kuukautiset nyt kohta 4kk pois, potkuja mahassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmettelija-irmeli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihmettelija-irmeli

Vieras
Elikkä minulla ei ole tullut kk kohta 4kk, ja raskauskin on mahdollinen, ainut vain, ettei se ole testeissä näknyt kuin haalean haalean haamuna? Muina oireina on nyt muutaman päivän ajan tuntunut ihan kuin vauva mylläisi/potkisi mahassa?? (minulla on 2 lasta ennestään) lisäksi olen nälkäinen koko ajan. Huomenna olen menssa lääkäriin ja verikokeisiin, mutta onko kenelläkään muulla ollut näin?

Kahdesta aikaisemmasta minulla oli ensimmäiset kk hirveä pahoinvointi, ehkä siksikään en osaa ajatella raskauden mahdollisuutta, lisäksi rintani ovat olleet kipeät(mitä nyt ei ole).

Onkohan mieli tehnyt tepposet, ja siksi menkat pois, vai onko mahdollista että olisinkin raskaana? :O
 
Enemmän kuin mahdollista. Raskaudethan on oireiden puolesta monella erilaisia. Yleensä uudelleensynnyttäjät saattaa aikaisintaan tuntea liikkeet jossain vko 15-16 vaiheilla, joten aikakin taitaisi täsmätä?
 
kerran kävin myös labrassa, ja siinä oli nega, verikokeita ei ole tehty, ennenkuin huomenna, sain vihdoin neuvolassa puhuttua että pitää selvittää olenko raskaana(monta kk sinne lähes joka viikko soittanut ja pyytänyt lähetettä)..
 
Onko sulla ennen jäänyt menkat pois jostainsyystä? (muu kun raskaus). Mulla on pari kertaa jääny muutamaks kuukaudeks, en tiiä yhtää miks :O alkanut sitten itsekseen..
 
Oletko hoikka/normaalipainoinen (en siis tiedä onko pyöreillä sama mut kuitenkin...)? Mä ainakin kummassakin raskaudessa (joista toinen päätyi keskenmenoon) huomannut selällä maatessani pienen kummun alavatsassa jo viikoilla 13.
 
[QUOTE="a.p";23474376]kerran kävin myös labrassa, ja siinä oli nega, verikokeita ei ole tehty, ennenkuin huomenna, sain vihdoin neuvolassa puhuttua että pitää selvittää olenko raskaana(monta kk sinne lähes joka viikko soittanut ja pyytänyt lähetettä)..[/QUOTE]

Heh heh.. Vai että labrassakaan ei verikokeita tehty..

Aika harvinaista taitaa olla että vaan haamuna näkyy noin pitkällä oleva raskaus. Mutta jos sulla on vaan niin laimea pissa..
 
no ei ole tehty, nyt vasta sain lähetteen jossa raskaustesti tehdään pissasta JA verestä... jos ei vieläkään selviä, niin kai se pitää ultraan mennä asia selvittämään. lisään vielä et esim. eilen kun aivasti ihan kuin mahassani oleva(?) olisi säikähtänyt ja pyörähtänyt muutaman kerran ja saanut hikan!? muistan kyllä aikaisemmista raskauksista miltä vauvan hikka tuntuu, ja se tuntui ihan samalta!
 
Eikö oo ollenkaan ultrattu? Täälläpäin ultrataan tollaisissa tapauksissa ja otetaan raskaustesti verestä ja jos ei mitään, niin laitetaan lähete naistentautien polille. Toivottavasti nyt selviää mikä siellä on, ettei vaan ole kasvain tms.
 
[QUOTE="vieras";23474462]Heh heh.. Vai että labrassakaan ei verikokeita tehty..[/QUOTE]

Kyllä niihin verestä tehtäviin raskaustesteihin tarvitsee lähetteen. Ei sitä tehdä ihan vaan pyytämällä labran hoitajalta. Paikallisessa terveyskeskuksessa ei saa edes kerjäämällä lähetettä vaan kyseisen tetin saa vain keskussairaalan lähetteellä. Ei tämä asia ole lähellekäänniin yksinkertainen kun sinä kuvittelet.

a.p. > Jos olet saanut haamun testiin pari viikkoa sitten, niin luultavasti raskaus ei ole vielä kovinkaan pitkällä. Haamu on voinut olla myös viivanpaikka tai täysin merkityksetön. Joihinkin testeihin tulee haalea haamu vaikka kehossa ei olisi yhtään raskaushormonia ja potkut voivat olla mielikuvituksen ja suoliston yhteisvaikutusta. Toivottavasti saat iloisia uutisia, jos raskaus on toivottu. :)
 

Yhteistyössä