A
AAPPEEE
Vieras
koiran kanssa eilen, ja koiran maha oli hieman normaalia aktiivisempi ja kakkasi 3 kertaa. Olin ottanu vain 2 pussia mukaan joten kolmatta kakkaa en saanut kerättyä. Takanani käveli mies joka oli lapsensa kanssa, noin 100m päässä minusta. Huomasi että jätin kakan keräämättä ja juoksi minut kiinni. Sanoi että kerää tuo kakka pois, yritin selittää että olen unohtanut pussit kotiin joten en voi, hän hermostui ja rupesi huutamaan ja haukkumaan mua pässiksi ja idiootiksi. Mies oli 3-4 vuotiaan lapsen kanssa ja lapsikin ihmetteli isänsä huutoa. Olin todella nolona ja sanoin miehelle että rauhottuisi, ja lopettaisi huutamisen, ettei siitä ole apua kun mulla ei kerran pussia ole niin en asialle voi tehdä mitään. Hän käveli vieressäni pitkään ja huusi mua pässiksi ja ettei häntä kiinnosta onko mulla pussia vai ei, että lapsi leikkii "hangessa" ja ei oo kiva kun koirankakat on keräämättä, ja ymmärrän ettei se ole kivaa, mutta noin pääsee joskus käymään. En varmaan ole ainut joka on joskus jättänyt jätteet keräämättä. Pääsin onneksi tilanteesta eroon hetken päästä.
Pahoitin oikeasti mieleni siitä että tuntematon mies haukkuu mua pässiksi ja idiootiksi.
Pahoitin oikeasti mieleni siitä että tuntematon mies haukkuu mua pässiksi ja idiootiksi.