3 vuotias ja huoli

Mitä mä teen? usioperhe, johon kuuluu minun muutaman vuoden vanhemmat lapset ja miehen 3 vuotias. Tämä miehen 3 vuotias on nyt saanut minut menettämään yöunet. Mietin onko hän ikätasollaan vai jäljessä joissakin asioissa.. Listaan tähän nyt karkeasti mitkä mietityttää..
-puhe HYVIN epäselvää. Lauseista puuttuu osia, sanat ymmärrettäviä vain lähipiirille, usein meillekin arvoituksia.
-Ujostelee tuttujakin ihmisiä jos ei ole nähnyt esim 3 päivään (mummo, pappa, äiti, isi)
-herää öisin itkemään. useita kertoja. ei järkeenkäypää syytä.
-ei osaa värejä, ei muotoja.
-Sosiaaliset taidot ihan hukassa... 3-vuotis neuvolakäynti epäonnistui täysin. ei suostunut mihinkään. ei kuuloa, ei näköä, ei tehtäviä. huusi ja itki, väkisin piti huoneessa pitää. äiti mittasi pituuden ja punnitsi. uusi aika puolen vuoden päähän.
-joskus tuntuu ettei ymmärrä mitä hänelle sanotaan. jotku asiat pitää sanoa monesti ennenkuin "tajuaa"
-Syöminen tajuttoman hidasta. Ruokailuun menee n puoli tuntia. Osaa hyvin käyttää lusikkaa, siinä ei ongelma, mut syöminen on sellaista velttoa, hidasta.
-härkkii. Raivostuttavaa nipistelyä, härkimistä, läpsimistä varsinkin isää kohtaan vaikka kielletään. Uskoo vasta kun ärähdetään.. hetkeksi.
-Ei viihdy sylissä. Ikinä. Ei kenenkään. En ole tainnut nähdä hänen istuvan sylissä koskaan.
-Hokee. Hokee asioita, vaikka hänelle vastataan, hokee kymmeniä kertoja. aikea selittää... Sanoo et hänel on nälkä. Sanon että ruoka on kohta, minä huudan sitten kun saa tulla pöytään. Minulla on nälkä, vastaan samalla tavalla. Taas..ja taas.. ja taas. Kymmeniä kertoja, aina siihen asti et on se ruoka pöydässä. Ja vastaavia. Tarhan aloitti kaksi kk sitten. Joka aamu: ennenkuin on edes puettu: isi hakee. vastataan että joo, päivällä sitten isi hakee. hokee kymmeniä kertoja, tarhalle asti: isi hakee. isi hakee..

Tässä on nämä mun mielestä OUDOT jutut mitä tällä lapsella on.... vertaanko häntä epäreilusti omiini , heidän kehittymiseensä, vai onko huoleni oikeutettu? ja jos on, kuinka ihmeessä puhun tästä lapsen äidille, isälle.
On asioita jotka varmasti johtuvat "kasvatuksesta". Ennen uusioperhettämme hän oli suurimmaksiosaksi äitinsä kanssa kaksin, isän kanssa usein mutta aina mummolassa. Ei öitä. Mummon ja papan luona kohdellaan edelleen kuin vauvaa. Periksi annetaan kaikki, ja ymmärrän, se on vähän mummojen oikeuskin... mutta onko melkein vuoden kestänyt viikottainen isän kanssa mummolassa oleilu tehnyt hallaa lapselle? Äidin kanssa olemisesta en osaa sanoa juuri mitään....paitsi jotain kertonee se, että lapsi ei ole suihkussa käynyt ennenkuin me yhteen muutimme.. Kuka vanhempi ei 3 vuoden ikään mennessä suihkuun lasta opeta??? Isän aloitteesta lapsi on alkanut opettelemaan pukemaan, suihkuun, nenän niistämiseen... kolme kk sitten poika huusi ja juoksi karkuun kun näki nenäliinan, hihat oli aina räässä ku pyyhki kiireesti hihaan ennenkuin ehdimme nessun kanssa lähelle.. Imurin ääni sai lapsen parkumaan vielä puoli vuotta sitten, nyt tottunut siihenkin. Mutta siis... Äiti on minun mielestäni enemmän kuin omanlaatuinen. Monissa, monissa asioissa. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen tarkoitus, mollata lapsen äitiä. Anteeksi se Vaan kysyä että vertaanko lapsen kehitystä liikaa muiden, voiko nämä kaikki olla "kasvatuksesta, hoidosta" johtuvia asioita, seurauksia vai voiko kyse olla jostain kehityksellisestä ongelmasta psyykkisestä jopa?

Arvaan että kirjoitus provosoi joitakin, äitipuolista ei tykätä. Se ei ole tarkoitus. Minä pidän tästä lapsesta, ja minunkin lapsillani on äitipuoli , ja oikeasti minulla on vain vähän huoli.. Enkä tiedä miten tästä huolesta uskallan alkaa keskustelemaan isän, äidin, isovanhempien kanssa.

 

Kuulostaa hyvin tyypilliseltä avioerolapselta

 

Tuli ensimmäisenä sellainen olo, ettei lapsi koe oloaan turvalliseksi! Hakee huomiota läpsimisellä, hakee turvallisuutta hokemalla, tyynnyttelemällä itseään ja rauhoittelemalla. Voi olla myös masentunut.
Onko päiväkodissa luotettavia hoitajia, jotka kertovat rehellisesti, miten lapsella sujuu päiväkodissa?

 

[QUOTE="vieras";23211636]Kuulostaa hyvin tyypilliseltä avioerolapselta[/QUOTE]

Ketut kuulosta. Turhaa syyllistämistä.

 

[QUOTE="vieras";23211636]Kuulostaa hyvin tyypilliseltä avioerolapselta[/QUOTE]

No ei kyllä!!!

Kyllä mä olisin huolissani. Kauheeta ajatella mitä sen pojan äiti siellä kotona tekee jos lapsi on noin sulkeutunut. Mun 2-vee on taidoiltaan paljon edempänä kuin tuo poika. Tosin puhe on niin ja näin. Kuulostaa siltä että kotona on jotain TODELLA pahasti pielessä tai sitten on jokin kehityshäiriö. Eikö pk:sta ole tullut palautetta?

 

Muuten aika tavallinen, mutta jos ei värejä tai muotoja vielä osaa niin tiedolline puoli ei ihan paras. Opeta häntä nyt ja lukekaa paljon, niin kehittyy.

 

Ketut kuulosta. Turhaa syyllistämistä.

öö... miten yipäätään voi syyllistää äitipuolta avioerosta?

Tiedän useita lapsia jotka ovat kokeneet vanhempien eron pieninä ja reagoivat siihen juurikin noin. Huomionhakuisuutta, kehitysviivästymiä, eroahdistusta, öisiä heräämisiä yms yms. Ehdota miehellesi, että menee mukaan neuvolaan seuraavalla kerralla ja yrittävät yhdessä neuvolan kanssa hakea keinoja tilanteeseen. Sinä et hirveästi voi mitään tehdä kun olet kuitenkin lapselle "ulkopuolinen aikuinen", vaan tosiaan vanhempien on selvitettävä tilannetta yhdessä.

 

Yksittäisenä nuo oireet vielä olisin ymmärtänyt, mutta noin laajassa kirjossa... huolestuttavaa. Jonkin asteista autismia tai aisti yliherkkyyttä? Vaikea sanoa näin ulkopuolisena. Mutta joku nyt on vialla ja pahasti.

 

Yksittäisenä nuo oireet vielä olisin ymmärtänyt, mutta noin laajassa kirjossa... huolestuttavaa. Jonkin asteista autismia tai aisti yliherkkyyttä? Vaikea sanoa näin ulkopuolisena. Mutta joku nyt on vialla ja pahasti.

Ihan samaa mieltä. Toivotaan että joku voi siihen puuttua

 

Kiitoksia vastauksista. Itsekseni olen näitä mietiskellyt ja ohimennen miehelleni näistä puhunut... Sanoin esimerkiksi neuvolasta jo etukäteen että hänen pitäisi mun mielestä olla siellä mukana. Ja kun ei mennyt, ja kuulimme kuinka persiilleen neukka oli menny, sanoi vain et joo, se on sellainen. Ujo ja pelkäävä. Että kyllä se siitä kun vanhenee. Musta tällainen on väärä asenne tässä vaiheessa.. Ja mä olen ainut joka on huolissaan

Neuvolassa oli sanottu että harjoitella sitä neuvolatilannetta ensi kertaa varten.. Päiväkodissa ei ole mainittu ainakaan meidän suuntaan mitään. Lapsi on nyt vuoroviikoin äitinsä luona ja täällä meillä, sama tarha. Ajattelin että josko uskaltaisi siellä ottaa puheeksi, tosiaan kaksi kuukautta nyt siellä ollut. Sitä ennen kotihoito kun äiti oli työttömänä.

Taustoista siis sen verran että vanhemmat ovat eronneet lapsen ollessa 1 vuotias. Minä tulin kuvioihin kun poika oli täyttänyt 2. Reilun vuoden lapsi oli isän kanssa useita päiviä viikossa, mutta vain päiviä, ja aina mummolassa. Äidin kanssa muun ajan. Muutamia kuukausia ennenkuin me muutimme yhteen joulukuussa, lapsi alkoi viettää isänsä luona myös öitä, noin viikon/kk. Ja nyt siis vuoroviikot reilun kolme kk nyt kun lapsen äiti meni töihin. Musta kaikki on mennyt hienosti, kaikki olemme sopeutuneet yllättävänkin hyvin uuteen asumisjrjestelyyn, ainut on tämä että minä olen alkanut kiinnittämään huomiota tämän pienimmäisen "omituisuuksiin", voi ku kamalalta se kuulostaa..

Kovasti olemme lukeneet, ja ollaan täällä yritetty auttaa puhumisessa, opeteltu ääntämään mutta se on tuntunut olevan yhtä tyhjän kanssa: poika ei sano meidän perässä MITÄÄN oikein, vaan aina sillä omalla tavallaan. Ei edes yritä. Esim osaa sihistä... shhhhh. Sanoo Iito (kiitos). mut vaikka seitsemäntoista kertaa yritämme: Kiito sshhh... ei se sihinä tule sinne. ei ku iito. Ollaan harjoiteltu värejä, muotoja. Mun isommat lapset myös on kovasti "opettaneet", mut punainen on ainut väri mikä menee aina oikein. Arvailua..

Pitää siis istahtaa isän kanssa alas ja puhua.. Huojentaa tietää et en ehkä ole ihan vainoharhainen, ainakin asiasta pitää ottaa nyt selvää

 

Mun mielestä tää kaikki voi johtua ihan vaan vanhempien erosta ja "pompottelusta" kahden kodin välillä. Kannattanee ottaa asia neuvolassa puheeksi ja olisi todella hyvä, jos lapsen molemmat vanhemmat sinne menisivät. Tai vaikka kävisivät neuvolassa kahdesti toinen toisella ja toinen toisella kertaa pienen ajan sisällä.
Just toi toisto ja hokeminen voi olla "turvan" hakemista, kun lapsi on tilanteessa, jota ei vielä itse pysty käsittelemään.
Voihan taustalla olla jotain muutakin, mutta kannattaisi nyt jokatapauksessa keskittyä lapsen perusturvallisuuden vahvistamiseen ja ottaa sinne neuvolaan yhteyttä jo ennen kuin se puoli vuotta on kulunut.
Onneksi lapsi on päiväkodissa, sieltä on hyvä pyytää hänestä arviota kun on hetken ollut.

..niin joo, ja esim. meidän kolme vee vihaa suihkua, käy paljon mieluummin kylvyssä, mikä on minulle ihan ok. Kylvyn jälkeen sitte pikaisesti suihkutetaan, vaikka lapsi ei siitä erityisemmin pidä. Meillä auttaa, kun saa suihkun omaan käteen.

 

tulee jostain syystä mieleen kiintymyssuhteen häiriö.. Mutta tiedä sitten. Kaipaako lapsi läheisiä ihmisiä, jos he ovat poissa? Suuttuuko, nauraako normaalisti?

 

No ihan selvästihän lapsi on monissa asioissa jäljessä sitä kultaista keskikäyrää. Ennen kuin tähän tulee taas joku urputtamaan niin totean nyt ihan yhteisen hyvän vuoksi että juu, lapset on yksilöitä ja jokainen kasvaa ja kehittyy omalla käyrällään.

mut ne tietyt normit ja keskimäärät on olemassa just siksi että mahdolliset sairaudet ja vammat ja ongelmat havaitaan varhain. Ja ap, tän lapsen kohdalla olis syytä kyllä perehtyä lapsen vointiin ja kehitykseen tarkemmin. Ainakin jonkinasteinen puheenviivästyminen lienee kyseessä, jos todella ihan vain muutama sana tulee ja nekin lapsen omaa kieltä.

Tuossa oli paljon asioita, jotka voi johtua monestakin eri tekijästä. Välttämättä siellä ei mitään kehityshäiriötä taustalla ole, mut jos kyseessä ois mun lapsi, tai jos itse hoitaisin tuota lasta, vaatisin kyllä asianmukaiset tutkimukset.

Puheterapia vois olla hyvä juttu, ehkä joku neuvolapsykologi jossa leikin avulla vois saada lapsen maailmasta kiinni.

 

[QUOTE="vieras";23211636]Kuulostaa hyvin tyypilliseltä avioerolapselta[/QUOTE]

Olen samaa mieltä ja vielä se että pistetään muika sisaruksiksi pieniä lapsia jotka just oppinut tuntemaan oman biologisen isänsä ja äitinsä, suorastaan kuvottavaa ristiin naimista.

 

tulee jostain syystä mieleen kiintymyssuhteen häiriö.. Mutta tiedä sitten. Kaipaako lapsi läheisiä ihmisiä, jos he ovat poissa? Suuttuuko, nauraako normaalisti?

Tämäkin on outoa... unohdin tämän mainita. Ei kaipaa :O Kun lapsi tulee tänne, ei äidistä puhu enää mitään. Viikon ajaksi ikäänkuin unohtaaa äidin olemassaolon. Oma-alotteisesti ei ota äitiä puheeksi. Toisinpäin en tiedä, välit ei ole sellaiset et vois keskustella äidin kanssa juuri mistään.. Vaikka yllähän tässä pakko on kehittää ne välit siihen et pystyy. Mutta esimerkiksi minun lapset: aina puhuvat mitä isin viikolla on tehneet, pitkin viikkoa tulee isi ja hänen naisystävänsä puheeksi.. mut he ovatkin jo tietysti 5 ja 7..
Tarhaan lapsi jää aina itkemään kun isi vie. Kuulemma lopettaa itkun heti kun ovi menee kiinni.
Suuttuu kyllä minun mielestä normaalisti... Nauraa normaalisti..

Voisihan tässä olla kyse noiden KÄYTTÄYTYMISTEN kohdalla se et kokee itsensä uhatuksi, isän jakaa nyt hänen lisäkseen minä ja kaksi muutakin lasta. Se selittäisi nämä hokemiset, läpsimiset, nipistelyt.. Erosta en usko sen johtuvan, ei hän voi edes muistaa isän ja äidin joskus asuneen yhdessä.

 

Olen samaa mieltä ja vielä se että pistetään muika sisaruksiksi pieniä lapsia jotka just oppinut tuntemaan oman biologisen isänsä ja äitinsä, suorastaan kuvottavaa ristiin naimista.

 

Tämäkin on outoa... unohdin tämän mainita. Ei kaipaa :O Kun lapsi tulee tänne, ei äidistä puhu enää mitään. Viikon ajaksi ikäänkuin unohtaaa äidin olemassaolon. Oma-alotteisesti ei ota äitiä puheeksi. Toisinpäin en tiedä, välit ei ole sellaiset et vois keskustella äidin kanssa juuri mistään.. Vaikka yllähän tässä pakko on kehittää ne välit siihen et pystyy. Mutta esimerkiksi minun lapset: aina puhuvat mitä isin viikolla on tehneet, pitkin viikkoa tulee isi ja hänen naisystävänsä puheeksi.. mut he ovatkin jo tietysti 5 ja 7..
Tarhaan lapsi jää aina itkemään kun isi vie. Kuulemma lopettaa itkun heti kun ovi menee kiinni.
Suuttuu kyllä minun mielestä normaalisti... Nauraa normaalisti..

Voisihan tässä olla kyse noiden KÄYTTÄYTYMISTEN kohdalla se et kokee itsensä uhatuksi, isän jakaa nyt hänen lisäkseen minä ja kaksi muutakin lasta. Se selittäisi nämä hokemiset, läpsimiset, nipistelyt.. Erosta en usko sen johtuvan, ei hän voi edes muistaa isän ja äidin joskus asuneen yhdessä.

voi olla ihan "vain" stressiperäistä käytöstä. Muistan yhden pojan, joka oli stressaantunut äidin pelkäämistä pöpöistä, ja pesi käsiänsä aivan jatkuvasti. Niin että iho oli jo verellä, leikit jäi sen takia kesken jos edes alkoi jne. ja hän oli 3v. (tuosta hokemisesta tuli tämä mieleen).

lapsi voi kärsiä stressistä, just esim. tuosta syystä että lapsen elämässä nuo asuinjärjestely ja perhemuutokset on todella suuria asioita. 3v on kovin pieni vielä vuoroviikko systeemiin. Lapsi voi ikävöidä äitiään, ja isäänsä, mutta ei ehkä tunnista ikävää jos ei oo siihen opetettu, eikä siis osaa näyttääkään sitä muuten kuin nipistelyillä.

 

Kuinka ottaa kontaktia muihin ihmisiin? Miten katsekontakti? Joku jo mainitsikin aikaisemmin autismin... Joitain piirteitä tuon perusteella voisi löytyä sieltä puolelta.

 

Lapselle on kaikista pahinta tuollainen vuoroviikkosysteemi. Voi olla vain yksi koti. Tuosta tulee ja on jo monenlaisia ongelmia. Koti jomman kumman luona ja toisen luona vierailut.

 

Piti vielä sanoa, että muuten vaikuttaa ihan normaalilta, tuo asuinjärjestely aiheuttaa ongelmia lapsen kehityksessä ja psyykessä.

 

joo minäkinn huomasin vastauksen lähetettyäni, että lapsi on siis vuoroviikoin äidillä ja isällä?! 3v?! Ei sen ikäinen polonen ymmärrä moisia järjestelyitä, tuohon olisi hyvä saada muutos. Eli asumaan esim. isälleen ja "kyläilyt" äitinsä luona. hankala tietysti sanoo kkun ei tapausta tunne mutta kyllä teillä on nyt saatava asiallinen keskusteluyhteys lapsen biologiseen äitiin. Lasta ei pidetä kiistakappaleena eikä lapsi sa aistia vanhempien välisiä riitoja, jotka mahdollisesti liittyvät häneen!!!! Lapset ovat viisaita aistimaan aikuisten mielentiloja ja asenteita!
Toivon että otat lapsen "suojelukseesi" ja hankit hänen tilanteeseensa apua, jottei se mene enää pahemmaksi.
Ja kysele toki miten päiväkodissa käyttäytyy.

 

En sano, etteikö olisi aihetta perehtyä tarkemmin lapsen tilanteeseen, mutta mielestäni tuossa "omituisuuksien" listassa oli paljon ei-omituista 3-vuotiaan käytöstä. Todennäköisesti teidän perheeseen on sattunut ääripään lapsia, niitä ikäisekseen nopeasti kehittyviä ja sitten tämä yksi hitaammin kypsyvä, jonka kehitystä varmasti jossain määrin jarruttaa jatkuvasti muuttuvat asuinkuviot, uusioperheen elämä jne. jossa on 3-vuotiaalle kyllä aikas paljon kestettävää...

Noista "omituisuuksista"... Oletan, että koska juuri on käyty 3v neuvolassa, lapsi on lähempänä 3v synttäreitä kuin 4v synttäreitä. Vuodessa tapahtuu paljon. Juuri 3 vuotta täyttänyt ei vielä välttämättä osaa värejä tai muotoja, eikä todellakaan aina ole yhteistyöhaluinen neuvolassa. Useilla lapsilla joudutaan käynti uusimaan, koska lapsi ei suostu yhtikäs mihinkään. Puhe ei myöskään tarvitse olla viimeisen päälle selkeää, monissa kunnissahan lapsi otetaan tarkempaan neuvolan syyniin vasta jos ei 3v synttäreihin mennessä ole tullut mitään puhetta. Ja hei, puhumaan opettelevaa lasta ei kannattaisi koko ajan korjata ja korostaa, että hän ei osaa lausua sanoja. Pikemminkin vaivihkaa toistaa sana itse oikein, mutta ei jäädä jankkaamaan.

Tuo härkkiminen on myös tyypillistä, etenkin jos hakee kovasti huomiota. Negatiivinenkin huomio kelpaa jos ei lapsi muuta saa. Ja meillä 3-vuotias tekee tuota samaa läpsimistä, tönimistä, potkimista, huitomista etenkin väsyneenä ja jos ei ns parempaa tekemistä ole tarjolla.

Asioiden toistaminen ja hokeminen myös kuulostaa tutulta 3-vuotiaan käytökseltä. Lapsi varmistelee asiaa ja osittain tuossa on myös kyse varmasti puheen opettelusta, toistellaan ja testaillaan lauserakenteita. Näin ainakin meillä.

Ja tuo syöminen...Meillä 3v voisi aterioida vaikka kuinka kauan ilman että lautanen tyhjenee yhtään, koska vaipuu aina omaan mielikuvitusmaailmaansa tai keskittyy jutteluun ennemmin kuin syömiseen. Eli ei tuokaan nyt niin erikoista ole.

Oikeastaan ainoa juttu, mikä minun mielestäni ap:n listassa oli hieman erikoista, on se ettei lapsi koskaan suostu olemaan kenenkään sylissä.

Mitenkäs muuten: onko lapsi päiväkuiva? Onnistuuko pukeminen tai onko edes yritystä? Leikkiikö muiden lasten kanssa ja miten ylipäänsä leikkiminen sujuu? Miten ottaa kontaktia muihin ihmisiin?

 

Vuoroviikoin systeemistä voi olla kahta mieltä, minun mielestä se on lapsesta kiinni kuinka sopiva se on. Omani otat yli kaksi vuotta olleet viikko ja viikko kärsii heille todella hyvin. Ymmärrän että tälle pienemmälle se on uusi ja eri tilanne, voi oireilla hyvinkin siksi.. Muuta jos vaihtoehto on se että pojan äiti voi huonosti kun ei jaksa lapsen kanssa. Ja äidin päivästä menee 10 tuntia töissä ja työmatkoissa, mielestäni tämä on lapsen kannalta paras vaihtoehto nyt. Kun ei meillekään äiti suostu lasta kirjoille antamaa.. Nämä on vaikeita asioita, kuitenkin lapsen paras on se että vanhempiensa välit ovat ok eikä jatkuvasti riidellä..

 

Nuo sinun luettelmasi asiat kuulostaa monessa suhteessa samalta kuin meidän 3v:n joka asuu ydinperheessä eli

- Puhuu lauseita, mutta osa sanoista on epäselviä (oppinu puhumaan "kunnolla" kun viimeisen puolenvuoden sisään). R ja S tulee, mut osa sanoista on ns. pyöreitä
- Ruokailu on väliin tahkuamista, osaa kyllä syödä mut syönnin kanssa keskustellaan päivittäin, venytään pitkin penkkiä/lattiaa, heittäydytään ettei osaa ite syödä, ruoka on pahaa tms. Joka päivä keskustellaan/nahistellaan asiasta miten ruokapöydässä käyttäydytään
- Ei osaa värejä ei muotoja
- Ja tuo asioiden hokeminen... voi kertakaikkiaan miten ärsyttävää se on, mut mun käsittääkseni se kuuluu tähän ikään.. ja oikea vastaus ei ole "en tiedä tai en osaa sanoa".

Meil lapsi on vasta nytten alkanu opetteleen päiväkuivaksi (ens kuussa täyttää 3v), yö kuiva aika pitkälle jo on. Pukee ite jos haluaa

 

Lapsi leikkii mielestäni ikäisen normi leikkejä. Viihtyy hyvin minun lasten kanssa, vaikka onkin ollut vähän hankala hänen ymmärtää että lelut jaetaan, kädestä ei oteta jne. Mutta se Kai normaalia kun on hyvin vähän ollut muiden lasten kanssa aiemmin. Musta tuntuu et näissä. On nyt kyse tästä uudesta elämästä.. Pitää kuitenkin ottaa selvää sieltä tarhasta kuinka siellä oikeasti sujuu. Ja luottaa siihen että neuvolassa tartutaan ongelmiin esim tuon puheen kanssa. Päivä kuiva on, yöllä vaippa jonka kyllä ajattelin nyt tulevalla viikolla opetella pois.. Pukeminen on opettelussa, yritystä on. Vieraisiin aikuisiin ei mun mielestä ota kontaktia, lapsiin kyllä.