kohtukuolema

Olen valokuvaaja joka lyöttää itsensä melko rankkojen aiheiden piiriin. Tällä hetkellä kokoan näyttelyä leskien yksinäisyydestä ja tätä ennen käsittelin nuorten naisten masennusta kuvasarjalla.

Itselläni on kaksi loistavasti mennyttä raskautta takana, eikä mitään käsitystä kohtukuoleman aiheuttamasta surusta. Sen tiedän, että aiheesta lukiessa tai kuunnellessa (esim tv-ohjelmissa) kyyneleet valuu pitkin poskia. Aihe koskettaa syvältä. Oma siskoni on kuollut vauvana (kätkytkuolema), mutta olin itse niin pieni etten muista siskostani tai kuoleman jälkeisistä hetkistä mitään.

Tiedustelisin teiltä, ketkä olette kohtukuoleman kokeneet, onko asia tarpeeksi esillä? Keskustellaanko aiheesta tarpeeksi? Moni ei välttämättä saa tukea verkostoista, vaan suree itsekseen. Mutta leskiä kuvatessani olen huomannut, että moni kuitenkin tukeutuu erilaisiin ryhmiin ja keskusteluihin joissa on saman asian kokeneita. Monia se auttaa parantumaan.

Tämä "tyhjä syli" -valokuvaprojekti on pyörinyt vuoden päivät mielessäni ja tämä on ensimmäinen kosketus aiheeseen konkreettisesti. Täältä keskustelupalstalta haluaisin lähinnä tietää onko projektissani mitään järkeä, kannattaako edes lähteä suoltamaan kuvia, joista tulisi kenties näyttely tai lehtireportaasi?!
Koetaanko tälläiset projektit kohtukuoleman kokeneilla hyvänä vai huonona juttuna.

Toki jos joku jopa haluaisi ilmoittautua projektiin mukaan, olen kuulolla.

Kuviani löytyy osoitteesta www.kaisujouppi.com
Sieltä löytyy myös yhteystietoni mikäli joku haluaa avautua tai ilmoittautua s.postitse.

 

monessa neuvolassa kulkee jälkijunassa kohtukuoleman kohdanneen perheen jälkihoito. Meillä vauva todettiin rakenne ultrassa kuolleeksi ja kun siitä neuvolaan ilmoitin niin sanottiin vaan et sitäkö se sitten oli, toivottavasti nähdään vielä iloisemmissa merkeissä. zei yhtään soittoa perään että miten voidaan. Minulla on nyt iso kynnys jos uudelleen raskaudun niin mennä neuvolaan kun asia on siellä käsittelemättä.

 

Sanoisin, että vaikka aihe on rankka niin kuitenkin ne jotka on sen kokeneet niin saattaa kokea tuon hyvänä. En siis todellakaan tyrmää. Itselläni ei ole kokemusta.

 

Aiheen käsittely vaatinee kuvaajalta herkkyyttä ja aivan erityistä näkemystä. Katsoin kuviasi, ovat teknisesti onnistuneita, ja sommittelultaan kivoja, mutta "masennus" sarja ei itseäni koskettanut vaikka olen masennuksen sairastanut. Minusta kuvistani ehkä 1-2 välittää sitä tunnetta. Muut tuntuu teennäsiltä.

 

Mielestäni tuo masennuskuvasarja ei ollut ollenkaan onnistunut, ei mitään luovaa tai mitään uutta. Nuo kuvat ovat suurinosa melkein suoria kopioita toisistaan..

 

Aiheen käsittely vaatinee kuvaajalta herkkyyttä ja aivan erityistä näkemystä. Katsoin kuviasi, ovat teknisesti onnistuneita, ja sommittelultaan kivoja, mutta "masennus" sarja ei itseäni koskettanut vaikka olen masennuksen sairastanut. Minusta kuvistani ehkä 1-2 välittää sitä tunnetta. Muut tuntuu teennäsiltä.

peesi,.

 

laitan tän sun tekstin meidän kohtukuoleman kokeneiden vertaistukipalstalle,jos olisi siellä kiinnostuneita

Hyvä idea kyllä.

 

Olen ollut mukana kahdeksan kohtukuoleman kokeneen äidin projektissa, jossa toteutettiin laaja www.kohtukuolema.fi -sivusta. Sivuston tarkoituksen on poistaa on tarjota tietoutta kohtukuolemaan liittyvistä asioista ja tehdä asia tunnetummaksi.
Jos kiinnostusta löytyy niin maailmalta löytyy aiheeseen liittyen organisaatio, jossa valokuuvaajat tekevät hienoa vapaaehtoistyötä kuvaamalla perheitä heidän menetyksen hetkellä. Tällaiselle löytyisi taatusti tilaa myös meille Suomeen. Tässä linkki:
http://www.nowilaymedowntosleep.org/