Miten mä osaisin muuttaa suhtautumistani..?

["vieras"]

Meidän esikoinen oli suuri tarpeinen vauva ja olin välillä ihan loppu. Joskus tuli asiasta puhetta yhden tutun kanssa ja hän kommentoi "ei sitä kyllä olisi voinut uskoa, sinä näytit aina niin onnelliselta, kun olit lapsen kanssa liikenteessä". Ehkä minä sitten olin jonkun mielestä ärsyttävä, kun en valittanut tai näyttänyt ihan zombielta. Toisaalta taas, se kaikki onni mitä vanhemmuudesta ja lapsistani saan pyyhkii kyllä satunnaisen vitutuksen pois aika nopeasti.

 

[...]

Ilmeisesti ystäväsi ei vain koe pieni arjen askareita mitenkään ongelmiksi. Esim. tuo maitopullon antaminen yöllä, niin en itsekään kokisi miksikään vaikeudeksi tai ongelmaksi, jos kyse on yhdestä maitopullosta ja koko muu yö nukutaan sikeästi. ELi kyse on vain asennoitumisesta elämänään. Toiset tekevät pikkuasioistakin ongelmia, toiset ottavat rennommin ja positiivisemmin.

 

["vieras"]

Ymmärrän sinua, sillä minulla on tuttava, jolla on kaikki asiat (päällisin puolin) loistavasti. Hänen lapsensa eivät koskaan käyttäydy huonosti tai tee tyhmyyksiä, mies on täydellinen ja tunnollinen perheenisä. Omistusasunto on erittäin arvostetulla alueella ja ystävät (joiden titteli ja varallisuus tietenkin mainitaan aina) ovat yhteiskunnan kermaa. Täydellisen julkisivun lisäksi tuttavallani on inhottava tapa puuttua kaikkeen ja kaikkien asioihin, jotka eivät ole HÄNEN MIELESTÄÄN, hänen mittapuullaan mitattuna hyvin.

Olen ajatellut, että tuttavani ei ole kuitenkaan onnellinen elämässään ja että hänen pitää käyttää perhettämme oman kilpensä kiillottamiseen. Olemme kuitenkin ihan tavallinen perhe - tosin viisi lasta, vain toinen vanhemmista käy töissä, köyhiä ja on ongelmia. Olemme kuitenkin suht` tyytyväisiä ja onnellisia! Rakastamme toisiamme ja yritämme kaiken perheemme eteen. Meillä on todellisia ystäviä ja elämme varmasti täyteläistä elämää. Osaamme hakea ja ottaa vastaan apua - tarvittaessa.

 

[v]

Voisiko ylipositiivisuus voi johtua siitä, että henkilö ei kestä negatiivisiä asioita vaan kokee ne ahdistaviksi. Jos näin on, niin silloin ylipositiivisuus on helpompi kestää ja ymmärtää, koska se on henkilön tapa suojella itseään vaikeilta tilanteilta.

 

[Leukistinen aksolotli]

Voisiko ylipositiivisuus voi johtua siitä, että henkilö ei kestä negatiivisiä asioita vaan kokee ne ahdistaviksi. Jos näin on, niin silloin ylipositiivisuus on helpompi kestää ja ymmärtää, koska se on henkilön tapa suojella itseään vaikeilta tilanteilta.

Tai sit sillä oikeasti vaan on asiat hyvin ja se on onnellinen ja AP:n tapana on itseasiassa suojella itseään negatiivisuudella siltä tosiasialta, että jokainen voi itse vaikuttaa onnellisuuteensa asenteellaan.

 

[LisaMarie]

Mä olen huomannu, että kun joku ärsyttää, syy useimmiten onkin itsessä. Toisinsanoen siinä ihmisessä näkee peilin itselleen.
Muo on ärsyttäny ihan satasella ylikiltti anoppi, joka miettii aina miten miellyttää kaikkia ja kun oikein mietin, miksi se niin ärsyttää, niin kappas, mussa on ollu paljon samaa vikaa, sanon asioita, joita mun odotetaan sanovan, miettimättä mitä oikeasti ajattelen.
Eri ihmisiää esim "lapsi nukkuu yöt hyvin" tarkoittaa eri asioita. Mun mielestä nukkui yöt hyvin, jos vaan äkkiä otti tissiä, mutta ei itkenyt.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23145686]Meidän esikoinen oli suuri tarpeinen vauva ja olin välillä ihan loppu. Joskus tuli asiasta puhetta yhden tutun kanssa ja hän kommentoi "ei sitä kyllä olisi voinut uskoa, sinä näytit aina niin onnelliselta, kun olit lapsen kanssa liikenteessä". Ehkä minä sitten olin jonkun mielestä ärsyttävä, kun en valittanut tai näyttänyt ihan zombielta. Toisaalta taas, se kaikki onni mitä vanhemmuudesta ja lapsistani saan pyyhkii kyllä satunnaisen vitutuksen pois aika nopeasti.[/QUOTE]
Tämä on mielestäni vähän eri asia. Aika usein on niin, että ihmisten tapaaminen tekee iloiseksi, vaikka on valvomisten takia muutunut zombieksi. Siinä tilanteessa väsymys voi jäädä taka-alalle. Joskus on tullut puhuttua tästä aiheesta keverini kanssa, jolla on pikkukeskonen. Itselläni on myös tehohoitoa vaatinut, vammautunut lapsi.

 

[v]

Tai sit sillä oikeasti vaan on asiat hyvin ja se on onnellinen ja AP:n tapana on itseasiassa suojella itseään negatiivisuudella siltä tosiasialta, että jokainen voi itse vaikuttaa onnellisuuteensa asenteellaan.

Nuo molemmat ovat mahdollisia kuten myös se, että positiivinen henkilö ei kestä mitään negatiivistä omassa elämässään. Käyttäytymisen syitä on monia. Ja kun oikein ärsyttää, niin tilanne voi johtua useammasta samaan aikaan vaikuttavasta tekijästä.

 

["optimisti"]

Sen enempää ketjua lukematta ihan aloituksen pohjalta. Itse olen saanut palautetta samasta asiasta. Ärsyttää, kun olen niin teennäinen ja kaikki on aina ihanaa. Lapsi on ihana ja mies ja koti jne. Yöt menee hyvin (tyttö 6kk kyllä syö yhä n. 3 kertaa yössä, mutta meille sekin on hyvin). Mutta kun näin oikeasti on! Ehkä muut ei sitten näe sitä. Minulla on elämässäni ollut niin paljon pahaa, että sekoaisin, jos vain märehtisin asioiden kamaluudessa eikä joku lapsen kiukuttelu paljoa tunnu. Asiat täytyy laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Oikeasti, joku lapsen yöheräily, sairastelu tms. ei ole yhtään mitään. Saamme asua suomessa, olla olemassa ja meillä on kaikki mahdollisuudet onneen. Lapsi on elossa ja onnellinen. Minä olen elossa ja onnellinen ja mieskin vielä, vitsit, miten onnekasta. Kaikki vaan ei näe sitä.

 

[Madicken04]

Niin, varmatsi on teennäisen positiivisiakin ihmisiä, mutta aloituksesta ei vielä saa sellaista kuvaa.

Kuten moni on täällä jo todennut, ihmiset suhtautuvat asioihin erilailla ja ei kaikki pidä samoja asioita ongelmina. Riippuu siitä mitä odottaa vauva-arjelta ja ihan omasta elämänasenteestakin, samanlainen "perus-vauva" voi yhden äidin mielestä olla todella helppo ja iloinen, kun taas toisen mielestä erittäin vaativa ja tyytymätön. Joku nukkuu yönsä hyvin siitä huolimatta että vauva herättää sen 1-2 kertaa, samalla kun toinen taas ei noilla herätyksillä saa nukuttua yhtään ja on kauheat univelat niskassa.

Itse sanon meidän kolmosta helpoksi vauvaksi, koska minusta tässä ei ole mitään erityistä työtä. Vauva on myös iloinen ja seurallinen. Siltikin tämä nukahtaa minulla ollessaan oikeastaan vain tissille ja siitä sänkyyn siirtäessäkin herää helposti. Hereillä ollessaan viihtyisi mieluiten vain sylissä tai muuten vieressä seurustellen, sitterissä voi tyytyväisenä keinua joitain aikoja mutta käytännössä siis kantoliina on korvaamaton apu että saa kotihommat ja isommat lapset hoidettua. Mutta toisaalta minusta on ihanaa kun vauva on tässä lähellä ja eipä minulla tällä hetkellä mitään parempaakaan tekemistä ole.

Kakkonen oli oikeasti vaativa vauva ja sen jälkeen ajatellen tämä arki on todella ruusuilla tanssimista. Vauva nukkuu perhepedissä enkä edes tiedä kuinka monta kertaa yössä herää syömään, täysimetyksellä on ja nukahdan itsekin samoin tein. Siksi vastaan että saan myös nukuttua yöt hyvin koska niinhän se todellisuudessa on, en ole väsynyt ja saan todella unta tarpeeksi vaikka välillä hetkeksi herääkin. Isompien lasten kanssa on ollut oikeita nukutusongelmia ja silloin ei ole ollut helppoa.

En siis itsekään jaksa valittaa sellaisista asioita mitä en näe valittamisen arvoisina, vaikka joku toinen sitten kokisikin ne raskaiksi. Voin taas itse puolestani valittaa niistä asioista mitkä minua rassaa, vaikka joku kaveri ei sellaisia ongelmina pitäisikään.

 

[Madicken04]

[QUOTE="optimisti";23145880]Sen enempää ketjua lukematta ihan aloituksen pohjalta. Itse olen saanut palautetta samasta asiasta. Ärsyttää, kun olen niin teennäinen ja kaikki on aina ihanaa. Lapsi on ihana ja mies ja koti jne. Yöt menee hyvin (tyttö 6kk kyllä syö yhä n. 3 kertaa yössä, mutta meille sekin on hyvin). Mutta kun näin oikeasti on! Ehkä muut ei sitten näe sitä. Minulla on elämässäni ollut niin paljon pahaa, että sekoaisin, jos vain märehtisin asioiden kamaluudessa eikä joku lapsen kiukuttelu paljoa tunnu. Asiat täytyy laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Oikeasti, joku lapsen yöheräily, sairastelu tms. ei ole yhtään mitään. Saamme asua suomessa, olla olemassa ja meillä on kaikki mahdollisuudet onneen. Lapsi on elossa ja onnellinen. Minä olen elossa ja onnellinen ja mieskin vielä, vitsit, miten onnekasta. Kaikki vaan ei näe sitä.[/QUOTE]

Näin minäkin sen näkisin. Minulla on kahden vanhemman lapsen kanssa ollut omat ongelmansa ja sen lisäksi perhepiirissä tapahtunut jotain niin ikävää että noiden isompien lastenkin asiat tuntuvat mitättömiltä. Siksi en osaa nähdä vauvan normaaleita yöheräilemisiä, masuvaivoja jne ongelmina. Isompien kanssa näen myös "peruspäivän" ihanan helppona ja rentona kun tietää että on niitä vaikeampiakin aikoja ollut.

On aikoja jolloin on rankempaa ja silloin voi todella väsyttää ja ahdistaakin, mutta silloin kun ei ole mitään erityisempiä huolia pinnassa niin mieluiten vaan nautin tästä helposta arjesta ja ihanista lapsista. =)

 

[Heinekeeni]

Vastauksena kysymykseen: Miten mä osaisin muuttaa suhtautumistani..?

Sen kun päätät että tästä lähtien suhtaudut "Pirkkoon" varauksetta: ei sinun tarvitse analysoida onko hän todella niin onnellinen kuin sanoo olevansa, ja että onko hä'nellä sinun mielestäsi ainakaan syytä olla niin onnellinen. Minä en ole itse ikinä ajatellut että kenenkään avio-onni tms. olisi teeskenneltyä, vaikka pidän useitakin tuntemiani parisuhteita onnellisempina kuin omaani. Muiden onni ei ole minulta pois jos en nyt ala laillasi kadehtimaan sitä.

 

[kanikka]

[QUOTE="vieras";23145302]Niin. Mutta jos kaikki on päin persettä,niin ei siitäkään tarvitse kylillä huudella Vai negatiivisista jutuistako voi puhua,mutta ei positiivisista? Onneks mulla on semmosia peruspositiivisia kavereita,saan voimaa heistä ja siitä kun nään miten pienestä ihminen voi löytää arjen onnen. Mä pysyttelen kaukana sellasista möröistä joiden viikko on pilalla kun vessapaperi oli laitettu telineeseen väärällä tavalla.[/QUOTE]

Negatiivinen ja positiivinen voi olla niin monella tapaa. Varmasti niin yltiönegat kuin -posarit on keskimäärin ei-haluttua seuraa.
Mä itse tykkään olla aivan törkeesti negatiivisten humoristien seurassa.
Ja saa olla positiivinenkin, totta kai. Mut jos sen positiivisuuden läpi kuultaa falskius, niin kiitos ei kiitos. Sellasta propleemia ap:lla käsittääkseni oli.

 

[piina]

No mitäs kuule, jos sen elämä on oikeesti parempi? Jos sen lapsikin on älykkäämpi kun sun lapset ja mies ihanampi? Entä sitten? Mitä se sua vaivaa?

Mulla ainakin on se ongelma, että en keksi mitä tällaisille ihmisille edes puhun. Olen siis tavannut tallaisia itsekin, mutta kavereiksi mulle ei heistä ole.

 

[Aatamin akka]

Jotkut lapset vaan on vähään tyytyviä. Meillä kuopus on juuri tuollainen lapsi: Aina iloinen ja itkee vain silloin kun on oikeasti hätä. Hänen kanssaan ei yhtään rasita edes antaa sitä maitopulloa yöllä. Muut meidän lapset onkin ollut ihan eri maata.

 

["mamma"]

Oletko AP miettinyt, että jos hän ei kehtaa valittaa sulle, koska sinulla on kolme lasta ja hänellä "vain" yksi, joka on suht' helppo tapaus..

Itselläni meinaa joskus tulla olo joidenkin kavereiden seurassa, että valitan turhaan ja sitten yritän ehkä kääntää asenteeni juuri mainitsemasi kaltaiseksi - ihan helppo lapsi, mitä nyt joskus sairastaa.. Mutta pystyn sen kyllä suoraan myös sanomaan, etten viitti valittaa turhaa ja kerron myös jos oikein tympäsee

 

["essi"]

Sanoit ettei sinulla muiden kanssa ole moista ongelmaa, vain tämän tyypin kanssa, joten siitä päättelet, että ongelma on tässä tyypissä. Mutta jos kaikki muut ystäväsi valittavat, ja tämä henkilä on oikeasti positiivinen, niin kyse tosiaan saattaa olla vain sinun suhtautumisessa. Tai siinä, ettei hän halua niitä negatiivisiä asioita kanssasi jakaa. Siltikin nuo kaikki positiiviset voivat olla täysin totta.
Mutta jospa ongelma on sittenkin sinussa. On toki olemassa itseäänkorostaviakin ihmisiä, mutta ainakaan nuo sinun esimerkit eivät anna kuvaa, että nyt olisi sellaisesta ihmisestä kyse.
Jos toinen sanoo, että lapsi nukkuu hyvin, niin en ymmärrä, miten se maitopullon juominen yöllä kumoaisi tämän, ja tekisi asiasta ongelman? Jos meillä olisi näin ollut, olisin varmasti tanssinut onnesta ripaskaa, ja todella hehkuttanut hyviä unia!