Päiväkodin väärinkäyttäjä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap.

Vieras
Melkein jokaisessa päiväkoteja koskevassa ketjussa päädytään ruotimaan sitä, milloin on OIKEUS pitää lastaan päiväkodissa, ja mitä sinä aikana kun lapsi on hoidossa saa tehdä.
Kuvio on varmaan melko simppeli, jos vanhemmilla sattuu olemaan säännölliset työajat, mutta entäs tälläinen kulttuurialan-freelancer? Selkeästi tarvitsen työaikaa, en vaan etukäteen tiedä milloin ja miten paljon. Päivähoitoon on kuitenkin etukäteen jotain ilmoitettava. Niinpä meillä on tietty päiväkotirutiini, ja tietysti yritän keskittää työnteon siksi aikaa kun lapseni on hoidossa, MUTTA... On päiviä, jolloin kalenteri on tyhjä. Silloin työaika täyttyy paperihommista, tai uusien projektien suunnittelusta. Vien huoletta ja ilman omantunnon pistoakaan lapseni tarhaan, ja suuntaan siitä pariksi tunniksi kahvilaan lorvimaan, lueskelemaan lehtiä ja nollaamaan. Iltapäivästä kirjaan ylös rentoutuneeseen mieleen pulpahdelleet ideat. Voin myös päivähoitoaikana käydä kaupassa, hoitaa kaikki juoksevat asiat, tavata miesystävääni jne. Vastapainoksi on tietysti joskus viikonloppuja ja öitä, jolloin töitä on tehtävä, oli mikä oli, samaten sairaslomat jne. ovat todella harvinaista herkkua.

Siis sitä vaan, että mun on vaikea ymmärtää sitä syyllisyyttä siitä, mitä tekee JUURI NIINÄ TUNTEINA kun lapsi on tarhassa. Eikä mua kyllä saa kukaan syyllistymäänkään... En sääli edes lastani, se todella nauttii päivähoidossa olemisesta, ja olen itsekin sitä mieltä että pk tarjoaa mukavaa vastapainoa sille, että ollaan muuten enimäkseen kaksin kotona.

Oonks mä nyt ihan hirvee verorahojen tuhlaaja, kun en välitä yhtään? Ja mitäs sit jos välittäisinkin? Olisko jossain päiväkoti jossa hoidon tarpeen voisi määritellä vuorokauden varoitusajalla, ja miten hauskaa sellainen rutiinittomuus lapselle sitten olisi?

Vaikka että voin kyl arvata; oikea vastaus tähän varmaan on, että mun pitäis vaihtaa ammattia, ja että jos en siihen suostu, en ajattele lapseni parasta. ;)
 
Voi teitä vanhemmat. Teidän pitäis viettää päivä jos kaksikin päiväkodin katossa kärpäsenä.
Näkisitte todellisuuden. Ryhmät on valtavia, pienissä tiloissa. Melu sitäkin suurempi. Tätä se nykypäivänä on. Henkilökuntaa on aivan liian vähän, usein myös kouluttamatonta kun sijaisia ei saada. Miettikää kolikon toista puolta. Varmaan lapsenne saa virikkeitä ja kavereita, mutta jos on mahdollisuus suoda vapaata kotona olemista, niin suokaa se lapsillenne.
 
Täällä toinen väärinkäyttäjä. Opiskelen, tulee aikataulumuutoksia ja ryhmätöitä, kaikenlaista, ja pyrin kuitenkin pitämään pojalla jonkinmoisen päiväkotirutiinin. En esimerkiksi vie häntä hoitoon kello 12, jos kouluni alkaa vasta klo 12:30, vaan vien hänet siten että hän ehtii mukaan aamun askarteluihin yms.
Voi teitä vanhemmat. Teidän pitäis viettää päivä jos kaksikin päiväkodin katossa kärpäsenä.
Näkisitte todellisuuden. Ryhmät on valtavia, pienissä tiloissa. Melu sitäkin suurempi. Tätä se nykypäivänä on. Henkilökuntaa on aivan liian vähän, usein myös kouluttamatonta kun sijaisia ei saada.

Mun on vaikea uskoa, että tilat pienenisivät, ryhmät suurenisivat, henkilökunta vähenisi tahi muuttuisi vähemmän ammattitaitoiseksi tai sijaiset haihtuisivat pois sen jälkeen, kun minä lapseni aamusta hoitoon vien. Eli tottakai mulla on tiedossa se, onko ryhmä ylisuuri, onko siellä hyvää henkilökuntaa, onko sijainen jos joku on poissa, yms vaikka en vietäkään aikaani kärpäsenä päiväkodin katossa.
 
Voi teitä vanhemmat. Teidän pitäis viettää päivä jos kaksikin päiväkodin katossa kärpäsenä.
Näkisitte todellisuuden. Ryhmät on valtavia, pienissä tiloissa. Melu sitäkin suurempi. Tätä se nykypäivänä on. Henkilökuntaa on aivan liian vähän, usein myös kouluttamatonta kun sijaisia ei saada. Miettikää kolikon toista puolta. Varmaan lapsenne saa virikkeitä ja kavereita, mutta jos on mahdollisuus suoda vapaata kotona olemista, niin suokaa se lapsillenne.

Ei, ei liikuta yhtään tämäkään virsi. Olen siitä onnellisessa asemassa, että lapseni pk:ssa on kaksi ryhmää. Molemmat kooltaan 6 lasta. Ja vaikkei olisikaan, luulen silti olevani se paras henkilö arvioimaan lapseni viihtyvyyden ja sopeutumisen päiväkotiin. Sanottakoon nyt vielä, että vähemmän noita pk tunteja kuitenkin on viikossa, kuin keskimäärin muilla lapsilla.
 
Olisko jossain päiväkoti jossa hoidon tarpeen voisi määritellä vuorokauden varoitusajalla, ja miten hauskaa sellainen rutiinittomuus lapselle sitten olisi?

Kyllä monella lapsella päiväkodissa käyminen on "rutiinitonta", koska esim. vanhemmat tekevät vuorotyötä. Itsekin olen tehnyt. En mä tiedä onko se erityisen hauskaa, mutta mielummin mä olen valinnut lapselle rauhallisen aamun kotona ja myöhemmin pk:iin kuin se, että en näkisi lasta koko päivänä (iltavuoroina).
Olen myös ollut tilanteessa missä en etukäteen tiennyt päivistäni. Ilmoitin, että lapsi on joka päivä hoidossa täyden päivän ja sitten vapaapäivät ilmoitin erikseen. Eli esim. aamulla vaan tekstari, että lapsi ei tule hoitoon. Sikäli tarpeen voi kyllä määritellä nopeastikin. Tietenkään ei voi viedä jos lapselle on merkannut vapaapäivän, mutta ei lasta ole pk:iin pakko viedä vaikka hoitopäivä olisikin. En mä kyllä verorahoja ole miettinyt kertaakaan... ;)
 
Minun lapseni on pienryhmässä. Vien hoitoon ihan hyvällä omallatunnolla parina-kolmena päivänä viikossa, vaikka olenkin kotona tällä hetkellä. Kun en nyt viitsisi tästä hoitopaikasta luopua muutaman kuukauden työtauon takia.
 
Äh, viesti meni jonnekkin bittiavaruuteen

Mun mielestä töissä käyvä tai opiskelija ei ole mikään väärin käyttäjä. Vaikka ei fyysisesti istuisi työpäydän ääressä, niin voi sitä töitä tehdä muutenkin.

Itse lastenhoitaja en haluaisi viedä omaani päiväkotiin, vaikka ensi tammikuussa olisi taloudellisesti pakko palata töihin. Otan työt sitten kotiini ainakin kahdeksi vuodeksi. Ja kun pikkuinen on 3 olemme miettineet että haemme englanninkieliseen päiväkotiin.
Päiväkodit ovat kohta täynnä tosi väsyneitä hoitajia ja opettajia, kun kokoajan ainakin täällä säästetään ja säästetään. Jos saadaan ottaa sijainen, niin sitten ei tietenkään saa sijaista. Ja ylitöitä kertyy kokoajan. Itsellänikin on ollut ylityövapaita ja nukkumiseen ne menee.

Kumpa oliskin kerennyt täyttämään oriflamen tilauksia edes kahvilla. Kahvitauot ku saattoi mennä siinä että haali tavaroita, käänteli lastenvaatteita jotka olivat kuivumassa... Kokouksiakin riitti.

Onneksi nyt alkoi ä.loma.
 
[QUOTE="vieras";22904193]Kyllä monella lapsella päiväkodissa käyminen on "rutiinitonta", koska esim. vanhemmat tekevät vuorotyötä. Itsekin olen tehnyt. En mä tiedä onko se erityisen hauskaa, mutta mielummin mä olen valinnut lapselle rauhallisen aamun kotona ja myöhemmin pk:iin kuin se, että en näkisi lasta koko päivänä (iltavuoroina).
Olen myös ollut tilanteessa missä en etukäteen tiennyt päivistäni. Ilmoitin, että lapsi on joka päivä hoidossa täyden päivän ja sitten vapaapäivät ilmoitin erikseen. Eli esim. aamulla vaan tekstari, että lapsi ei tule hoitoon. Sikäli tarpeen voi kyllä määritellä nopeastikin. Tietenkään ei voi viedä jos lapselle on merkannut vapaapäivän, mutta ei lasta ole pk:iin pakko viedä vaikka hoitopäivä olisikin. En mä kyllä verorahoja ole miettinyt kertaakaan... ;)[/QUOTE]

Meillä taas kuopuksen kanssa menee ihan koko paletti sekaisin, jos päiväkotiin ei mennä aina aamupalalle. Esikoinen ei ole millänsäkään vaikka menisikin myöhemmin, mutta olemme todenneet, että pienemmän kannalta on parempi, että menevät aina heti aamusta vaikka periaatteessa voisivatkin mennä vaikka vasta 10-12 aikaan.
 
[QUOTE="vieras";22904193]Kyllä monella lapsella päiväkodissa käyminen on "rutiinitonta", koska esim. vanhemmat tekevät vuorotyötä. Itsekin olen tehnyt. En mä tiedä onko se erityisen hauskaa, mutta mielummin mä olen valinnut lapselle rauhallisen aamun kotona ja myöhemmin pk:iin kuin se, että en näkisi lasta koko päivänä (iltavuoroina).
Olen myös ollut tilanteessa missä en etukäteen tiennyt päivistäni. Ilmoitin, että lapsi on joka päivä hoidossa täyden päivän ja sitten vapaapäivät ilmoitin erikseen. Eli esim. aamulla vaan tekstari, että lapsi ei tule hoitoon. Sikäli tarpeen voi kyllä määritellä nopeastikin. Tietenkään ei voi viedä jos lapselle on merkannut vapaapäivän, mutta ei lasta ole pk:iin pakko viedä vaikka hoitopäivä olisikin. En mä kyllä verorahoja ole miettinyt kertaakaan... ;)[/QUOTE]

Ymmärrän ratkaisusi. Meillä tällähetkellä on toi päiväkoti se ainoa asia joka tuo rutiinia, ja otan siitä mielelläni itsekin ilon irti. Työni on sellaista, että sitä on vaikea irrottauta, ja nämä keinotekoiset päivähoidon ympärille rakentuneet aikataulut pitävät myös mua itseänikin järjissäni. Ja juuri siksikin, että olen 24/7 sitoutunut johonkin tai johonkuhun, häpeilemättä nautin siitä, jos kesken työpäivän saakin aikaa ihan vaan itselleen. Tai jos ei päivää aloitellessa vielä tiedä mitä tänään tapahtuu, eikä sitten tapahdukkaan ihan hirveästi.

Itse vien lapsen hoitoon kahdeksaksi, kahdesta syystä: 1) Olen aktiivisimmillani ja parhaimmillani aamupäivisin, 2) Aamuhässäkät saa minimoitua ja päivän nopeasti käyntiin kun lapsi syö aamiaisen tarhassa. Mitään pakotetta ei tällekään aikataululle tosin ole.
 
mitäköhän on tällekin vanhemmalle lapsena tehty, kun pitää olla noin itsekeskeinen keskenkasvuinen ihminen...säälin enemmän sinua kuin lasta

Melkein jokaisessa päiväkoteja koskevassa ketjussa päädytään ruotimaan sitä, milloin on OIKEUS pitää lastaan päiväkodissa, ja mitä sinä aikana kun lapsi on hoidossa saa tehdä.
Kuvio on varmaan melko simppeli, jos vanhemmilla sattuu olemaan säännölliset työajat, mutta entäs tälläinen kulttuurialan-freelancer? Selkeästi tarvitsen työaikaa, en vaan etukäteen tiedä milloin ja miten paljon. Päivähoitoon on kuitenkin etukäteen jotain ilmoitettava. Niinpä meillä on tietty päiväkotirutiini, ja tietysti yritän keskittää työnteon siksi aikaa kun lapseni on hoidossa, MUTTA... On päiviä, jolloin kalenteri on tyhjä. Silloin työaika täyttyy paperihommista, tai uusien projektien suunnittelusta. Vien huoletta ja ilman omantunnon pistoakaan lapseni tarhaan, ja suuntaan siitä pariksi tunniksi kahvilaan lorvimaan, lueskelemaan lehtiä ja nollaamaan. Iltapäivästä kirjaan ylös rentoutuneeseen mieleen pulpahdelleet ideat. Voin myös päivähoitoaikana käydä kaupassa, hoitaa kaikki juoksevat asiat, tavata miesystävääni jne. Vastapainoksi on tietysti joskus viikonloppuja ja öitä, jolloin töitä on tehtävä, oli mikä oli, samaten sairaslomat jne. ovat todella harvinaista herkkua.

Siis sitä vaan, että mun on vaikea ymmärtää sitä syyllisyyttä siitä, mitä tekee JUURI NIINÄ TUNTEINA kun lapsi on tarhassa. Eikä mua kyllä saa kukaan syyllistymäänkään... En sääli edes lastani, se todella nauttii päivähoidossa olemisesta, ja olen itsekin sitä mieltä että pk tarjoaa mukavaa vastapainoa sille, että ollaan muuten enimäkseen kaksin kotona.

Oonks mä nyt ihan hirvee verorahojen tuhlaaja, kun en välitä yhtään? Ja mitäs sit jos välittäisinkin? Olisko jossain päiväkoti jossa hoidon tarpeen voisi määritellä vuorokauden varoitusajalla, ja miten hauskaa sellainen rutiinittomuus lapselle sitten olisi?

Vaikka että voin kyl arvata; oikea vastaus tähän varmaan on, että mun pitäis vaihtaa ammattia, ja että jos en siihen suostu, en ajattele lapseni parasta. ;)
 
[QUOTE="eräs";22904673]No ei minun lapsellani kotona sen koulutetumpi hoitaja ole.[/QUOTE]

Noin ei kannata ajatella edes takaraivon puolikkaalla. Vanhemmat, muistakaa että olette parhaita hoitajia lomalle apselle, ellei terveydentilassa ole jotain todella hälyttävää. Korostus sanalla todella.

Me ammattikasvattajat olemme erikoistuneet lapsiryhmiin ja hallitsemme päiväkodin tapahtumat, mutta lapsi ei päivähoidossa ole parhaassa mahdollisessa elinympäristössä. Johtuen siitä, että lapsiryhmät ovat nykyisellään lähes aina liian suuria. Alle kolmevuotiailla ryhmät ovat pienempiä, mutta heiltä puuttuu päivän ajan se elämän tärkein asia: oma vanhempi.
 
mitäköhän on tällekin vanhemmalle lapsena tehty, kun pitää olla noin itsekeskeinen keskenkasvuinen ihminen...säälin enemmän sinua kuin lasta

Heh heh... Tää on just tätä, jotain kateutta varmaan, tai sitä ihmeellistä mielikuvaa, että kaikki kulttuurialan ihmiset muka halveksii duunareita, niin hyökkäys on toki paras puolustus. "Itsekeskeinen ja keskenkasvuinen"...Ok, miten vaan. Mikäli mielekkään työn tekeminen, ja itseni sillä elättäminen on noita asioita, niin olkoon. Katson myös opettavani lapselleni esimerkillä, että tärkeintä elämässä on löytää se asia, missä on hyvä ja mistä nauttii. Ja kyllä, revin sen vapaa-aikani just sieltä mistä sen saan. Jos tästä luonnevirheestä on syyttäminen vanhempiani, niin kiitti vaan äiti ja isä!

En ymmärrä esimerkiksi teknisen piirtäjän, tai maanmittaajan työstä mitään, mutten silti tuomitse heitä hunoiksi ihmisiksi, siksi että oma käsityskykyni ei riitä.
 
Mun mielestä päivähoidon väärinkäyttöä ei ole jos työssä käyvä tai vaikka opiskelija vie lapsen päiväkotiin, mutta se on väärinkäyttöä kun jompikumpi tai jopa molemmat vanhemmat ovat kotona ja vievät lapsensa päiväkotiin
 
Jos itse olen lomalla niin pyrin pitämään lapsen silloin kotona. Usein myös silloin saatan myös hoitaa asioita, jota en voisi hoitaa työssä ollessa. Silloin lapsi on hoidossa. Joskus myös otan itselleni aikaa ja käyn shoppailemassa tai ihan vain jumpassa tai uimassa. Jos on pari päivää lomaa
toisen otan itselleni ja toisen lapselleni.
Jos äiti on hyvinvoiva niin lapsikin.
 
Voi teitä vanhemmat. Teidän pitäis viettää päivä jos kaksikin päiväkodin katossa kärpäsenä.
Näkisitte todellisuuden. Ryhmät on valtavia, pienissä tiloissa. Melu sitäkin suurempi. Tätä se nykypäivänä on. Henkilökuntaa on aivan liian vähän, usein myös kouluttamatonta kun sijaisia ei saada. Miettikää kolikon toista puolta. Varmaan lapsenne saa virikkeitä ja kavereita, mutta jos on mahdollisuus suoda vapaata kotona olemista, niin suokaa se lapsillenne.

höpöhöpö!!!!!!
 
Noin ei kannata ajatella edes takaraivon puolikkaalla. Vanhemmat, muistakaa että olette parhaita hoitajia lomalle apselle, ellei terveydentilassa ole jotain todella hälyttävää. Korostus sanalla todella.

Me ammattikasvattajat olemme erikoistuneet lapsiryhmiin ja hallitsemme päiväkodin tapahtumat, mutta lapsi ei päivähoidossa ole parhaassa mahdollisessa elinympäristössä. Johtuen siitä, että lapsiryhmät ovat nykyisellään lähes aina liian suuria. Alle kolmevuotiailla ryhmät ovat pienempiä, mutta heiltä puuttuu päivän ajan se elämän tärkein asia: oma vanhempi.

Toisaalta moni vanhempi jaksaa paremmin olla lapsen kanssa, kun saa joskus omaa aikaa ja pystyy tekemään ihan mitä huvittaa ilman, että joku roikkuu helmoissa koko ajan kinuamassa jotakin asiaa. Pk ryhmät ovat isoja, mutta siihen ei kovasti auta se että lapset pitävät vapaapäiviä, koska silloin pomot katsovat, että käyttöasteen on niin huonot, ettei voida ottaa sijaisia edes silloin kun niitä todella tarvittaisiin.
 
[QUOTE="vieras";22904832]Mun mielestä päivähoidon väärinkäyttöä ei ole jos työssä käyvä tai vaikka opiskelija vie lapsen päiväkotiin, mutta se on väärinkäyttöä kun jompikumpi tai jopa molemmat vanhemmat ovat kotona ja vievät lapsensa päiväkotiin[/QUOTE]

No, tilanteita on erilaisia ja joskus sen lapsen ja vanhemman etu on, että lapsi on vaikka muutama päivänä /vko hoidossa.
 
Pidän muuten työssäni erittäin tärkeänä seikkana sitä, että jokainen lapsi on hakemisajankohdasta riippumatta onnellinen siitä, että häntä tullaan hakemaan kotiin. Jokaisesta kotona vietetystä minuutista iloitaan lapsen kanssa avoimesti. Ammattitaitooni kuuluu tehdä hakemistilanteesta hyvä, oli tilanne pk:ssa aivan mikä tahansa! Ja luonnollisesti teen uskomattoman määrän työtä sen eteen, että lapset viihtyvät päiväkodissa. Huomautuksena ettei joku epäile :)

Lapsi on päiväkodissa vain "kakkoskodissaan", siitä ei pidä tulla ensisijainen, siitä täytyy vanhempien ja lasten pitää huoli yhteisvoimin.

Siitä vielä, että lapsi on saattanut kysellä koko päivän milloin äiti/isi hakee, ja kun vanhempi tulee, lapsi vaikuttaa yhtäkkiä siltä kuin heidän saapumisensa olisi maailman kamalin asia. Eli ei pidä tulkita väärin niitä reaktioita, jotka ovat vaan pahan mielen purkamista käänteisesti.
 

Similar threads

Yhteistyössä