mistä ihmeestä rahaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apua kaipaileva..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apua kaipaileva..

Vieras
olen parin kk:n päästä 18 täyttävä nuori ja ongelmana on vaikea perhetilanne (väkivaltaisuutta yms) ja se, että siihen mennessä kun täytän 18, pitäisi olla asunto hommattuna koska sen jälkeen vanhemmat eivät aio katsoa vaan heittävät pellolle.
asun pienellä paikkakunnalla jossa työttömiä on tosi paljon, ja varsinkaan nuorille ei ole mitään töitä, kun ei ole mitään koulutusta. kaikki ikäiseni kaverit saavat asua vielä vanhempiensa luona kunnes käyvät lukion loppuun ja sitten muuttavat muualle jatko-opintoihin (täällä ei ole lukiota ylempiä koulutusmahdollisuuksia), koska heidän vanhemmillaan ei ole mitään kiirettä työntää lapsia pois kotoa ja tietävät ettei täällä ole töitä millä nuori vois itsensä elättää.
lisäksi töille on esteenä sekin, että masennukseni takia joudun jo käymään lukiota ns. helpotettuna, koska muuten en millään jaksa mennä kouluun, vielä vähemmän jaksaisin koulun ohella tehdä töitä, haluaisin edes viikonloput pitää vapaana niin että saisi hetken hengähtää.
ainoat vapaat asunnot ovat sen hintaisia, ettei niitä tekisi mieli vuokrata yksikseen vaan olisi paljon helpompi jos olisi joku kämppis, mutta kun ei ole mahdollisuutta tuohon järjestelyyn.
sossuun on oltu yhteydessä ja vaikka tietävät perhetilanteen en saisi mitään erityisempää tukea asumiseen heiltä.

miten ihmeessä toimia tässä tilanteessa :/ yleensä en tällä palstalla käy mutta tuli mieleen että täältä saisi nopeammin vastauksen kuin esim suomi24..
 
[QUOTE="noh";23590455]Kyllä sinä saat vuokravakuuden sossusta ja haet asumistukea/opintotuen asumislisää ja kun opintoraha + laina ei riitä, olet oikeutettu toimeentulotukeen.[/QUOTE]

Näinhän se menee =) Ja ainakin täällä on tapana se että, pitää olla asunto valmiina katsottuna ja kaikki valmiina ennen ku mitää takuita saa. Tottakai eka kerrot siellä että menet katsomaan sitä ja tätä että tietävät, mutta muuten eivät voi asunnon haussa auttaa...
 
No olisko parempi jos vaihtaisit kokonaan paikkakuntaa, sossusta saa apua muuttoon. Pääsisit eroon ahdistavista muistoista ja jossain suuremmassa kaupungissa voisit käydä iltalukiossa koulusi loppuun. Vaikuttaa kurjalta tilanteesi, uskon että vanhempasi katuvat vielä katkerasti joku päivä etteivät halunneet tukea ja auttaa lastaan. Minä en voisi missään tapauksessa heittää poikaani ulos kun täyttää 18-vuotta, teen vaikka kahta työtä että hän saa opiskella rauhassa.
 
opintolainaa en aio vielä ottaa, koska olen vasta lukossa eli ei mitään järkeä. opintotukea saan n. 90e ja tuohon siis tulisi vielä asumistuki (100e?) jos muuttaisin pois, mutta mitä muuta tulisi..? vuokrat olis halvimmillaan vähän yli 400 täällä..
 
Ja semmonen juttu vielä, että kunta tai kaupunki on velvollinen järkkäämään asunnon jos kusipäävanhempasi heittävät ulos sinut. Sinuna kyllä hipsisin (ja olen hipsinytkin) johonkin isompaan kaupunkiin jossa on koulutusmahdollisuuksia ja työpaikkoja. Luulen että masennuskin helpottaa kun pääset uusiin ympyröihin ja saat asua vapaasti ja mitään pelkäämättä omassa huushollissa. Voimia sinulle, pärjäät kyllä!
 
Saat enemmän opintotukea silloin kun asut yksin, ei kai vanhempien tulot tuolloin vaikuta. Onko pienissä kaupungin vuokra-asunnoissa tosiaan noin kallis vuokra?

Toimeetulotukea ainakin saat, mutta he edellyttää opintolainan hakemista ensin.
 
opintolainaa en aio vielä ottaa, koska olen vasta lukossa eli ei mitään järkeä. opintotukea saan n. 90e ja tuohon siis tulisi vielä asumistuki (100e?) jos muuttaisin pois, mutta mitä muuta tulisi..? vuokrat olis halvimmillaan vähän yli 400 täällä..

Siis, eikös se mene niin että, opintotuen kanssa saa asumislisää . Ja opintolaina on pakko ottaa muuten ei saa toimeentulotukea. Suosittelen kanssa paikkakunnan vaihtoa, ehkä joku lähellä oleva kaupunki?
 
"No olisko parempi jos vaihtaisit kokonaan paikkakuntaa, sossusta saa apua muuttoon. Pääsisit eroon ahdistavista muistoista ja jossain suuremmassa kaupungissa voisit käydä iltalukiossa koulusi loppuun. Vaikuttaa kurjalta tilanteesi, uskon että vanhempasi katuvat vielä katkerasti joku päivä etteivät halunneet tukea ja auttaa lastaan. Minä en voisi missään tapauksessa heittää poikaani ulos kun täyttää 18-vuotta, teen vaikka kahta työtä että hän saa opiskella rauhassa. "

lukion ja paikkakunnan vaihtaminen on käynyt mielessä, mutta opinto-ohjaaja on sitä mieltä ettei asia hoituisi niin helposti vaan olisi parasta käydä nyt vielä tämä syksyllä alkava viimeinen lukiovuosi täällä, ja sitten vasta lähteä muualle.. :/
isoveljeni vanhempani kyllä pitivät kotona 19-vuotiaaksi, maksoivat mopo- ja ajokortit, ja vielä nykyäänkin lähettävät hänelle kuukausittain melkoisen summan rahaa ja maksavat puhelinlaskut jotka hänellä on aina noin 100e..
 
[QUOTE="...";23590498]Saat enemmän opintotukea silloin kun asut yksin, ei kai vanhempien tulot tuolloin vaikuta. Onko pienissä kaupungin vuokra-asunnoissa tosiaan noin kallis vuokra?

Toimeetulotukea ainakin saat, mutta he edellyttää opintolainan hakemista ensin.[/QUOTE]

Vanhempien tulot vaikutti muistaakseni 20v asti. Mutta jos on lapsia niin ei kait silloin, en ole tästä varma.
 
opintolainaa en aio vielä ottaa, koska olen vasta lukossa eli ei mitään järkeä. opintotukea saan n. 90e ja tuohon siis tulisi vielä asumistuki (100e?) jos muuttaisin pois, mutta mitä muuta tulisi..? vuokrat olis halvimmillaan vähän yli 400 täällä..

Kyllä ne sen laina laskee tuloksi ottaa sen tai ei, mutta joka tapauksessa tulet saamaan toimeentulotukea. Kyllä pienelläkin rahalla pärjää kun osaa elää suu säkkiä myöden. Etsi ensin mahdollisimman edullinen asunto ja sit ei muuta kuin rohkeasti sossuun, kyllä sieltä on apua saatava sun tilanteessa, elättäähän ne kaikenmaailman juopotkin!
 
[QUOTE="...";23590498]Saat enemmän opintotukea silloin kun asut yksin, ei kai vanhempien tulot tuolloin vaikuta. Onko pienissä kaupungin vuokra-asunnoissa tosiaan noin kallis vuokra?

Toimeetulotukea ainakin saat, mutta he edellyttää opintolainan hakemista ensin.[/QUOTE]

Ikävä kyllä vaikuttavat 20-vuotiaaksi asti vaikka asuisi itsenäisesti. Aika epäreilua, koska kaikki vanhemmat tosiaan eivät enää halua lastaan avittaa kun tämä muuttaa kotoa. Tosin, en tiedä onko minullakaan siihen mahdollisuutta vaikka haluaisin, siispä lapseni saavat käydä koulunsa kotoa käsin, koska Tampereelta löytyy vaikka minkälaista opinahjoa.
 
"No olisko parempi jos vaihtaisit kokonaan paikkakuntaa, sossusta saa apua muuttoon. Pääsisit eroon ahdistavista muistoista ja jossain suuremmassa kaupungissa voisit käydä iltalukiossa koulusi loppuun. Vaikuttaa kurjalta tilanteesi, uskon että vanhempasi katuvat vielä katkerasti joku päivä etteivät halunneet tukea ja auttaa lastaan. Minä en voisi missään tapauksessa heittää poikaani ulos kun täyttää 18-vuotta, teen vaikka kahta työtä että hän saa opiskella rauhassa. "

lukion ja paikkakunnan vaihtaminen on käynyt mielessä, mutta opinto-ohjaaja on sitä mieltä ettei asia hoituisi niin helposti vaan olisi parasta käydä nyt vielä tämä syksyllä alkava viimeinen lukiovuosi täällä, ja sitten vasta lähteä muualle.. :/
isoveljeni vanhempani kyllä pitivät kotona 19-vuotiaaksi, maksoivat mopo- ja ajokortit, ja vielä nykyäänkin lähettävät hänelle kuukausittain melkoisen summan rahaa ja maksavat puhelinlaskut jotka hänellä on aina noin 100e..

Kyllä asia hoituu niin helposti. Kun olet päättänyt minne muutat otat yhteyttä siellä lukioon ja kerrot että olet muuttamassa (yleensä paikka järjestyy kyllä) elokussa haluaist aloittaa... he kyllä neuvovat sitten tarkemmin miten kannattaa toimia
 
Alkuperäinen kirjoittaja mjää;23590512:
Kyllä asia hoituu niin helposti. Kun olet päättänyt minne muutat otat yhteyttä siellä lukioon ja kerrot että olet muuttamassa (yleensä paikka järjestyy kyllä) elokussa haluaist aloittaa... he kyllä neuvovat sitten tarkemmin miten kannattaa toimia
Niinpä, ei muuta kuin asiat rullaamaan, koko kesä aikaa tutustua uuteen paikkakuntaan ja itsenäiseen elämään. Sitten syksyllä abivuotta kohti ihan uusin fiiliksin. Itse lähdin vastaavasta tilanteesta reppu selässä ilman tietoa asunnosta pois kotoa. Sain opiskelupaikan ja halvan kämpän kalustetusta solusta. Ja elämä lähti kulkemaan mukavasti :)

Toimeentulotukea saat kuitenkin kesän ajan ja niitä ensi syksyn raha-asioita ei kannata edes vielä ajatella, kyllä ne hoituvat! Ja voin kertoa että sossu maksaa mielellään muuttoavustusta niille toimeentulotukiasiakkaille jotka haluavat vaihtaa paikkakuntaa :D Ja eiköhän niitä kavereitakin ala tippumaan perässä opiskelumahdollisuuksien perässä.
 
Helou! joo aloittelin tos kolmisen viikkoa sitten uuden mahdollisuuden ansaita rahaa ja aluksi olin hyyyyyvin skeptinen. Toki turhaan olin. Yllättävän paljon rahaa tullut ekan 3 viikon aikana ja suunta ollut kokoajan ylöspäin. Homma ei maksa mitään. Lataat vain ohjelman koneellesi(ei vaaranna konettasi). Ja ohjelma hoitaa työn vaikka nukkuessasi. Eli klikkailee itse saitteja. Parasta kuitenkin on että voit suositella vaikka Facebookin kautta juttua kavereillesi ym. ja heidän klikkailusta tienaat myös... Tää on aika HELMEE!!! Siis ilmaiseksi!!!! http://www.cashgopher.com/?id=81977
 
Helou! joo aloittelin tos kolmisen viikkoa sitten uuden mahdollisuuden ansaita rahaa ja aluksi olin hyyyyyvin skeptinen. Toki turhaan olin. Yllättävän paljon rahaa tullut ekan 3 viikon aikana ja suunta ollut kokoajan ylöspäin. Homma ei maksa mitään. Lataat vain ohjelman koneellesi(ei vaaranna konettasi). Ja ohjelma hoitaa työn vaikka nukkuessasi. Eli klikkailee itse saitteja. Parasta kuitenkin on että voit suositella vaikka Facebookin kautta juttua kavereillesi ym. ja heidän klikkailusta tienaat myös... Tää on aika HELMEE!!! Siis ilmaiseksi!!!! CashGopher
Näyttää ihan vitun luotetavalta toiminnalta. Suosittelen varauksetta kaikille :laugh: Ilmaisia lounaita nyt vain internetissä!
 
Ni sähän voit naureskella mut asian laitahan on et tää on täysin ilmainen. Et en ymmärrä miksei kannattaisi kokeilla. Henkilö joka mut tähän suostutteli näytti oman PayPal tilinsä ja rahaa oli tullut. Niin ei toki puhuttu sadoista euroista. Mut rahaa kuitenkin. Siis ILMAISEKSI!!!!
 
Eikö sulla ole hyvää suhdetta edes äitiisi? Voisit hänellä hyvänä hetkenä yrittää puhua tulevaisuudestasi. Kurja tilanne sinulla. Varaa aika sosiaalitoimistoon jo hyvissä ajoin. Vaikkapa nyt ensin otat yhteyttä lastensuojeluun ja sitten sieltä sinut ohjaavat muualle jos tarvetta on. Ota asioista selvää ajoissa, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Toimeentulotukea saat luultavasti opintotukien lisäksi. Tiukkaa tulee olemaan, mutta selviät varmasti!:)
 
soitat heti tiistaina lastensuojeluun. he voivat auttaa asunnonkin etsinnässä.
tsemppiä paljon, tiukkaa tulee olemaan, mutta etköhän selviä.
toimeentulotuki edellyttää että sinulla on laina otettuna, jos et ota, se katsotaan silti tuloksi.
 
Mene sinne sossuun, ennenkuin täytät 18. Olet vielä lastensuojelun asiakas ja auttavat sinua asunto- ja toimeentuloasioissa. Olet kuitenkin niin lähellä täysi-ikäisyyttä, että eivät sinua laitokseen laita, luulen.
Surullista tämäkin. Tsemppiä sinulle. Oma nuoreni täyttää tänään 18v enkä häntä pois kotoa lähettäisi.
 
Pääkaupunkiseudulla opiskelija voi hakea HOAS in opiskelija soluasuntoon, joka maksaa alkaen noin 200 e kk. Lisäksi mm.hampurilaisketjuilta voi saada töitä. Väljemmät kuviot ja uudet maisemat voi kummasti auttaa.nimim kokemusta on, itsekin pikkupaikkakunnalta paennut. ja elämä maistuu ihan eri tavalla. Ja opiskelu ja harjoittelupaikkoja löytyy. Jos yhtään hoitoala kiinnostaa, täällä niitä töitä riittää, ensin vaikka työkokeilun merkeissä..Etsivä löytää, älä luovuta :)
 

Yhteistyössä