Ajatteletteko koskaan, että teille on jossain sielunkumppani?

Mä en usko tuohon.
Se, joka on kohdannut sielunkumppanin, tietää, miten se tunne tulee ja millainen se on. Sitä vaan TIETÄÄ, että "toi se on". Se voi olla ihan erilainen kuin mitä luuli, tai mistä aiemmin oli pitänyt. Ja tosiaan, kun sen kerran kohtaa, tajuaa, miten vähän tiesikään rakkaudesta sitä ennen.

rakkaus on huumetta oot ihan sekasin Väitätkö että jokaisella tässä maailmassa on ennaltamäärätty sielunkumppani?

 

..uskon että on monta sielunkumppania, joihin me törmäillään täällä eikä ne törmäykset sattumia ole. Siitä jatketaan mihin viime kerralla jäätiin. Minun sielunkumppaneita ovat esim mummoni, ystäväni, lapseni, myös puolisoni. Sielunkumppaneiden tehtävä on auttaa sielua kasvamaan, sen vuoksi nämä ihmissuhteet eivät ole välttämättä aina helppoja. Sielunkumppaneita yhdistää sydämen rakkaus. Minulla on eräänä ystävänä ihminen, joka on parisieluni. Hän on minulle todella tärkeä. Välillä tunnen hänen tunteensa ja "kuulen" hänen viestinsä ilman sanoja.

 

Mä olen tuntenut oman sielunkumppanini vuosia. Välillä ollaan oltu parikin vuotta pitämättä yhteyttä, yritetty katkaista yhteyttä - ja silti on aina palattu samaan, ja kun on alettu puhua, välimatkaa ei ole. Ne vuodet vaan katosivat johonkin. Yhdessäolon helppous,se, miten käsi sopii käteen ja iho ihoa vasten.. mä en ole kokenut sitä kenenkään muun kanssa.
Se ei halua olla mussa kiinni, joten mun on opeteltava olemaan ilman, vaikka tiedän, etten pysty siihen. Mulla ei vaan ole vaihtoehtoja.

 

..uskon että on monta sielunkumppania, joihin me törmäillään täällä eikä ne törmäykset sattumia ole. Siitä jatketaan mihin viime kerralla jäätiin. Minun sielunkumppaneita ovat esim mummoni, ystäväni, lapseni, myös puolisoni. Sielunkumppaneiden tehtävä on auttaa sielua kasvamaan, sen vuoksi nämä ihmissuhteet eivät ole välttämättä aina helppoja. Sielunkumppaneita yhdistää sydämen rakkaus. Minulla on eräänä ystävänä ihminen, joka on parisieluni. Hän on minulle todella tärkeä. Välillä tunnen hänen tunteensa ja "kuulen" hänen viestinsä ilman sanoja.

jaahas itsehän en usko sieluun joten en varmaan sitten sielunkumppaneihinkaan.. Uskon vain, että joku voi olla oikeampi kuin toinen eli parempi itselle.. eli se on sitten "se oikea", mutta uskon ettei sitä ole ennaltamäärätty ja että ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa...

 

Ja se, mikä on jännää.. Me ollaan nytkin selvitelty tätä tunnetta pääsemättä yhtään eteenpäin, ja molemmat sompailee omassa elämässään - ja sitten me ollaan yhtäkkiä samaan aikaan sairauslomalla. Mulle kävi tapaturma, häneen iski muu tauti. Ja nyt meillä on aikaa käydä läpi asioita. Eikä tää ole eka kerta kun näin käy, että meidät molemmat pysäytetään samaan aikaan, kun on jotain, mikä on kesken.
Sitä en tiedä, miten mä saisin tuon ihmisen ymmärtämään, että muhun voi luottaa, miten sen saisi uskaltamaan. Ei ole mun käsissä, sitä hallitsee joku meitä suurempi. Jumalaan en usko, eli ehkä se on universumin hommia ?

 

Mulla oli sielunkumppani, mutta se meni toisen kanssa naimisiin

 

jaahas itsehän en usko sieluun joten en varmaan sitten sielunkumppaneihinkaan.. Uskon vain, että joku voi olla oikeampi kuin toinen eli parempi itselle.. eli se on sitten "se oikea", mutta uskon ettei sitä ole ennaltamäärätty ja että ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa...

En minäkään sieluun usko, se termi vaan on niin kuvaava, sielunkumppani. Tai sielunsisar. Se on enemmän kuin puoliso tai ystävä. En usko mihinkään ennaltamäärättyyn, mutta siihen kyllä, että tietynlainen ihminen voi täyttää juuri minun tyhjyyteni. Ja minä toivoakseni samoin hänen. Kaikki ei varmaan edes tunne mitään tyhjyyttä tai kaipuuta.

 

kunnes kolmen vuoden päästä eroatte ja löydät uuden sielunkumppanin jota rakastat koko sydämestäs..

Voipi olla,en tosin millään voisi uskoa sellaista mahdollisuutta.MUTTA pointtina,en rakastanut exää näköjään "oikeasti" koska haaveilin siitä "oikeasta" melkeen koko suhteen ajan ja tässä suhteessa olen täysillä rakastunut enkä ikinä milloinkaan tahdo erota.
Ja minähän laitoin " merkit siihen sielunkumppanuuteen,joten älä uhoo siinä Kaikkea voi sattua,mutta tunteensa tietää,sinä et ilmeisesti ole tälläistä kokenut.

 

[QUOTE="ikävä";23019552]Mulla oli sielunkumppani, mutta se meni toisen kanssa naimisiin [/QUOTE]

Mun sielunkumppani meni myös naimisiin toisen kanssa, mutta ei se liitto kestänyt. Ylläri. Ei ne oikein kestä, jos ajatuksissa on joku muukin kuin se, kenelle sanoi "tahdon".

 

Mä en oikein tiedä uskonko vai en.. Tahtoisin uskoa että kaikille on se yksi ja ainoa sielunkumppani tai sielunsisar. Mutta järjellä ajatellen en usko moiseen. Toisten kanssa natsaa heti ja toisten kanssa ei ikinä.

Mutta mistä mä tietäisin...

 

Mä en oikein tiedä uskonko vai en.. Tahtoisin uskoa että kaikille on se yksi ja ainoa sielunkumppani tai sielunsisar. Mutta järjellä ajatellen en usko moiseen. Toisten kanssa natsaa heti ja toisten kanssa ei ikinä.

Mutta mistä mä tietäisin...

miksi olisi? miksi kaikki ei löydä sielunkumppania jos sellainen olisi ja joutuu elämään väärän kumppanin kanssa tai yksin?

 

Mulla on sielunkumppani, eikä olla yhdessä, koska se pelkää liikaa. Se pelkää sitä, että on niin kiinni mussa, ettei kestäisi jos mä jättäisin. Se pelkää, ettei mun tunteet ole yhtä vahvat. Se ei uskalla olla mussa kiinni ja hengittää samaa ilmaa, mun kautta, kuten mä uskaltaisin tehdä sille - ja siksi tää tilanne repii meidät molemmat rikki. On repinyt jo vuosia. Ollaan erillään, mutta silti yhdessä koko ajan.
Se seurustelee muiden kanssa, sellaisten, jotka ei ole sille niin tärkeitä kuin mä, koska ne ei saa sitä tuntemaan itseään riippuvaiseksi, se tietää, että elämä jatkuu vaikka kumppani siitä lähtis - ja mut se pitää koko ajan ulottuvilla, että vastaan viestiin ja olen yhä olemassa. Mä panen missä panen, mutta en pysty sitoutumaan, enkä siksi ala seurustelemaan.
Ei tää taida loppua koskaan, se, että rakastaa, ja on löytänyt sen ihmisen - meillä yhteys syntyi jo ennen kuin tavattiin, ja ensimmäinen katse kertoi sen, että tässä sitä nyt ollaan... eikä ikinä päästä pois - on yhtä helvettiä.
Tietää, mitä haluaa, kenen kanssa on ehjä ja kokonainen, mutta ei voi yksin sitä kuitenkaan saada toimimaan. Pitää olla tosi kokonainen itse, että uskaltaa olla suhteessa, jossa on riippuvainen siitä toisesta.
Mä olisin, hän ei. Asiasta on puhuttu. Tilanne pysyy varmaan samana kunnes jompikumpi kuolee.. Enkä tiedä, miten se toinen pystyy sen jälkeen jatkamaan elämää, kun toinen ei olekaan enää tekstiviestin päässä.

Ohhoh, melkein kuin omasta näppiksestäni tämä. Meillä on ollut sitten ihan kaverisuhde, harmittelee aina kun ei silloin uskaltanut muhun sitoutua kun olis ollut mahis (menin naimisiin sitten). Ollaan kyllä edelleen erittäin hyvät ystävät, tietyistä syistä ei kyllä tavata kovin usein... Mun mies on kyllä myös ihana, mutta ei sielunkumppani. En silti vaihtaisi tuohon sielunystävään enää, rakkaus voittaa.

 

Onhan noita enemmänkin. Tietenkin.

Mutta äijä on toinen puoliskoni.

 

On mulla sielunkumppaneita, mutta missään nimessä en usko siihen, että sellaista miestä voisi olla josta tulisi puolisoni ja joka samalla olisi sielunkumppanini.

 

Mä olen mun sielunveljeni kanssa todella hyvä ystävä ja vain ystävä. Meillä mieheni kanssa on enemmän "vastakohdat täydentävät toisiaan " -suhde ja työni kautta olen löytänyt miespuolisen "versioni", jonka kanssa olen aina kartalla.

 

Onhan noita enemmänkin. Tietenkin.

Mutta äijä on toinen puoliskoni.

Tätä peesailen. Sama juttu täälläkin.

 

[QUOTE="ikävä";23019552]Mulla oli sielunkumppani, mutta se meni toisen kanssa naimisiin [/QUOTE]

Olipas tyhmä.

 

Ei oo ukko täydellinen sielunkumppani, ja en usko että sellaista onkaan. Ellen ole tällä pallolla kahtena kappaleena.

 

se, jonkinlainen sielunkumppani, tai mikä sana nyt sopiva onkaan.
Tunnettu n.15 vuotta, mutta en koskaan häntä saa "omakseni". Kukaan muu ei ole lähelläkään häntä ja sitä tunnetta, jos joskus (hyvin harvoin) voimme hieman aikaa yhdessä viettää.
Tämä on raastavaa.. Joskus on aikoja, että tuntuu että olen oppinut elämään asian kanssa, välillä taas haluaisin itkeä ja huutaa, miksi asiat eivät voisi olla toisin...

 

Mullakin oli sellainen mies. Ei uskaltanut sitoutua lopullisesti. En jaksanut odottaa ja jätin hänet. Nyt molemmilla eri paikkakunnilla perheet. En ole nähnyt häntä 6 vuoteen, silti hän on päivittäin mielessäni, rakastan häntä ikuisesti. Se syö minua elävältä.

 

mä toivoisin että olis, ystäväkin riittäis mut olishan elämä helpompaa jos puoliso olis se. Mut jotenki must tuntuu et mulle sitä ei koskaan löydy.

 

En usko enempää kuin "siihen oikeaankaan".

 

Monia, mutta ne on ystävättäriä ja muutamasta sellaisesta ihmisestäkin ketä en ole edes tavannut ajattelen että voisi olla sielunsisko.

 

On minulla sielunkumppani, hän asuu nykyään niin kaukana ettei kauemmaksi enää maantieteellisesti pääse. Erottiin 15 vuotta sitten olosuhteiden pakosta ja ollaan oltu toistemme ajatuksissa päivittäin siitä saakka. En tule koskaan rakastamaan ketään niin kuin häntä rakastin. Pidetään pitkän tauon jälkeen yhteyttä ja kirjoitellaan melkein päivittäin.

Sielunkumppanini ei ole mieheni eikä lasteni isä. Kukaan ei tästä tiedä, kenellekään ei voi tuntojaan purkaa. Niin kurjaa ja surullista.

 

mä toivoisin että olis, ystäväkin riittäis mut olishan elämä helpompaa jos puoliso olis se. Mut jotenki must tuntuu et mulle sitä ei koskaan löydy.

Toisaalta aika paljon vaadittu puolisolta, jos hänen pitäisi olla kaikkea. Toisaalta, jos hän on sielunkumppani, niin sitten hän on sitä vaatimattakin...