssa, tai toki toimeen tullaan mutta en näe syytä viettää heidän kanssaan aikaa kun seurauksena on yleensä vain paha mieli.
Oma lapseni on ainoa ja joskus harmittaa ettei hänellä ole leikkikaveria aina vieressä, mutta muuten en näe mitään syytä miksi lapsesta ei voisi tulla onnellinen ja täysipäinen ihminen kasvaessaan ainokaisena.
Itselläni on pari sisarusta, en ole läheinen kummankaan kanssa.
Uskon että olisin pärjännyt ainoanakin lapsena,en koe että sisarukseni olisivat suuri lahja ja siunaus.
En tule oikein toimeen kummankaan kanssa, tai toki toimeen tullaan mutta en näe syytä viettää heidän kanssaan aikaa kun seurauksena on yleensä vain paha mieli.
Oma lapseni on ainoa ja joskus harmittaa ettei hänellä ole leikkikaveria aina vieressä, mutta muuten en näe mitään syytä miksi lapsesta ei voisi tulla onnellinen ja täysipäinen ihminen kasvaessaan ainokaisena.
vierailija-
Mitkä sun arvot on?Alkuperäinen kirjoittaja yäk;23814457:
Lapsia on hankittava vähintään kaksi, äidin hengen ja mielenterveydenkin uhalla tai muuten on maailman itsekkäin ihminen?
Mua alkoi vähän puistattaa.
Etkö SÄ nimenomaan ole se maailman itsekkäin ihminen, kun mielestäsi kaikkien pitää tehdä vähintään 2 lasta koska SINÄ haluat(välittämättä yhtään lasten tai vanhempien edusta?)
Minusta maailman typerintä on hankkia lisää lapsia, jos epäilee vakavasti ettei mielenterveys sitä kestäisi eikä ole minkään sortin haluja moiseen.