Oletko tyytyväinen elämääsi ja onnellinen? Mistä asioista tyytyväisyytesi muodostuu?

[dreamer.]

Kertoisitko miksi olet tyytyväinen omaan elämääsi ja mistä asioista onni mielestäsi omassa elämässäsi rakentuu?

Itse olen 34v nainen. Ja tyytymätön elämääni. En oikein osaa selittää miksi. Terveyteni on hyvä, ainoa ongelma on paino joka tuppaa toisinaan kipuamaan. Sitten laihduttelen. Olen sievä nainen ja pidetty ihminen, töissä ja siviilissä. Naimisissa, ei lapsia. Suunnitelmissa perheen perustaminen MUTTA - miten voin hankkia lapsia elämään johon en itsekään ole tyytyväinen.. Ainut todellinen epäkohta elämässäni on työni, joka ei ole tyydyttävää. Mutta en oikein usko työnvaihdoksenkaan tekevän ihmeitä. Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia onnesta ja tyytyväisyydestä.

 

[mutte]

Olen tyytyväinen, olen löytänyt paikkani "pitkän" etsinnän jälkeen. Ja vaikka "etsikkoaika" ei niin ihana aina ollutkaan, on se opettanut niin paljon etten hetkestäkään luopuisi. Enkä olisi näin onnellinen ilman sitä.

Työ oli ennen elämäni, mitä suurimmassa määrin. Kiersin maailmaa, asuin eri maissa pitkiäkin aikoja. Olin näennäisesti onnellinen, päälle päin se varmaan siltä näyttikin. Oli mieskin, hänen kanssaan olin naimisissa. Kaikki näytti päälle päin hyvältä. Sisälläni voin kuitenkin huonosti. Minulla ei kuitenkaan ollut kykyä irrotautua, kääntää suuntaa. Ajattelin että elämän kuuluukin olla pieni kärsimysnäytelmä. Pahaa oloani juoksin karkuun tekemällä töitä ja luulemalla että se on ainoa mikä tuo onnen (ja sen tuoma raha).

Masennuin/koin burnoutin. Se muutti kaiken. Mun oli pakko tehdä elämälleni suunnan muutos - toinen vaihtoehto olisi ollut itsari. Siihen en onneksi mennyt. Mun oli revittävä itseni irti turvallisesta. Erosi (ei lapsia). Muutin omilleni. Elin jonkin aikaa hyvin sekavaa elämää - olinhan luopunut kaikesta turvallisesta. lukuunottamatta työtä. Seilailin aikani. Sitten eteeni tuli ihminen joka oli minulle luotu.

"Uranaisesta" tuli kotiäiti, hyvinkin pian. Kaupungit pölyt putsasin ja muutin maalle. Elän elämää johon työ toki kuuluu, mutta ihan eri tasoisena kuin ennen. Enää ei ole kiire onneen, eikä sitä tarvitse etsiä. Se on pieniä hetkiä arjessa. Niin lasten kanssa kuin työssäkin. En yritä enää liikaa, vaan soljon elämän virran matkassa. Huonoja päiviä toki matkaan mahtuu, niiden avulla osaa arvostaa niitä hyviä juttuja.

 

[----]

Olen tällä hetkellä tyytyväinen ja onnellinen. Vielä noin puoli vuotta sitten asiat olivat toisin ja elämäni oli kaikkea muuta kuin tyydyttävää.

Käytin liikaa päihteitä, inhosin itseäni ja elämääni, ei ollut omaa asuntoa (asuin vanhempien nurkissa) ja koulu kesken, masennusta. Tulin yhden illan jutusta raskaaksi.

Nyt olen onnellinen. On oma asunto (tai siis vuokra), ammatin sain. Raskaus ja tuleva lapsi ovat muuttaneet elämän paljon parempaan suuntaan! Innolla odotan lapsen syntymää ja uutta elämää sen jälkeen

 

[Hiisu-rotta]

Olen tyytyväinen, tosin nyt on edessä paljon muutoksia ja ne sekä pelottaa että ahdistaakin välillä. On paljon epävarmuutta joten muutoksista on toistaiseksi vaikea kokea iloa. Kun näkee, miten menee, voi vähän iloitakin.

Pääosin onni ja tyytyväisyys lähtee omalla kohdallani pienistä asioista ja niiden näkemisestä, sekä siitä, että on sinut niiden asioiden kanssa itsessä ja lähipiirissä, joita ei voi muuttaa. Olen edelleen masennus-diagnoosilla, mutta jo tiedostan sen että koska mennyttä ei voi muuttaa, sen kanssa on opittava elämään. Ja itsestään on opittava pitämään juuri sellaisena kuin on, esimerkiksi ulkonäöstään. Hyväksyminen on askel onneen

Minä olen nyt 28-vuotias ja kotiäiti. Olen naimisissa ihanan miehen kanssa, meillä on yksi lapsi ja odotan toista aika alussa vielä. Miehellä on hyvä ammatti jossa voi kehittyä ja edetä, minullakin alkaa olla jo jotain haaveita. Käyn hoidossa ja kehityn, hitaasti mutta varmasti. Olemme muuttamassa kunhan uusi asunto löytyy, mies saattaa vaihtaa työpaikkaa ja saa sekä enemmän palkkaa että on lähempänä kotia töissä, ihanaa!

 

["vieras"]

Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että onni koostuu pienistä arjen asioista. Minun kohdallani suuri onnen lähde ovat lapset (nyt jo teinejä), työ (vaikkei se aina maistukaan), harrastukset, joista saa voimaa ja elämäniloa, kuntoilu, mukavat pienet hetket kotona. Mutta ennen kaikkea onni tulee omasta asenteesta elämään. Olen taipuvainen masennuksiin ja joskus ilon löytäminen on ollut vaikeaa. Pitää muistaa iloita pikkuasioista eikä jäädä märehtimään ikäviä juttuja.

 

["vieras"]

Olen ihan tyytyväinen. Opiskelen, on ystäviä, läheinen perhe. No rahaa ei ole juuri ollenkaan, mut ruokaa riittää ja on talo missä asua. Voin tehdä päivittäin asioita joista nautin. Olen saanut kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon, olen laihtunut. Jos olisin vain vähän tehokkaampi ja vähemmän ihmispelkoinen voisin saavuttaa myös muita asioita joita elämässäni haaveilen. Ehkä mun pitäis jotenkin hoidattaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Itse voisin sanoa, et mulle onnellisuus on muut ihmiset. Ja ne pienet asiat jotka tekee elämästä helpompaa... lääkkeet, ruoka, lämpö, harrastukset.

 

[vierailija]

Olen tyytyväinen, olen löytänyt paikkani "pitkän" etsinnän jälkeen. Ja vaikka "etsikkoaika" ei niin ihana aina ollutkaan, on se opettanut niin paljon etten hetkestäkään luopuisi. Enkä olisi näin onnellinen ilman sitä.

Työ oli ennen elämäni, mitä suurimmassa määrin. Kiersin maailmaa, asuin eri maissa pitkiäkin aikoja. Olin näennäisesti onnellinen, päälle päin se varmaan siltä näyttikin. Oli mieskin, hänen kanssaan olin naimisissa. Kaikki näytti päälle päin hyvältä. Sisälläni voin kuitenkin huonosti. Minulla ei kuitenkaan ollut kykyä irrotautua, kääntää suuntaa. Ajattelin että elämän kuuluukin olla pieni kärsimysnäytelmä. Pahaa oloani juoksin karkuun tekemällä töitä ja luulemalla että se on ainoa mikä tuo onnen (ja sen tuoma raha).

Masennuin/koin burnoutin. Se muutti kaiken. Mun oli pakko tehdä elämälleni suunnan muutos - toinen vaihtoehto olisi ollut itsari. Siihen en onneksi mennyt. Mun oli revittävä itseni irti turvallisesta. Erosi (ei lapsia). Muutin omilleni. Elin jonkin aikaa hyvin sekavaa elämää - olinhan luopunut kaikesta turvallisesta. lukuunottamatta työtä. Seilailin aikani. Sitten eteeni tuli ihminen joka oli minulle luotu.

"Uranaisesta" tuli kotiäiti, hyvinkin pian. Kaupungit pölyt putsasin ja muutin maalle. Elän elämää johon työ toki kuuluu, mutta ihan eri tasoisena kuin ennen. Enää ei ole kiire onneen, eikä sitä tarvitse etsiä. Se on pieniä hetkiä arjessa. Niin lasten kanssa kuin työssäkin. En yritä enää liikaa, vaan soljon elämän virran matkassa. Huonoja päiviä toki matkaan mahtuu, niiden avulla osaa arvostaa niitä hyviä juttuja.

kunnes tulee eteen taas se hetki jolloin koet ettet voi hyvin, eroat, muuta ja luonnollinen kiertokulku jatkaa taas radallaan..