Sain hoitolapselta joululahjan... :(

  • Viestiketjun aloittaja "lastenhoitaja"
  • Ensimmäinen viesti
pi
Olen opettaja ja aina iloisesti ottanut kaikki lahjat vastaan, saanut välillä jotain tosi hienojakin juttuja, esim. Iittalaa. Ei tulisi mieleenkään valittaa lahjoista. Lapsen kuvalla varustetut kortit ovat kyllä välillä tosi hirveitä, mutta ajatushan siinä on tärkein. Harva lapsi on kaunis muuta kuin vanhempiensa ja isovanhempiensa mielestä ja se on ihan luonnollista.
 
"vieras"
Me tehtiin niin, että laitettiin lastenklinikoiden kummit ry:lle 20 euroa lahjoituksena rahaa, lapsen opettajille selvitin että joululahjamme tänä vuonna oli tuollainen, koska opettajat saavat muutenkin niin paljon tavaraa tai suklaata ym. eli käytettiin lahjoihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen.
 
"ahaa"
Niin ja vielä noihin kummilasten yms. kuviin. Itse ainakin tykkään saada vuosittain sen tarha- tai koulukuvan. Näkee miten lapsi muuttuu ja saa itselle kivan muiston. Ei niitä kuvia tarvitse mihinkään "alttarille" laittaa kuten joku oli kirjoittanut. Hyvin menevät esim. albumiin tai vaikka muistojen laatikkoon.

Huh kun tulee kamala olo näistä kirjoituksista. Onkohan kuinka iso osa ihmisistä oikeasti niin negatiivisia kuin tälläset chattipalstat antaa ymmärtää vai liikkuuko täällä ihan omanlaistaan sakkia...?
 
Ei mua kiukuta, mutta on jotenkin nolo olo noiden vanhempien puolesta. Ja harmittaa että ovat käyttäneet rahaa johonkin mikä nakataan suoraan roskiin.
Ei kovin ammattimainen kommentti ilmoittaa palstalla heittävänsä lahjan roskiin. Kertoo enemmän sinusta kuin lahjasta tai sen antajasta. Jos palautetta on annnettava niin suoraan vanhemmille jotka lahjan antoivat, muuten tee lahjalle mitä haluat kaikessa hiljaisuudessa. Omien työkavereittesi kanssa voit tietenkin asiaa tarvittaessa päivitellä.
 
lh
Jos lastenhoitajat sais enemmän palkkaa ja heiltä vaadittaisiin korkeampaa koulutusta, niin ehkä sitten siellä meidän lapsiamme hoitaisi ammatillisempaa ja tunneälyltään kehittyneempää porukkaa.

Tämä ketju on pohjanoteeraus, ja saa minut hyvin huolestuneeksi!

T. Sosiaalityöntekijä ja kahden lapsen äiti
Millainen koulutus mielestäsi olisi sovelias lastenhoitajille? itse opiskelen lastenohjaajaksi ja ystäväni sanovat ettei heidän amk-tutkintonsa ole ollut näin vaativa :(.
Sinun ammattikunnastasi (kuten jokaisesta muustakin ) löytyy myös ihmisiä jotka eivät ole tunneälyltään kovin kehittyneitä, vaikka omaattekin akateemisen koulutuksen.
 
lh
Porvoossahan noita tyynyliinoja ja mukeja lapsen kuvilla jaetaan useinkin. Muualla Suomessa ei liene kukaan moisia lahjoja saanut.

Ihan mukavaa, jos lapset perheineen jollain muistavat, mutta vain jos haluavat eivät "siksi kuin toisetkin tuovat". Hävettää tunnustaa, mutta harvoin edes joulun jälkeen kovin pitkään muistaa kuka on tuonut jotain.

Syy miksi opettajia yms. muistetaan on varmasti se, että harvoin muiden ammattikuntein edustajiin muodostuu samanlainen suhde kuin ihmisiin, jotka kasvattavat ja pitävät huolta omista lapsista.
 
En ole koskaan vienyt päiväkotiin tai kouluun mitään lahjoja....mekin saamme tänne noita lahjoja joita mun Iman kouluun tuodaan. Pari opettajaa laittaa Iman mukana ne tänne meille. Juuri suklaat ja kahvit, teet yms. Kukkia en huoli.
 
"vieras"
Tiedän isän joka antoi lapsensa ryhmän lto:lle lapsiensa kuvat (toinen ei enää ole edes pk:ssa), kun tämä kuulemma on niin hulluna heidän lapsiinsa :D :D Minusta naurettavaa tässä on se ettei isä muistanut ryhmän lastenhoitajia lainkaan vain opettajaa ja luuleeko tämä isä tosissaan etteivät päikyn tädit pidä kaikista lapsista ihan yhtä paljon :)
 
...
Älä ota henkilökohtaisesti. Jos tiedät olevasi oikealla alalla, niin olet varmasti pätevä ja hyvä työssäsi. Teitäkin on paljon.
Ongelma on se, että monesti työkkäristä sysätään opiskelemaan lähihoitajiksi tai lastenhoitajiksi niitä, jotka meinaavat syystä tai toisesta syrjäytyä . Tämä kertoo alojen arvostuksesta. Myös alan palkkaus kertoo siitä, ettei lastemme hoito ole kovin tärkeää työtä.
Jos vaikka koulutus pysyisi samana, mutta pääsykriteereitä vähän rukattaisiin?

Anteeksi, jos loukkaannuit. Suivaannuin lukemastani.

Millainen koulutus mielestäsi olisi sovelias lastenhoitajille? itse opiskelen lastenohjaajaksi ja ystäväni sanovat ettei heidän amk-tutkintonsa ole ollut näin vaativa :(.
Sinun ammattikunnastasi (kuten jokaisesta muustakin ) löytyy myös ihmisiä jotka eivät ole tunneälyltään kovin kehittyneitä, vaikka omaattekin akateemisen koulutuksen.
 
lh
Älä ota henkilökohtaisesti. Jos tiedät olevasi oikealla alalla, niin olet varmasti pätevä ja hyvä työssäsi. Teitäkin on paljon.
Ongelma on se, että monesti työkkäristä sysätään opiskelemaan lähihoitajiksi tai lastenhoitajiksi niitä, jotka meinaavat syystä tai toisesta syrjäytyä . Tämä kertoo alojen arvostuksesta. Myös alan palkkaus kertoo siitä, ettei lastemme hoito ole kovin tärkeää työtä.
Jos vaikka koulutus pysyisi samana, mutta pääsykriteereitä vähän rukattaisiin?

Anteeksi, jos loukkaannuit. Suivaannuin lukemastani.
Puhut kyllä tottakin, liian moni joka ei tiedä mitä tekisi hakeutuu esim. lähihoitajaksi opiskelemaan. Itse opiskelen lastenohjaajiksi ja meitä ei arvosteta edes sen vertaa kuin lähihoitajia, etenkään srk:n puolella... Jopa ammatti-ihmiset ovat sitä mieltä, että olemme vain "leikkitätejä", juu 3v vain leikimme ja laulamme :D Tosin sitäkin teemme paljon, mutta myös suunnittelemme tuokioita jne... Palkkaus srk:n puolella on aivan surkea 1670e/kk...
Mutta joo meni vähän aiheen vierestä :D
 
Nojuu, mä en ikinä antais tollaista lahjaa muille kuin ehkä isovanhemmille ja silloinkin ehkä joku muki tai kalenteri, en ikinä tyynyliinaa jossa kuva. Voisin antaa kyllä tyynyliinan johon lapsi on itse kangasväreillä sotkenut mut sekin vaan omalle perheelle.

Enkä mä myöskään haluais tollaista lahjaa vaikka voihan sen tyynyliinan viedä vaikka mökille ja käyttää sitä tyynyliinaa kuvapuoli alaspäin.

Ja sit viimeiseks saa vielä vaikka haukkua meidän lahjat, annamme lapsen hoitajille dermosilin lahjapaketit joissa on kaikissa kolme pientä hyväntuoksuista saippuaa :D Voivat heittää roskiin tai laitaa eteenpäin jos eivät pidä. Itse pitäisin :)
 
"Heluna"
No siinä se taas nähtiin! Olis pitänyt jättää ne äidin pikku-söpömössykän kuvista tehdyt hiirimatot ja mukit jakamatta tänä vuonna teille kiittämättömille!! Prkle! :(
 
Ei oo kyllä hetkeäkään, koskaan, ikinä käynyt mielessä että lasten pk-tädit tai sedät tekisivät yhtikäs mitään tyynyliinalla (tai t-paidalla, mukilla, hiirimatolla...) jossa komeilee meidän lasten kuvat. Jos joku oikeasti tuollaisen lahjan teettää lapsensa hoitajille, niin voi jessus mikä harhalaukaus ja väärinarviointi :D
 
pph sucks
meillä pph oli sellainen juoruileva noita-akka, joka ei saanut joululahjoja. Puhui kaikki hoitolastensa sairaudet, riidat vanhempiensa ja pomonsa kanssa, puistossa kaikille. Hirveä nyrppänaamainen akka, joka muuten haukkui ukkonsa ja lapsensakin kaikille!
 
"jep"
Ymmärrän p9ointin, että ei nyt varsinaisesti ole se toivelahja mutta en kyllä tajua tällasta vihaa ja "nakkaan heti roskiin" mentaliteettia.

Eiks sitä voi käyttää vaikka tiskirättinä tai perseen alla saunassa? Tai sit vaan antaa olla.

Ällöttävä ap ja taas yksi syy lisää olla lahjomatta tätejä.
 
"Minä vaan"
No, tyynyliina on kieltämättä huvittava lahja, mutta tuo vihainen reaktio on kyllä todella surullista. Toivottavasti et ole meidän lasten päiväkodissa töissä. Tuo ap:n reaktio vaikuttaa siltä, että tämä hoitaja on totaalisen väärällä alalla tai vähintääkin kyllästynyt työhönsä. Mitä järkeä on olla lastenhoitoalalla jos inhoaa lapsia noin paljon? "En halua ajatella heitä vapaa-ajalla."
 
Ymmärrän sen, että tyynyliina ei asiakkaan kuvalla ole mieluisa. Enkä itsekkään haluaisi ajatella asiakkaita vapaa-ajalla. En veisi moista.
Silti en ei-toivottua lahjaa hoitolapselta taivastelisi täällä.
Meillä sai lapseni pph-lta joulumuistiaisen ja me veimme tuoksusaippuoita. Ajatus on tärkein.
 
"mie"
[QUOTE="vieras";22698200]Hoitajana ihan samaa mieltä. Just ja just kestää sitä kakaraa päivän. Enää ei lomillaan halua missään nimessä sitä nähdä.[/QUOTE]

Ihana asenne sulla..
 

Yhteistyössä