A
"aapee"
Vieras
Meille syntyy vauva kesällä ja olen miettinyt tällaista ratkaisua oman jaksamiseni kannalta. Olen ollut nyt 1,5 vuotta kotona hoitamassa esikoista ja keskimmäistä. Esikoinen on 4-vuotias ja keskimmäinen 1,5 vuotta. Esikoinen oli hoidossa ennen keskimmäisen tuloa 1,5 vuotta ja viihtyi siellä loistavasti. Keskimmäinen ei ole ollut hoidossa koskaan.
Olen ajatellut, että laittaisin esikoisen kokopäivähoitoon, kun vauva syntyy. Toinen mahdollinen ratkaisu olisi 2-3 päivää/viikossa hoitoa. Esikoinen on todella villi ja vaativainen lapsi, johon tällä hetkellä kotona ollessa menee ajasta ainakin yli 70%. Keskimmäinen jää väkisinkin vähemmälle huomiolle ja varmaan kärsii siitä. Tällä hetkellä en edes pysty kuvittelemaan miten pystyisin selviytymään kotona esikoisen, keskimmäisen ja kuopuoksen kanssa hänen syntymänsä jälkeen. Vaikeaa tulisi olemaan.
Esikoinen kaipaa kavereita ja haluaa purkaa energiaansa tekemällä koko ajan jotakin. Mielestäni hänelle ja meille kaikilla paras vaihtoehto olisi laittaa hänet hoitoon. En vain tiedä olisiko hyvä kokopäivähoito joka päivä vai 2-3 päivää/viikossa. Onko tuosta kokemuksia?