Lapset tuli,kaverit meni. Muita yksinäisiä?

Tästä on melko lähelle tasan 3v. aikaa kun aloin odottaa esikoista. Sitä ennen olin oikea bilettäjä ja kavereiden kanssa kahvilla istuja..istuin työpäivän jälkeen lähes aina jonkun kanssa ja pölisin välillä turhanpäiväistä ja välillä syvällisiä, mutta kavereita oli paljon! Eka raskaus alkoi ja ei niin läheiset baarikaverit tippuivat ensimmäisenä pois. Loppuraskaudesta myös muutama muu oli kadonnut. Nyt esikoinen parivuotias ja toinen tulossa,tänään havahduin todella; mulla ei ole enää yhtään kaveria. Vielä puoli vuotta sitten pidin jatkuvasti kahden kanssa yhteyttä ja soiteltiin/nähtiin joka viikko, nyt olen lähiaikoina tajunnut,että jos mä en soita ja kysele kuulumisia niin ne ei kyllä soita mulle. Ja millon viimeeks ne on kysyneet että mitä mulle kuuluu? Ai niin! Eihän mulle VOI kuulua mitään kun mä vaan vaihdan vaippoja ja makaan ryhävalaana kotona Kiitosta vaan vuosien ystävyydestä. Mistä mä löydän uusia kun oon nykyään niin epäsosiaalinen? Kerhoja tms. ei täällä päin juurikaan ole ja autoa ei ole käytettävissä. Mies on reissuhommissa, viikot pois ja välillä viikonloput himassa..

 

tiiätkö, kuulostaa niin mun elämältä,, pistää vihaksi että ihmisille se kaveruuskin on näköjään kertakäyttökamaa...tässä vaan pitäis miettiä että mistä löytää uusia AIKUISEMPIA ystäviä...

vaikka harmittaa että ihmissuhteet hiipuvat noin... ihan kuin perheen perustaminen estäisi ystävyyssuhteiden jatkumisen.... ja ei jaksa olla se ainoa yhteyttä pitävä osapuoli, jos toiset ei laita tikkua ristiin.. olkoot siellä missä ovat idiootit, evvk

 

Niin tuttua!
Mielelläni puhuisin jostakin muustakin välillä kun niistä kakkavaipoista, mutta kukaan ei enää kysy, mitä mulle kuuluu. Kovin yksipuoliselta vaikuttaa nykyään nämä kaverisuhteet. Minä aina olen se, joka ottaa yhteyttä ja kyselee kuulumiset, kuutelee murheet. Jos joskus ehdotan tapaamista, ei käy kun on työ tai jotain menoja kaverilla ja sitten loukkaannutaan, jos minä en ihan yhtäkkiä yllättäin pääsekään lähtemään johonkin shoppausreissulle kun en saa siihen hätään lapsenvahtia.
Musta on tullut aik erakko Onneksi on tämä plussa, tätä kautta olen löytänyt muutaman ihanan äiti-ystävän sentään

 

Tulkaa hei meille kaffettelemaan. Mä olen remonttileski.

 

Lapset tuli, kaverit vaihtui... mulla jäi suuri osa just noista baari- ja kahvittelututuista esikoisen myötä, mutta sittemmin olen taistellut itselleni kynsin ja hampain ihan uuden kaveripiirin Tajusin vasta ekan äitiysloman aikana, miten häilyviä nuo kaverisuhteet hyvänpäiväntuttujen kanssa oikein onkaan. Samoten hoksasin vasta silloin, miten paljon elämästä puuttuu kun ei oo sitä työ- tai opiskeluyhteisöä enää siinä ympärillä.

 

Mua ei edes kukaan kysy mihinkään kun harvoin pääsen illasta lähtemään.
Mua surettaa yksi viikon takainen tapahtuma; mies oli viikonloppuna kotona ja sanoi lauantaina aamusta,että lähdet sitten illalla jossain käymään,vaikka baarissa selvinpäin kavereiden kanssa! Mä päivän mietin että ketä mä oikein pyytäisin edes. Illalla aloin itkemään että eihän mulla ole ketään kenen kanssa edes lähteä Yhdelle soitin,selitti kiertoteitse että on nyt ihan muussa seurassa juomassa ja heihei.
Mä oon kans tosi erakko nykyään,tuntuu etten välttämättä moneen päivään nää kuin naapureita ja kaupantätiä.

 

Sun pitää ettiä muuta äiti seuraa vaikka netin ihmeellisestä maailmasta Mie oon niin epäsosiaalinen etten ikinä vois tutustua uusiin ihmisiin. Onneksi nuo pari ystävää ovat pysyneet matkassa mukana.

 

onkohan ap mistäpäin? täältä sais heti uuden tuttavuuden

 

epäsosiaalinen olen minäkin ja valtaosa kavereista on jäänyt lapsen myötä..
monet kaverisuhteet kaatuu siihen että ei ole enää yhteistä tekijää, eikä sitä aikaakaan
mä olen huomannut että ne ihmiset joiden kanssa en jaa samaa elämäntilannetta taikka työtä ovat jääneet, ihan siitä syystä ettei ole enää mitään yhteistä juttua.. harmitti se aluksi mutta minkäs teet.. ja uusia kavereita en saa todellakaan helposti

 

Toi on niin totta
Itselläni 5 lasta mutta ystäviä ei järin enää. No muutama sellainen jonka kanssa voidaan puhelimessa jutella ja näin, mutta ei ketään leffakaveria tai muualle lähtijää.
Olen joskus kysynyt kun joku on kehunut käyneensä siellä ja tehneensä sitä ja tätä, että miksi ei mua kutsuttu? Ai olisitko sä PÄÄSSYT lähtemään- on kommentti. Hei mulla on mieskin kotona välillä lasten kanssa että kyllä juu PÄÄSEN. No eipä ole kutsuja kuulunut kuitenkaan. Enkä mä jaksa nykyään edes kysellä. Jos leffaan haluun niin mies jää lasten kanssa ja meen yksin.

 

Ja miksi ihmiset aina olettaa että ei muusta puhu kuin kakkavaipoista ja lasten ruoasta??
Kyllä sitä (koti)äiti kaipaa jutustelua ihan aikuisten asioista silloin kun juttukaveri löytyy ja kun pääsee vähän ulos "tuulettumaan".

 

Mut mua jotenkin säälittää mennä yksin ja en pysty siihen Se kertoo mulle sen todellisuuden että mulla ei tosiaankaan oo enää ketään ja se on jotenkin niin rankka paikka. Mä sitten valehtelen jopa miehelleni että en halua edes nähdä ketään ja lähden yksin sitten lenkkeilemään (nyt raskaana ollessa kävelemään),huudatan musiikkia ja itkeskelen metsässä kun vituttaa ja surettaa tää tilanne :/

Mä olen etelä-savosta.

 

Ja miksi ihmiset aina olettaa että ei muusta puhu kuin kakkavaipoista ja lasten ruoasta??
Kyllä sitä (koti)äiti kaipaa jutustelua ihan aikuisten asioista silloin kun juttukaveri löytyy ja kun pääsee vähän ulos "tuulettumaan".

ehkä se on oiekasti vain niin että se kaveri/ystävyys suhteen sisältä on ollut enimmäkseen yhdessä koettuja asioita, eli ollaan jaettu opiskelu/työ/vapaa-aika eli tehty samoja juttuja tai koettu niitä yhdessä.. ja kun se loppuu toisen saadessa lapsen niin ihan oikeasti voi käydä niin ettei vain ole mitään puhuttavaa, siis kun ei voi puhua niistä mistä ennen..
eli on "ihan pihalla" esim opiskelu/työpaikassa sattuneista jutuista, ei tiedä kaveriporukan edellisen viikonlopun tempauksista jne.

 

mäkin olen e-savosta . sama tilanne. et kai savonlinnasta?

 

ehkä se on oiekasti vain niin että se kaveri/ystävyys suhteen sisältä on ollut enimmäkseen yhdessä koettuja asioita, eli ollaan jaettu opiskelu/työ/vapaa-aika eli tehty samoja juttuja tai koettu niitä yhdessä.. ja kun se loppuu toisen saadessa lapsen niin ihan oikeasti voi käydä niin ettei vain ole mitään puhuttavaa, siis kun ei voi puhua niistä mistä ennen..
eli on "ihan pihalla" esim opiskelu/työpaikassa sattuneista jutuista, ei tiedä kaveriporukan edellisen viikonlopun tempauksista jne.

Voihan se olla noinkin. Mä joskus mietin, että kun on tavannut äidin neuvolan aulassa tai leikkipuistossa niin toinen kysyy heti että minkä ikäisiä noi sun lapset on? Onko toi vaan helppo keskustelun aloitus repliikki vai eikö oikeesti tuo äiti osaa muusta puhua? Eikö vois vaikka todeta (amerikkalaiseen tyyliin) että hei mitä kuuluu? Neutraalia.

 

En ole savonlinnasta,vähän alempaa

Mulla on kans pari ystävyyssuhdetta kuollut niin,että ei oikeasti ollut enää mitään sanottavaa. Kaveri tuli meille (mä odotin viimesilläni ekaa lasta) ja hän kertasi noin kolmannen kerran viime viikonlopun mies sekoiluja, miten oli ollut niin ja niin monen eri äijän kanssa ja niin ja niin kännissä. Mä katoin vaan sitä ja funtsin että onko toikin nyt elämää. Kun se lopetti sen paasaamisen ja odotti että mä alan nauraa sen kanssa hauskoille kännisekoiluille ni mä en saanu vaan sanaa suustani..se oli vika kerta kun meillä kävi. Viimesin ystävä jaksoi mua niin pitkään ku oli itse sairaslomalla. Kun meni takas töihin niin ei enää ollutkaan mulle aikaa..
Mistäs tosiaan löytäis uusia.

 

te äidit ootte vaa nii tylsiä

 

Tuttu tunne

 

te äidit ootte vaa nii tylsiä

????

 

Joo, oon varmasti nykyään tylsäkin kun en osaa varmaan ees aikuisten kanssa jutella. Enhän mä oo aikoihin puhunu ku miehen kanssa.

 

[QUOTE="aloittaja";23398226]Joo, oon varmasti nykyään tylsäkin kun en osaa varmaan ees aikuisten kanssa jutella. Enhän mä oo aikoihin puhunu ku miehen kanssa.[/QUOTE]

Surku Ymmärrän ja muistan niin täysin tuon tunteen. Uusia ihmisiä ympärilleen on varmasti vaikeampi löytää jos on vähän syrjässä - itse olen tutustunut toisiin äiteihin perhekahvilassa ja jopa tältä palstalta on löytynyt pari ystävää. Toivoa siis on

 

niin totta,sain esikoisen, kerran viikossa yks tuttu kävi pikaseen kahvilla,siinä oli mun aikuinen seura/ystävät. olihan mulla ennen sitä muka ystäviä,mutta kaikki katosi!! en kyllä mikään bilettäjä ja baareissa istuva oo ikinä ollut,en juo,enkä polta. ystäviä ja tuttuja oli ennen varmaan se yli 20 yhteensä. nyt ei ketään(no yksi mutta hänkin on ulkomailla 9kk/vuodessa).

 

Nostetaas vielä jos etelä-savosta joku olis!

 

no mie oon e-savosta!! tosin p-karjalasta tänne muuttanut, mutta kuitenki täällä vaikutan, ja huomannu että ne nuoruuden bilekaverit jää kun elämäntilanne vaihtuu, sad but true

 

[QUOTE="aloittaja";23398226]Joo, oon varmasti nykyään tylsäkin kun en osaa varmaan ees aikuisten kanssa jutella. Enhän mä oo aikoihin puhunu ku miehen kanssa.[/QUOTE]

Oon huomannu saman.

Kahdenkeskeiset "kahvittelu" tilanteet on ihan tuskaa, sillä en tiedä enään mistä voisi puhua ja olen lähinnä hiljaa koko ajan :/ Isommassa porukassa pystyn olemaan paremmin, mutta ei mua enään pyydetä mihinkään. Inhottava tilanne!

Toivottavasti puistosta löytyy kevään myötä joku keneen tutustua