minkä ikäisenä olette alkaneet rytmittää vauvan päivää ja yöunia??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apuja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apuja

Vieras
minkä ikäisenä vauvalle voi alkaa muodostua rytmiä? eli koska voin alkaa esim opettaa vauvaa nukahtamaan häkkisänkyyn illalla yöunille tiettyyn aikaan? nyt vauva kuukauden ikäinen ja nukkuu vieressä koko yön..ja iltaisin nukahtaa syliin jossain vaiheessa ja siitä siirrytään kumpikin nukkumaan..
 
No me ollaan tehty silleen että vauvalle ollaan tehty iltapesut aina ihan tiettyyn aikaan,sit hämärretty valaistusta,hiljennytty muutenkin. Siitä se on alkanu muodostua pikkuhiljaa,kolmekuisena vauva alkoi nukahtaa noin kahdeksan aikaan iltapuuhien jälkeen ja herännyt sit yöllä vaan syömään jos sitäkään. Eli siis ihan laitokselta asti.
 
alkoi n.3kk-ikäisenä lähes itsestään muodostua rytmi,siis vauvan rytmi.Rinnalle nukahti,tytöllä oli lievä koliikki,ei tullut kysymykseenkään mikään itsekseen pinnikseen nukahtaminen.
 
Vauva on 7vko ja rytmiä yritän tehdä koko ajan, mutta eihän se vielä onnistu vaan päivissä on vaihtelua. Koliikki on täälläkin ja vauva ei tosiaan nukahda itsekseen mihinkään eikä ainakaan ilman tuttia. Illalla vaihdan vauvalle yövaatteet, hämärrän valaistusta, laitan tv:n pois päältä/hiljemmalle enkä seurustele enää aktiivisesti vauvan kanssa.
 
Vastasyntyneestähän se aloitetaan. Tai siis niin mä olen ajatellut, että siinähän vauva oppii nukkumaan öisin, kun valot on pois ja muu porukka unten mailla.

Häkkisängystä en tiedä. Me nukutaan kaikki kimpassa, eikä kumpikaan lapsista mene yksin nukkumaan.
 
Heti kotiin tullessa alkoi. Kivittäkää vaan mutta tiettyyn aikaan iltapuuhat ja sänkyyn unille, muita juttuja alettiin rytmittämään sitä mukaa kun niitä kuvioihin tuli (kun päiväunet väheni -> tiettyyn kellon aikaan yritettiin saada nukkumaan. kun aterioita tuli mukaan -> tiettyyn kellon aikaan kaikki....)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ärvee;23677939:
Heti kotiin tullessa alkoi. Kivittäkää vaan mutta tiettyyn aikaan iltapuuhat ja sänkyyn unille, muita juttuja alettiin rytmittämään sitä mukaa kun niitä kuvioihin tuli (kun päiväunet väheni -> tiettyyn kellon aikaan yritettiin saada nukkumaan. kun aterioita tuli mukaan -> tiettyyn kellon aikaan kaikki....)

Eikö sitä niin ohjeistetakin että tietty rytmi, just esim. ruokailu tiettyyn aikaan, tuo vauvalle turvallisuuden tunnetta ja vanhempien tehtävä on juurikin opettaa siihen rytmiin.
 
Aloitimme heti synnytyslaitokselta tultuamme, mutta poika kukkui puolille öihin ja nukkui sitten n.klo11 asti->kuulema vastasyntyneellä on sama rytmi kun mikä äidillä oli loppu odotusajalla. Kolmen kuukauden ikäinen "oppii" rytmin, silloin voi alkaa opettelemaan uutta rytmiä; tämä siis kuultu neuvolassa ja meillä ainakin näin oli.
 
Yöunet rytmitettiin ihan alusta asti, tosin silloin kun vauva oli iiihan pieni, mentiin yöunille paljon myöhemmin kuin nykyään. Meidän lapsella oli alusta alkaen semmoinen rytmi, että yöllä nukutaan. Tosin onhan hänellä ollut myös kausia, kun yöllä kukutaan. :D Joskus 2kk iässä ryhtyi vauva yöunille 20-21 aikoihin, niin tehdään nyt 1-vuotiaanakin.

Päiväunia en ole juurikaan rytmittänyt, vaan lapsi on saanut nukkua silloin kun nukuttaa. En ole alkanut valvottamaan lasta, että vasta tiettyyn aikaan saisi nukkua. Kyllä sen on aina huomannut, jos lapsi on valmis jättämään yhdet päiväunet pois tms.

Meillä poika nukkuu vieläkin samassa sängyssä meidän kanssa, en ole vielä halunnut opettaa häntä nukahtamaan ja nukkumaan yksin. Ehtii myöhemminkin. :)
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="annika";23678003]Aloitimme heti synnytyslaitokselta tultuamme, mutta poika kukkui puolille öihin ja nukkui sitten n.klo11 asti->kuulema vastasyntyneellä on sama rytmi kun mikä äidillä oli loppu odotusajalla. Kolmen kuukauden ikäinen "oppii" rytmin, silloin voi alkaa opettelemaan uutta rytmiä; tämä siis kuultu neuvolassa ja meillä ainakin näin oli.[/QUOTE]

Hah hah, eli meidän vauvan olisi pitänyt nukkua vastasyntyneenä 02.00-13.00, NOT! :D

Meillä ei ole varsinaista rytmiä.

Vaavi nyt 10 viikkoa ja klo.20-21 nukahtaa yöunille kai.. nukkuu sen jälkeen melkein 3h ja syö taas ja nukahtaa.. loppuyön herää 2-3 tunnin välein syömään.

Aamulla kun noustaa niin tehdään aamupesut ja vaihdetaan uudet vaatteet, siinä päivän ainoa rutiini.

Mutta joka päivä on erilainen aamuhommien jälkeen. Toisena päivänä on 4 putkeen hereillä ja nukahtaa puoleksi tunniksi ja taas pitkä pätkä hereillä.

ja toisena päivänä 1,5h hereillä ja nukkuu 2-3 h päiväunet.
 
Meillä poika nukkuu vieläkin samassa sängyssä meidän kanssa, en ole vielä halunnut opettaa häntä nukahtamaan ja nukkumaan yksin. Ehtii myöhemminkin. :)

Eikös se käy vaikeammaksi ajan myötä? Me nukutettiin heti kotiutuksesta lähtien melkein kokonaan omassa sängyssä ettei tarvitse tuota siirtoa miettiä. Jos oli vaikea nukahtaa yöheräämisen jälkeen tmv niin saatettiin ottaa väliin nukkumaan, aamuisin kun mies lähti kouluun otin viereen nukkumaan ettei vielä tarvitse nousta :D ja iltaisin jos on ollut vaikeaa niin olen nukuttanut viereen ja siirtänyt sitten omaan sänkyyn kun itse mennään nukkumaan..
 
Alkuperäinen kirjoittaja suurenmoinenelämä;23678182:
Eikös se käy vaikeammaksi ajan myötä? Me nukutettiin heti kotiutuksesta lähtien melkein kokonaan omassa sängyssä ettei tarvitse tuota siirtoa miettiä. Jos oli vaikea nukahtaa yöheräämisen jälkeen tmv niin saatettiin ottaa väliin nukkumaan, aamuisin kun mies lähti kouluun otin viereen nukkumaan ettei vielä tarvitse nousta :D ja iltaisin jos on ollut vaikeaa niin olen nukuttanut viereen ja siirtänyt sitten omaan sänkyyn kun itse mennään nukkumaan..

En tiedä, tuleeko olemaan vaikeaa vai ei. Meille on kuitenkin ollut helpointa ja luonnollisinta, että vauva nukkuu vieressä. En mä olisi jaksanut nousta monta kertaa yössä imettämään ja on kiva pitää pieni lähellä. :) Eikä olisi tullut mieleenkään "opettaa" pientä, huutavaa vauvaa nukkumaan omassa sängyssä.

Kesällä ajateltiin pikkuhiljaa siirtää omaan sänkyyn, se sänky tulee tietysti ensin olemaan meidän sängyn vieressä.
 
Meillä meni aika näppärästi rytmitys, kun isoja siskoja talossa 3 ja heillä tietyt nukkumaanmenoajat jne. Aika nopeasti alkoi pikkuisinkin ottaa rytmiä omakseen Nyt 4kk iässä menee maate klo 20 (nukahtaa itsekseen sänkyynsä rauhallisesti), joskus herää kerran syömään noin 7-9h jälkeen, joskus ei lainkaan... aamuherätys n klo 7. Päivällä 3 x noin1h unet. Melko leppoisasti sujuu siis :)
 
En tiedä, tuleeko olemaan vaikeaa vai ei. Meille on kuitenkin ollut helpointa ja luonnollisinta, että vauva nukkuu vieressä. En mä olisi jaksanut nousta monta kertaa yössä imettämään ja on kiva pitää pieni lähellä. :) Eikä olisi tullut mieleenkään "opettaa" pientä, huutavaa vauvaa nukkumaan omassa sängyssä.

Kesällä ajateltiin pikkuhiljaa siirtää omaan sänkyyn, se sänky tulee tietysti ensin olemaan meidän sängyn vieressä.

:flower:
Samoin ajattelen. Pieni vauva on kasvanut äidissään kiinni ja uskon vahvasti siihen että voi henkisesti paljon paremmin kun saa elämän alkuhetket olla tiiviisti äidin lähellä.
 
tässä kyllä huomaa sen, että toinen lapsi helpommin solahti perheen rytmiin, kun oli jo aamutoimet, ruokailut, ulkoilut ja iltatoimet samaan aikaan päivästä esikoisen tahtiin samoin kuin aamulla herättiin samaan aikaan eikä jääty vauvan kanssa köllöttelemään yön univelkoja pois.

Rankempaa, mutta loppujen lopuksi helpompaa. Vähän omapäisyyttä kuopuksella kyllä on, ikinä ei ole nukkunut yli seiskaan aamulla, usein on hereillä jo viideltä..
 
meillä esikoinen taisi syntyä rytminsä kanssa, koska neitiä ei kyllä mitenkään rytmitetty vaikka alusta asti oli sama rytmi päikkäreillä ja yöunilla. Kuopus sen sijaan julmasti pakotettiin aika lailla seuraamaan esikosien rytmejä ihan vastasyntyneestä asti, eli se oli paree herran nukkua silloin kun muulle perheelle sopi.
 
Alusta asti yö on nukkumista ja päivä seurustelua varten. Ihan sama nukkuuko vieressä vai pinniksessä. Päivällä on valoisaa ja ääniä sekä seurustellaan, yöllä jos herää niin annetaan rintaa ja tarvittaessa vaihdetaan vaippa hissukseen. Vauva jos on yön vieressä niin nuku itse ja anna vauvan valvoskella jos valvoo, kyllä se pian huomaa että nyt nukutaan eikä ole juttukaveria.
Siitä se lähtee :)
 
Näin just :) Luonnollisella rytmityksellä ei ole mitään tekemistä unikoulujen kanssa.
 
Ensimmäiset 4,5kk vauva nukkui vieressä. Noin kolmikuisesta lähtien on nukahtanut yhdeksän aikoihin illalla, sitä ennen saattoi kukkua ihan mihin aikaan vaan... Alusta asti ollaan pidetty valoja pois tai vain hämärää valaistusta yöllä eikä olla enää yhdeksän jälkeen seurusteltu vauvan kanssa ja ollaan vältetty muutenkin kaikkea sähläämistä. Ruokaa toki on saanut, puhtaan vaipan ja syliä ja silittelyä jos on itkenyt, mutta ei olla aktiivisesti seurusteltu vauvan kanssa ja ollaan vältetty ympäriinsä kanniskelua ja kaikenlaista "leikittämistä" illalla ja yöllä.

Päiväunirytmi oli myös aluksi ihan mitä sattuu, mutta se on muovautunut itsestään melko säännölliseksi viimeisen kuukauden aikana.

Vauva on pian 5kk ja siirtyi pari viikkoa sitten pinnasänkyyn nukkumaan, kun alkoi pyriä unissaan sängyllä niin paljon että perhepedissä tuli ahdasta. Heräilin siihen että vauva oli poikittain sängyssä ja mä todella ahtaalla miehen ja vauvan välissä. Lisäksi vauva huitoi ja potki ja kiskoi mua tukasta jne. unissaan välillä. Nyt kaikki nukkuu hyvin :) Aluksi oli helpompaa nukkua yhdessä kun ei tarvinnut nousta imetyksen takia sängystä. Laitokselta kotiuduttua koitettiin alkuun että vauva nukkui pinniksestä, mutta mun oli todella vaika päästä sängystä ylös kun vauva itki nälkää. Itsekin itketti suunnilleen kun piti hiestä märkänä herätä (ihanat imetyshormonit :D) ja sit palelti ja väsytti kun piti nousta. Kun siirryttiin samaan sänkyyn, heräsin siihen kun vauva piti ähinää ennen kunnollista nälkäitkua ja sain heti lykätä tissin suuhun ja syötön jälkeen nukahdettiin molemmat saman tien :)
 
Yhteistyössä