Miks muuten lestadiolaiset eivät lue Raamattua ?

  • Viestiketjun aloittaja Tutkistelu
  • Ensimmäinen viesti
EVL kristitty
Vanhoillislestadiolaiset ajattelee sen uskon niin että kun 2000 vuotta sitten ihmiset eivät saaneet tietoa Raamatusta ja Jeesuksesta muulla lailla kuin kokoontumalla yhteen ja kuuntelemalla (ei ollut kirjoja eikä lukutaitoa), niin se pitää tehdä kirjailmellisesti samalla tavalla myös nykypäivänä.

Ei saa lukemalla ottaa vastaan Jumalan armoa, he luulevat.

Vanhoillislestadiolaisilta on jäänyt huomaamatta että välisäs oli Luther ja uskonpuhdistus, jonka tarkoitus oli juuri saada aikaan omakohtainen usko ja omakohtaiselal lukemisella. Ei enää keskistetysti ja kontrolloidusti, kuten katolisessa kirkossa.

Olen keskustellut paljon lestadiolaisten kanssa, meidän srk:ssa on kaksi virkaihmistä, vl-uskovaisia.
 
v
[QUOTE="Näin meillä";22533177]Että miksikö lestadiolaiset eivät lue Raamattua? Koska se on kiellettyä, sitä ei SRK:n johto katso hyvällä.

SRK:n johtokunta on kielttnyt jopa vapaamuotoisen pienen raamattupiirin kokoontumiset.

Espoolaiset vanh.lestadiolaiset olisivat halunneet kokoontua vapaamuotoisesti tutkimaan raamattua ja keskustelemaan siitä keskenään. He olivat pytäneet lestadiolaispapin Seppo Särkiniemen mukaan asiantuntijaksi. (Nykyisin kansanedustaja.)

Silloin tulivat SRK:n miehet Oulusta paikalle ja panivat heille pystyyn hoitokokouksen. Syytekirjelmässä oli kaikkiaan 17 kohtaa. Asian puuhaajille tuli pakko-julkiparannuksen paikka.

Heidän oli tunnustettava synniksi halu lukea raamattua![/QUOTE]nyt kyllä putosin kärryiltä. Itse olen nuorena ollut lestadiolainen ja seuroissa puhuja luki aina pätkän raamatusta johon puheensa perusti. Lisäksi kävimme raamattupiirissä. Milloin siellä säännöt on muuttuneet?
 
kmkm
No ne ei lue siksi kun Raamatun sanoma ja ristiriidassa niiden omien oppien kanssa. JOs ne lukis Raamattua niin ne huomaisivat sen ja tulisi ristiriitainen olo. Kun kuuntelee vain saarnaajia jotka saarnaa lestadiuksen oppeja ja omia mielipiteitään, niin pysyy hyvä olo.
 
Syy lahkoihin
Alkuperäinen kirjoittaja Kysywä;22618345:
ja kysynpä vaan että mitä pahaa on hyvässä olossa.
Luulen että kaikkien lahkojen viehätys on se että ihminen luulee olevansa hyväksytty ja turvassa. Hyväksyntä voi kuitenkin yhtäkkiä loppua. Lahko = mielivaltaista vallankäyttöä.
 
En jaksa lukea ketjua, mutta vastaus tuohon kysymykseen on, että kyseessä on ikään kuin tilastovirhe. Suviseuroissa kyselyyn vastasi keskimääräistä nuorempi sakki. Nuoret eivät ole kovin monissa muissakaan liikkeissä innokkaimpia raamatunlukijoita.

Vähän iäkkäämmät suviseurakävijät olivat kyllä vastanneet lukevansa Raamattua melko usein.

Oli muuten monella tapaa pysäyttävä tutkimus. Minua ainakin järkytti se, miten iso määrä nuorista hyväksyi sosiaalituissa huijaamisen, pummilla matkustamisen jne.
 
"Hemuli"

Jäin miettimään samaa koska se oli outoa että heillä on erillään "usko" ja eettinen moraali. Se on kummallinen ajattelutapa.
 
Hassuja uskomuksia
Vanhoillislestadiolaiset ajattelee sen uskon niin että kun 2000 vuotta sitten ihmiset eivät saaneet tietoa Raamatusta ja Jeesuksesta muulla lailla kuin kokoontumalla yhteen ja kuuntelemalla (ei ollut kirjoja eikä lukutaitoa), niin se pitää tehdä kirjailmellisesti samalla tavalla myös nykypäivänä.

Ei saa lukemalla ottaa vastaan Jumalan armoa, he luulevat.

Vanhoillislestadiolaisilta on jäänyt huomaamatta että välisäs oli Luther ja uskonpuhdistus, jonka tarkoitus oli juuri saada aikaan omakohtainen usko ja omakohtaiselal lukemisella. Ei enää keskistetysti ja kontrolloidusti, kuten katolisessa kirkossa.

Olen keskustellut paljon lestadiolaisten kanssa, meidän srk:ssa on kaksi virkaihmistä, vl-uskovaisia.
Miten sitten mahtaa kuuroilla käydä, kun ei toimi tuo kuuloelin?
 
Uskomaton
Olen vessalukemistona lueskellut pitkästä aikaa raamattua. Aloitin Matteuksen evankeliumista. En voi kuin ihmetellä miten joku voi ottaa tosissaan tuon höpöhöpön. Minulle ainakin jää sellainen vaikutelma, että teksti on tarina tyypillisestä kultinjohtajasta: karismaattisesta paskanjauhajasta, joka puhuu itsensä sujuvasti ulos lähes kaikista tilanteista. Jeesuksen puhe on arvoituksellista ja sekavaa. Käsittämättömyydet ja idioottimaisuudet verhotaan mysteereiksi joiden sisään pääseville luvataan paikka taivasten valtakunnassa.

Jeesus oli aikansa L. Ron Hubbard, Charles Manson, Jim Jones...

Uskovaisuus ei ole koskaan tarkoittanut rehellisyyttä. Se on nimenomaan älyllistä epärehellisyyttä puhtaimmillaan: Uskotaan jotakin riippumatta todisteista.
 
Lucca
Uskovaiset yleensä lukevat pyhiä tekstejään paljon vähemmän kuin me ateistit.
Tää muuten on tosiaan totta, ihan tutkitustikin.

" Yhdysvalloissa ateistit ja jumalan olemassaoloon epäilevästi suhtautuvat agnostikot omasivat selvästi paremmat tiedot uskonnoista kuin eri kirkkokuntiin kuuluvat uskovaiset. Vaikuttaa siltä, että amerikkalaiset uskovaiset eivät tunteneet edes oman uskontonsa perusasioita.

Kaikkein heikoimmin uskontoon liittyviin kysymyksiin osasivat vastata eteläisten osavaltioiden niin sanotun raamattuvyöhykkeen asukkaat. "
 
Perinne
Vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan enemmän siinä lämpinmässä yhteisössä elämiseen, että siinä "joukossa" ollaan mukana. Opilliset asiast ja Raamattu on vähän etäisiä, ja miksi niitä pitäisikään korostaa?

Vanhoillislestadiolaisuus on aitoa "hengellisyyttä", tärkeintä on uskomisen mieli, joka antaa elämälle perustaa. Ei ole oikeastaan niin tärkeää mitä Luther sanoo tai luterilainen kristinoppi. Liike on maallikkovaltainen sananjulistuksessaan, ja saarnojen tehtävä on luoda ensi sijassa turvallisuutta, ei "opettaa" Jeesuksen armahtavan sanoman "teologisia rakenteita". Siksipä juuri maallikkosaarnaajat tuntevatkin jonkinlaista ennakkoluuloisuutta lestadiolaisia pappismiehiä kohtaan. Siinä on ollut aina tietynlainen jännite.
 
Pakananainen
Olen vessalukemistona lueskellut pitkästä aikaa raamattua. Aloitin Matteuksen evankeliumista. En voi kuin ihmetellä miten joku voi ottaa tosissaan tuon höpöhöpön. - - Jeesuksen puhe on arvoituksellista ja sekavaa. Käsittämättömyydet ja idioottimaisuudet verhotaan mysteereiksi joiden sisään pääseville luvataan paikka taivasten valtakunnassa.

Jeesus oli aikansa L. Ron Hubbard, Charles Manson, Jim Jones...

Uskovaisuus ei ole koskaan tarkoittanut rehellisyyttä. Se on nimenomaan älyllistä epärehellisyyttä puhtaimmillaan: Uskotaan jotakin riippumatta todisteista.
Turha sun on kaikkia uskovaisia leimata epärehellisiksi.

Mutta sitten se että Jeesuksen puheet ovat Raamatussa ristiriitaisia. Se johtuu todennäköisesti siitä että tarinat on koottu silloin liikkuneiden eri opettajien puheista. Ei ollut vain yhtä oikeaa fyysistä Jeesusta joka olis nämä kaikki kertonut. Juttujen taustat tulee eri tahoilta. Se näkyy siitäkin että eri evankelistoilla on vähän toisistaan poikkeavat jutut samoista asioista. Siihen aikaan oli paljon kierteleviä "opettajia" tai mitä lie olleet, jotka julistivat maailmanloppua, juutalaisten vapautumista roomalaisten ikeestä, tekivät taikoja ja "ihmetekoja" jne.
 
Leben und leben lassen
Vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan enemmän siinä lämpinmässä yhteisössä elämiseen, että siinä "joukossa" ollaan mukana. Opilliset asiast ja Raamattu on vähän etäisiä, ja miksi niitä pitäisikään korostaa?

Vanhoillislestadiolaisuus on aitoa "hengellisyyttä", tärkeintä on uskomisen mieli, joka antaa elämälle perustaa. Ei ole oikeastaan niin tärkeää mitä Luther sanoo tai luterilainen kristinoppi.

Liike on maallikkovaltainen sananjulistuksessaan, ja saarnojen tehtävä on luoda ensi sijassa turvallisuutta, ei "opettaa" Jeesuksen armahtavan sanoman "teologisia rakenteita".
Ymmärrän...pääasia että on mukavaa, keskenään.
kukin taaplaa tyylillään.
 
"Hilde"
Vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan enemmän siinä lämpinmässä yhteisössä elämiseen, että siinä "joukossa" ollaan mukana. Opilliset asiast ja Raamattu on vähän etäisiä, ja miksi niitä pitäisikään korostaa?

Vanhoillislestadiolaisuus on aitoa "hengellisyyttä", tärkeintä on uskomisen mieli, joka antaa elämälle perustaa. Ei ole oikeastaan niin tärkeää mitä Luther sanoo tai luterilainen kristinoppi. Liike on maallikkovaltainen sananjulistuksessaan, ja saarnojen tehtävä on luoda ensi sijassa turvallisuutta, ei "opettaa" Jeesuksen armahtavan sanoman "teologisia rakenteita". Siksipä juuri maallikkosaarnaajat tuntevatkin jonkinlaista ennakkoluuloisuutta lestadiolaisia pappismiehiä kohtaan. Siinä on ollut aina tietynlainen jännite.
No tuo on aika selvää, kun ymmärtää, että uskonto on lähinnä tunne-elämän tukemista, tunteilua ja "fiilistä". On mukava olla samanmielisten keskellä ja saada kokea että nämä hyväksyy minut. Että meillä on yhteinen auktoriteetti, voimakas ja pelottavakin, joka ei kuitenkaan just nyt astu päälle, vaan katsoo pilestä myhäillen ja hyväksyen. Ihminen saa mielikuvituksesta ja tunteista paljon voimaa.

Ei siinä tarvita mitään kiemuraisia "oppeja" eikä teologioita. Kunhan vaan antaa mennä tunteella!
 
vierailija
Moni ketjussa esitetty väite sopii paremmin jehovan todistajiin kuin vl uskoon. Raamatun lukeminen ja tulkitseminen yksin on mm yksi tällainen asia jota jt ei hyvällä katsota, eikä sallita. VL ongelmana taitaa olla paremminkin se, että suomen vanhoillislestadiolaisista useat käyttävät edelleen enimmäkseen vuoden 1776 Bibliaa joka on murretta ja kieltä, ettei se välttämättä ole peruskoulun käyneelle kovin helposti tulkittavaa luettavaa.
 
Koskaan ei pidä antaa toisen uskovan pitää käsissään Raamatun tulkintaa, koska ihmiset on erehtyväisiä.

Jos raamattupiirin Lissu tai vaikka arkkipiispa sanois että Jeesus oli vaikkapa kiinalainen, niin itse pitää lukea Raamatusta ja tarkistaa asia.
 
Yhteistyössä