Jep. Näin mä olen nyt pähkäillyt tän asian. Eikä tässä asiassa olis mitään ihmeellistä, jos kyse olis "normaalista" perheestä.
Meillä vaan tilanne on aika ikävä. Parisuhteemme on koko ajan veitsen terällä, ollaanko koko elämä yhdessä vai mennäänkö eri teitä. Molemmat kärsii tästä suhteesta, mutta miehen mielestä lasten takia tarttee yhdessä olla ja yrittää olla ihmisiksi. Välillä toimii mutta suurimmaksi osaksi tää on ihan kurjaa elämää.
Kaksi valloittavaa lasta ollaan yhdessä tehty, vanhempi nyt 3,5 vuotta ja nuorempi 2 vuotta. Joskus puhuttiin, että ehkä kaksi riittää, itsekin mietin silloin kun tää kuopus syntyi, etten enää jaksais kolmannen kanssa sitä alkurumbaa. Mutta niin se vaan on, silloin oli aika tiukkaa kun oli kaksi pienen pientä lasta. Nythän nää on jo isoja, omatoimisia ja järkeä käyttäviä ihmisiä.
Ja kolmatta tekee mieli. Mutta ei tähän tilanteeseen. Miehen kanssa asiasta ei voi edes keskustella, se on sille ihan mahdoton ajatus että kolmas lapsi tehtäis. Ja isompi ongelma on, että mä en tiedä haluanko mä tämän miehen kanssa tehdäkään lapsia. Mutta se vauvakuume on päällä. Ei siis vauvakuume vauvan takia, sillä inhoan sitä 3-4 ensimmäisen kuukauden jaksoa, n 6kk iässä alkaa mun paras osa äitiyttä. Mutta mä haluaisin kolmannen lapsen, kolme on hyvä.
oon jo miettinyt sitäkin, että eroan, niin ei tarttis pähkäillä turhaan sitä lasta. Kun olis yksin, niin olis yksin ja lasta ei tarttis tehdä. Jos löytäis jonkun uuden rinnalle niin sitten ehkä. Mutta kun tässä tulee myös ikä vastaan. Ei ole aikaa enää viivytellä päätöksen kanssa. Nyt on mittarissa 34 vuotta.
Oon sitäkin miettinyt, että nautin näistä kahdesta ja elän heille, mutta takaraivossa on kuitenkin että entäs se kolmas? Pääseekö siitä irti jos oikein yrittäis.
Meillä vaan tilanne on aika ikävä. Parisuhteemme on koko ajan veitsen terällä, ollaanko koko elämä yhdessä vai mennäänkö eri teitä. Molemmat kärsii tästä suhteesta, mutta miehen mielestä lasten takia tarttee yhdessä olla ja yrittää olla ihmisiksi. Välillä toimii mutta suurimmaksi osaksi tää on ihan kurjaa elämää.
Kaksi valloittavaa lasta ollaan yhdessä tehty, vanhempi nyt 3,5 vuotta ja nuorempi 2 vuotta. Joskus puhuttiin, että ehkä kaksi riittää, itsekin mietin silloin kun tää kuopus syntyi, etten enää jaksais kolmannen kanssa sitä alkurumbaa. Mutta niin se vaan on, silloin oli aika tiukkaa kun oli kaksi pienen pientä lasta. Nythän nää on jo isoja, omatoimisia ja järkeä käyttäviä ihmisiä.
Ja kolmatta tekee mieli. Mutta ei tähän tilanteeseen. Miehen kanssa asiasta ei voi edes keskustella, se on sille ihan mahdoton ajatus että kolmas lapsi tehtäis. Ja isompi ongelma on, että mä en tiedä haluanko mä tämän miehen kanssa tehdäkään lapsia. Mutta se vauvakuume on päällä. Ei siis vauvakuume vauvan takia, sillä inhoan sitä 3-4 ensimmäisen kuukauden jaksoa, n 6kk iässä alkaa mun paras osa äitiyttä. Mutta mä haluaisin kolmannen lapsen, kolme on hyvä.
oon jo miettinyt sitäkin, että eroan, niin ei tarttis pähkäillä turhaan sitä lasta. Kun olis yksin, niin olis yksin ja lasta ei tarttis tehdä. Jos löytäis jonkun uuden rinnalle niin sitten ehkä. Mutta kun tässä tulee myös ikä vastaan. Ei ole aikaa enää viivytellä päätöksen kanssa. Nyt on mittarissa 34 vuotta.
Oon sitäkin miettinyt, että nautin näistä kahdesta ja elän heille, mutta takaraivossa on kuitenkin että entäs se kolmas? Pääseekö siitä irti jos oikein yrittäis.
Viime syyskuussa otin kapselin ja se pysyy sen neljä vuotta (5 jos saan laihdutettua)... Sitten jos vielä olen saman miehen kanssa asiaa voi alkaa harkita, mut se on sitten miulla se viimenen mahollisuus, ikää siinä vaiheessa 33v. Ja jos olen sinkkuna sillon niin sit taidan haudata vauvahaaveeni...
