Kaunis tyttö

Onko sinulle tärkeää että tyttöäsi (vauvasta lähtien) sanotaan kauniiksi ja kehutaan ulkonäöllisesti? Vaivaako sinua, jos näin ei tapahdu ja pohditko sitten onko lapsesi muiden mielestä ruma?

 

Heh, no ei tosiaan. Ja ei vaivaa vaikka kukaan ei sanoisi mitään. Lapsi on kaunis minun silmissäni. Se on tärkeintä.
Älköön nyt kukaan luulko että tyttö on ruma. Päinvastoin. Mutta ennemmin huolin kehut vaikka lapseni hyvästä käytöksestä.

 

Ei ole tärkeää että kaikki kehuisivat. Joskus käy mielessä jos tytöstä kasvaa jotenkin liian erikoisen näköinen ja sen takia esim. kiusattaisiin paljon ja itsetunto laskisi, mutta en todellisuudessa tuollaista murehdi. Kaunis se tulee varmasti äidin silmiin olemaan aina, ja opetetaan myös kuinka muut ominaisuudet on tärkeitä, ja toivottavasti rakastamaan itseään sellaisena kuin on.

 

Tärkeintä lienee että ovat minun silmissäni kauniita. Kivalta toki tuntuu muidenkin kehut, mutten pidä niitä niin tärkeinä.

 

Ei ole tärkeää. Kehun välillä itse omien lasteni ulkonäköä, mutta pää osin muista avuista. Haluan että he oppivat arvostamaan itseään ilman ulkonäköpaineita. Tämä on taas näitä, mitä on hankala selittää. En halua heille samaa kuin itselläni on ollut, ulkonäköön on keskitytty liikaa, ja tuosta muokkautui varsinainen ansa moniksi vuosiksi itselleni. Huh, toivottavasti ette käsitä tätä väärin.

 

Ei ole tärkeää että kaikki kehuisivat. Joskus käy mielessä jos tytöstä kasvaa jotenkin liian erikoisen näköinen ja sen takia esim. kiusattaisiin paljon ja itsetunto laskisi, mutta en todellisuudessa tuollaista murehdi. Kaunis se tulee varmasti äidin silmiin olemaan aina, ja opetetaan myös kuinka muut ominaisuudet on tärkeitä, ja toivottavasti rakastamaan itseään sellaisena kuin on.

No vähän tuota just meinasin, että tuleeko itse tarkkailtua omaa lasta ja huolehdittua siitä, et millaseksi piirteet muotoutuu ja onko nenä liian iso, korvat liian suuret/höröt, pää oudon mallinen tms. siis ihan puhtaasti ulkonäöllisiä seikkoja. Ja sitten jos muut eivät manitse tyttöä kauniiksi, vauvaa söpöksi tai kehu piirteitä, alkaako sinusta tuntua että lapsi ei ole kaunis. Että on vaan omasta mielestäsi - kuten melkein aina äidistä oma lapsi on. Tässä taitaa olla äidin traumoista kyse enemmänkin...pitää koittaa olla siirtämättä lapseen.

 

Tiedän että mulla on kaunis tyttö, en tarvitse ketään kertomaan sitä minulle.

 

Tiedän että mulla on kaunis tyttö, en tarvitse ketään kertomaan sitä minulle.

peesi!

 

[QUOTE="Kenguru";22689022]Ei ole tärkeää. Kehun välillä itse omien lasteni ulkonäköä, mutta pää osin muista avuista. Haluan että he oppivat arvostamaan itseään ilman ulkonäköpaineita. Tämä on taas näitä, mitä on hankala selittää. En halua heille samaa kuin itselläni on ollut, ulkonäköön on keskitytty liikaa, ja tuosta muokkautui varsinainen ansa moniksi vuosiksi itselleni. Huh, toivottavasti ette käsitä tätä väärin.[/QUOTE]

Niin, näissä olisi ehkä hyvä löytää joku kultainen keskitie. Oma äitini aikanaan varoi kehumasta lasten ulkonäköä ja oikeastaan ri mielellään kahunut juuri muistakaan asioista. Ideana se että pelkäsi kehujen tekevän lapsesta ylpeän ja se ulkonäkö oli vihonviimeinen asia mistä pystyi antamaan positiivista palautetta.

Itse rupesin jo varsin pienenä miettimään mikä ulkonäössäni oli sitten vikana kun minua ei sanottu suloiseksi/kauniiksi tai mitään. Välillä kysyinkin äidiltä jotain ulkonäköasioista joihin hän vaan vastasi ettei sellaisilla asioilla ole mitään merkitystä. Tuon tietty tulkitsin vielä enemmän siihen suuntaan että minun ulkonäössäni on jotain todella vialla.

Siksi taas haluan antaa omille lapsilleni sitä positiivista palautetta ja koska he mielestäni ovat kauniita jokaikinen, haluan myös kertoa sen heille.

 

peesi!

Mutta jos ei sanota/sanottaisi? Vaivaisiko asia mieltäsi? Ja nimenomaan jos ulkopuoliset eivät kehuisi. Mummien ja muiden mielestähän se oma pikkunen on aina suloinen.

 

Mutta jos ei sanota/sanottaisi? Vaivaisiko asia mieltäsi? Ja nimenomaan jos ulkopuoliset eivät kehuisi. Mummien ja muiden mielestähän se oma pikkunen on aina suloinen.

ei vaivaa

 

Niin, näissä olisi ehkä hyvä löytää joku kultainen keskitie. Oma äitini aikanaan varoi kehumasta lasten ulkonäköä ja oikeastaan ri mielellään kahunut juuri muistakaan asioista. Ideana se että pelkäsi kehujen tekevän lapsesta ylpeän ja se ulkonäkö oli vihonviimeinen asia mistä pystyi antamaan positiivista palautetta.

Itse rupesin jo varsin pienenä miettimään mikä ulkonäössäni oli sitten vikana kun minua ei sanottu suloiseksi/kauniiksi tai mitään. Välillä kysyinkin äidiltä jotain ulkonäköasioista joihin hän vaan vastasi ettei sellaisilla asioilla ole mitään merkitystä. Tuon tietty tulkitsin vielä enemmän siihen suuntaan että minun ulkonäössäni on jotain todella vialla.

Siksi taas haluan antaa omille lapsilleni sitä positiivista palautetta ja koska he mielestäni ovat kauniita jokaikinen, haluan myös kertoa sen heille.

Niinpä. Juuri noiden asioiden kanssa painin, että tulisi kehuja "oikeassa suhteessa".
Sinä olet niin tasapainoinen ja ihana ihminen (kokemukseni perusteella), että olet varmasti ihana äiti

 

No ei todellakaan haittaa vaikka ei sanottais.Mun viidestä tytöstä kolmea on kehuttu ja välillä ihan liikaakin. Se kehuminen tuntuu ennemminkin välillä kiusalliselta. Ihan kun lapsesta ei nähtäs muuta kuin sen ulkonäkö. Yksi tyttöni oli pienenä aika pullero ja ei mikään kaunotar, mutta luonteeltaan valloittavan hurmaava. Sitä luonnetta ei vaan aina näe jos kattoo vaan päällepäin. Myöhemmin neiti on kyllä muuttunut ainakin mun silmissä tosi säteileväksi ulkoisestikin.

 

No jaa.. Mun tyttöjä kun on monesti luultu pojiksi, niin otin jo melkein kohteliaisuutena kun huoltomies hetken arvottuaan veikkasi nuoremmasta (5kk), että tuo lienee olevan tyttö...
chi-ching! Oikea vastaus!!! Vaikka voihan ne pojatkin tietty olla kauniita...

 

[QUOTE="Kenguru";22689106]Niinpä. Juuri noiden asioiden kanssa painin, että tulisi kehuja "oikeassa suhteessa".
Sinä olet niin tasapainoinen ja ihana ihminen (kokemukseni perusteella), että olet varmasti ihana äiti[/QUOTE]

Kiitos!

Noitahan saa jatkuvasti miettiä mikä olisi sopiva määrä kehuja jne. Tärkeintä varmaan muistaa kertoa riittävän usein kuinka paljon äiti rakastaa heitä... :heart:

 

No ei todellakaan haittaa vaikka ei sanottais.Mun viidestä tytöstä kolmea on kehuttu ja välillä ihan liikaakin. Se kehuminen tuntuu ennemminkin välillä kiusalliselta. Ihan kun lapsesta ei nähtäs muuta kuin sen ulkonäkö. Yksi tyttöni oli pienenä aika pullero ja ei mikään kaunotar, mutta luonteeltaan valloittavan hurmaava. Sitä luonnetta ei vaan aina näe jos kattoo vaan päällepäin. Myöhemmin neiti on kyllä muuttunut ainakin mun silmissä tosi säteileväksi ulkoisestikin.

Se voi olla lapsillekin kiisuallista jos osaa lapsista kehutaan ja joku muu jää varjoon. Lapset kyllä huomaa sen ja muistaa. Muistan ainakin omasta lapsuudesta, että yhtä siskoa kehuttiin ja useimmiten me muut jäätiin siinä sivuun. Silloin tuntui, että me muut eme ole minkään näköisiä, vaikka kyllähän meitäkin välillä sitten kehuttiin.

Nyt aikuisenakin se sisko jota meistä kehuttiin paljon tuntuu vieläkin omasta mielestä ylivertaisen kauniilta kaikkiin muihin nähden, vaikka tilanne menee nykyään niin, että kehuja tulee enemmän toisille kuin hänelle. Mutta silti sitä ajattelee, että enhän minä ole mitään, että hänhän tässä on kaunis, miksi minua nyt kehutaan. Eli se itsetunto on muodostunut sieltä lapsuudesa asti ja käsitys omasta ulkonäöstä.

 

Heh, no ei tosiaan. Ja ei vaivaa vaikka kukaan ei sanoisi mitään. Lapsi on kaunis minun silmissäni. Se on tärkeintä.
Älköön nyt kukaan luulko että tyttö on ruma. Päinvastoin. Mutta ennemmin huolin kehut vaikka lapseni hyvästä käytöksestä.

Mulla on kaunis tyttö (ja kauniit pojat) ja (varsinkin) tyttöä kehutaan silmistään. En minä silti muiden ihmisten kehuja lapsistani tarvitse, silmissäni he ovat aina kaikkein kauniimpia. Ja tosiaan, minäkin otan ne kehut ennemmin lasten hyvästä käytöksestä. Se on asia, joka tässä maailmassa kantaa pitkälle.

 

Mielummin kehun sitä kuinka fiksu on kuin ulkonäköä.

 

Ei se ole tärkeää, mutta ei siitä haittakaan ole. Meidän tyttöä on vauvasta saakka kehuttu kauniiksi, ja on hän myös minun silmissäni kaunis.

 

Minusta on tärkeämpää että kaikkia lapsiani (myös poikaani) kehutaan muuten, ei ulkonäön takia (vaikka kauniita kaikki ovatkin :saint.

 

Meillä on söpö pieni tyttö, siro kuin keijukainen tai menninkäinen, ikää 2v. Poika taas on oikeen pretty-boy, nätti poika. Mutta kauniiksi meillä ei ole ihastellu muuta kuin poikaa. Erityisesti silmiään.

 

Kyllähän sitä kehutaan, mutta se ei mun mielestä ole niin tärkeää. Toivon että sille kasvaisi terve itsetunto, niin et se pärjäis. Mä yritän kehua sopivasti hänessä kaikkea.

 

Kyllähän sitä kehutaan, mutta se ei mun mielestä ole niin tärkeää. Toivon että sille kasvaisi terve itsetunto, niin et se pärjäis. Mä yritän kehua sopivasti hänessä kaikkea.

Mutta se vaikuttaa itsetuntoon. Maailma muuttuu koko ajan ulkonäkökeskeisemmäksi ja sillä on merkitystä. Vaikka onkin inhottavaa ja itsekin toivoisin, että muita asioita arvostettaisiin kuin ulkonäköä. Kuitenkin suurin osa joka tässä ketjussa sanoo, ettei se ole tärkeää jos lasta kehutaan - sanoo kuitenkin lastensa saavan niitä kehuja myös ulkopuolisilta. Kyllä mulle tulee surku, jos kolmea vauvaa neljästä ihastellaan, kuinka kauniita ja ihania ovat ja yhtä ei. Tämä kun jatkuu vuosi vuodelta, kuinka se voi olla vaikuttamatta itsetuntoon? Tietenkin sitä kehumista sopivassa suhteessa ja kuten sanoin, on myös tärkeämpiä asioita kuten se luonne, mutta kuten joku tuolla jo kirjoittikin, sitä tuntee vielä aikuisenakin alemmuutta ulkonäöstään lapsena asetettujen muottejen mukaan.

 

Niin, näissä olisi ehkä hyvä löytää joku kultainen keskitie. Oma äitini aikanaan varoi kehumasta lasten ulkonäköä ja oikeastaan ri mielellään kahunut juuri muistakaan asioista. Ideana se että pelkäsi kehujen tekevän lapsesta ylpeän ja se ulkonäkö oli vihonviimeinen asia mistä pystyi antamaan positiivista palautetta.

Itse rupesin jo varsin pienenä miettimään mikä ulkonäössäni oli sitten vikana kun minua ei sanottu suloiseksi/kauniiksi tai mitään. Välillä kysyinkin äidiltä jotain ulkonäköasioista joihin hän vaan vastasi ettei sellaisilla asioilla ole mitään merkitystä. Tuon tietty tulkitsin vielä enemmän siihen suuntaan että minun ulkonäössäni on jotain todella vialla.

Siksi taas haluan antaa omille lapsilleni sitä positiivista palautetta ja koska he mielestäni ovat kauniita jokaikinen, haluan myös kertoa sen heille.

Näin on. Naisilla on usein heikko itsetunto, koska ei ole lapsena kehuttu ja annettu positiivista palautetta. Tyttö tarvitsee ihailua kasvaakseen itseään ja muita rakastavaksi, vahvaksi naiseksi. Tätä ihailua tyttö saa usein isältään, mutta tietysti myös muilta läheisiltä.

Lisäksi on niin, että me pojat saamme positiivista palautetta kun osaamme tehdä jotain tai olemme oma-aloitteisia. Ja äideillä on tapana sanoa poikaansa komeaksi. Siksi meillä miehillä on ehkä vähemmän itsetunto-ongelmia kuin naisilla.

 

No minun lapsia ei ole sanottukaan kuin näteiksi että en ole kovin ankara arvostelemaan muiden lapsia vaikka ei ne nyt mitään nättejö olisikaan, siinä tapauksessa voin huomauttaa kun joku alkaa oikein kehumaan omaa lastaan että ei tuo nyt mikään mahdottoman nätti ole katsopas minn tyttöä, ovat useimmiten huomanneet että minulla on nätimmät lapset.