Jokaisella neuvolakerrallahan tarkistetaan se, kuinka vauva kantaa päätään käsistä nostettaessa. Millaista sinun vauvasi (vauvojesi) kehitys on ollut?
Oma vauvani nyt siis vajaan 3 vk ikäinen, enkä ole oikein päässyt vielä perille tuosta pään kannattelusta. Neuvolassa sanottiin, että vauva tuo hyvin päänsä mukana käsistä nostettaessa. Itsekin siis näin toki, että ei pää roikkunut enää pitkällä takana, vaan tuli nätisti oikeastaan samassa linjassa kuin muu vartalo.
Kuinkakohan tarkasti tässä vaiheessa päätä tulee tukea? Neuvolatäti ainakin mainitsi kotikäynnillään ensimmäisellä viikolla, että päätä pitää tukea, mutta ei liikaa, koska muuten niskalihasten kehitys hidastuu ja estyy.
Ymmärrän siis sen, että esim vauvaa kantaessa ei saa antaa pään retkottaa miten sattuu, vaan tällöin täytyy tukea niskaa.
Mutta saako vauvan antaa itse harjoitella pään kantamista silloin, kun pitää vauvaa pystyasennossa? Eli jos vauva alkaa heilutella päätään vieterimäisesti sivuille, eteen ja myös taaksepäin (kunhan ei vain rajusti heittelehdi), esimerkiksi silloin, kun laittaisi tuttia suuhun, onko se ok?
Kaipa tämäkin on asia, jossa voi toimia aika pitkälti maalaisjärjen voimin, mutta haluisin nyt kuitenkin kysyä varmistusta asiaan. Kuinka sinä olet lapsesi/lastesi kohdalla toiminut asian suhteen?