Minä olen emetofoobikko.
Käyn säännöllisesti keskusteluterapiassa, en tosin tämän ongelman vuoksi, vaan mm.lapsuuden traumojen takia. Myös erilaisia lääkityksiä on kokeiltu.
Emetofobiaan on vaikea saada apua, ainakin itsellä näin on ollut. Psykologit ei moista myönnä olevankaan, vaan se katsotaan joko realiteetin menetykseksi tai pakko-oireeksi yms.
Olen yrittänyt itse kertoa, että se on vain pelko siinä missä hämähäkkejäkin pelkäävillä, mutta jostakin syystä monen mielestä näin ei voi olla.
Minulla fobia on ollut välillä todella pahassa pisteessä, olen ajatellut mieluummin kuolevani, kuin oksentavani (tätä en kuitenkaan ole toteuttanut), sairastan itse hyvin harvoin oksennustautia ja ilmeisesti lapseni on perinyt tämän taudin jonkinasteisen immuniteetin.
Mutta silti juuri tämä kevät-talvi ja muut tautirikkaat ajat on vaikeita, odotan sitä ja stressaannun herkästi jos lapset valittaa mahakipua tai huonoa oloa, olen varma että nyt se sitten tulee.
Mitään varsinaista hoitoa en ole tätä emetofobiaa vastaan saanut, mutta olen huomannut, että se tosiaan vaihtelee ajoittain, välillä sitä ei edes muista (lienee ajat jolloin vähänlaisesti liikkeellä), ja välillä se on pahana. Vaikea hoitoinen pelko kaikenkaikkiaan.
Mutta apua kannattaa hakea, itselläni ainakin ihan muu stressi saa pelkoa pahemmaksi.
.