"vieras"
Joo, uskon et on. Ne tulee vastaan elämässä, osa jää siihen ja osan kanssa tiet eroaa. Niin tai näin ne jättää lähtemättömän jäljen sydämmeen.
Tottakai. Meillä oli sitä yhteistä arkea kaksi vuotta ennen eroa ja kaipaus on ollut syvää 15 vuotta sen jälkeen. Mutta tiedän että emme koskaan enää palaa yhteen.Ja mitä näihin "kaipasin x-vuotta, mutta emme voi olla yhdessä" -juttuihin tulee, luulen, että se saavuttamattomuus juuri selittää osan siitä erityisyyden kokemuksesta. Ei arjessa kukaan ole hohdokas koko aikaa.
Kaipa ne asiat järjestyy jos on järstyäkseen...Sun olisi tehtävä ratkaisu asian suhteen. Tuollainen on tosi kuluttavaa eikä elämässä pääse eteenpäin. Joko ollaan tai sitten unohdetaan ikuisesti. Ja kaksi toiselleen sopivaa selvittää kyllä showt.
Tunnistan tuon. Ei kaikki sielunkumppanit päädy yhteen, ja oma aviopuoliso on hyvin harvoin sielunkumppani. Sen ketä rakastaa ei tarvikaan olla sielunkumppani. Aviopuoliso voi kyllä sellaiselta tuntua, ja siksi moni niin luulee. Eikä tämä ole mikään kisa siitä, kumpi on parempi Ei sielunkumppania tarvitse edes rakastaa, sitä vain tietää, että häneen on pidettävä aina yhteyksiä, ja silloin tällöin nousee huoli siitä mitä toiselle kuuluu.En. Mutta en mä saa suhdetta toimimaan yksin, molempien pitää uskaltaa. Mä en voi kuin odottaa, että jos se joskus olisi riittävän vahva olemaan mun kanssa, tässä on nyt mennyt jo viitisen vuotta tempoillessa .. eikä loppua näy. Kukaan muu ei vaan tunnu miltään, en rakastu, ihastun vähän joskus, mutta tunne menee aina ohi ja tää yksi ihminen on mielessä joka päivä. Seikkaillaan toistemme ajatuksissa irti pääsemättä.
"Spooky" on hyvä ilmaisu. Siltä se juuri tuntuu. Minulle tuli olo jota en osaa edes kuvailla kun kohtasin sielunkumppanini. Tajusin heti että tuosta en pääse eroon. Sielunkumppannii ei ole rakastettuni enkä oikeastaan edes pidä hänestä mutta tiedän mitä hän ajattelee ja tekee ja mitä hän milloinkin aikoo. Kiusallisinta on, että hän mitä ilmeisemmin tuntee ja tietää samoin minusta.Tunnistan tuon. Ei kaikki sielunkumppanit päädy yhteen, ja oma aviopuoliso on hyvin harvoin sielunkumppani. Sen ketä rakastaa ei tarvikaan olla sielunkumppani. Aviopuoliso voi kyllä sellaiselta tuntua, ja siksi moni niin luulee. Eikä tämä ole mikään kisa siitä, kumpi on parempi Ei sielunkumppania tarvitse edes rakastaa, sitä vain tietää, että häneen on pidettävä aina yhteyksiä, ja silloin tällöin nousee huoli siitä mitä toiselle kuuluu.
Itselläni "suhde" sielunkumppaniin on kestänyt 12 vuotta. Mies on tahollaan naimisissa ja niin minäkin. Rakastan omaa elämänkumppaniani, enkä voisi kuvitellakaan hänen jättämistään. Mulla ja sielunkumppanillani on eri tiet, ja se pitää vain hyväksyä, vaikka aikoinaan se oli vaikeaa. Ajoittain jompi kumpi laittaa viestejä tyyliin "onko kaikki ok".
Sielunkumppanin muuten tunnistaa heti siitä epätodellisesta tunnelmasta joka syntyy, kun toisen kohtaa. Se on hyvin lähellä ihastumista/rakastumista ensisilmäyksellä, mutta ei kuitenkaan tunnu samalta. Jälkimmäinen on ihanaa, sielunkumppanin kohtaamisessa on jotain "spookya". Olen kokenut molemmat
Totta, sielunkumppanin kanssa toimii jopa telepatia. Se tuntee toisen luonteen täysin, vaikka ei olla yhdessä eletty, eikä edes seurusteltu Tää "oma" tapaukseni naureskelee luonteelleni ja tosiaan tietää aina mitä ajattelen ja aion sanoa, vaikka yritän pitää äänen viileänä ja neutraalina... Eikä me tosiaankaan edes tapailla tms. Joskus harvoin puhelimessa puhutaan"Spooky" on hyvä ilmaisu. Siltä se juuri tuntuu. Minulle tuli olo jota en osaa edes kuvailla kun kohtasin sielunkumppanini. Tajusin heti että tuosta en pääse eroon. Sielunkumppannii ei ole rakastettuni enkä oikeastaan edes pidä hänestä mutta tiedän mitä hän ajattelee ja tekee ja mitä hän milloinkin aikoo. Kiusallisinta on, että hän mitä ilmeisemmin tuntee ja tietää samoin minusta.
Telepatiasta on suorastaan kiusallisia kokemuksia. Minkälaisia kokemuksia teillä on? Puhutteko niistä?Totta, sielunkumppanin kanssa toimii jopa telepatia. Se tuntee toisen luonteen täysin, vaikka ei olla yhdessä eletty, eikä edes seurusteltu Tää "oma" tapaukseni naureskelee luonteelleni ja tosiaan tietää aina mitä ajattelen ja aion sanoa, vaikka yritän pitää äänen viileänä ja neutraalina... Eikä me tosiaankaan edes tapailla tms. Joskus harvoin puhelimessa puhutaan
Nyt en tiedä, pitäiskö puhua parisielusta tms., sielunkumppaneita voi olla useita...Mutta heidän kohdallaan kuvio on kyllä tämä sama