Pienen lapsen pahat (isot) palovammat, miten parantuneet?

Nii
Sellainen ihminen joka ei ole kokenut lapsensa vaikeaa sairautta, ei ymmärrä sairaalakäytännöistä, omasta jaksamisesta, muun perheen pyörittämisestä.. Siksi tälläiselle palstalle kirjoittaminen on aina riskialtista jos haluaisi saada käytännöneuvoja ja rohkaisuja pärjäämiseen. Onneksi on olemassa kunnollista vertaistukea myös saman kokeneilta.
 
leipuska
Mun 10-vuotias tyttö sai päälleen sangollisen kiehuvaa vettä, kun kaveri vei sitä kahluualtaaseen. Tyttöni juoksi juuri alle kun kaveri kaatoi sitä altaaseen. Koko vasen sääri paloi ja olin varma, että siitä jäisi pysyvä arpi. Mutta ei, se parani täydellisesti.
 
onko provo
Tietääkö joku oikeasti tämän perheen? Paha sanoa, mutta kuulostaa provolta koko aloitus. Kasvot ovat aloittajan mukaan palaneet vajaa viikko sitten(?) mutta nyt ovat jo parantuneet. Palovammoissa yleensä vasta neöjäs tai viides pvä on yleensä pahin. eli miten ovat jo voineet täysin parantua?

Anteeksipyyntöni aloittajalle, jos juttu on tosi. Täällä palstalla nyt vaan on jos jonkinmoista juttua.
 
jaksaa
Ja yksi syy monista on tähän se että halutaan huolehtia myös vanhempien jaksamisesta!! Pitkän sairaala jakson aikan on erittäin tärkeää että muistetaan myös pitää huolta omasta jaksamisesta!!
Tämä pitää paikkansa. Vanhempien täytyy jaksaa, jotta lapsi jaksaa. Kyse ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa välttämättä kuin enintään parista viikosta (on lapsia jotka ovat kuukausi ja vuositolkulla sairaalassa). Sen ihminen jaksaa vaikka päällään seisten. Varsinkin jos vanhempia on kaksi ja isovanhemmat auttamassa. Jos sairaalajakso alkaa olla monia kuukausia niin asia ori.
 
mun piti nyt vielä kommentoida tähän, jos vielä ap käy lukemassa :)

Ensinnäkin suuret tsempit sinulle, tunnut vahvalta ja hyvältä äidiltä. Lapsesi on nyt parhaassa mahdollisessa hoidossa ja hyvää vauhtia paranemassa.

Sinun äitinä on toki mahdoton ajatus jättää lapsesi "yksin" osastolle, mutta kuten jo totesit on se joskus pakko, onhan sinulla vauvakin. Kun en ole osastolla, niin voithan yrittää jos isä tai mummo tms. pääsisi paikalle, mutta siltikään vaikka he eivät pääsisi, lapsesi ei ole yksin siellä. Lastenosastojen miehitys on hyvä ja siellä on tarpeeksi hoitajia lapsia varten. Lisäksi osastolla on paljon opiskelijoitan. Olen itse ollut lastenklinikalla opiskelijana ja usein aamutoimien jälkeen olin sen lapsen kanssa jonka äiti tai läheinen ei ollut paikalla. Katsottiin videoita, luettiin kirjoja tai leikittiin. Sängyssä tai huoneen lattialla, miten lapsen tila salli. Kuitenkin, tarkoitan, että lasten ei annettu yksin itkeä, vaan kyllä siellä huolta pidettiin.

Ja niille ketkä moralisoivat, että kyllä kaikki yöt ja päivät pitää olla lapsen kanssa, niin se ei ole mahdollista. Sillä osastolla missä olin, oli 25potilaspaikkaa ja vanhemmille kaksi patjaa ja yksi sohva. Laskekaa, pystyvätkö kaikki vanhemmat jäämään yöksi??? ei pystyneet, vaikka olisivat halunneetkin. Potilas huoneessa oli jopa kuusi lasta, ei kuutta vanhempaa voinut laittaa lattialle nukkumaan, eihän huoneessa olisi mahtunut kulkemaan.

Tsemmpiä sinulle ja perheellesi!! :) ja tosiaan, pidä huolta itsestäsi, kyllä poikasi pian kotona:hug:
 
Tietääkö joku oikeasti tämän perheen? Paha sanoa, mutta kuulostaa provolta koko aloitus. Kasvot ovat aloittajan mukaan palaneet vajaa viikko sitten(?) mutta nyt ovat jo parantuneet. Palovammoissa yleensä vasta neöjäs tai viides pvä on yleensä pahin. eli miten ovat jo voineet täysin parantua?

Anteeksipyyntöni aloittajalle, jos juttu on tosi. Täällä palstalla nyt vaan on jos jonkinmoista juttua.
Juttu on täysin tosi, ikävä kyllä. Pojan naama on oikeasti jo lähes parantunut, vammat olivat pinnallisia toisen asteen vammoja. Ei ole pakko uskoa, mutta mä en todellakaan keksisi tällaista alotusta. Muualla vammat on syvempiä ja sidosten peitossa, joten niiden parantumista me ei itse voida seurata. Naamaa on hoidettu koko ajan vain rasvalla, joten sen parantumista ollaan seurattu koko ajan. Ja siis 8 päivää on tapahtumasta.
 
"pöh"
[QUOTE="pöh";22404071]Etkö osaa jo lopettaa toisen kiusaamista?
Ei ollut tuossakaan mitään vikaa luetunymmärtämisessä, mutta kyllähän se oli pakko tulla sanomaan.
Lopettakaa nyt näillä asioilla leikkiminen, lapsellista.[/QUOTE]

Oih nyt luin eteen päin ja olitkin korjannut. Ihmettelin jo vähän että mitäs tuossa nyt oli.
:D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Voi pientä;22403772:
voi ei...:( ei ole tainnut toipuminen edistyä odotetulla tavalla? :( Onko mitään jatkosuunnitelmia? lupaavat lääkärit mitään?
Palovammat ovat kyllä lähteneet parantumaan jopa odotettua paremmin, mutta kun nukutus ja paikallaan makaaminen pitkittyy, alkaa tulla kaikkea lisävaivaa... Jatkosuunnitelmia tehdään päivä ja hetki kerrallaan, ainoastaan sidosten vaihdot suunnitellaan pidemmällä aikavälillä.
 
Kyyneleet tuli silmiin kun tätä ketjua lueskelin. Voimia kovasti koko perheelle ja pikkuiselle:hug:
Toivottavasti toipuminen edistyy ripeään tahtiin eikä tulisi takapakkia.

Osa ketjussa kirjoittajista voisi pitää sormensa kurissa ja miettiä mitä kirjoittelee.
 
Kiitos teille!

Eilen tuli takapakkia, kun poika ei jaksanut hengittää itse, vaan kone hengitti hänen puolestaan :'( Tänään onneksi tilanne on kääntynyt ennalleen ja hengityskoneesta tarvitaan enää painetukea, joka avustaa omaa hengitystä. Lisäksi turvotusta on saatu tosi hyvin pois nesteenpoistolääkkeellä. Päivä kerrallaan mennään edelleen...
 
Kuulostipa ihan ku olisin ite kirjottanu alotuksen 2 ja puol vuotta sitten. Mun tyttö, silloin 2,4 v lipsahti keittiöjakkaralta hellanvieressä ja sai noin litran kiehuvaa vettä päällensä. Teholle suoraan ja alustavasti 25% ihosta paloi. 17& tehtiin ihonsiirrot, eli toinen jalka on lähestulkoon ihonsiirtoa. Kasvoihin tuli myös pahat palovammat, mutta ne säästyivät ihonsiirroilta, ehkäpä minun nopean toiminnan ansiosta, mene ja tiedä. Ihonsiirron komplikaationa meni myös nestettä keuhkoihin ja oli hengityskoneessa lähes viikon. Omaa hengitystä ei juurikaan ollut tuona aikana. Kaksviikkoa kaikenkaikkiaan oli Oyksissa ja sieltä pääsi suoraan kotiin., Ekat kaks päivää minä olin tytönluona ja sitten mies oli loppuajan,mulla oli tissivauva kotona.
Kasvot parani tosi nopeasti ja sen kahenviikonpäästä ei olis uskonu mille ne aluksi näytti. Jalat parani huomattavasti hitaammin ja painehousuja pidettiin kaksvuotta. Pahat arvet on jaloissa edelleen ja saattaa olla että joutuu joskus vielä tehä jotain mikrokirurgiaa, aika näyttää. Kasvoissa ei näy tänään mitään.
Mieletön syyllisyydentunnehan se on, mutta sen kans on opittava elämään. Pahalle tuntui sillon ekaviikola ku ne halus selvittää psykologin kans, että olhan se puhdas vahinko, ettei tahallaan aiheutettu :/
 
Kiitos tästä viestistä! Vaikka hoitajat teholla kuinka on sanoneet, että näitä sattuu paljon ja keuhkoreaktiot ovat normaaleja näissä tapauksissa, on silti kiva kuulla vastaavia kokemuksia! Meillä ei ole vielä tietoa kotiutumisesta, koska ensin pitää tietenkin päästä pois hengityskoneesta ja teholta. Palovammojen lopullista laajuuttakaan ei ole vielä täysin selvitetty, viimeksi oli vielä muutama epäselvä alue. Ilmeisesti huomenna availlaan kääreet ja selvitetään tarviiko ollenkaan ihonsiirtoja.
 
ei kokemusta
Pakko on tulla sanomaan, että paljon voimia teille kotiin ja ennen kaikkea pienelle sairaalaan! Oma lapsi oli keväällä kanssa sairaalassa vakavasti sairaana ja hänelläkin kerääntyi sillon nestettä keuhkoihin, mutta parani silloin ihan tosi hyvin. Ei siis ollut kyseessä lainkaan palovammat. Toivotaan, että teillä paraneminen jatkuisi hyvin! :)
 
Kiitos paljon! :)
 
Yhteistyössä