Ajatteletteko koskaan, että teille on jossain sielunkumppani?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
Mie onneksi menin naimisiin miun sielunkumppanin kanssa. :)

Mutta tosiaan kyllä tuohon uskon, koska kun mieheni kohtasin tiesin heti että tämä on se jonka kanssa vietän loppuelämäni. Siis ihan samantien, eikä siinä ollut mitää epäilystäkään.
Vaikka olinkin seurustellut useamman kanssa ja kerran melko vakavastikin niin oli täysin erillaista ollakin sen oikean kanssa.
 
"myy"
Tiedän ettei puolisoni ole sielunkumppanini, en tiedä uskallanko ajatella että sellainen edes olisi olemassa. Jos ajattelisin sellaisen olevan olemassa, se tarkoittaisi että myöntäisin tehneeni tietoisen virheen naimisiin mennessäni sekä lapsia hankkiessani ja siihen ajatuskulkuun en halua edes lähteä.
 
qwdww
Mulla on sielunkumppani, eikä olla yhdessä, koska se pelkää liikaa. Se pelkää sitä, että on niin kiinni mussa, ettei kestäisi jos mä jättäisin. Se pelkää, ettei mun tunteet ole yhtä vahvat. Se ei uskalla olla mussa kiinni ja hengittää samaa ilmaa, mun kautta, kuten mä uskaltaisin tehdä sille - ja siksi tää tilanne repii meidät molemmat rikki. On repinyt jo vuosia. Ollaan erillään, mutta silti yhdessä koko ajan.
Se seurustelee muiden kanssa, sellaisten, jotka ei ole sille niin tärkeitä kuin mä, koska ne ei saa sitä tuntemaan itseään riippuvaiseksi, se tietää, että elämä jatkuu vaikka kumppani siitä lähtis - ja mut se pitää koko ajan ulottuvilla, että vastaan viestiin ja olen yhä olemassa. Mä panen missä panen, mutta en pysty sitoutumaan, enkä siksi ala seurustelemaan.
Ei tää taida loppua koskaan, se, että rakastaa, ja on löytänyt sen ihmisen - meillä yhteys syntyi jo ennen kuin tavattiin, ja ensimmäinen katse kertoi sen, että tässä sitä nyt ollaan... eikä ikinä päästä pois - on yhtä helvettiä.
Tietää, mitä haluaa, kenen kanssa on ehjä ja kokonainen, mutta ei voi yksin sitä kuitenkaan saada toimimaan. Pitää olla tosi kokonainen itse, että uskaltaa olla suhteessa, jossa on riippuvainen siitä toisesta.
Mä olisin, hän ei. Asiasta on puhuttu. Tilanne pysyy varmaan samana kunnes jompikumpi kuolee.. Enkä tiedä, miten se toinen pystyy sen jälkeen jatkamaan elämää, kun toinen ei olekaan enää tekstiviestin päässä.
 
"a p"
[QUOTE="myy";23019053]Tiedän ettei puolisoni ole sielunkumppanini, en tiedä uskallanko ajatella että sellainen edes olisi olemassa. Jos ajattelisin sellaisen olevan olemassa, se tarkoittaisi että myöntäisin tehneeni tietoisen virheen naimisiin mennessäni sekä lapsia hankkiessani ja siihen ajatuskulkuun en halua edes lähteä.[/QUOTE]

Mutta onko sielunkumppanin kanssa tarkoituskaan olla "aviopari". Hänethänvoi kohdata vaikka vasta vanhuksena. Tai voi olla samaa sukupuolta?
 
Kyllä uskon
Ja mulla onkin yksi sielunsisar, rakkain ystäväni :) Mieheni ei ole samalla tavalla sielunkumppani, mutta aivan riittävän läheinen ja tärkeä, että haikailisin muuta.
 
"a p"
Mulla on sielunkumppani, eikä olla yhdessä, koska se pelkää liikaa. Se pelkää sitä, että on niin kiinni mussa, ettei kestäisi jos mä jättäisin. Se pelkää, ettei mun tunteet ole yhtä vahvat. Se ei uskalla olla mussa kiinni ja hengittää samaa ilmaa, mun kautta, kuten mä uskaltaisin tehdä sille - ja siksi tää tilanne repii meidät molemmat rikki. On repinyt jo vuosia. Ollaan erillään, mutta silti yhdessä koko ajan.
Se seurustelee muiden kanssa, sellaisten, jotka ei ole sille niin tärkeitä kuin mä, koska ne ei saa sitä tuntemaan itseään riippuvaiseksi, se tietää, että elämä jatkuu vaikka kumppani siitä lähtis - ja mut se pitää koko ajan ulottuvilla, että vastaan viestiin ja olen yhä olemassa. Mä panen missä panen, mutta en pysty sitoutumaan, enkä siksi ala seurustelemaan.
Ei tää taida loppua koskaan, se, että rakastaa, ja on löytänyt sen ihmisen - meillä yhteys syntyi jo ennen kuin tavattiin, ja ensimmäinen katse kertoi sen, että tässä sitä nyt ollaan... eikä ikinä päästä pois - on yhtä helvettiä.
Tietää, mitä haluaa, kenen kanssa on ehjä ja kokonainen, mutta ei voi yksin sitä kuitenkaan saada toimimaan. Pitää olla tosi kokonainen itse, että uskaltaa olla suhteessa, jossa on riippuvainen siitä toisesta.
Mä olisin, hän ei. Asiasta on puhuttu. Tilanne pysyy varmaan samana kunnes jompikumpi kuolee.. Enkä tiedä, miten se toinen pystyy sen jälkeen jatkamaan elämää, kun toinen ei olekaan enää tekstiviestin päässä.
Huh, tämä kuulosti jo tosi pahalta. Tuntuu pahalta sun puolestasi. :hug: Pystytkö elämään kokonaisena ilman häntä?
 
Kyllä uskon
[QUOTE="a p";23019089]Mutta onko sielunkumppanin kanssa tarkoituskaan olla "aviopari". Hänethänvoi kohdata vaikka vasta vanhuksena. Tai voi olla samaa sukupuolta?[/QUOTE]

Mun mielestä just ei ole. Törmäsin tähän omaan sielunsisareeni ihan yllättäen ja huolimatta kaikesta näennäisestä erilaisuudesta uskon, että ollaan aina läheisiä toisillemme. Olen iloinen, että tapasin hänet jo nyt :)
 
qwdww
[QUOTE="a p";23019104]Huh, tämä kuulosti jo tosi pahalta. Tuntuu pahalta sun puolestasi. :hug: Pystytkö elämään kokonaisena ilman häntä?[/QUOTE]

En. Mutta en mä saa suhdetta toimimaan yksin, molempien pitää uskaltaa. Mä en voi kuin odottaa, että jos se joskus olisi riittävän vahva olemaan mun kanssa, tässä on nyt mennyt jo viitisen vuotta tempoillessa .. eikä loppua näy. Kukaan muu ei vaan tunnu miltään, en rakastu, ihastun vähän joskus, mutta tunne menee aina ohi ja tää yksi ihminen on mielessä joka päivä. Seikkaillaan toistemme ajatuksissa irti pääsemättä.
 
"vieras"
Uskon, koska tapasin hänet vuosi sitten eli hän ei valitettavasti ole mieheni ja lasteni isä. Mutta toivon, että jonain päivänä polkumme kohtaavat niin, että sekin on mahdollista. Siihen asti pidän hänet lähelläni sydämessäni.
 
"a p"
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä uskon;23019126:
Mun mielestä just ei ole. Törmäsin tähän omaan sielunsisareeni ihan yllättäen ja huolimatta kaikesta näennäisestä erilaisuudesta uskon, että ollaan aina läheisiä toisillemme. Olen iloinen, että tapasin hänet jo nyt :)
Tämä on lohduttavaa. Välillä kun tuntuu, että mitä tähän tyhjiöön oikein tarvitaan...
 
"mies"
Mulla oli sielunkumppani mutta menetin hänet kun asiat oli niin vaikeita... Nyt ajattelen häntä kokoajan ja mikään ei tunnu miltään... Antaisin mitä tahansa jos vaan saisin olla hänen kanssaan. Ilman mitään showta mikä siitä aina syntyy...
 
"vieras"
[QUOTE="mies";23019280]Mulla oli sielunkumppani mutta menetin hänet kun asiat oli niin vaikeita... Nyt ajattelen häntä kokoajan ja mikään ei tunnu miltään... Antaisin mitä tahansa jos vaan saisin olla hänen kanssaan. Ilman mitään showta mikä siitä aina syntyy...[/QUOTE]

Showta?
 
qwdww
[QUOTE="mies";23019280]Mulla oli sielunkumppani mutta menetin hänet kun asiat oli niin vaikeita... Nyt ajattelen häntä kokoajan ja mikään ei tunnu miltään... Antaisin mitä tahansa jos vaan saisin olla hänen kanssaan. Ilman mitään showta mikä siitä aina syntyy...[/QUOTE]

Jostain syystä noi sielunkumppanuussuhteet on aina helvetin vaikeita.. Mulla ihan sama tilanne, asia ei vaan ole mun päätettävissäni. Pitää sen toisenkin uskaltaa olla suhteessa ja luottaa siihen, että tunne kantaa.
 
"veeras"
Olin exän kanssa 8 vuotta yhdessä,saatiin 2 lasta ja melkein koko sen ajan ajattelin mun "sielunkumppania" jota en edes ollut tavannut..Siis tiesin että mulle on se oikea jossain.
Erottiin ja siitä parin vuoden päästä tuli se "sielunkumppani" eteen ja sydän pakahtuu hänen kanssaan onnesta :heart: 5 vuotta ollaan oltu yhdessä ja edelleen rakastan miestä ihan mielettömästi,nyt tuntuu etten edes oikeasti ikinä rakastanut exää.
Tosi lässyä,mutta totta :D Sielunkumppani tai ei,mutta niiin onnellinen.
 
skeptikko
[QUOTE="veeras";23019339]Olin exän kanssa 8 vuotta yhdessä,saatiin 2 lasta ja melkein koko sen ajan ajattelin mun "sielunkumppania" jota en edes ollut tavannut..Siis tiesin että mulle on se oikea jossain.
Erottiin ja siitä parin vuoden päästä tuli se "sielunkumppani" eteen ja sydän pakahtuu hänen kanssaan onnesta :heart: 5 vuotta ollaan oltu yhdessä ja edelleen rakastan miestä ihan mielettömästi,nyt tuntuu etten edes oikeasti ikinä rakastanut exää.
Tosi lässyä,mutta totta :D Sielunkumppani tai ei,mutta niiin onnellinen.[/QUOTE]

kunnes kolmen vuoden päästä eroatte ja löydät uuden sielunkumppanin jota rakastat koko sydämestäs..
 
qwdww
kunnes kolmen vuoden päästä eroatte ja löydät uuden sielunkumppanin jota rakastat koko sydämestäs..
Mä en usko tuohon.
Se, joka on kohdannut sielunkumppanin, tietää, miten se tunne tulee ja millainen se on. Sitä vaan TIETÄÄ, että "toi se on". Se voi olla ihan erilainen kuin mitä luuli, tai mistä aiemmin oli pitänyt. Ja tosiaan, kun sen kerran kohtaa, tajuaa, miten vähän tiesikään rakkaudesta sitä ennen.
 

Yhteistyössä