Tämä maailman (suomalaisten) suvaitsemattomuuden lisääntyminen surettaa niin että sydäntä puristaa :(

Status
Viestiketju on suljettu.
"vieras"
No ompas yön aikana tullut taas asiaa sekä aidasta että aidan seipäästä. Tämäkin ketju on kyllä oiva osoitus siitä, miten rasistisessa ja suvaitsemattomassa maailmassa elämme. Ja huomaa myös sen, miten suuri ero on viestien asiallisuudessa... kumma juttu, että rasistiseen sävyyn kirjoitetut viestit ovat erittäin epäasiallisia ja ikävään sävyyn kirjoitettuja joilla ei ole mitään tekemistä oikean keskustelun kanssa. Ihmisarvo ja ihmisoikeudethan ei ole mikään mielipidekysymys, kyllähän siitä on olemassa ihan kansainväliset sopimukset- ja lait.

Itse kasvatan surullisin mielin neljää lasta tähän erilaisuutta hylkivään yhteiskuntaan. Vielä toistaiseksi lapseni ovat saaneet elää siinä uskossa, että kaikki ihmiset on tärkeitä, kukaan ei ole alempi arvoinen ja, että maailma on hyvä paikka. Mieli vetää matalaksi, kun mietin kouluunlähtevää, kirkassilmäistä lasta joka haluaa olla kaikkien kaveri. Sitten siellä punaniskojen herrantertut ovat papukaijan tavoin toistamassa oppimiaan "totuuksia" siitä, kuinka ne luokkakaverina olevat tummaihoiset lapset eivät olekaan samanarvoisia.

Olen toki tietoinen epätasapuolisuudesta ja silkasta väärinkäytöstä köyhissä maissa. Luonnonvaroja ja rahaa olisi, mutta kansalaiset elävät köyhyydessä. Mutta en itse voi jättää auttamatta, koska se nälkäinen lapsi ei ole syypää mihinkään valtionsa vilunkipeliin. Joku kysyi aikaisemmin, missä raja menee. Se on hyvä kysymys, en osaa siihen vastata. Mutta mietin, että kuka meistä haluaisi, että hädän tullen esim. toimeentulotuen raja menisi juuri itsensä kohdalla? Että omilla lapsilla olisi kiljuva nälkä, mutta joku sanoisi, että enää ei ruokaa seurakunnasta anneta, kun ei se korjaa tilannettanne.

Itse tulin siihen tulokseen, että kaikki en tietenkään voi auttaa ja pelastaa, vaikka haluaisinkin. Joten yritän muuttaa maailmaa edes vähän ja autan kummilastani Sri Lankassa (hänen yhteisöään). Jos rahasta vain pieni osa menee oikeaan osoitteeseen, se on valitettavaa. Tosin valitsin järjestön tarkkaan, olen vakuuttunut sen oikeudenmukaisuudesta. Ja toisaalta, jos edes ne lähettämäni lahjapaketit menevät perille ja piristävät pienen pojan mieltä, sekin on jo tosi hyvin. Ymmärrän myös niitä, jotka eivät halua luottaa tai eivät halua muuten auttaa sillä tavoin. Jokainen valitsee auttamishalunsa, tapansa ja kohteensa itse ja se on ihan ok. Mutta on todella halpamaista arvostella niitä, jotka omasta halustaan auttavat omilla roposillaan! Se on ehkä pikkusieluisinta mihin olen pitkään aikaan törmännyt!
Voi kun sinä olet niiiiiiiiin hyvä ihminen. Ihan tässä kyynel vierähtää silmäkulmaan.:D
 
"willy"
Näitä mulle on turha syytää, ihan kuule yhtälailla suomalaiset paskoo omaan pesäänsä, tappelevat, tappavat, raiskaavat ja pahoinpitelevät. Viha synnyttää vihaa, miksi joku haluaa ehdoin tahdoin hautoa vihaa mielessään? Ja sitten siirtää sen sukupolvelta toiselle. Häpeä!
Tottakai suomalaisissakin on rikollisia ja ne meidän on pakko hoitaa koska ovat maamme kansalaisia. Olen sitä mieltä että jos tulee toisen yhteiskunnan elätettäväksi, niin rajalla jo tieto että rikoksesta automaattisesti karkoitus maasta. Sitäpaitsi tilastollisesti mamujen tekemät rikokset kasvavat koko ajan.
 
"vieras"
[QUOTE="willy";23646919]Tottakai suomalaisissakin on rikollisia ja ne meidän on pakko hoitaa koska ovat maamme kansalaisia. Olen sitä mieltä että jos tulee toisen yhteiskunnan elätettäväksi, niin rajalla jo tieto että rikoksesta automaattisesti karkoitus maasta. Sitäpaitsi tilastollisesti mamujen tekemät rikokset kasvavat koko ajan.[/QUOTE]

Suhteessa mamut tekevät etenkin törkeitä rikoksia monta kertaa enemmän kuin suomalaiset ja kun mamut tietävät ettei rikollisia karkoiteta ja rangaistukset ovat lieviä tai olemattomia, niin silloin vain taivas on rajana mamujen rikollisuudelle. Onneksi tähän tulee muutos seuraavan hallituksen aikana.
 
Todella surullista, miten asenneilmasto on muuttunut niin vauhdilla niin vihamieliseksi. N-sanan käyttö on yleistynyt keskustelupalstoilla ja rasistiset kirjoitukset ovat muutenkin moninkertaistuneet. Osansa saavat myös seksuaaliset vähemmistöt ja ruotsinkieliset.

Tämä vihamielisyys ei voi olla näkymättä lapsille ja siirtymättä heihin - kouluissa ja pihoilla on odotettavissa paljon pikkupunaniskoja, jotka ottavat kaikki joukosta poikkeavat silmätikuikseen. Iso osa kiusaamisen ehkäisyksi tehdystä työstä valuu hukkaan, kun kodeista tulee niin voimakasta vastakkaista viestiä.

Persut saivat mitä halusivat - Suomi siirtyi kerralla vähintään 50 vuotta ajassa taaksepäin.
 
Onks kukaan miettinyt, että mistä tää ulkomaalais"viha" johtuu? Voiskohan syynä olla toistuvat huonot kokemukset ulkomaalaisten taholta?
Ehkä osittain, mutta on paljon helpompi yleistää että ulkomaalaiset ovat sellaisia, maalla asuvat tuollaisia, sosiaalitukien varassa elävät tälläisiä ja kokoomuslaiset taas tälläisiä kuin tutustua ihmiseen ja esim. hänen mielipiteisiinsä. Erilaisuus voi vaikka olla uhka minulle, entä jos huomaankin että se toinen mielipide tai tapa on parempi kuin omani ;).
 
Onks kukaan miettinyt, että mistä tää ulkomaalais"viha" johtuu? Voiskohan syynä olla toistuvat huonot kokemukset ulkomaalaisten taholta?
Hyvä pointti. Me suomalaisetkin varmasti pidetään siitä, jos ulkomailla meidät tuomitaan sen mukaan, mitä huonoja yksittäisiä kokemuksia siellä meistä on. Jos on yksi, kaksi tai vaikka 10 huonoa kokemusta, niin voiko sanoa, että koko ihmisryhmä on huonoa? Jos 10 suomalaista törttöilee tallinnassa, niin ovatko kaikki suomalaiset siis huonoja?

Eikö yksilö ole aina yksilö, jos sinä teet rikoksen niin minä en muutu huonoksi?
 
Ap:lle vielä. Valitettavasti kaikki se empaattisuus mitä meillä on ei pelasta maailmaa. Tosiasia on, että täällä on liikaa ihmisiä ja mitä enemmän me heitä pelastamme, sitä suurempi osa joutuu entistäkin kurjemmissa oloissa elämään.

Itse kuten ei varmaan kukaan muukaan, pysty olla tekemättä mitään toisen hädän hetkellä, mutta silti, mitä enemmän omistamme annetaan, sitä enemmän on avuntarvitsijoita. Nyt meillä on vielä mistä antaa, mutta se voi loppupelissä tuhota koko ihmisväestön.

Ainut millä voimme auttaa ihmiskuntaa on naisten koulutuksen järjestäminen jokaiselle tyttölapselle sekä ehkäisyvalistus.
 
"vieras"
Ehkä osittain, mutta on paljon helpompi yleistää että ulkomaalaiset ovat sellaisia, maalla asuvat tuollaisia, sosiaalitukien varassa elävät tälläisiä ja kokoomuslaiset taas tälläisiä kuin tutustua ihmiseen ja esim. hänen mielipiteisiinsä. Erilaisuus voi vaikka olla uhka minulle, entä jos huomaankin että se toinen mielipide tai tapa on parempi kuin omani ;).
Kerrankin olet oikeassa: se toinen mielipide tai tapa on parempi kuin omasi!
 
"vieras"
Hyvä pointti. Me suomalaisetkin varmasti pidetään siitä, jos ulkomailla meidät tuomitaan sen mukaan, mitä huonoja yksittäisiä kokemuksia siellä meistä on. Jos on yksi, kaksi tai vaikka 10 huonoa kokemusta, niin voiko sanoa, että koko ihmisryhmä on huonoa? Jos 10 suomalaista törttöilee tallinnassa, niin ovatko kaikki suomalaiset siis huonoja?

Eikö yksilö ole aina yksilö, jos sinä teet rikoksen niin minä en muutu huonoksi?
Raiskaavatko suomalaiset virolaisia ja elävät sikäläisen sossutuen varassa?
 
"Jenis"
Väität, että kyseiset ihmiset eivät äänestäneet aiemmin. Kuitenkin Suomessa äänestysprosentti oli näissä vaaleissa lähes sama kuin aiemmissa vaaleissa. Perussuomalaisten kannatus nousi 14 % edellisistä eduskuntavaaleista, kuitenkaan äänetysprosentti ei noussut samalla tavalla. Eli oletko sitä mieltä, että 14 % muiden puolueiden kannattajista jätti kokonaan äänestämättä, siis heistä, jotka viimeksi äänestivät.
Hohhoh. Jos katsoit vaalivalvojaisia, se porukka persujen bileissä oli aika eri näköistä kuin vaikka kepujen ja kokkareiden. VÄITÄN että aika suuri osa persujen äänestäjistä on sellaista porukkaa, joka ei ole koskaan aikaisemmin äänestänyt. Perustan tämän VÄITTEEN mm. gallup-kyselyihin vaalien aikana. Koska Suomessa kuitenkin on vaalisalaisuus, kumpikaan meistä ei TIEDÄ kuka äänesti ja ketä, ja oliko hän kenties äänestänyt jo aiemmin :D
 
[QUOTE="vieras";23647015]Raiskaavatko suomalaiset virolaisia ja elävät sikäläisen sossutuen varassa?[/QUOTE]

Sitäkin. Mutta kuten varmasti tiedät, eivät kaikki suomalaiset.
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Todella surullista, miten asenneilmasto on muuttunut niin vauhdilla niin vihamieliseksi. N-sanan käyttö on yleistynyt keskustelupalstoilla ja rasistiset kirjoitukset ovat muutenkin moninkertaistuneet. Osansa saavat myös seksuaaliset vähemmistöt ja ruotsinkieliset.

Tämä vihamielisyys ei voi olla näkymättä lapsille ja siirtymättä heihin - kouluissa ja pihoilla on odotettavissa paljon pikkupunaniskoja, jotka ottavat kaikki joukosta poikkeavat silmätikuikseen. Iso osa kiusaamisen ehkäisyksi tehdystä työstä valuu hukkaan, kun kodeista tulee niin voimakasta vastakkaista viestiä.

Persut saivat mitä halusivat - Suomi siirtyi kerralla vähintään 50 vuotta ajassa taaksepäin.
Mä nostaisin sinuna kytkintä jos elämä Suomessa ahdistaa noin pahasti. muuta vaikka Saudeihin.

Naiset protestoivat äänioikeuden saamiseksi Saudi-Arabiassa
24.4.2011 17:20 | Kommentit
A A STT–AFP

Jedda. Saudi-Arabiassa ryhmä naisia on ilmaantunut äänestäjien rekisteröintikeskukseen vastalauseena äänioikeuden puuttumiselle. Harvinaisesta mielenilmauksesta kertoi yksi ryhmän naisista uutistoimisto AFP:lle.

Saudi-Arabiassa järjestetään syyskuussa paikallisvaalit, joihin alettiin eilen rekisteröidä äänestäjiä. Vaalit ovat vasta toiset Saudi-Arabiassa, mutta naiset eivät edelleenkään saa äänestää tai asettua vaaleissa ehdolle.

"Haluamme saada äänemme kuulluiksi", sanoi protestiin Jeddan kaupungissa osallistunut liikenainen Nayla Attar. Hän sanoi naisten haluavan osallistua julkiseen elämään.

Attarin mukaan rekisteröintikeskuksessa hänen yrityksensä oli "kohteliaasti" torjuttu.

Naiset eivät saa Saudi-Arabiassa ajaa autoa eivätkä matkustaa ilman miehen lupaa. Heidän on julkisilla paikoilla peitettävä itsensä päästä varpaisiin.
 
[QUOTE="vieras";23647003]Kerrankin olet oikeassa: se toinen mielipide tai tapa on parempi kuin omasi![/QUOTE]

Niin mikä... olenko kertonut omani, ei en minä oikeastaan anna hyväntekväisyyteen ...ehkä joskus aikaani, mutta se menee kyllä aika pitkälti paikallisen tai lähiyhteisön hyväksi.
 
[QUOTE="Jenis";23647021]Hohhoh. Jos katsoit vaalivalvojaisia, se porukka persujen bileissä oli aika eri näköistä kuin vaikka kepujen ja kokkareiden. VÄITÄN että aika suuri osa persujen äänestäjistä on sellaista porukkaa, joka ei ole koskaan aikaisemmin äänestänyt. Perustan tämän VÄITTEEN mm. gallup-kyselyihin vaalien aikana. Koska Suomessa kuitenkin on vaalisalaisuus, kumpikaan meistä ei TIEDÄ kuka äänesti ja ketä, ja oliko hän kenties äänestänyt jo aiemmin :D[/QUOTE]

Minkä näköinen on henkilö, joka ei ole koskaan äänestänyt? Jos kaikki tai ainakin suurin osa Perussuomalaisten äänestäjistä äänesti ensimmäistä kertaa, niin ketkä jättivät sitten äänestämättä? Tuo nyt on aivan naurettavaa väittää, että jos puolueen kannatus nousee viidestä prosentista 19 prosenttiin, että kaikki johtuisi siitä, että Nukkuvien puolue on herännyt.

Muutenkin ihmettelen, että ollaan olevinaan muka niin suvaitsevaisia, mutta koko ajan jopa haukutaan tai ainakin alennetaan Perussuomalaisten ehdokkaiden ja kannattajien ulkonäköä.
 
[QUOTE="vieras";23647040]Mä nostaisin sinuna kytkintä jos elämä Suomessa ahdistaa noin pahasti. muuta vaikka Saudeihin.

Naiset protestoivat äänioikeuden saamiseksi Saudi-Arabiassa
24.4.2011 17:20 | Kommentit
A A STT–AFP

Jedda. Saudi-Arabiassa ryhmä naisia on ilmaantunut äänestäjien rekisteröintikeskukseen vastalauseena äänioikeuden puuttumiselle. Harvinaisesta mielenilmauksesta kertoi yksi ryhmän naisista uutistoimisto AFP:lle.

Saudi-Arabiassa järjestetään syyskuussa paikallisvaalit, joihin alettiin eilen rekisteröidä äänestäjiä. Vaalit ovat vasta toiset Saudi-Arabiassa, mutta naiset eivät edelleenkään saa äänestää tai asettua vaaleissa ehdolle.

"Haluamme saada äänemme kuulluiksi", sanoi protestiin Jeddan kaupungissa osallistunut liikenainen Nayla Attar. Hän sanoi naisten haluavan osallistua julkiseen elämään.

Attarin mukaan rekisteröintikeskuksessa hänen yrityksensä oli "kohteliaasti" torjuttu.

Naiset eivät saa Saudi-Arabiassa ajaa autoa eivätkä matkustaa ilman miehen lupaa. Heidän on julkisilla paikoilla peitettävä itsensä päästä varpaisiin.[/QUOTE]

Kiitos, minulle kelpaisi kyllä hyvin se edistynyt hyvinvointivaltio Suomi, jossa elimme vielä ennen kuin moukkamaisuudet ja rasismi tulivat persujen myötä maan tavaksi.
 
Suvaitsevainen
Hassua, että neekeri-sanaa ei saa käyttää. Se oli aiemmin koulukirjoissa, mainonnassa (Vain neekeri ei veikkaa), makeisissa (neekerinsuukko).

Pentti Linkola on oikeassa, köyhistä maista ei saisi tulla tänne saastuttamaan. Kun neekerit kerran ovat sivistyneitä, niin olkoot tappelematta kuten me eurooppalaiset.
 
Mitä hassua siinä on? Jos se ihmisryhmä, josta sitä sanaa käytetään, kokee sen äärimmäisen loukkaavana, eikö sen jo sivistyneessä maassa pitäisi riittää syyksi olla sitä sanaa käyttämättä?
 
[QUOTE="vieras";23647073]Älä jauha paskaa.[/QUOTE]

Oikeastiko luulet, että suomalaiset eivät ole virolaisia raiskanneet tai että suomalaiset eivät Virossa hyödyntäisi sosiaaliturvaa?
 
"vieras"
[QUOTE="Jenis";23647021]Hohhoh. Jos katsoit vaalivalvojaisia, se porukka persujen bileissä oli aika eri näköistä kuin vaikka kepujen ja kokkareiden. VÄITÄN että aika suuri osa persujen äänestäjistä on sellaista porukkaa, joka ei ole koskaan aikaisemmin äänestänyt. Perustan tämän VÄITTEEN mm. gallup-kyselyihin vaalien aikana. Koska Suomessa kuitenkin on vaalisalaisuus, kumpikaan meistä ei TIEDÄ kuka äänesti ja ketä, ja oliko hän kenties äänestänyt jo aiemmin :D[/QUOTE]

Väitteesi on väärä. Äänestysprosentti nousi 2.6 prosenttiyksikköä ja persujen 15 prosenttiyksikköä.

Eduskuntavaalit 2011 – Wikipedia
 
Wikipedia, vapaa tietosanakirja Eduskuntavaalit_2011
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä