Muistatteko sen hetken, kun vauva syntyi?

["vieras"]

Mulle iski jotenkin todella surullinen olo,kun tuossa katselin taas tätä neloselta tulevaa vauva-ohjelmaa. Siinä oli niin kaunis hetki vauvan synnyttyä. Äiti ja vauva tuijottelivat toisiaan onnellisena.

Itse en muista sitä hetkeä ollenkaan, kun olin niin järkyttyneessä tilassa kivuista ja kaikesta.

Jos joskus saan toisen lapsen, haluaisin kokea tuollaisen hetken itsekin.

 

["tuulevi"]

Kyllä muistan kaikki 4 synnytystäni Ihania, onnellisia, helppoja ja ikimuistoisia tapahtumia. Viimeisintä saan katsella dvd:ltä silloin kun haluan. Toisista on valokuvat.

 

["vieras"]

Muistan suurin piirtein kaikki ihan hyvin. Toki aikaa on isompien syntymästä kulunut jo yli kymmenen vuotta, mutta joten kuten nekin vielä muistaa. Ei nyt joka hetkeä, mutta tärkeimmät.
Pienimmistä vielä paremmin.

 

["minä"]

ettei olis leikattu siitä välistä jotain pois... kyllä mä ainaki iloisena katoin lasta mutta vähän väliä painu silmät kiinni ku niin väsytti. Ja kuopustaki synnytin vaan kaks tuntia ja suht helposti, ponnistus vissiin minuutin... mut väsy väsy...

 

["kolmen äiti"]

Esikoisen synnyttyä oli mullakin kyllä vähän sun kuvailema tilanne... Mutta muissa on ollut aivan taivaallinen tilanne, kun olen saanut spinaalipuudutteen. niin vauvan syntymän hetki on ollut niin ihana ja rauhallinen, kun vauva on tullut ulos kuin itsestään, ilman mitään kipua. :heart:

 

["iiris"]

Kyllä, unohtumaton hetki. Kovat synnytyskivut, ponnistus ja hups, yhtäkkiä se on ohi ja saan vauvan rinnalle. Ne tunteet mitä silloin koin, on kyllä sanoinkuvaamattomia. Siinä synnytystuskissa oli jo unohtunut, mikä olikaan homman päämäärä

 

["aloittaja"]

Voi, oon oikeasti kateellinen teille tuosta kokemuksesta. Ei sillä,monta ihanaa hetkeä olen tietty saanut kokea sen jälkeen vauvan kanssa. Osastollakin tuijotin häntä, kun oli mielestäni niin kaunis.<3 Mutta se eka tunne, kun lapsi laitetaan rinnalle, se olisi ollut ihana "kokea".

 

[nenna1983]

esikoisen sain sylin ensimmäisen kerran 2 päivän päästä siitä kun sektiolla hänet saatiin. Veti lapsivettä keuhkoihin ja kiikutettiin lasten tehohoitoyksikköön tarkkailtavaksi ja lisähapelle. Sen jälkeen minä sairastuin salaperäiseen tulehdukseen joka nosti tulehdusarvoni 300. Sain kätilöltäkin kuulla olevani huono ihminen kun en itse päässy ruokaani hakemaan ja kun en päässyt lapseni luokse yksin (ilman pyörätuolia), pyysi anteeksi sitten kun selvisi kuinka kipeä olin: - antibioottia suoneen ja suuhun yhtäaikaa ja kotiin tuli myös vahvat lisälääkitykset.

Kuopuksen syntymä tapahtui myöskin sektiolla mutta tällä kertaa hätäsektiona, lapsivedet + runsas verenvuoto pisti aika moneen ihmiseen vipinää. Lapseni sain syliin ensimmäisen kerran illalla, kun minua vietiin osastolle. Heräämössä vietin muutaman tunnin sijaan, kuusi tuntia kun leikkaushaava vuoti ja oli vaarassa aueta. Sain pitää lasta hetken huoneessa, juttelin hänelle ja päätimme siinä toisiamme katsellessa hänelle lopullisen nimenkin. Oli ihana hetki...vain minä ja uusi vauva.

Mutta... No more babys for me

 

["aloittaja"]

esikoisen sain sylin ensimmäisen kerran 2 päivän päästä siitä kun sektiolla hänet saatiin. Veti lapsivettä keuhkoihin ja kiikutettiin lasten tehohoitoyksikköön tarkkailtavaksi ja lisähapelle. Sen jälkeen minä sairastuin salaperäiseen tulehdukseen joka nosti tulehdusarvoni 300. Sain kätilöltäkin kuulla olevani huono ihminen kun en itse päässy ruokaani hakemaan ja kun en päässyt lapseni luokse yksin (ilman pyörätuolia), pyysi anteeksi sitten kun selvisi kuinka kipeä olin: - antibioottia suoneen ja suuhun yhtäaikaa ja kotiin tuli myös vahvat lisälääkitykset.

Kuopuksen syntymä tapahtui myöskin sektiolla mutta tällä kertaa hätäsektiona, lapsivedet + runsas verenvuoto pisti aika moneen ihmiseen vipinää. Lapseni sain syliin ensimmäisen kerran illalla, kun minua vietiin osastolle. Heräämössä vietin muutaman tunnin sijaan, kuusi tuntia kun leikkaushaava vuoti ja oli vaarassa aueta. Sain pitää lasta hetken huoneessa, juttelin hänelle ja päätimme siinä toisiamme katsellessa hänelle lopullisen nimenkin. Oli ihana hetki...vain minä ja uusi vauva.

Mutta... No more babys for me

No hui!! Turhasta minäkin valitan, ku sulla tuollaiset kokemukset!

 

["jojo"]

Muistan kirkkaasti. Olin kyllä enemmän hädissäni kuin onnellinen, sillä olin luullut, että kaikki vauvat ovat sinipunaisia, ryppyisiä ja rääkyvät. Omallani oli sileät kasvot, silmät kiinni ja käsittämättömän tyyni ilme kasvoillaan. Vauva ei vastannut yhtään mielikuvaani ja olin ihan varma, että joku kohta lempeästi ottaa puheeksi, että siinä on jotakin kummaa :ashamed: Onneksi joku kätilö hoksasi kehua lasta aika pian syntymän jälkeen, mutta siihen asti minua pelotti.

 

[Waahtera]

Muistan. Olin sairaan onnellinen, mutta samalla oli vähän sellanen "aha, no tässä tää nyt sitten on. Mitäs nyt?"- olo.. eli melko hämilläni oli myös..

 

[Satku-]

Tuon parin vuoden takaisen synnytyksen muistan hyvinkin oi sitä ihanaa
tunnetta kun sai pienen siihen rinnalle aikaisempaa eli ensimmäistä synnytystä,
10 vuotta sitten tapahtunutta, en muista niin hyvin, ehkä se johtunee siitä, kun oli
ensimmäinen ja vähän pihalla koko touhusta.

 

[vakava sos.tap. harmaana]

Muistan, mutta eri syistä kuin useimmat tässä ketjussa. Lapsi syntyi sektiolla, hänet näytettiin minulle nopeasti parin metrin päästä samalla kun kiidätettiin tehohoitoon. Näin hänet ensimmäisen kerran kunnolla vasta vuorokauden päästä. Oli erittäin kummallista maata osastolla synnyttäneenä ilman lasta sen ensimmäisen päivän ja yön tietämättä miltä oma lapsi näyttää. Tämän tunteen tulen muistamaan aina.

 

[fdsd]

Tuo kuvailemasi hetki vastasyntyneen kanssa oli juuri se jonka itsekin olisin halunnut kokea, mutta synnytys päättyikin sektioon. Olen edelleen hieman "katkera" että multa "vietiin" se kaunis hetki. Ehkä vähän jyrkkä sana tuo katkera, mutta parempaakaan en keksinyt... Ja toki olen onnellinen lapsesta joka kuitenkin syntyi terveenä sektion ansiosta. Toivon kuitenkin että seuraavan lapsen saisin synnyttää alateitse.

 

["jep"]

muistan kyllä hyvinkin, itku siinä tuli kun sai pojan rinnalle ja kuuli ne ekat rääkäsyt <3 tulee nykyään aina kyyneleet silmiin kun näkee jotain synnytysohjelmia ja muistelee omaansa oli se vaan maailman hienoin hetki

 

[Draumsyn]

En muista, koska nukuin. Lapsen tapasinkin vasta seuraavana päivänä, kun olin ensin nukkunut pois nukutuslääkkeet ja sitten vielä tavalliset yöunet. Vauva syntyi iltakymmeneltä.

 

[Tönt]

esikoisen synnytyksessä olin kyllä niin pihalla ku voi. ihan liikaa ilokaasua ja epiduraali vielä. huh huh. just ja just muistan kun ponnistin. siitäkään ei meinanu tulla mitään. sen jälkeen 3 synnytystä mennyt hyvin kun ei oo joutunu tuntikausia valvomaan eikä ottanu ilokaasua vahvempaa (2 synnytystä ilman mitään). ihana se tunne kun homma on ohi. helpottava tunne!

 

[Minerva McGarmiwa]

Muistan vaikka olinkin ihan lopussa ja niin oli kyllä tirppakin, siinä hetki köllöteltiin ja ihmeteltiin toisiamme kunnes tirppaa lähdettiin pesemään ja viemään lämpökaappiin ja mua alkettiin kursimaan kasaan.

 

["hetki"]

Tuo kuvailemasi hetki vastasyntyneen kanssa oli juuri se jonka itsekin olisin halunnut kokea, mutta synnytys päättyikin sektioon. Olen edelleen hieman "katkera" että multa "vietiin" se kaunis hetki. Ehkä vähän jyrkkä sana tuo katkera, mutta parempaakaan en keksinyt... Ja toki olen onnellinen lapsesta joka kuitenkin syntyi terveenä sektion ansiosta. Toivon kuitenkin että seuraavan lapsen saisin synnyttää alateitse.

Voi tiedän tuon tunteen! Esikoiseni on ainoa, jolta sain kokea tuon tunteen kun vauva nostetaan rinnalle. Sain kuulla ensi itkun ja kaiken. Se oli hienoa! Toinen syntyi sektiolla ja kyllä mulla meni kauan hyväksyä se tosiasia etten saanut koskaan kuulla vauvan ensi-itkua enkä saanut sitä heti rinnalleni. Se oli rankka alku henkisesti ja fyysisesti. Kuopus kiikutettiin sitten teholle, en saanut myöskään rinnalle enkä kuulla ensi-itkua. Kyllähän se harmittaa mutta aika parantaa haavat

 

[Madicken04]

Muistan kyllä kaikki kolme kertaa lämpimästi vaikka sektioilla vauvat syntyvätkin.

Esikoisen kohdalla tosin oli hetken pelästys alkuun kun kätilö, sen sijaan että olisi tullut lupauksensa mukaan heti näyttämään vauvan minulle, juoksuttikin hengittämättömän vauvan lääkärille toiseen huoneeseen. Onneksi kuitenkin hoitaja jo hetken päästä tuli kertomaan että vauva hengittää ja voi jo hyvin eikä siinä montaa minuuttia mennyt ennen kuin vauva oli jo rinnallani. Heräämössä jouduin odottelemaan yksikseni sen vajaan puoli tuntia ja se oli tylsää, mutta sen jälkeen en enää joutunut vauvasta eroon.

Kahden seuraavan kohdalla sain pitää vauvan kokoajan vähintään silmieni alla siitä asti kun heidät oli ulos nostettu. Putsailut ja mittailut hoidettiin kasvojeni vieressä olevalla hoitopöydällä ja siitä pääsi sitten suoraan rinnalle, heräämöön ja siitä osastolle saatiin siirtyä sitten miehen ja vauvan kanssa porukalla.

Vaikkei nyt itse synnytystä kokenut eikä syntymän hetkeä tuntenut kunnolla niin silti vauvoihin sai heti sen kontaktin ja nuo olisivat aivan upeita kokemuksia jokaikinen. :heart:

 

[wrecked]

Muistan. Se hirveän raastavan tappava kipu, kun vauva rusautti koko synnytyskanavan rikki. Repesin toooooodella pahasti.
Se helpotus sen jälkeen, kun se lapsi oli ulkona. Huh huh. Ja ne ensisekunnit, kun lapsi nostettiin rinnuksille nähtäville. :heart:

toinen sektioitiin ihan suosiolla, niin en juurikaan nähnyt ensihetkien aikana vauvaani ollenkaan.

 

[leijona76]

Muistan :heart: Vaik oli yö, mulla takana yli vrk urakka ja olin jo aivan seis niin silti sen hetken muistan kun kuului eka karjaisu ja sain vauvan rinnalle kotvaseksi ennen heräämöön menoa. Parku pääs vähän joka syystä(uupumus, helpotus, pojan tulo maailmaan....). Siinä me ehittiin hetkinen ihmetellä toisiamme ennenkun poika ja isi lähtivät mittauksiin jne.

 

[hoya bella]

Muistan. Vaikka sektiosta olin lääketokkurassa sekä jännityksestä, onnesta ja vauvasta ihan sekaisin niin se hetki kun näki vauvan ensimmäistä kertaa ja vauva sai hetken olla rinnan päällä tuntui kyllä ihanalta ja ikimuistoiselta :heart:

 

[HippuTAR]

Muistan kaikkien syntymähetken vaikka vain esikoisen oon saanut heti syliin. Nuoremmat on tullu sektiolla.
Erityisen hyvin kuitenkin muistan kakkosen syntymän. Mä makasin siinä leikkurin pöydällä ja enkä tiennyt saadaanko lapsi elävänä ulos ja jos saadaankiin niin pysyykö kauaa elos. Muistan aivan elävästi lääkärin äänen kun se sanoi "Poika 14.06.", samalla mun pään vieres ollu hoitaja vilkaisi mun takana ollutta hoitajaa sennäkösenä että mä ajattelin "synty kuolleena" (minuutin iässä pisteitä huimat 2, mikä selittänee hoitajan ilmeen). Hetken päästä hoitajat ja lääkärit alkoi onnitella mutta kukaan ei vaan kertonu onko se lapsi elossa. Jonkun ajan päästä kuului hentoista itkua mutta se oli niin hiljaista että luulin sen tulevan jostain muusta huoneesta (paljon myöhemmin ymmärsin sen kuitenkin olleen meidän poika). Lopulta ehkä n.20 minuutin päästä sain nähdä pojan vilaukselta ennen keskolaan vientiä. Sellanen luuta ja nahkaa oleva rääpäle jolla oli tosi isot ja tummat silmät.

 

[Kerpele]

Muistan kyllä, ekan kohdalla se muljahdus kun se vedettiin ulos, sen kun vauva oli ihan harmaa.. JA sen kun se laitettiin mun rinnalle..

Toisen kohdalla muistan järkyttävän hyvin sen kun pää oli syntynyt ja kroppa oli vielä sisällä, en saanut ponnistaa kun napanuoraa kieputettiin pois kaulan ympäriltä ja vauvan hengitysteitä putsattiin vihreästä lapsivedestä.. Muistan kun vauva oli ihan lötkö. Muistan kun se laitettiin mun rinnalle ja se itki, tuntui hienolta. Muistan myös kun istukkaa yritettiin vatsaa painamalla saada ulos ja mä yritin sanoa että "antakaa vauva isälle" että olisin pystynyt paremmin rentoutumaan ja ponnistamaan, niin sitä vauvaa ei otettu siitä rinnalta pois, lopulta olvat painaneet niin että aloin tärisemään horkassa kun olin menettänyt niin paljon verta. Sitten vauva ja isä jäivätkin ja mut vietiin leikkaussaliin.