Apua, kuulostaako tämä leukemialta!? Pelottaa! :'(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihan kamala huoli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihan kamala huoli

Vieras
Lapsi ( 3v. ) aloitti tarhan viime vuoden marraskuussa. Sitä ennen ei ole pahemmin tänä vuonna sairastellut. Nyt on sitten kolmen kuukauden aikana ollut kuumeilua ainakin neljä kertaa. Viimeksi oli kuumetta tämän kuun alussa ja taas eilen nousi. Ei ole yleensä noussut edes korkealla vaan pysytellyt alle 38, äsken mittasin niin nyt tasan 38. Kuume kestää yleensä pari kolme päivää.

Yskää on nyt myös kestänyt parisen kuukautta. Välillä paranee viikoksi ja sitten taas tulee takaisin. Välillä oli tosi kuivaa ja oksensi kun yski niin kovasti; nyt on taas tosi limaista. Nuhaa on myös. On muuten tosi reipas, syö hyvin, ei ole laihtunut eikä tavallista väsyneempi. Ei mitään epämääräisiä mustelmia.... toki mustelmia on kun ottaa huomioon 3-vuotiaan könyämisen muttei mitään isoja tai tavallista tummempia tai jotenkin runsaasti.

Olen vaan lukenut että epämääräinen lämpöily ja infektiot on leukemian merkki. Oksennan pian kun pelottaa niin. Olen menossa lääkärille mutta sanokaa mitä te olette mieltä. Pelottaa, voi luoja että pelottaa. :'(
 
Voi luoja, kiitos teille rakkaat ihmiset. :heart: Kyyneleet silmissä täällä luen vastauksianne sillä huoli on ihan järkyttävä ja pienikin helpotuksen siemen tuntuu kuin suurelta auttavalta aallolta. Joka tapauksessa menemme sinne lääkäriin mutta auttaa kun saa jonnekin purkaa sitä ennen näitä ajatuksia. :hug:
 
tottakai se sai leukemian heti kun meni päiväkotiin..tai jospa se sai jonkun muun kroonisen immunikatoa aiheuttavan taudin .oletko tarkistanut päiväkotisi työntekijöiden taustat. Oksentaa kohta pelosta..kun tulit raskaaksi niin kai otit huomioon että lapselle /sinulle/miehelle voi sattua moniakin eri asioita elämänne aikana.ei tää ole pelkkää ruusinkukkia jne..vaan todellisuutta jossa lapset , aikuiset ja lemmikit kuolee ja sairastelee.Elämästä voi nauttia eikä stressata että jos..koskas sitten KUN niin se tilanne käsitellään kun se tulee vastaan oli lopputulos mikä vaan. ja en ole tunteeton vana 2 toistaiseksi terveen lapsen yh jolla elämän rwaliteetit hllussa ..toiset kuolee nälkään kitumalla 2 vuotiiaana ni ku meiän lennillä on nyt 2 flunssaa peräkkäin ni ihan kauheeta jos sil onki joku leukemia (miä on monelle todellisuutta) ja sit mä en kestä jos se oikeesti onkin niin jne..ihmiset muistakaa että joka päivä suomessakin sairastuu ihmisiä lopullisesti.RAkastaa ja tehkää elämästä hyvä ja älkää luovuttako vaikka se potkisi pahasti päähän .Se on vain luonnon laki.
 
Olen hyvin pahoillani kirjoitusvirheistäni.Sikäli kunne hirveästi jotakuta häiritsee.
 
Nyt on taas alkanut mykoplasmakausi, eli hop lääkäriin vaatimaan verikokeita! Mykoplasma ei hoidettuna ole sen vaarallisempi kuin perus nuhakuumekaan, mutta koska se on nimenomaan pitkittynyttä lämpöilyä ja kuumeilua kera yskän ja flunssan, se lyö helposti hoitamattomana keuhkoputken tulehdukseksi tai keuhkokuumeeksi. Mun sisko oli pari yötä sairaalassakin mykoplasman takia, kun ei ymmärtänyt levätä tarpeeksi niin laitettiin ''pakkolepoon'' ja nesteytykseen ja sai antibioottia suoneen.

Mykoplasma on erityisesti lasten, nuorten ja nuorten aikuisten tauti.
 
Lapsi ( 3v. ) aloitti tarhan viime vuoden marraskuussa. Sitä ennen ei ole pahemmin tänä vuonna sairastellut. Nyt on sitten kolmen kuukauden aikana ollut kuumeilua ainakin neljä kertaa. Viimeksi oli kuumetta tämän kuun alussa ja taas eilen nousi. Ei ole yleensä noussut edes korkealla vaan pysytellyt alle 38, äsken mittasin niin nyt tasan 38. Kuume kestää yleensä pari kolme päivää.

Yskää on nyt myös kestänyt parisen kuukautta. Välillä paranee viikoksi ja sitten taas tulee takaisin. Välillä oli tosi kuivaa ja oksensi kun yski niin kovasti; nyt on taas tosi limaista. Nuhaa on myös. On muuten tosi reipas, syö hyvin, ei ole laihtunut eikä tavallista väsyneempi. Ei mitään epämääräisiä mustelmia.... toki mustelmia on kun ottaa huomioon 3-vuotiaan könyämisen muttei mitään isoja tai tavallista tummempia tai jotenkin runsaasti.

Olen vaan lukenut että epämääräinen lämpöily ja infektiot on leukemian merkki. Oksennan pian kun pelottaa niin. Olen menossa lääkärille mutta sanokaa mitä te olette mieltä. Pelottaa, voi luoja että pelottaa. :'(

Rauhoitu ap. Kuuulostaa aivan mun pojalta kun se alotti viimetalvena hoidon. Se on aivan tyypillistä että eka hoitovuosi on sairastelua ja pöpöjä. Nytkin liikkuu kuumetta ja pitkää räkätautia.
 
Kiitos taas teille kaikille ihanille!

Tiedän että on ehkä typerää panikoida tällaista mutta en voi sille mitään että kaikkea pyörii päässäni. Ja kun toinen tarhan aloittanut ei ole sairastanut paljon ollenkaa ( 5v ) nyt toisin kuin nuorimmainen. Ja anteeksi jos ärsytin jotakuta aloituksellani; tiedän että on ihmisiä joille tämä on todellisuutta, tutullani ( aikuisella ) on leukemia , enkä missään tapauksessa halua pilkata tai jotenkin loukata ketään. :/
 
Mä luulin olevani maailman hysteersin mamma, mutta en ole näköjään lähelläkään. Kun huolestutaan niin SILLOIN MENNÄÄN LÄÄKÄRIIN.

Kun meidän lapsi aloitti päiväkodissa emme olleet 1.10-15.4 välisenä aikana ei ollut YHTÄÄN viikkoa niin, että olisimme miehen kanssa molemmat olleet tyädet päivät töissä. Joka viikko oli jotain. Infektiokierre katkesi korvien putkitukseen ja kitarisan poistoon. Nenä vuoti koko talven ja yskä kesti 6kk. Kotona pysyttiin aina pari päivää vielä varalle, mutta ei siitä mitään apua ollut.

Infektiokierteet ovat tavallisia kun päivähoito alkaa, mutta kyllä järkevä aikuinen käyttää lapsensa lääkärissä.
 
[QUOTE="vieras";23229838]Nyt on taas alkanut mykoplasmakausi, eli hop lääkäriin vaatimaan verikokeita! Mykoplasma ei hoidettuna ole sen vaarallisempi kuin perus nuhakuumekaan, mutta koska se on nimenomaan pitkittynyttä lämpöilyä ja kuumeilua kera yskän ja flunssan, se lyö helposti hoitamattomana keuhkoputken tulehdukseksi tai keuhkokuumeeksi. Mun sisko oli pari yötä sairaalassakin mykoplasman takia, kun ei ymmärtänyt levätä tarpeeksi niin laitettiin ''pakkolepoon'' ja nesteytykseen ja sai antibioottia suoneen.

Mykoplasma on erityisesti lasten, nuorten ja nuorten aikuisten tauti.[/QUOTE]

Kiitti tästä tiedosta, mun tyttäreni on kuumeillut kohta 2 viikkoa, lääkärit sanoivat sen johtuvan hänen syövästään mutta torstaina kuume nousi jälleen , kokeita ne ottaa ja miettii mikä se on jotta voisivat antaa oikeat antibiootit, pitää kysyä tästä ovatko tätä katsoneet häneltä
 
No justiinsa tuota se on tarhan alettua:D Pöpöt jyllää ja lapsi raahaa kaikki sairaudet kotia. Kasvattelee omaa vastuskykyä. Huomaat, että eskaria kohden ei enää sairasta niin paljoa:)
 
Kävimme lääkärissä ja lapselta otettiin verikokeet ym. josta näkyisi jos jotain vakavaa olisi. Kaikki arvot oli, Luojan kiitos, kunnossa. Lapsikin parantui jälleen ja lääkäri sanoi että jos vielä kuumeilee ja on flunssainen niin voi laittaa tarhan aloituksen ja vastustuskyvyn hakemisen piikkiin. :)
 
Yhteistyössä