H
"huoh"
Vieras
Olen opiskellut korkeakoulututkinnon ja töitä piti tällä alalla olla ja paljon, kun aikoinani menin opiskelemaan. No, eipä sitten olekaan ja aika pienillä tuloilla ja pätkätöillä tultu toimeen.
Itse olen sopeutunut elämään ja meidän perhe on onnellinen. Ei matkustella, eikä törsätä, mutta luomuruokaan, ja lasten harrastuksiin on varaa. Tienaan sen verran, että maksan omat menot ja lasten kaikki menot ja ostelemme molemmat ruokaa, kuka nyt sattuu kauppaan ehtimään. Mies maksaa palkastaan asuntolainat ja kaikki muut asumiskulut ja laskutkin, paitsi minä siis henkilökohtaiset laskut, sekä lasten harrastukset, lehdet ym. lasten aiheuttamat laskut.
Mies ei ole isotuloinen. Keskituloinen kai.
Olemme tottuneet ja onnellisia. Ja varsinkin kun itseäni ei ole koskaan shoppailu kiinnostanut ja törsääminen ja tuhlaaminen aiheuttaa lähinnä pahoinvointia. Tyydytystä tuottaa se, että jää lapsillekin luonnonvaroja, tuleville sukupolville. Tykkään olla säästäväinen.
Mutta ongelma tämä on lastemme isovanhemmille, jotka miettivät minun eläkertymää ja minä kuulemma tuhlaan elämääni ym. kun en ole 8-16 töissä (kun töitä ei ole). Minun pitäisi kai heidän mielestään mennä vaan jonnekin töihin, siis että kävellään vaan sisään ja mennään ja sanotaan, että tulin töihin, kokopäivätöihin.
Emme näe usein, mutta pitkän aikaa paha mieli kun tapaan. Kohtalotovereita? Olen koulussa menestynyt hyvin ja lapsena ja nuorena toivoin uraa, nyt sillä ei ole enää merkitystä. Tottakai haluaisin hyvin palkatun työn, jos olisi mielekästä palkallista työtä tarjolla. Ainahan sitä rahalle olisi käyttöä. Mutta miksi piehtaroisin itsesäälissä ja haluaisin jotain jota ei ole?
Itse olen sopeutunut elämään ja meidän perhe on onnellinen. Ei matkustella, eikä törsätä, mutta luomuruokaan, ja lasten harrastuksiin on varaa. Tienaan sen verran, että maksan omat menot ja lasten kaikki menot ja ostelemme molemmat ruokaa, kuka nyt sattuu kauppaan ehtimään. Mies maksaa palkastaan asuntolainat ja kaikki muut asumiskulut ja laskutkin, paitsi minä siis henkilökohtaiset laskut, sekä lasten harrastukset, lehdet ym. lasten aiheuttamat laskut.
Mies ei ole isotuloinen. Keskituloinen kai.
Olemme tottuneet ja onnellisia. Ja varsinkin kun itseäni ei ole koskaan shoppailu kiinnostanut ja törsääminen ja tuhlaaminen aiheuttaa lähinnä pahoinvointia. Tyydytystä tuottaa se, että jää lapsillekin luonnonvaroja, tuleville sukupolville. Tykkään olla säästäväinen.
Mutta ongelma tämä on lastemme isovanhemmille, jotka miettivät minun eläkertymää ja minä kuulemma tuhlaan elämääni ym. kun en ole 8-16 töissä (kun töitä ei ole). Minun pitäisi kai heidän mielestään mennä vaan jonnekin töihin, siis että kävellään vaan sisään ja mennään ja sanotaan, että tulin töihin, kokopäivätöihin.
Emme näe usein, mutta pitkän aikaa paha mieli kun tapaan. Kohtalotovereita? Olen koulussa menestynyt hyvin ja lapsena ja nuorena toivoin uraa, nyt sillä ei ole enää merkitystä. Tottakai haluaisin hyvin palkatun työn, jos olisi mielekästä palkallista työtä tarjolla. Ainahan sitä rahalle olisi käyttöä. Mutta miksi piehtaroisin itsesäälissä ja haluaisin jotain jota ei ole?
