V
"vieras"
Vieras
4.12.2010 18:29 (Päivitetty 4.12.2010 19:12)
Linkit
* Ilta-Sanomat verkossa
Arkisto
* Sauna paloi Halssilassa 20.11. 22:21
Anna-Maija Tuuliainen
Lasten hyväntekeväisyysyhdistys Hope on aloittanut vaate- ja tavarakeräyksen tulipalossa omaisuutensa menettäneen jyväskyläläisen perheen tukemiseksi, kertoo Ilta-Sanomat viikonvaihteen numerossaan.
Halssilassa asunut Susanna Talassalo ja hänen neljä lastaan joutuivat tilapäismajoitukseen, kun tuli tuhosi perheen rivitaloasunnon 20. marraskuuta. Talassalo katsoi siskonsa kanssa illalla elokuvaa, kun hän havahtui yläkerrasta tulleeseen savuun. Sauna oli syttynyt tuleen yläkerrassa, jonka makuuhuoneissa lapset nukkuivat. Äiti joutui pelastamaan yhden lapsistaan sankan savun seasta.
Pelastuslaitos sai palon rajatuksi saunaan, mutta asunto kärsi mittavat vesi- ja savuvahingot. Palon syttymissyy on yhä epäselvä. Saunassa oli kuivumassa pyykkiä, ei kuitenkaan kiukaan päällä.
Perhe joutuu elämään tilapäismajoituksessa asunnon remontin ajan, ehkä jopa kuukausia. Joulun perhe viettää mummolassa.
Talassalolla on Ilta-Sanomien mukaan takanaan tuore avioero, eikä hän ollut ehtinyt hoitaa lunastamansa kodin vakuutusta kuntoon. Perhe menetti käytännössä kaiken.
- Kaikista suurin murhe on kuitenkin lapsista, jotka menettivät kaikki tärkeät juttunsa. Niiden rinnalla ei voi rahallista menetystä ajatellakaan, Talassalo sanoo Ilta-Sanomille.
Jyväskylän Hopen mukaan keräykseen ei toivota rahaa, vaan nimen omaan pelkkiä tavaralahjoituksia. Mahdolliset keräykseen liittyvät yhteydenotot voi lähettää osoitteeseen jenni.parkkonen@hopeyhdistys.fi.