Miks niin moni kuvittellee että mie itsekkäästi vaan makkaan hoijettavana? Ei tämä oo mikkään pysyvä tila, mie olen toipilas, eikö ihmiset tiä mitä se meinaa? Mie olen ollu aika tasan 13kk sairas. En vuojesta toiseen. Sitä ennen olin raskaana ja pitkälti vuodelevossa. Jos se luetaan hoidokkina oloksi nii samapa tuo...
Tämä suihkussa käyttäminenki on ohimenevä vaihe, ei mikkään pysyvä tila. Ihan samanlainen tilanne ko jos jollaki ois jumalaton mahatauti ja haluais välistä käyvä peseytymässä mut heikottaa liikaa.
En ole ainakkaan mie väittäny että mies minua hymyssäsuin passais ja palvelis, mie tiän tasan tarkkaan kuinka kovilla seki on ollu viimesen vuoden, huolen takia ja senki takia että on suurimmaksi osaksi yksin ollu vastuussa asioista. Mut ei koko aikaa, mie olen sen kans jakanu ajatuksia, kuunnellu sitä, miellyttäny sitä kaikin keinoin ja antanu mahollisuuksia levähtää, sitä varten meillä tukiverkko on. Ollaan otettu aikaa kahestaan ja yksistään, rahallisesti se ei yksin taloutta pyöritä, mulla on silti järki ihan kirkas vaikka välistä olen ollu huonona, ei oo tarvinnu yksin miettiä yhtikäs mittään.
Ja ne jotka ei omaa lukutaitoa sen vertaa että ois jo käsittäny tuolta sen tekstin siitä "itsarin yrittämisestä", älkää vaivautuko ees miettiin sitä. Koittakaa sisäistää ettei se ole ollu mikkään suunnitelmallinen teko, eikä mielenterveyspotilaan tasonen ongelma, vaan kyseessä on ollu fyysinen kipu jota ei ole pystyny sietämään, mihin ei ole lääkkeet auttanu. Suoraan sanottuna vahinko. Ei tahallista.
Ei tarvi minun miestä sääliä, se luki tätä ketjua myös ja käski kertoa terveisiä, että hän voi hyvin ja on onnellinen, on aina ollu ja tullee jatkossaki olemaan. Tekkee mielellään kaiken sen mitä tehä pittää, ei siksi että sitä ootettaan hältä vaan siksi että haluaa.
Ja vielä painotan, tämä ei ole pysyvä tila, tämä minun sairastelu. Olen TOIPUMASSA. Aikansa se ottaa, mut ei aiota periksi antaa.
[/QUOTE]