"Yhdysvalloissa tiistaina julkaistussa raportissa väitetään, että Suomessakin käytössä olevan kasvimyrkyn vaarallisuus on salattu EU:ssa ja Yhdysvalloissa. Raportin mukaan EU:n komissio on tiennyt maailman eniten myydyn torjunta-aineen glyfosaatin vaaroista jo vuodesta 2002 alkaen.
Myrkky on myynnissä Suomessa, ja sitä käytetään sekä maanviljelyksessä että kotipuutarhoissa. Aineen tunnetuin kauppanimi on Roundup. Asiasta kertoi Huffington Post.
Tutkimuksissa myrkyn on todettu aiheuttavan laboratorioeläimille sikiövaurioita ja keskenmenoja. Raportin mukaan viranomaiset ovat kuitenkin salanneet tietoja aineen terveysvaikutuksista. Saksan elintarvikeviranomainen väitti viime vuonna, että myrkyn yhteyttä sikiövaurioihin ei ole todettu.
EU:n oli alun perin tarkoitus uudelleen arvioida aineen vaikutuksia ensi vuonna, mutta arviointia siirrettiin vuodelle 2015. Ensi vuonna on tarkoitus astua voimaan nykyistä tiukemmat määräykset EU:n alueella käytetyistä tuholais- ja kasvimyrkkyistä.
Tutkijat havaitsivat glyfosaattia kestävän geenimuunnellun viljan aiheuttavan keskenmenoja maatilojen eläimille. Viljan oheen on kytkeytynyt aiemmin tuntematon taudinaiheuttaja, jonka elinolot kasvimyrkky mahdollistaa. Tätä viljalajiketta on kutsuttu nimellä "Roundup Ready Crops" eli suoja-myrkkyvalmiiksi viljaksi.
Huffington Postin mukaan Roundup-kasvimyrkkyä valmistava Monsanto ajaa parhaillaan EU-parlamentissa läpi geenimuunnellun viljan kasvattamista sallivaa lainsäädäntöä. Raportin julkaisi Earth Open Source niminen järjestö, joka edistää kestävää ruuan tuotantoa. "
Eilen tuo oli pääuutisissa iltakymmeneltä:
"MTV3 Mari Mäkinen
Suomen käytetyimpiin torjunta-aineisiin kuuluva glyfosaatti aiheuttaa kiistelyä. EU:n hyväksymää ainetta on viimeaikaisessa tutkimuksessa väitetty vaaralliseksi ja sen on sanottu vaikuttavan perimään.
Kesäkuussa kansainvälisen tutkijaryhmän Yhdysvalloissa julkaisema raportti on kyseenalaistanut torjunta-aineen turvallisuuden. Tutkimuksen mukaan glyfosaatti on aiheuttanut koe-eläimille sikiövaurioita ja keskenmenoja.
Suomalaistutkijan mukaan kiistellystä torjunta-aineesta tarvitaan laaja-alaisia tutkimuksia. Dosentti Merja Kontro Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitokselta näkee tärkeäksi ympäristö- ja terveysviranomaisten yhteistyön.
Kyllä siellä [raportissa] on niin paljon näyttöä siitä, että se aiheuttaa koe-eläimissä epämuodostumia. Haitallisia vaikutuksia on. Ehkä enemmän tarvittaisiin epidemiologisia tutkimuksia, kuinka paljon ihmiset altistuvat glyfosaatille ja kuinka paljon se todellisuudessa aiheuttaa ongelmia, Kontro sanoo.
Tukes odottaa tuoreimpia tietoja
Suomessa kemikaalien hyväksynnästä vastaava viranomainen Tukes odottaa tuoreita tietoja Saksasta, joka on jäsenmaista valittu selvittämään asiaa. Tuloksia arvioidaan parhaillaan jäsenvaltioiden ja kasvinsuojeluaineita käsittelevän pysyvän komission kokoontumisessa Brysselissä. Suomesta paikalla on kaksi Tukesin edustajaa.
Siellä on asialistalla glyfosaatti ja siitä ainakin keskustellaan. Vielä ei ole varmaa, joudutaanko siitä sitten keskustelua jatkamaan, sanoo ylitarkastaja Sari Autio Tukesista.
Aution mukaan lisäselvitykset voivat tuoda uutta tietoa turvallisena pidetystä torjunta-aineesta. Tällä hetkellä glyfosaatilla on EU:n hyväksyntä vuoteen 2015 saakka.
Sinänsä ei ole mitenkään ihmeellistä, etteivätkö lisätiedot ja tutkimukset voisi glyfosaatinkin vaikutuksia tuoda esiin, kun riittävästi sitä tietoa kertyy.
Torjunta-ainemarkkinoilla glyfosaatti pitää ykköspaikkaa, pelkästään Suomessa glyfosaattia sisältäviä valmisteita on myynnissä 37. Esimerkiksi kotipuutarhureiden käyttämän Roundupin tehoaine on glyfosaatti.
Lehtivihreän tappavaa glyfosaattia käytetään puutarhoissa, mutta eniten sitä myydään maanviljelijöille. Suorakylvöön siirtyminen on lisännyt entisestään glyfosaatin käyttöä viljelyksillä. Maanviljelijöiden ja metsätaloustuottajain keskusliitosta kerrotaan, että lähes kaikki maanviljelijät käyttävät glyfosaattia."