Pienen lapsen pahat (isot) palovammat, miten parantuneet?

Kiitos kaikille asiallisista vastauksista ja tsempeistä!

Edelleenkään mä en ole pitämässä vapaata sairaalakäynneistä, jos lapsen luona ei sillä aikaa ole joku muu läheinen! Ja edelleenkin mulla on nyt jo tiedossa pari päivää, jollon en yksinkertaisesti pääse sairaalaan kun aikasintaan illalla. Toinen näistä päivistä on vauvan ristiäiset, jolloin kaikki läheiset on tietysti siellä. Mua ahdistaa tämä jo nyt ihan suunnattomasti, mutta yritän saada jonkun tutun sinne siksi aikaa, vaikkei hän niin läheinen lapselle olisikaan. Mä en kaipaa enää yhtään syyllistämistä, olo on täysin murtunut jo muutenkin!
 
adsdas
Voisiko ristiäisiä siirtää eteenpäin jolloin esikoisenkin tilanne olisi parempi ja hänkin pääsisi vaikka osallistumaan juhlaan? Kaikilla olisi tällöin varmasti parempi mieli juhlia, kun ei olisi huolta sairaalassa olevasta pienestä, joka vieläpä mahdollisesti joutuisi tällöin olemaan siellä yksin. Ristiäisethän voi aivan hyvin paljonkin myöhemmin.
 
Tämä kyllä kävi mielessä, mutta paperit on jo lähteneet eteenpäin ja valmistelut käynnissä. Helpompi siis viettää ne alta pois nyt. Onneksi kyse on vain parista tunnista, kun kukaan ihan lähipiiristä ei ole paikalla. Normaalipäivärytmissä se on vielä lapsen päikkäriaikana, mutta nyt tietysti saattaa rytmi vähän vaihtua... Varmasti saan jonkun lapselle tutun ihmisen kuitenkin siksikin aikaa sairaalaan.
 
Dask: :hug: te teette niin kuin parhaaksi näette teidän perheen tilanteellenne. Kuka väittää ettö ap ois jättämässä lapsen yksin sairaalaan, ei ainakaan ap itse!! Eli jos äiti tai isä ei pääse ni silloin sairaalassa on joku muu!
Kun lapsi sairastuu ja kuten ap:n lapsen kohdalla sairaalassa joudutaan olemaan todennäköisesti pitkään, on tilanteita jolloin pitää miettiä mikä on koko perheen kannalta se paras ratkaisu. Pitää muistaa että perheessä on muitakin lapsia (jotka tarvivat myös äitiä) ja jokatapauksessa päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Ei maailma pysähdy siihen kun lapsi sairastuu, vaan on pakko elää eteenpäin ja ajateltava asioita laajemmin kuin vain sairastuneen lapsen kannalta!!
Toki varmasti jokainen äiti ois 24/7 sairaan lapsensa l uona, mutta joskun on vain tehtävä kompromissejä!
 
"pipo"
Ap, jos teillä on noin pitkä matka sairaalalle, voisit miettiä olisiko mahdollista että sinä olisit vauvan kanssa sairaalapaikkakunnalla. Niissä on yleensä potilashotelleja, jos ei ole niin joku muu edullinen majapaikka. Se mahdollistaa sen, että voit olla potilaan luona mahdollisimman paljon, ei tule ajoa edestakaisin ja kuitenkin saat itsekin levätä vähän paremmin, kun aikaa ei mene ajamiseen.
 
"yksi"
Tämä kyllä kävi mielessä, mutta paperit on jo lähteneet eteenpäin ja valmistelut käynnissä. Helpompi siis viettää ne alta pois nyt. Onneksi kyse on vain parista tunnista, kun kukaan ihan lähipiiristä ei ole paikalla. Normaalipäivärytmissä se on vielä lapsen päikkäriaikana, mutta nyt tietysti saattaa rytmi vähän vaihtua... Varmasti saan jonkun lapselle tutun ihmisen kuitenkin siksikin aikaa sairaalaan.
Mun ystäväni lapsi joutui yhtäkkiä pitkäksi aikaa sairaalaan ja ristiäiset peruttiin yhden päivän varoitusajalla. Vieraat oli kyllä hyvin ymmärtäväisiä, vaikka juhlat siirtyi ihan viime tingassa kahden kuukauden päähän.
 
[QUOTE="pipo";22379312]Ap, jos teillä on noin pitkä matka sairaalalle, voisit miettiä olisiko mahdollista että sinä olisit vauvan kanssa sairaalapaikkakunnalla. Niissä on yleensä potilashotelleja, jos ei ole niin joku muu edullinen majapaikka. Se mahdollistaa sen, että voit olla potilaan luona mahdollisimman paljon, ei tule ajoa edestakaisin ja kuitenkin saat itsekin levätä vähän paremmin, kun aikaa ei mene ajamiseen.[/QUOTE]

siis mä pystynkin asumaan mun vanhemmilla vauvan kanssa vähän lähempänä sairaalaa. Mutta vauvan neuvolat ja tutkimukset on tietenkin kotikunnassa. Sekä vauvan ristiäiset. Mutta muuten asumme tässä, että pääsemme helpommin sairaalaan. Mies on nyt vielä käynyt töissä, mutta miettii tilannetta sitten uudelleen, kun lapsi herää.
 
[QUOTE="yksi";22379327]Mun ystäväni lapsi joutui yhtäkkiä pitkäksi aikaa sairaalaan ja ristiäiset peruttiin yhden päivän varoitusajalla. Vieraat oli kyllä hyvin ymmärtäväisiä, vaikka juhlat siirtyi ihan viime tingassa kahden kuukauden päähän.[/QUOTE]

Toki ei varmastikkaan ole kyse siitä voitaisiinko käytännön järjestelyjen puolesta ristiäisiä siirtää.. vaan tällä hetkellä ajatuksena on että ristiäiset järjestetään ja lapsen luona on joku muu tuttu aikuinen! Toisaalta sekin on tärkeää että perhe saa juurinkin tallaisista "normaalirutineihin" tulevista poikkeamista voimavaroja siihen sairaala/koti arkeen.
Ymmärsin että ap:n lapsi on vielä nukutettuna ja kukaan ei tiedä mikä on tilanne kun ristiäiset on ajankohtaiset.
Dask: te teette juuriki niin kuin teidän siihen tilanteeseen sopii!!
 
Täytyy vielä keskustella miehen ja isovanhempien kanssa. jotenkin ei vaan jaksaisi ajatella koko asiaa... ehkä ne tosiaan olis helpompi siirtää tulevaisuuteen...
 
"pipo"
siis mä pystynkin asumaan mun vanhemmilla vauvan kanssa vähän lähempänä sairaalaa. Mutta vauvan neuvolat ja tutkimukset on tietenkin kotikunnassa. Sekä vauvan ristiäiset. Mutta muuten asumme tässä, että pääsemme helpommin sairaalaan. Mies on nyt vielä käynyt töissä, mutta miettii tilannetta sitten uudelleen, kun lapsi herää.
Jos vauva ei ole mitenkään erityislapsi ja siksi tarkkailtava, niin kyllä niitä neuvoloita voi siirrellä myöhemmäksi. Ei teillä kuitenkaan kuukausien sairaalassaoloaikaa tule. Eli ei sun tarvi niitä vauvan neuvoloita sun muita stressata nyt, ne ehtii kyllä käydä läpi myöhemminkin. Kyllä ne siellä neuvolassakin sen ymmärtää, että toinen lapsi on nyt etusijalla. Ja jos tosiaan vauva on ihan "tavis" niin ei tee mitään jos neuvolakäynneissä on taukoa.

Lapselle se on kyllä kiva, että sairaalassa käy muitakin kuin äiti, vaikka ei äiti olisikaan vapaapäivää viettämässä :)
 
Toki ei varmastikkaan ole kyse siitä voitaisiinko käytännön järjestelyjen puolesta ristiäisiä siirtää.. vaan tällä hetkellä ajatuksena on että ristiäiset järjestetään ja lapsen luona on joku muu tuttu aikuinen! Toisaalta sekin on tärkeää että perhe saa juurinkin tallaisista "normaalirutineihin" tulevista poikkeamista voimavaroja siihen sairaala/koti arkeen.
Ymmärsin että ap:n lapsi on vielä nukutettuna ja kukaan ei tiedä mikä on tilanne kun ristiäiset on ajankohtaiset.
Dask: te teette juuriki niin kuin teidän siihen tilanteeseen sopii!!
Se just on vähän hankalaa, kun ei yhtään tiedä, mikä tilanne on ristiäisten aikaan, eikä sitä, millon mahdollisesti lapsi pääsisi kotiin sairaalasta. ELi jos ristiäiset nyt peruu, on ihan turha edes sopia uutta päivää tilalle vielä...
 
Täytyy vielä keskustella miehen ja isovanhempien kanssa. jotenkin ei vaan jaksaisi ajatella koko asiaa... ehkä ne tosiaan olis helpompi siirtää tulevaisuuteen...
jos teillä on sinne ristiäisiin vielä aikaa, ni hyvin kerkeätte vielä miettiä ja katsoa mihin suuntaan lapsen tilanne kehittyy!! :hug: Varmasti kaikki vieraat ymmärtävät jos juhlat siirtyy tai jos et ole jaksanu/kerenny tehdä kaikkia järjestelyjä alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

Muistathan pitää huolta myös omasta jaksamisestasi!!
 
"mii"
Täytyy vielä keskustella miehen ja isovanhempien kanssa. jotenkin ei vaan jaksaisi ajatella koko asiaa... ehkä ne tosiaan olis helpompi siirtää tulevaisuuteen...
Kannattaa miettiä sen kannalta, että kuinka paljon niiden järkkäämisestä tulee sulle työtä. Mulla on paljon kokemusta sairaalassa olemisesta, kun lapsi on ollut niin paljon siellä. Teillä ei ole vielä montaa päivää mennyt, mutta jos kuitenkin lapsi tulee siellä olemaan pidempään niin se alkaa kyllä käydä voimille. Ja musta ainakin tuntui aina, että kuin olin vaikka 10 päivää sairaalassa lapsen kanssa, niin multa meni 20 päivää kotona siihen että toivuin siitä.

Jos sulla on esimerkiks ajatuksena, että tarjoilut ja järjestelyt tulee jostain muualta, niin se tietysti ei rasita sua niin paljon.

Teillä on tosi lyhyt aika vielä kulunut tapahtuneesta, eikä tietysti siinä mielessä kiire, mutta jos ne juhlat yhtään ajatuksena stressaa sua, niin minä itse tekisin siinä tilanteessa niin että tekisin nyt sen päätöksen että siirtääkö vai ei, niin ei tarvi sitä miettiä. Ja tosiaan oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että se kuitenkin käy omien voimien päälle se sairaalassa oleminen, vaikka siellä ei olis 24h vuorokaudessa. Voishan sitä sitten vaikka järjestää yhteiset juhlat molemmille lapsille, kun toinen pääsee kotiin, toiselle ristiäiset ja toiselle toipumisjuhlat.

Ja senkin sanon, että tiedän että se on tosi vaikeaa olla pois sairaalasta, vaikka lapsi ei olis yksinkään, mutta kannattaa opetella sitä että menee sitten vaikka kävelylle siks aikaa kun mummi on sairaalassa lapsen kanssa tai jotain.
 
[QUOTE="pipo";22379382]Jos vauva ei ole mitenkään erityislapsi ja siksi tarkkailtava, niin kyllä niitä neuvoloita voi siirrellä myöhemmäksi. Ei teillä kuitenkaan kuukausien sairaalassaoloaikaa tule. Eli ei sun tarvi niitä vauvan neuvoloita sun muita stressata nyt, ne ehtii kyllä käydä läpi myöhemminkin. Kyllä ne siellä neuvolassakin sen ymmärtää, että toinen lapsi on nyt etusijalla. Ja jos tosiaan vauva on ihan "tavis" niin ei tee mitään jos neuvolakäynneissä on taukoa.

Lapselle se on kyllä kiva, että sairaalassa käy muitakin kuin äiti, vaikka ei äiti olisikaan vapaapäivää viettämässä :)[/QUOTE]

Neuvolan jo siirsinkin vähän parempaan ajankohtaan ja ehkä perun sen kokonaan. Vauvalla on kuitenkin eräs synnynnäinen vaiva, joka vaatii säännöllisiä sairaalassa tehtäviä tutkimuksia, joita en kyllä oikein voi perua. Täytyy vaan yrittää saada joku lapsen luokse sairaalaan siksi aikaa.
 
"mii"
Se just on vähän hankalaa, kun ei yhtään tiedä, mikä tilanne on ristiäisten aikaan, eikä sitä, millon mahdollisesti lapsi pääsisi kotiin sairaalasta. ELi jos ristiäiset nyt peruu, on ihan turha edes sopia uutta päivää tilalle vielä...
Mut eihän teidän tarvi sopia vielä uutta päivää, sen ehtii sitten kun näkee että miten lapsi toipuu ja pääsee kotiin.
 
[QUOTE="mii";22379431]Kannattaa miettiä sen kannalta, että kuinka paljon niiden järkkäämisestä tulee sulle työtä. Mulla on paljon kokemusta sairaalassa olemisesta, kun lapsi on ollut niin paljon siellä. Teillä ei ole vielä montaa päivää mennyt, mutta jos kuitenkin lapsi tulee siellä olemaan pidempään niin se alkaa kyllä käydä voimille. Ja musta ainakin tuntui aina, että kuin olin vaikka 10 päivää sairaalassa lapsen kanssa, niin multa meni 20 päivää kotona siihen että toivuin siitä.

Jos sulla on esimerkiks ajatuksena, että tarjoilut ja järjestelyt tulee jostain muualta, niin se tietysti ei rasita sua niin paljon.

Teillä on tosi lyhyt aika vielä kulunut tapahtuneesta, eikä tietysti siinä mielessä kiire, mutta jos ne juhlat yhtään ajatuksena stressaa sua, niin minä itse tekisin siinä tilanteessa niin että tekisin nyt sen päätöksen että siirtääkö vai ei, niin ei tarvi sitä miettiä. Ja tosiaan oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että se kuitenkin käy omien voimien päälle se sairaalassa oleminen, vaikka siellä ei olis 24h vuorokaudessa. Voishan sitä sitten vaikka järjestää yhteiset juhlat molemmille lapsille, kun toinen pääsee kotiin, toiselle ristiäiset ja toiselle toipumisjuhlat.

Ja senkin sanon, että tiedän että se on tosi vaikeaa olla pois sairaalasta, vaikka lapsi ei olis yksinkään, mutta kannattaa opetella sitä että menee sitten vaikka kävelylle siks aikaa kun mummi on sairaalassa lapsen kanssa tai jotain.[/QUOTE]

Kiitos tästä viestistä. Anoppi hoitaa kaikki tarjoilut ja järjestelyt, eli ne ei mua stressaa. Ainoa stressinaihe on se, että koko lähipiiri on silloin kaukana sairaalasta. Ristiäiset on viikon päästä, eli kohta pitäis jotain päättää...
 
[QUOTE="mii";22379455]Mut eihän teidän tarvi sopia vielä uutta päivää, sen ehtii sitten kun näkee että miten lapsi toipuu ja pääsee kotiin.[/QUOTE]

Totta. Täytyy nyt miettiä, mitä asian kanssa tehdään...
 
Tuo mii:n ehdotus yhteisitä kotiutumis/toipumis juhlista ja ristiäisistä oli ihana :D

Saatko ketään siivouskaveriksi sinne kotiin? Toisaalta täs on silleen ihana et se henkilö joka mahdollisesti on lapsen kanssa ristiäisten ajan, voi käydä lapsen tykönä jo ennen ristiäisiä.. onko vieraissa joku sellainen joka suostuisi siihen että jättäisi ristiäiset väliin ja menisi lapsen luo? Tietty se et katsoo ristiäiset videolta ei ole sama-asia, mut kuitenki eteenpäin. Viiko on kuitenkin vielä pitkä aika sen suhteen et sinä aikana lapsen tilassa voi tapahtua paljon!
 
"TiiPii"
Ei oo todellista. Tän ON pakko olla provoa koko tämä aloituksen!! Eihän kukaan täysipäinen nyt juhlisi toisen lapsen ristiäisiä silloin kun toinen lapsista on sairaalassa!!! Ei herranjestas sentään...Vaikka kuinka olisi paprit lähteneet eteenpäin, niin ristiäisiä voi siirtää. Ja eiköhän tässä kannattaisi nyt keskittyä siihen lapsen paranemiseen eikä mihinkään ristiäisjärjestelyihin...Uskomatonta. Vauva voidaan kastaa vaikka puolen vuoden iässä jos sikseen tulee. Ota hyvä ihminen yhteyttä kastavaan pappiin ja kerro tilanteenne!

Toisekseen, vauvan neuvolaa voi siirtää onnettomuuden vuoksi.
 
Tuo mii:n ehdotus yhteisitä kotiutumis/toipumis juhlista ja ristiäisistä oli ihana :D

Saatko ketään siivouskaveriksi sinne kotiin? Toisaalta täs on silleen ihana et se henkilö joka mahdollisesti on lapsen kanssa ristiäisten ajan, voi käydä lapsen tykönä jo ennen ristiäisiä.. onko vieraissa joku sellainen joka suostuisi siihen että jättäisi ristiäiset väliin ja menisi lapsen luo? Tietty se et katsoo ristiäiset videolta ei ole sama-asia, mut kuitenki eteenpäin. Viiko on kuitenkin vielä pitkä aika sen suhteen et sinä aikana lapsen tilassa voi tapahtua paljon!
Yhteiset juhlat kuulostaa kyllä kivalle :)

Onneksi en tarvitse siivousapuakaan, kun juhlat on anoppilassa :) Olin kyllä lupautunut itse sinne avuksi, mutta toivottavasti miehen siskot voisivat auttaa tässä asiassa... Olettaen siis, että ristiäiset pidetään. Ja täytyy sitäkin sitten pohtia, kuka lapsen luo sairaalaan juhlien ajaksi menisi. Ellei hän sitten pääsisi muutaman tunnin kotilomalle jo silloin.
 
[QUOTE="TiiPii";22379575]Ei oo todellista. Tän ON pakko olla provoa koko tämä aloituksen!! Eihän kukaan täysipäinen nyt juhlisi toisen lapsen ristiäisiä silloin kun toinen lapsista on sairaalassa!!! Ei herranjestas sentään...Vaikka kuinka olisi paprit lähteneet eteenpäin, niin ristiäisiä voi siirtää. Ja eiköhän tässä kannattaisi nyt keskittyä siihen lapsen paranemiseen eikä mihinkään ristiäisjärjestelyihin...Uskomatonta. Vauva voidaan kastaa vaikka puolen vuoden iässä jos sikseen tulee. Ota hyvä ihminen yhteyttä kastavaan pappiin ja kerro tilanteenne!

Toisekseen, vauvan neuvolaa voi siirtää onnettomuuden vuoksi.[/QUOTE]

Mä harvoin kiroilen, mutta voi helvetti sentään näitä, jotka ei lue viestejä kunnolla ja tulee tuomitsemaan heti suuna päänä muut ihmiset!

Tässä tilassa ajatus ei todellakaan juokse normaalisti, enkä ollut edes ajatellut koko ristiäisiä, tai sitä, että niiden siirto olisi mahdollista. Mun ei tarvitse itse osallistua järjestelyihin millään tavalla, eli ne ei ole mitenkään pois sairaalta lapselta. Kuten yllä kirjoitin, keskustelen asiasta muiden kanssa ja päätämme yhdessä mitä tehdään.

Neuvola-asiaa kommentoin jo yllä, jos olisit viitsinyt lukea ennen tuomitsemista.
 
"TiiPii"
Ristiäisethän ovat koko perheen juhla. Miksi ihmeessä jätätte yhden perheenjäsenistä juhlasta pois? Mieti, jos itse joutuisit sairaalaan tai vaikka miehesi. Ette varmaan pitäisi ristiäisiä, vaan siirtäisitte niitä sopivampaan ajankohtaan. Lapsen kastamiselle ei ole kiirettä, ellei kyseessä hätäkaste.
 
"TiiPii"
En usko, että yksikään vieraistanne tulee juhliinne hyvillä mielin ja iloitsemaan pienen kasteesta kun toinen makaa sairaalassa. Ei pahalla, mutta asiat tärkeys järjestykseen hyvä ihminen!!
 
Olipa järkyttävä määrä ilkeitä ja asiattomia kommentteja. Joillakin on käytöstavat ja inhimillisyys pahoin hukassa ja parin kohdalla tuli olo, ettei moiseen törkeyteen enää mielenterveydestyökään auttaisi...
(Saunan taakse vain niin heidän itsensä kuin mahdollisen läheistensäkin edun vuoksi ? ;) )

Onneksi oli sentään myös paljon järkeviäkin, myötätuntoisia ja asiallisia kirjoittajikin.
Alkuperäiselle voimia ja kauniita, rauhallisia ristiäisiä, kun niiden aika aikanaan koittaa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä