Lastenhoidosta ja muusta tukiverkosta

Mä tuossa jäin miettimään, kun tosi monessa ketjussa on ihmiset kirjoittaneet, että eivät saa apua lastenhoidossa tai muussa arjen askareessa...

Että ei halua/voi pyytää anoppia tai omaa äitiä, kavereita tai ketä nyt ikinä.

Niin tuota jäin miettimään, että miksi ihmiset ei pyydä apua kun sitä tarvitsevat?

Mulla on ihana anoppi, asuu 10km päässä ja käy päivätöissä. Lisäksi heillä on oma yritys joka työllistää iltaisin vaihtelevasti.

Niin kyllä mä häneltä kysyn että voisiko hoitaa esikoista, tai voisiko olla meillä sen aikaa että käyn kaupassa, tai voisiko samalla ostaa mulle jotain kun ite käy kaupassa...

Tyttö on 3v duracell jolla ei vauhti hiljene edes kun on sairas. Nyt on flunssassa ja yskii kovasti. Poika on 2,5kk.

Kuten esim. nyt kun mun mies on päivät raksalla töissä, tekee pitkiä päiviä ja mä oon lasten kanssa kotona.

Ulkona on ollut viime aikoina -25 tai kovempikin pakkanen. Toissapäivänä anoppi sattui tulemaan muulla asialla meille, niin pyysin että on sen aikaa että käväisen kaupassa. Ei tarvinnut nuhanenää ja vauvaa alkaa tuonne pakkaseen pukemaan kauppareissulle.

Tänään soitin että voisiko ottaa tytön muutamaksi tunniksi kun menee tässä kämpässä pitkin seiniä kun ei ole tekemistä. Osa leluista vietiin jo takaisin kotiin, hätiköiden, kun ei sitten päästykään muuttamaan vielä. Tyttö on vilkas ja mahdottoman kovaääninen, keksii touhua ja on nopea liikkeissään. Ja siitä syystä sitten vauva ei saa nukuttua päiväunia ja on kärtyinen tuon tuostakin. Pieni asunto ja liikaa meteliä.

No anopilla ei ollut tähdellistä tekemistä niin tuli ja haki tytön heille tuo illalla kotiin. Ja hän kyllä sanoo sitten jos ei sovi, joten ei ole tullut sellaista tunnetta että väkisin ottaa tyttöä vaikkei haluaisikaan.

Mulla on muutenkin ihana anoppi. On apuna ja tukena kun tarvitaan, mutta ei änge ja tyrkytä itseään koko ajan

omat vanhempani asuvat 1200km päässä.

 

Niin tuota jäin miettimään, että miksi ihmiset ei pyydä apua kun sitä tarvitsevat?

Siis oikeastiko et ymmärrä, että joillakin ei ole ketään keltä apua pyytää. :O

 

Siis oikeastiko et ymmärrä, että joillakin ei ole ketään keltä apua pyytää. :O

sen ymmärrän. Tietenkin.

Mutta oon lukenu täältä monesti miten ihmiset eivät pyydä vaikka voisivat. Pitää sinnillä pärjätä itekseen ja sitten olla ihan poikki ja väsynyt. Että pitää niin kauan odottaa että esim. just anoppi TARJOAA sitä lastenhoitoapua, mutta itse ei tarpeen tullen pyydetä.

 

No meil ei ole apua mummoista eikä papoista eikä kenestäkään muustakaan. Papat on jo kuolleet ja mummotkin on jo molemmat yli 80 v, eikä kummankaan hoteisiin enää uskaltaisikaan 4 v jättää. Sukulaisia ei ole, joten ei ole ketään katsomassa ollut ikinä. Onneks isi vie ulos ja äitikin saa välillä rauhassa tehdä omia juttujaan Poika ei ole siis koskaan ollut hoidossa kellään ulkopuolisella, lukuunottamatta tarhaa, kun ollaan töissä. Joten voit olla kiitollinen kun sinulla on tuollainen anoppi.

 

Kyllä mä kysyn ja yleensä saan hoitoapua. Itseasiassa mulla ei tulis töistäkään mitään jos mulla ei olis turvaverkostoo.
Siihen kuuluu muitaki ku mun vanhemmat ja mun siskot. Pikkuhiljaa se on kasvanu

Ei kysyvä tieltä eksy.

 

Mä myös pyydän kyllä ja saankin apua. Onhan se vähän inhottavaa välillä pyytää, varsinkin jos on vain vähän aikaa sitten pyytänyt viimeksi.

 

meillä ei ole ketään tukivarkostoa, ei mummeja,pappoja,tätejä,kummeja...

ihan itse on lapsemme jouduttu hoitamaan.. oon hyväksynyt sen että joudun ottamaan kaikki lapset johonkin pakolliseen mukaan, olis sitten kauhee pakkanen, lumimyrsky ym.. tai perumaan menot,jos joku liian kipeä ym.. ja kauppaanhan ne pienimmät lapset on pakko varsinkin ottaa
mutta tiesin sen jo alussa, koska mulla ei ole ollut ikinä ketään kunnon tukiverkostoa.

toki meillä on kavereita jonkin verran, mutta se tuppaan oleen minä kuka saatan katsoa heidän lapsiaan jos kauppaan tai johki menoa..

tai on meidän lapsilla miehen puolelta sisko ja äiti eli täti ja mummi, mutta siellä käydään muutama kerta vuodessa,kun välimatkaa on..

 

Mikä tässä oli oikein se jutun juuri? Se, että sulla on ihana ja avulias anoppi vai se, että me tukiverkottomat ei vain osata pyytää apua vai hä?

Siis kun meillä isovanhemmat ei osallistu millään tapaa meidän elämään. Joulukortti tulee ja toiset isovanhemmat tulee joskus lasten synttäreille. Muuten eivät meillä kyläile. Toiset isovanhemmat ei kyläile meillä koskaan.

Lasten kummit asuu kaukana, heillä on omat kiireet, työt ja tehtävät. En velvoita heitä auttamaan kummiuteen vedoten. Mun sisarukset on täysin perseestä, kiitos vanhoillisen uskonlahkon, johon he kuuluu ja me ei kuuluta... Ja kun perheessä on diabeetikkolapsi, ei avunpyytäminen ole kovin kivaa. Häntä harva osaa hoitaa pitkää aikaa...

 

Mulla tuo tukiverkko on kyllä tosi huono: molemmat vanhemmat siinä kunnossa ettei heitä voi pyytää noita hoitamaan, pikkuveli aina töissä kun yrittää itse maksaa kahden lapsen elareita ilman ulosottoa, lasten täti taas muutti yli 300km:n päähän ja tekee 18- tuntisia työpäiviä viikon jokaisena päivänä, ainoat ystävät mitä minulla on ovat niin omien elämiensä koukeroissa ettei heillä oikeasti ole aikaa hoitaa mun muksuja. Lasten serkku, 19- vuotias mies, käy kerran kuussa lapsenvahtina kun tapaan vanhinta poikaani.

Vuonna 2007 suuri ystävä-/ kaveripiirini kutistui lähes olemattomaksi kun sain vihdoinkin diagnoosini.

Puolitoista vuotta sitten asuinkuntani selvitti heidän mahdollisuutensa auttaa minua, esim. järjestämällä tukiperheen tmv, mutta kun ei ole niin ei ole. Perhetyötä meille ei järjestetä sillä sellaiseen meidän perheellä ei ole kuulemma enää tarvetta. Ja kuten olen kertonut, miehelläni on sen verran liikuttava tuo työ ettei hänestäkään ole juurikaan apua.

Ennenkuin kukaan ehdottaa, että mies voisi vaihtaa työpaikkaa niin voin kertoa ettei se ole mahdollista, eikä hän edes ole lasteni isä.

Olen elänyt yksin lasten kanssa silloinkin kun olin vielä nuorempien lasten isän kanssa yhdessä ja olenkin jollain tavalla tottunut tilanteeseen. Saan oman aikani lasten koulupäivän aikana, ja tällein sunnuntaisin kun meillä on vapaapäivä vähän kaikesta

 

[QUOTE="vieras";22972136]Mikä tässä oli oikein se jutun juuri? Se, että sulla on ihana ja avulias anoppi vai se, että me tukiverkottomat ei vain osata pyytää apua vai hä?[/QUOTE]

No huomasin että tuli vähän ylistettyä anoppia.

Mutta siis ei kai siinä ole mitään jos ei ole ketään ketä voisi pyytää. Mutta kun on sellasia joilla olisi kyllä ketä pyytää, mutta sinnillä ja sisulla painetaan niska limassa itse. Ylpeys ei anna periksi pyytää jeesiä tai jotain...

 

Se on kiva,että sulla on ihana ja mahtava anoppi. Kyllä mullekin sellainen kelpais.. Mun anoppi sattuu olemaan täysin hyödytön ja tiedän jo valmiiksi, ettei lastenhoitoapua hänestä saa. On sanonut sen itsekin.

Mulla suku asuu 500km päässä joten omaa turkiverkkoa ei ole ja miehen suku on mitä on. En vielä tiedä miten ratkaistaan, jos ja kun meillä lapsi hoitoa tarvii mutta katsotaan sitten tilanteen tullessa eteen.

 

Niin no, mäkin tiedän kyllä muutaman tapauksen joilla on tapana pikkuisen rutista siitä kun ei oikein viitsi ketään vaivata lastenhoitoon mutta olis niiiin kiva välillä päästä johonkin.
Ja odottavat melkein, että joku kysyy heiltä. Olenkin kyllä sanonut että kysykää ihmeessä, vähän turhaa valittamista (mun mielestä ) jos ei edes voida kysyä.

 

En pyydä apua,kun ei olla läheisiä. Kaikilla ei ole noin hyviä suhteita appivanhempiin ja omiinsa. Kaikilla ei ole tukiverkkoa ollenkaan. Mitä et tässä ymmärrä? Joko olet hieman hölmö tai et ole oikeasti asiaa ajatellut. Ole iloinen omasta tukiverkosta. Esimerkiksi meidän vanhemmat ilmoittivat, että itse saamme lapsemme sitten hoitaa, kun he eivät aio osallistua millään lailla. Ovat osansa jo tehneet.

 

No huomasin että tuli vähän ylistettyä anoppia.

Mutta siis ei kai siinä ole mitään jos ei ole ketään ketä voisi pyytää. Mutta kun on sellasia joilla olisi kyllä ketä pyytää, mutta sinnillä ja sisulla painetaan niska limassa itse. Ylpeys ei anna periksi pyytää jeesiä tai jotain...

Ei se ole sitä. Et nyt tiedä, miten pahasti sohit ja syyllistät. Sen vain näkee persereiän asennosta, että tuolta ei voi pyytää yhtään mitään. Minä olen omalle äidilleni erehtynyt kaksi kertaa sanomaan, että olen aivan järjettömän väsynyt. Meillä on "vain" kolme lasta, mutta kahdella on perussairaus, joka vaatii osansa. Minun äiti vastasi, että oletpa pahanen tapaus, kun et kolmen kanssa pärjää ja että mikä se niin voi väsyttää ja edelleen, että teillä nykyäideillä on niin helppoa.

Anoppi ei auta millään tapaa. Minä olen hänen mieletä hemmoteltu rikas kaupunkilaishupakko, joka oli pojaltaan aivan kauhean väärä valinta. Hänen arvio meni kyllä pahasti metsään. Minä en ole ilmaiseksi saanut kotoani muuta ku turpaani ja haukut.

Me yritetään pärjätä. En halua oppia kaipaamaan sitä, mitä ei ole. Me ollaan totuttu tähän, vaikka välillä tulee haikea olo, kun kuuntelee muiden mummolajuttuja...

Älä siis ystävä hyvä yleistele tai vertaa muiden tilannetta omaasi. Sinä voit pyytää apua, minä en voi. Minun äiti asuu 5km päässä meistä, mutta ei ota lapsia edes suunnitellun sektion ajaksi hoitoon, vaikka päivämäärä oli tiedossa 3kk ennen leikkausta. Minä perkele menin ja kysyin. Pyysin apua, en saanut.

 

No huomasin että tuli vähän ylistettyä anoppia.

Mutta siis ei kai siinä ole mitään jos ei ole ketään ketä voisi pyytää. Mutta kun on sellasia joilla olisi kyllä ketä pyytää, mutta sinnillä ja sisulla painetaan niska limassa itse. Ylpeys ei anna periksi pyytää jeesiä tai jotain...

No varmaan joillain on noinkin. Mut what was the point???

 

Helppohan se on puhua jos ja kun on ihmisiä joilta sitä apua saa pyytää.Minun vanhemmat ei halua osallistua lastenhoitoon millään tavalla,anoppi haluaisi mutta asuu 200km päässä joten hänestäkään ei ole paljon apua.
Olen ajatellut asian niin että itsepä ollaan lapsia toivottu ja saatu niin itse ne lapset on silloin hoidettava.

 

[QUOTE="vieras";22972234]Ei se ole sitä. Et nyt tiedä, miten pahasti sohit ja syyllistät. Sen vain näkee persereiän asennosta, että tuolta ei voi pyytää yhtään mitään. Minä olen omalle äidilleni erehtynyt kaksi kertaa sanomaan, että olen aivan järjettömän väsynyt. Meillä on "vain" kolme lasta, mutta kahdella on perussairaus, joka vaatii osansa. Minun äiti vastasi, että oletpa pahanen tapaus, kun et kolmen kanssa pärjää ja että mikä se niin voi väsyttää ja edelleen, että teillä nykyäideillä on niin helppoa.

Anoppi ei auta millään tapaa. Minä olen hänen mieletä hemmoteltu rikas kaupunkilaishupakko, joka oli pojaltaan aivan kauhean väärä valinta. Hänen arvio meni kyllä pahasti metsään. Minä en ole ilmaiseksi saanut kotoani muuta ku turpaani ja haukut.

Me yritetään pärjätä. En halua oppia kaipaamaan sitä, mitä ei ole. Me ollaan totuttu tähän, vaikka välillä tulee haikea olo, kun kuuntelee muiden mummolajuttuja...

Älä siis ystävä hyvä yleistele tai vertaa muiden tilannetta omaasi. Sinä voit pyytää apua, minä en voi. Minun äiti asuu 5km päässä meistä, mutta ei ota lapsia edes suunnitellun sektion ajaksi hoitoon, vaikka päivämäärä oli tiedossa 3kk ennen leikkausta. Minä perkele menin ja kysyin. Pyysin apua, en saanut.[/QUOTE]

Mä olen sun kanssasi niin samoilla linjoilla ja ymmärrän täysin miten ap:n putkinäköinen tekstinkappale ärsyttää, kun ärsytti muakin vaikka meil kuitenkin muutama lähisukulainen onkin kiinnostunut meidän elämästä.

 

Juuri tuon tukiverkoston takia en suostu muuttamaan minnekkään täältä Helsingistä. Eletään sitten vaikka köyhänä. Vanhemmat ja sisko sekä kavereita asuu täällä. Ex olisi tahtonut että muutan Keravalle. Olisihan sieltä toki päässyt nopeasti Helsinkiin junalla, mutta siellä olisin ollut ihan yksin. Ilmoitin että en muuta koska siellä ei ole tukiverkostoa.
Itse olen työssäni huomannut, miten tärkeä se verkosto perheille on.