Toggle sidebar

Nyt tarttis apua ja mielipiteitä, mulla on tosi hankala tilanne, aiheena appivanhemmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jadal
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
Työelämä ei ole edessä ihan lähitulevaisuudessa, meille kun syntyy loppukesästä vauva :)


Luonteeltaan ovat sellaisia "vanhanaikaisia", vaikkei ikää ole kuin 73 ja 63, ellen väärin muista. Todennäköisyys loukkaantumiselle on noin 99%, esitti asian miten päin tahansa : /
Click to expand...

Lykkää lapset niille, työnnät koko konkkaronkan pihalle "että saat rauhassa siivota" ja appivanhemmat lapsenvahdiksi?
 
[QUOTE="vieras";23738014]Lykkää lapset niille, työnnät koko konkkaronkan pihalle "että saat rauhassa siivota" ja appivanhemmat lapsenvahdiksi?[/QUOTE]

ei se heitä häiritse, mutta minua häiritsee. Joskus on luksusta, jos saa rauhassa touhuta kotitöitä, mutta haluaisin itsekin olla lasten kanssa ja ottaa heitä kotitöihin mukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
keskimmäisen kerhoon kuskauksen kerran viikossa ovatkin ottaneet hoitaakseen.

Välillä epäilen, että mä olen itse vain turhan pikkumainen kun häiritsee tää tilanne, onhan sitä ennenvanhaankin asuttu perhekunnittain..
Click to expand...

En minä usko, että ennen vanhaankaan kaikki siitä nautti, että toisen vanhemmat on nurkissa koko ajan. Ymmärrän hyvin sen, että ei osaa mitään tehdä kun joku vieraampi (vieras ja vieras, etäinen ainakin) on käymässä. Ja sehän on sinun kotisi!

Yrittäisin ensin puhua miehen kanssa, jolla on sitten vastuu puhua vanhemmilleen. Paras olisi, jos istuisitte kaikki pöydän ääreen ja puhuisitte asiasta. Sinulla on täysi oikeus omaan rauhaan ja siihen, että ilmoittamatta ei tulla. Jos se on ollut heidän sukunsa tapa, sen ei tarvitse olla tapa teidän perheen kanssa.
 
AP, sä olet uskomaton nainen! :) Mä olen vetänyt rajoja paljon pienemmästäkin (tosin mun appivanhempia ei voi kutsuja hyvätahtoisiksi ihmisiksi, joita on kiva nähdä).

Voisiko miehesi mitenkään nostaa kisaa pöydälle? Ja vielä niin, että puhuisin että "minusta" ja "meistä tuntuu, että"..... Ei niin, että "VAIMO ei halua nähdä teitä niin paljon".

Voisiko käydä niin, että kun pari kuukautta menee niin ovat uppoutuneita harrastuksiinsa ja tuo vähenee? Meillä toiset isovanhemmat ovat jatkuvasti kuoromatkalla, harjoituksisa, kirjallisuuspiirissä, ystävien kanssa puutarhamatkalla jne jne.

Mutta jossain vaiheessa asiaan on puututtava jollet halua jatkaa noin. Eli mä teksin niin, että kuka ikinä asiaa alkaakin hoitamaan, muistaa sanoa selkeästi miten iloinen ja kiitollinen on että muuttivat lähemmä, ja miten mukavaa on tavata useammin, ja miten hienoa se on lasten kannalta! Sitten voisi sanoa, että nyt on kuitenkin niin, että me haluamme, että lapsilla on tietyt rajat ja että niitä noudatetaan, ja että toivotte myös heidän noudattavan näitä rajoja.

Lisäksi voisi sanoa, että voitaisiinko tehdä niin, että soitetaan puolin ja toisin ennen kuin kyläillään? Painottaa, että heistä on VALTAVA apu, mutta soitto olisi kiva? (meillä mies vaatii soiton vanhemmiltaa mutta menee itse avaimilla heille :headwall: )

Jos pystyt sanoamaan anopille, että koet, että olette niin läheisiä, että voitte puhua myös tästä asiasta? Minulla ainakin anopin kanssa se ongelma ,että en vain voi sanoa yhtä suoraan kuin äidilleni. Oman äidin kanssa voidaan tiuskua hetki, pyytää anteeksi, etsiä sopiva toimintatapa ja olla onnellisia.
 
Kuulostaa hankalalta tilanteelta.

Sun täytyy keksiä niille appivanhemmille muuta tekemistä, jotta saat hetken hengähtää kaikesta tuosta avusta mitä he tarjoavat. Katsele esim. lehdestä jotain kesäteattereita ja esitä, et menisivät sitä katsomaan, markkinoilla käyntiä.. ihan mitä vaan. Lue lehdestä kaikki menovinkit ja poimi sieltä käyttökelposet. Käy kyllä työstä keksiä aina lapsille tekemistä ja sen lisäksi appivanhemmillekin.
 
[QUOTE="apuva";23738053]AP, sä olet uskomaton nainen! :) Mä olen vetänyt rajoja paljon pienemmästäkin (tosin mun appivanhempia ei voi kutsuja hyvätahtoisiksi ihmisiksi, joita on kiva nähdä).

Voisiko miehesi mitenkään nostaa kisaa pöydälle? Ja vielä niin, että puhuisin että "minusta" ja "meistä tuntuu, että"..... Ei niin, että "VAIMO ei halua nähdä teitä niin paljon".

Voisiko käydä niin, että kun pari kuukautta menee niin ovat uppoutuneita harrastuksiinsa ja tuo vähenee? Meillä toiset isovanhemmat ovat jatkuvasti kuoromatkalla, harjoituksisa, kirjallisuuspiirissä, ystävien kanssa puutarhamatkalla jne jne.

Mutta jossain vaiheessa asiaan on puututtava jollet halua jatkaa noin. Eli mä teksin niin, että kuka ikinä asiaa alkaakin hoitamaan, muistaa sanoa selkeästi miten iloinen ja kiitollinen on että muuttivat lähemmä, ja miten mukavaa on tavata useammin, ja miten hienoa se on lasten kannalta! Sitten voisi sanoa, että nyt on kuitenkin niin, että me haluamme, että lapsilla on tietyt rajat ja että niitä noudatetaan, ja että toivotte myös heidän noudattavan näitä rajoja.

Lisäksi voisi sanoa, että voitaisiinko tehdä niin, että soitetaan puolin ja toisin ennen kuin kyläillään? Painottaa, että heistä on VALTAVA apu, mutta soitto olisi kiva? (meillä mies vaatii soiton vanhemmiltaa mutta menee itse avaimilla heille :headwall: )

Jos pystyt sanoamaan anopille, että koet, että olette niin läheisiä, että voitte puhua myös tästä asiasta? Minulla ainakin anopin kanssa se ongelma ,että en vain voi sanoa yhtä suoraan kuin äidilleni. Oman äidin kanssa voidaan tiuskua hetki, pyytää anteeksi, etsiä sopiva toimintatapa ja olla onnellisia.[/QUOTE]

*tykkään*
 
yksi ilta puhuttiinkin miehen kanssa asiasta. Vaikka häntä tilanne ei häiritse, eikä oikein ymmärtänyt miksi minuakaan häiritsee, niin silti hän lupasi yrittää keksiä tavan sanoa loukkaamatta vanhemmilleen, ettei joka päivä tarvitse kyläillä.

Harmittaa sekin, että minä olen se, joka joutuu lapsille sanomaan, että on luvattu taas liikoja.
Esim. viime viikolla jouduin selittämään 3,5vuotiaalle, ettei pappa ole oikeasti antamassa hänelle hevosta. Toinen reppana ihan tosissaan puhui monta päivää, että pappa ostaa kesällä hänelle hevosen :(
 
NYt mua alkaa jo naurattaa. Kun nuo ei tosiaan käy missään teattereissa, tai missään harrastuksissa. Ainoa missä käyvät, on helluntaiseurakunnan kokoukset.

Kasvatusasioista pystynkin sanomaan suoraan jos näen että tekevät jotain mistä en tykkää, nämä vierailuasiat vaan ovat hankalia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
yksi ilta puhuttiinkin miehen kanssa asiasta. Vaikka häntä tilanne ei häiritse, eikä oikein ymmärtänyt miksi minuakaan häiritsee, niin silti hän lupasi yrittää keksiä tavan sanoa loukkaamatta vanhemmilleen, ettei joka päivä tarvitse kyläillä.

Harmittaa sekin, että minä olen se, joka joutuu lapsille sanomaan, että on luvattu taas liikoja.
Esim. viime viikolla jouduin selittämään 3,5vuotiaalle, ettei pappa ole oikeasti antamassa hänelle hevosta. Toinen reppana ihan tosissaan puhui monta päivää, että pappa ostaa kesällä hänelle hevosen :(
Click to expand...

Voisko tässä olla sellainen asia mihin tarttua (nuo perättömät lupaukset) ja lähteä keskustelemaan lasten kasvatuksesta jne. niin appivanhempien kanssa? Siinä samalla voisi sitten tulla esille se, että haluaisit enemmän omaa aikaa olla omien lastesi kanssa?

Ja näytä miehellesi tämä ketju, jos mahdollista. Niin voi avata hänenkin ymmärrystä asiaan lisää.
 
Ja sekin vielä pitää lisätä, että vaikka sopisimmekin, että soittavat minulle jos ovat tulossa eikä mies ole kotona, niin en osaisi kieltääkään tulemasta, ilman pätevää syytä.
 
Oletko naimisissa appivanhempiesi vai miehesi kanssa? Kuka sut on kasvattanut noin nössöksi ja kiltiksi? Vaikka kuinka kunnioittaisi vanhempia ihmisiä, puolison sukulaisia ja on kiitollinen saadusta avusta ja haluaa hyvät välit lasten isovanhempiin niin joku raja sentään! Älä hyvä ihminen anna muiden elää teidän elämää ja perhearkea - keksikööt itselleen parempaa sisältöä elämäänsä. Olet joutunut aivan kohtuuttomaan tilanteeseen ja joustanut aivan liikaa. Sun appivanhemmat ei todellakaan osaa erottaa sitä, ketkä ovat heidän perhettään ja ketkä pojan perhettä. Ihmettelen, jos parisuhteenne pysyy kasassa montakin vuotta. Laita nyt hyvä ihminen muori ja vaari aisoihin - sulla on siihen oikeus ja suorastaan velvollisuus ja mieti tosiaan, että kenen perhe-elämää te oikeastaan elätte.
 
Mun appivanhemmat asuu mun naapurissa. Ja rakensivat uuden talon vielä vähän lähemmäs.
Mun kakaroitten- ja koirankasvatustaidot on koetuksella..... ja psyyke.


Yhtään en ole pahollani jos jollakulla muullakin on toisinaan ongelmia appivanhempien kanssa kuin minulla :popcorn:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;23738285:
Mun appivanhemmat asuu mun naapurissa. Ja rakensivat uuden talon vielä vähän lähemmäs.
Mun kakaroitten- ja koirankasvatustaidot on koetuksella..... ja psyyke.


Yhtään en ole pahollani jos jollakulla muullakin on toisinaan ongelmia appivanhempien kanssa kuin minulla :popcorn:
Click to expand...

:laugh:

sori :ashamed:
 
Tulevatko silloinkin? Entäs omat vanhempasi, eikö he voisi tulla yhtä aikaa ja vihjailla että oman rauhan tarpeestasi? Käyttekö koskaan kylässä tai käykö teillä ketään? Ovatko silloinkin teillä?
 
Ei tsiisus,vähän kuin meillä :D
Tosin tilanne ei ole meillä noin paha,mutta samantyyppinen;asiasta on tosi vaikea sanoa kun toiset loukkaantuvat...Anoppi on hyväntahtoinen ihminen,appiukko paholainen sille päälle sattuessaan!

Me ollaan melkein erottu appivanhempien takia;anoppi tunkee joka päivä tänne,ei mitään rajoja lapsilla silloin ja touhuaa vaan omiaan (OLLAAN OSTETTU APPIVANHEMPIEN TALO,SE OLI ENSIMMÄINEN VIRHE!!!)
En sitten kotiudu tänne yhtään,kun anoppi järjestelee tavaroita ja asioita niinkuin on aina ennenkin tehnyt...Voi vit*u!

Minä olen jo päättänyt,että ensi vuoteen asti katsotaan tätä showta,sitten myydään talo kun tulee 2 vuotta täyteen ja voi myydä ilman voittoveroa. Toivottavasti tilanne kuitenkin rauhoittuu sitä ennen;anopin jättämiä tavaroita laitan surutta roskiin tai myyn (omat tavaramme eivät mahdu tänne!!) ymym-------- Jospa se menisi pikkuhiljaa jakeluun.


Eikö ole itsekästä kuvitella että teillä ei ole omaa elämää? Meilläkin oli kerran vieraita,kun appivanhemmat paukkasivat sisään mitään ilmoittamatta selvitteemään jtn paperiasioita. appiukko vaan totesi hiukan syyttävästi että ´taisivat tulla pahaan aikaan´.En vastannut mitään....Ei tietenkään saisi kutsua vieraita vaan odotella täällä pyhäpuku päällä jos arvon appivanhemmat sattucat tulemaan kylään...
 
Nyt kuulkaas prioriteetit jonoon. Joku näköjään aina loukkaantuu, joko appivanhemmat tai sitten sinä (miksi sitä ei muuten lasketa miksikään?) ja tosiasia on, että jos haluaa maailman menevän niinkuin itse just tykkää, niin sen hintana usein on että on pakko oppia sietämään niitä nurinpäin olevia naamoja ympärillään. Tai sitten pidettävä mölyt mahassaan.

Toisaalta myös on epäreilua olettaa, että saisi aina vaan rusinat pullasta. Että hoitoapu kelpaa kyllä kun itse sitä tarvitsee, mutta aloite olisi vain ja ainoastaan aina itsellä siinä. Luultavasti yrittäisin (kuten joku aiemmin sanoi) sopia jonkunlaisen aikataulun, jonka mukaan mennään. Mielellään että isovanhemmatkin saisi siihen suunnitteluun osallistua. Mielenkiintoista muuten, itse kokisin paljon vaikeammaksi sen että joku olisi viikon putkeen meillä yökylässä kuin jatkuvamman "ramppaamisen". Ja siihen ramppaamiseen myös muuten tottuu, meillä oli lapsen hoito järjestetty kotiin aikanaan ja aluksi se tuntui oudolle mutta ei pitkään. Varsinkin itse töissä ollessa, ne hyvät puolet tuollaisessa kyllä korostuu huonojen ohi, jos muuten tulette juttuun.
 
Minusta teidän pitäisi miehen kanssa yhdessä nostaa kissa pöydälle ja puhua asiasta samoilla linjoilla ollen. Tottakai appivanhemmat loukkaantuvat asiasta, mutta se on varmasti semmoinen ensireaktio ihan keltä vaan, jos saakin asiasta ihan toisenlaista palautetta, mitä on odottanut. Mutta kun pahin kuohahdus on ohi, niin sopu varmasti löytyy :) Ja mistäpä sitä tietää, vaikka appivanhemmat auttaisivat teitä velvollisuudentunnosta ja kaipaisivatkin välillä lepopäivää, mutta eivät tohdi sitä kertoa, kun ajattelevat, että teitä pitää auttaa :)

Itekkin omaan hyvin auttavaiset appivanhemmat ja ovat kyllä olleetkin avuksi. Ja kun meidän perheellä oli todella vaikeaa tässä talvella (muutto omakotitaloon, mies joutu samantien sairaalaan 2kk:ksi, kolme lasta, joista pienin oli 2kk koliikkivauva ja elämää muuttolaatikoiden keskellä). Silloin siis appivanhemmat pörräs päivittäin meillä ja touhotti ja purkas laatikoita ym.

Jossakin välissä minun oli jo pakko sanoa niille, että nyt pidetään vapaapäivä ja tekin otatta lomaa meistä :) Ja sanoin, että aikaisintaan saavat tulla muutaman päivän päästä. Vaikka paljon olisikin ollut tekemistä, niin jokainen ihminen tarvii myös sen henkilökohtaisen tilan, eikä sitä tarvi hävetä. Ja ainakin meillä anoppi sitten soittelikin illalla, että kyllä hän vaan olikin väsyny ja hyvää tekee olla hetki rauhassa :)

Asian voisi vaikka ilmoittaa kirjoittamalla, jolloin ei turhaa riitaa syntyisi ja he voisivat pohtia asiaa ajan kanssa. Kirjeessä vaan painotatta, että olette todella kiitollisia kaikesta avusta ja mielellään tapaatte heitä jatkossakin usein, mutta perhe tarvitsee myös omaa aikaa ja tilaa. Samoin parisuhde.

Myös lapset tarvitsevat vanhempiensa henkilökohtaista aikaa ja sen antaminen on vaikeaa, jos paikalla on muita. Perusteletta vaikka, että lapset kiukkuaa sitten illat, kun on jääneet vähälle huomiolle vanhempien osalta koko päivän tai jotain sinne päin.. Kirjeeseen kirjotatta vaikka selvät rajat, miten toivotte heidän käyvän kylässä ja minkälaisia aikoja ovat kerrallaan. Ja samoin houkuttelette heitä löytämään uusia ystäviä paikkakunnalta ja samoin harrastuksia.

Semmoista, tsemppiä sulle!
 
Hmm, ei teillä olis kavereita, jota vois käyttää vinkkinä?

Mä ainakin voisin jutella ja puuhastella tyttökaverin kanssa tuntitolkulla ja sillä olis omat kakarat mukana siinä.
Ja jos appivanhemmat tunkee kysymättä kylään, vois kavereita käyttää tekosyynä (jos ovat tarjolla kokoajan, soiton päässä) että se ja se tulee kohta tai ollaan menossa niille leikkimään jne jne. Et olis MUITAKIN ihmisiä teillä kun vaan te ja appivanhemmat aina.
;)

Mä olin nimittäin ITE kerran kaverilla kylässä kattoos sen vauvaa (ei nähdä järin usein) ja sillä oli apppivanhemmat siellä tussaamassa. Vähän harmitti. Puhu siinä sitte jonkun tuntemattoman anopin läsnäollessa oikeen mitään "kaverijuttuja".
Sekin olis niille voinu sanoo, että se ja se tulee, ja olla MEIJEN kanssa.
Katottiin sitte jotain kaunoluisteluu ja lähdettiin koti.
Jösses.
 
Tosi hyviä neuvoja ja ajatuksia tullut teiltä, nyt kun osaisi vielä käytännössä toteuttaa sen, että oppisi vetämään jonkun rajan tähän hommaan.
Pitäisi vaan osata olla edes hieman kovempi ihminen, mulla tahtoo tuo empaattisuus mennä vähän ylikin, ja siksi mun on ihan mahdotonta tietoisesti ketään loukata. Ja todella meneekin yli, kun musta tuntuu vaikealta edes miehelle sanoa, että hänen vanhempiensa vierailut ovat vähän liikaa.

Eipä noita häiritse vaikka mulla olisi vieraita, tervehtivät iloisesti ja ovat kuin kotonaan.

Appivanhemmista on tosiaan apua, mutta ei korvaamatonta. Lastenhoidon saisin järjestymään tarivttaessa, meillä on täällä tosi sujuva hoitosysteemi kavereiden kanssa, hoidetaan vuorotellen toistemme lapsia tarpeen mukaan.

Itseasiassa en edes haluaisi pyytää heiltä apua, sillä jotenkin musta tuntuu, että sidon itseni heihin vain tiukemmin, mitä enemmän auttavat. kiitollisuudenvelka on vahva kahle.
No, onhan appiukko tehnyt meille jo monta mottia polttopuita, mutta omasta tahdostaan. Ja esim. siihen mieheni vetosi, että saavat olla, kun kerta puutkin tekevät hänen puolestaan.


Toisaalta, kait tähänkin tottuis, kun tarpeeksi pitkään antaa olla?
 

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa